Parasta kun paistaa tikunnokassa oikein tummaksi.
Eikä mitään lihakönttimakkaraa, vaan campingia ja hiillosta.
Nyt pitää nauttia ulkoilusta ja retkeilystä kun on näin hyvät ilmat. Ennusteiden mukaan viikon päästä viilenee oikein kunnolla.
Kävin Lapakiston laavulla, joka sijaitsee Lahden ja Nastolan välimasaastossa erämaa-alueella.
Liian kuumaa makkaranpaistoon ainakin ennen iltaa.
Ruokaakaan ei juuri jaksa syödä nyt.
Mun puolesta saisi tulla vaikka 30 asteen helteet. Pidän lämmöstä.
Aamulla aikaisin on mukavan viileää. Pitää lähteä huomenna aamulla katsomaan mitä korvasienille kuuluu.
Veli löysi paljon korvasieniä meidän mökkitontin läheltä, hakkuuaukealta.
Piti edelleen paikkansa, että korvasieneen kannattaa mennä kun koivu on hiirenkorvalla.
Se vaan on kumma mutta veden lähellä maistuu makkara jopa lämpöisellä kelillä .
Ja kyllä potutkin menee no järven rannassa on aina viileempi kun tuulet pääse selältä . terv tepivaari
Mielestäni kauppojen grillituotteet on Tampereella pääsääntöisesti pilalle hiilletyt ja terveydelle haitalliset. Luultavasti terveystarkastajilla ei ole selviä normeja, joten eivät voi asiaan puuttua. Myös pakattu hiillostettu silakka on pilalla.
Savustetut tuotteet, kuten silakat, vievät ennenaikaisesti tuonpuoleiseen. Pitäisi vaatia pakettiin teksti: ”Ken tätä syö, saa kaiken toivon heittää.”
Tupakka-askeihin vois laittaa ”positiivisia” merkintöjä vähän ”positiivisen syrjinnän” hengessä: ”Odottava äiti, jos haluat , että syntyvälle poikalapsellesi kehittyvät tavallista pienemmät kellit, niin tupakointi auttaa tavoitteen saavuttamisessa.”
Hiilihän on hyvää vatsalle.
Ja mä en välitä kuinka kauan elän , vaan tykkään nauttia herkuista, kuten tuoreesta savusiiasta.
Yksi lastenlapsistani, poika, asustelee Oulun perällä. Poika oli 2-3- vuoden kolmen vuoden välillä, kun oli käymässä äitinsä kanssa täällä Lapissa. Silloin oli syksy. Sanoin että pojan pitää nähdä muutakin kuin huoltoasemia ja mcdonads-kioskeja. Pitää saada lapinkaste eli haistella nuotiotulen savua.
Lähdimme vaimon kanssa puolukkaan ja poika otettiin mukaan. Reissulla teimme nuotiotulet ja paistoimme makkaraa. Poika oli innolla mukana, otimme valokuvia, jossa nokinenäinen poika poseeraa siellä Venejoen kairassa.
Paistettiin makkaraa ja syötiin myös.
Nyt samainen poika pääsee ripille ensi viikolla. Pitänee mennä juhliin. (Mihin tuo aika menee.)
Koska aatos lähti lentoon, kerron toisenkin tapauksen. Kuusi seitsemän vuotta sitten vanhin lastenlapsi, poika, jo pitkä korsto, halusi tulla isovanhempiensa luokse hillaan. Halusi tienata hieman taskurahaa. Mentiin siitä kairaan järven taakse. Koska tiesin pojan utaamikoksi, sanoin kädestä pitäen. ”Kulje minun perässä. Jänkä on pettävää, älä missään nimessä lähde oikaisemaan pounujen välistä, muuten uppoat jänkään.” Poika että joo joo, kyllä hän osaa.” Mentiin siinä hillojen perässä. Ykskaks kuului rauhallinen ääni.”Ukki, nyt mie olen jänkässä . ” Oli myös, hyvä kun kun sain kiskottua nuoren miehen kuivalle pounulle. Mieli teki sanoa yhtä sun toista, mutta katsoin parhaaksi pitää suuni kiinni. Mietin että työ tekijäänsä opettaa. Missäpä nuo lapsirievut ovat oppineet.
Helppo on puhua kun osaa. Meikäläinen kun on nuoresta pitäen tottunut yhteen sun toiseen. Esimerkiksi pehmeää suonpätkää ylittäessä pitää ”kevittää itsensä”. En tiedä vieläkään miten tämä ”kevittäminen” toimii, mutta se kuitenkin toimii. Ennen suonpätkän ylittämistä vedetään syvään henkeä ja ”kevitetään itsensä” ja sitten ilman hengittämättä mennään pehmeä suonpätkä yli että heilahtaa. Ja aina se on toiminut.