Mietintämyssystä poimittua

Joulunpyhät antavat aikaa miettiä menneitä ja pohtia tulevia. Mietintämyssy on sitä varten hyvä olemassa, sillä ajattelu on kaiken järkevän toiminnan edellytys.

Kun nyt vaalikausi lähenee loppuaan ja uusi vaalikausi jo häämöttää, on paikallaan hieman tarkastella menneitä.

Kun nykyinen Sipilän hallitus aloitti työnsä, niin sitä edelsi pitkät neuvottelut hallitusohjelmasta. Muistamme vielä kaikki ne Smolnan päivät ja niiden päivien tiedotustilaisuudet, joissa tuli päivänvaloon aivan uusia termejäkin, kuten ”vatulointi”.

Sipilän hallituksen ohjelma on yksityiskohtainen ja siksi, että kun kolme puoluetta muodostaa hallituksen haluavat kaikki kolme, että juuri heidän vaatimansa ohjelmakohdat tulevat huomioiduiksi sitten hallitustyöskentelyssä. Yksityiskohtainen hallitusohjelma on myös rasite hallitukselle, sillä se ei salli liikkumatilaa vaikka olosuhteissa tapahtuisi muutoksia. Siksi hallitusohjelmaan viitataan aina,kun se on hallituksen kannalta edullista.

Monipuoluehallituksissa on se ongelma, että monet asiat on ikään kuin päätettävä hallitusohjemassa etuajassa ja vain siksi, että siten puolueet hallituksessa varmistavat vaaleissa antamansa lupausten toteutumisen.

On selvää, että liian yksityiskohtainen hallitusohjelma sitoo hallituksen kädet ja estää järkevän politiikan teon olosuhteitten mukaan. Edustuksellinen demokratia on juuri sitä, että kansa vaaleissa valitsee 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioista ja eduskunta valitsee pääministerin, joka muodostaa hallituksen.

Kun nyt jo ennen vaaleja puolueet suunnittelevat toimia vaalien jälkeen, niin varmasti keskusteluja käydään puoluejohtajien välillä myös tulevasta hallitusohjelmasta. Nyt olisi parasta, jos ei mentäisi liian pitkälle yksityiskohtiin vaan jätettäisiin tilaa harkinnalle, sillä maailma muuttuu kaiken aikaa vauhdilla.

Hallitusohjelmaan pitäisi kirjata hallitukseen osallistuvien puolueiden tärkeimmät arvot, mutta ei mitään yksityiskohtia. Hallituksella on oltava liikkumatilaa päätöstenteossa, pääasia on, että kansalaiset tietävät mihin arvoihin päätökset perustuvat.

Tässä hieman pohtimisen aihetta joulukinkkua sulatellessa.

Rauhaisaa Joulua!

 

 

Lahden kaupunki on monien silmissä vain business-city, entä Tampere ?

Kaikissa kaupungeissa on oma kulttuurinsa , mutta myös mielikuvat niistä. Tässä parjatun Lahden kaupunki esimerkiksi. Muita vastaavia löytyy Helsingistä, Vantaalta, Orimattilasta, Artjärveltä, Porvoosta jne.., joista on kokemusta.

Muutimme Lahteen työn perässä Helsingistä hiukan vastenmielisesti aluksi. Mutta emme Lahteen, vaan Hollolan Lahteen, joka on ”aivan eri juttu” kuin Lahti, vai  ?

Hollola niin kuin Lahti ympäristöineen on super- kaunis kuten myös Tampere järvineen.

Lahdessa uusi lehdistöihminen pääsi piireihin vain,  kun sai kaverit Lahden Hiihtoseurasta ja Tykistöklubista tai Teollisuusseurasta ja osasi ryypätä niiden kanssa- joskus liikaakin- mutta pakko oli. Lahti lämpeni sisäänpäin enemmän kuin  tukkoinen savupiippu ja edelleen.

Mutta, mikä Lahti oli todellisesti. Se oli,  ja on klassisen musiikin tyyssija huippuosaajineen, Osmo Vänskä, Matias Rouvali, Seppo Korhonen, Kalevi Kiviniemi , Krohnit jne..

Sibeliustalon perustamien urkuineen oli noiden em. henkilöiden ml. Etelä- Suomen Sanomien mahtityö. Siinä porukassa olin. Ennen kuin Sibeliustalo saatiin aikaan, meillä oli teltta, jossa Erkki Toivanen juonsi juuri sillä paikalla mihin sitten yhden äänen valtuuston enemmistöpäätöksellä konserttitalo rakennettiin. Tiedän tuon yhden henkilön.

Edesmennyt Erkki Krohn junaili Landen kansainvälisten urkuviikkojen päätapahtumaksi mammuttikonsertin ravintoloineen Lahden Mustakallion tunneliin (400M ). Siellä oli tanssilavat kevyelle tanssimusiikille ja Kiviniemen urkukonsertit. Väkeä oli tuhansia. Ravintoloitsija Tapi Tolvanen huolehti herkuista. Aivan mieletön kokonaisuus, mitä kukaan muu ei ole uskaltanut toteuttaa muualla.

Jotta asiat menisivät eteenpäin, istuin mm. ministeri Uosukaisen, Karita Mattilan ja Kalevi Kiviniemen kanssa pöydässä puhaltamassa samaan hiileen valoa Mukkulan kartanolla.

Myöhemmin istuimme Mukkulan runomaratonilla Paavo Lipposen ja Päivin kanssa terassilounaalla, ja Tony Taberman istui pöytäämme keskustelemaan runoudesta ja elämästä.

Tällaista oli päällisin puolin halveksitussa Lahden Business cityssä.

PS.  Simon Vaatehuone 99-  Simon , Luhdan, CM- Hannu Aaltosen ja nyk. SOK:n pääjohtaja Taavin kanssa juonittiin samoissa pöydissä .

Lahti on paljon enemmän kuin kuvitellaan täältä vain Tampereen vinkkelistä.

 

USA:n kauppasota voi osua kovin lähelle

Tämä päivä meni työasioiden osalta aika lailla eri tavoin kuin olin kuvitellut. Toisaalta, tarinasta voi oppia ja voin koittaa jakaa hieman ymmärrystä siihen, miten USA:n sanktiot ja kauppasodan muodot vaikuttavat täällä asti eri tavoin. Varsin osuvasti myös päivän Tivi uutisoi aiheesta, kertoen miten suomalaisyritystenkin käyttämä viestijärjestelmä on heittänyt pois suomalaisiakin käyttäjiä kauppasodan perustein. Summa summarum, havaitsen monenlaisia liiketoimintariskejä.

Mutkan kautta täysosuma

En aio lähteä spekuloimaan syyllisiä, mutta syystä tai toisesta EU:n asema tietojärjestelmissä on huono. Maailman tietoalan sadasta suurimmasta yrityksestä ensimmäinen eurooppalainen löytyy sijalta 29 ja EU:n edustus koko listalla on hyvin, hyvin pieni. EU:n alueelle on toki syntynyt datakeskuksia, mutta ne ovat amerikkalaisomisteisia. Kun tarjontaa ei ole, on hyvin luonnollista että moni yritys päätyy ostamaan amerikkalaisten palveluita. Verkkopalveluista hurja osa pyörii Amazonin, Googlen, Microsoftin tai IBM:n järjestelmissä, kaikki amerikkalaisia.

Tässä työpäiväni tapauksessa selvisi, että eräs pohjoismaalainen yritys oli ilman eri ilmoitusta siirtänyt kaikki tietonsa pohjoismaista USA:han. Tietojen fyysinen sijainti saattaa olla EU:n sisällä, mutta palvelun omistajasta johtuen USA:n lainsäädännön alaista yhtä kaikki. Noh, mitäpä tällä väliä kansainvälisessä tietoverkossa? Annan tosielämän esimerkkejä, joihin ei tarvita Venäjän tai Pohjois-Korean kaltaisia, jo sinänsä kansainvälisten pakotteiden alaisia kohdemaita.

  1. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa esimerkiksi Iranin kanssa. Moni suomalainen lääketeknologian yritys kuuluu tähän listaan.
  2. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa Baltian maiden kanssa. Baltiassa on huomattava määrä yrityksiä joiden omistusten tausta osuu Venäjälle. Omistajatietoa harvoin tulee kaupoissa esille, jos kyse on arkisista tuotteista joita eivät turvallisuuspykälät koske.
  3. Kolmas esimerkki on Turkki, johon on kohdistettu myös monenlaisia toimia USA:n osalta, vaikka EU:n kanssa sen kauppasuhteet ovat melko avoimet. Myös Turkin kanssa kaupanteosta Suomella on pitkä historia.

Kun USA on päättänyt sanktioida kauppaa kohta puolen maailman kanssa, he ulottavat sanktioiden valvonnan hyvin tiukasti kotimaisiin yrityksiinsä. Kun suomalainen yritys käyttää amerikkalaisia palveluita, he voivat yksi aamu tulla töihin ja huomata että firman järjestelmiin ei pääse. Syyksi riittää täysin laillisen kaupan teko sellaisen tahon kanssa, johon liittyy suoraan tai mutkan kautta USA:n epäsuosioon joutunut maa, organisaatio tai henkilö. Ehkä se oli vain oheisjärjestelmä, ehkäpä vain sähköpostit tai logistiikka pettää. Ehkäpä järjestelmässä oli kirjanpito, laskutus tai asiakastietokanta. Voitte olla sangen varmoja siitä, että keskikokoinenkaan kotimainen yritys ei lähde USA:n liittovaltion kanssa käräjille. Voitte myös olla sangen varmoja siitä, että Tivin tämänpäiväinen juttu ei jää viimeiseksi, eikä se ensimmäinenkään ollut. Tulemme lukemaan tästä lisää.

Korjaus lähtee tiedostamisesta

Peukkua pystyssä pitävä sisäinen minäni uskoo asiasta nousevan hieman meteliä. Kenties EU löytää tapoja rohkaista tietoalan liiketoimintaa täällä päin. Olisi eduksi, että yritys voisi tietoisesti valita palvelukumppanikseen myös paikallisen toimijan. Tällä hetkellä kovin kilpailu tulee kuitenkin Kiinasta ja kiinalaisilla on kaikki mahdollisuudet vallata markkinatilaa. Heitä ei hirveästi kauppasota tunnu kiinnostavan vaan mennään bisnes edellä. Suomella on toki tässäkin netottavaa, kotimaamme on hyvä paikka uusille datakeskuksille. Niitä tulee kuitenkin rakentaa lähelle asiakkaita, koska ei ole teknisesti järkevää palvella Euroopan asiakkaita Kiinasta käsin.

Tällä hetkellä panikoinnin sijaan tarjoan hätäavuksi tietoisuutta. On hyvä tiedostaa Yhdysvaltain toimien vaikutukset lähellemme. Se yksistään voi synnyttää kysyntää ja poliittista painetta EU:n alueella. Kyllä tekniikka ratkaisuja tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme etsiä niitä.

Trumpin muuri

Trumpin vaalilupaus, muuri Meksikon rajalla, on lähellä toteutumista. USA kongressin edustajainhuone on juuri myöntänyt 5,7 miljardin dollarin rahoituksen. Vielä tosin tarvitaan senaatin hyväksyntä. siellä on kylläkin republikaaneilla niukka enemmistö.

Hei me maksetaan velkaa

Euromaiden velat eivät laske.
Vain Suomi ja Saksa pienentää velkaansa toki vain vähän
ja Suomikin oikeastaan vain jättää nostamatta 2,2 miljardin lainaerän.
Pikkuveli Viron velka on vain 8 % BKT.
Suomi 57,5 % BKT.
Kreikka johtaa 182,5 % BKT.
Britannia n 82 % BKT.
Ensi vuodesta tulee haastava talouskasvu hidastuu ja
Euroopan keskuspankki lopettaa elvytystoimet.
– Talouskasvu hidastuu tehtävillä säästötoimilla joten olemme oravanpyörässä.
– Em yhtälöön sopii erittäin huonosti maahanmuutto ja ilmastotalkoot.
EU-tason politiikka ei ole tuonut autuutta.
Ensi vuonna on brexit, EU vaalit ja tärkeät henkilövaihdokset.

Aiheesta Aamulehti Raha A16-17 sivut.

Tapaaminen Juicen ja Irvinin kanssa

Juicesta on tehty juuri elokuva, jossa Riku Nieminen näyttelee häntä.

En varmasti ole ainoa tamperelainen, joka Juicen on tavannut face-to-face. Olimme Hesassa lehdistön jatkoilla Kaivohuoneella 90-luvun lopuilla, jossa porukkaa oli kuin pipoa. Kuinka ollakaan, Juice tuli normipersoonassaan viereen iso kaljalasi kädessään ja toisessa savuava tupakka.  Silloin sai vielä vetää röökiä ravintoloiden tiloissa. Kolistelimme kippoja ja vaihdoimme muutaman sanan. Ja kyllä kolistelijoita, tarjoajia ja kauniita naisia riitti hänen ympärillään.

Irvinin taas tapasin Yhtyneiden  Kuvalehtien pippaloiden jälkeen Hotelli Pasilan ravintolassa päätoimittajamme kanssa. Vexi oli Irvinin paimenena. Siinäkin niitä kippoja maisteltiin paitsi Vexi. Seuraavana päivänä Irvinillä oli Syksyn Sävel esitys. Puolessa välin iltaa Vexi sanoi, että eiköhän siirrytä tuohon elevaattoriin ja mennä nukkumaan. Ja niin tapahtui- toivotimme onnea Irvinille.  Irviniä ja minua yhdisti mm. asuminen Tampereen Lielahdessa.

Irvinin kotikaupungissa, Hämeenlinnassa on keksitty tavaratalokeskukselle nimi ”Goodman”.

Eikös Tampere olisi voinut keksiä Ratinan  nimeksi ”Juicen sikala”, olisihan väkeä tullut kautta maan. Myymälämusiikkina olisi soinut ”Sika” ja monet muut Juicen biisit.

 

Vanhukset aamupesulle mars

Kuka vielä nukkuu.
Karu käytäntö huolestuttaa hoitajia:
Vanhukset herätetään aamuyöstä pesulle…
Kommentteja pyydettäessä suuret hoivakotiyhtiöt vaikenevat.
Hoitajat kauhuissaa epäeettisestä ja osin vaarallisesta toiminnasta
kun esim yövuorossa yksin pitäisi siirtää pesulle vaikka siihen tarvittaisiin kahta
hoitohenkilöä.
– Työvoimapulaan vedotaa toisaalta mitä vähemmällä henkilökunnalla sen suuremmat voitot.
Haluammeko soteyksityiset ja tämänkaltaiset hoivat?
– Aiheesta IL tänään.

Miksi ilmastopolitiikka on hallitukselle niin tärkeä?

Ilmastopolitiika on Kokoomukselle ja ennenmuuta Kepulle tärkeä asia nyt juuri, kun vaaleihin on aikaa vain muutama kuukausi. Pääministeri onnistui huiputtamaan kaikki muutkin puoleet mukaan ilmastohössötykseen, lukuunottamatta Perussuomalaisia. Näin asiasta tehtiin kansakunnan tärkein projekti, joka vie kaiken huomion puoleensa.

Kaikki muut, paitsi Perusuomalaiset haluavat nyt olla vihreämpiä, kuin vihreät.

Mutta on toinenkin syy, joka on vielä painavampi. Ja se syy on se, että tällä ilmastohössötyksellä yritetään viedä huomio pois vaalitaistelussa  kaikista muista ikävistä asioista, kuten suurista tuloeroista, maahanmuutosta, sisäisestä turvallisuudesta, sosiaaliturvan romuttumisesta ja sotesta.

Demareiden rooli ympäristöhössötyksessä herättää  erikoista  huomiota. Demarit ovat innolla mukana Sipilän polkaisemassa ilmastohössötyksessa silläkin uhalla, että se tulee viemään paljon teollisia työpaikkoja Suomesta. Se taas iskee pahiten demareiden omiin kannattajiin duunareihin. Jos duunarit ymmärtävät tämän on demareiden vaalivoitto valumassa heidän omaan kaivamaansa kuoppaan ja Rinteen pääministeriys saamoin.

Kansaa siis yritetään nyt kusta silmään nostamalla ympäristöhössötys tärkeimmäksi asiaksi Suomessa, jota se ei ole. Suomi on niin pieni maa ja pieni tekijä koko maapallon ilmastosuojelussa, että sitä voi  verrata hyttysen paskaan Itämeressä.

Sen sijaan, että Suomi aikoo itse ryhtyä tekoihin, jotka aiheuttavat paljon kustannuksia ja menetettyjä työpaikkoja Suomen pitäisi vaatia ympäristötekoja todella suurilta ilmaston pilaajilta Kiinalta ja Intialta.

Trump teki virheen – Syyria

Trump twiittasi päätöksensä vetää USAn joukot Syyriasta.

Se oli vastaava virhe kuin Obama teki vetäessään USAn joukkoja Irakista ja Afganistanista.

ISIS oli toki lyöty Syyriassa. ISISillä ei enää ole maa-aluetta hallinnassaan. Mutta USAn joukkojen vetäminen Syyriasta antaa ISISille mahdollisuuden uuteen nousuun.

Grrr…