Suomen maahanmuuttopolitiikassa ei ole järjen häivää

”Reetta Rädyn kolumni: Suomi murehtii työvoimapulaa ja pakkopalauttaa samaan aikaan työikäisiä – mitä järkeä?
Unohtakaa synnytystalkoot. Suomen syntyvyysongelman ratkaisu on osallistava, inhimillinen, nopeaan työllistymiseen tähtäävä maahanmuutto, kirjoittaa Reetta Räty.”

Olen pitkään tämän osalta ollut samaa mieltä. Kannattaa lukea neutraalit kakkulat päässä.

https://yle.fi/uutiset/3-10511488

 

Orpo: kysykää mitä haluatte, minä vastaan mitä haluan…

…eli poliitikkojen puheet varsinkin näin ennen vaaleja.

Nyt on meidän kansalaisten, jota myös vaalikarjaksi kutsutaan, oltava valppaina, sillä lähikuukausina meille tullaan syöttämään paskaa, kuin herkkusienille. Vaalikarjaan sovelletaan herkkusienien kasvatusta, jossa sieni pidetään pimeässä ja luukku avataan vain, kun sinne heitetään paskaa sienille.

Aivan samoin tehdään vaalikarjalle. Vaalien välillä pidetään kansalaiset pimennossa todellisesta päätöksenteosta, sillä ne tehdään kabinettien pimennoissa. Vaalien edellä sitten avataan luukku ja paskaa tulee tuvan täydeltä.

Varsinkin suurimmilla ja vanhimmilla puolueilla on oikein puppugeneraattorit käytössä, joilla generoidaan puppua digiajan malliin. Sitten on vielä se erikoisuus Kepulla muistona Maalaisliiton ajoilta, että heillä on ihan ikioma sylttytehdas. Se sylttytehtaan erikoisuus on loanheitto muiden puolueiden ja poliitikkojen päälle.

Kunhan päästään joulusta, joka on myös valheiden aikaa, kun varsinkin lapsia kusetetaan valheilla joulupukista, niin sitten alkaa se kansalaisten kannalta hupaisa aika, kun valheita ja paskaa on ilma sakeana. Edellyttäen, että on päättänyt olla uskomatta yhteenkään valheeseen ja paskanjauhamiseen.

Dieselmoottori v.s. bensiinimoottori

Ollaanko (henkilö-) autoissa innolla siirtymässä dieselmoottorista bensiinimoottoriin?

Onhan hyötysuhteellakin merkitystä.

On m.m. pidettävä mielessä hyötysuhteen vaikutus moottorin hiilidioksidipäästöihin – huono hyötysuhde -> paljon hiilidioksidipäästöjä.

*

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dieselmoottori

Dieselmoottorin teoreettinen hyötysuhde on 75 %, mutta normaalisti hyötysuhde jää 45 %:iin ja on parhaimmillaan 50-60 %.

*

https://www.motiva.fi/ratkaisut/kestava_liikenne_ja_liikkuminen/nain_liikut_viisaasti/valitse_auto_viisaasti/ajoneuvotekniikka/moottoritekniikka/bensiinimoottori

Bensiinimoottorin hyötysuhde on tyypillisesti noin 20-25 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkea polttoaineen sisältämää energiaa ei saada muutettua liike-energiaksi, vaan palamistapahtumassa syntyy liike-energian lisäksi lämpöenergiaa, jota siirretään jäähdytysnesteeseen ja jäähdyttimen kautta ulkoilmaan.

*

Niin , tämmöinen uutinen:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/volkswagen-uusi-bensiinimoottori-on-yhta-taloudellinen-kuin-diesel-sammutetaan-valilla-kokonaan-ajon-aikana/a2c02942-553e-3b51-8e8c-f8f440df431f

28.5.2018

Volkswagen: Uusi bensiinimoottori on yhtä taloudellinen kuin diesel – sammutetaan välillä kokonaan ajon aikana

*

.. ja tämmöinen:

https://tekniikanmaailma.fi/mazdan-uusimman-bensiinimoottorin-puristussuhde-on-hurja-161-kuluttaa-jopa-vahemman-kuin-uudet-dieselmoottorit/

Mazdan uusimman bensiinimoottorin puristussuhde on hurja 16:1 – ”Kuluttaa jopa vähemmän kuin uudet dieselmoottorit”

Demarivalehtelua kirkkain silmin

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c71c9583-5c45-40ad-bf9c-e4f9e2f60727

”IL-Analyysi: SDP ja Sitran ryöstö – Laki kieltää puuttumasta rahaston pääomaan ”

On se todella ihmeellistä, jos juristi Rinne ei osaa lukea selvää lakia.

Kyseessä on ilmeisesti demarien tavanomainen vaalihuijaus, missä totuudella ei ole mitään osaa.

Taata Taatalassa

Hoitofirma haluaa lisää rahaa
– kaupunki ei suostu.
Yksityinen hoitofirma pistää pillit pussiin.
Uusi kilpailutus edessä
– kuka halvimmalla ottaa se saa ja Taata tietää Taatalassa mihin se johtaa?
Tätäkö todella halutaan ja jo nyt haamuhoitajista puhutaan.
SOTE -yksityistäminen näyttää mihin ollaan menossa.
Jos kaikki on yksityistä hinnan määrää yksityinen tai homma loppuu.
Aiheesta AL tänään.

Päivän uutisointia.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Ihan mielenkiinnolla luin koko uutistekstin ja jäin ajattelemaan, jotain sellaista, jota olen jotenkin pohtinut; nyt tuossa uutisartikkelissa valotetaan asioita varsin monipuolisesti ja mielestäni puolueettomasti.

Se ei ole sisällissotaa puolin eikä toisin vaan sen ajan poliittista elämää ja liikehdintää.

Täällä on hyvinkin yksioikoisesti ja mutkat suoriksi vetäen ollut avauksia ja kommentteja ko asioista, mutta kovin putkinäköisesti.

Kenellä mielenkiintoa riittää, lukekoon koko uutisartikkelin, uskoisin sen avaavan hieman uusia käsityksiä.

Missä vika vai onko sittenkään missään ???

Noin voi sanoa ja aiheellisesti koskapa aina on ollut aikoja jolloinka joka maan lapsien syntyminen on lainehtivaa .

ei ne ole missään minkään asteen vakioita ja siitä nyt hallitus on viime aikojen teoillaan vain vaikeuttanut .

Siitä sitten vedellään Suomessa  synkkiä lukuja joka lehden ja tuutin täydeltä syyllistämällä kansaa asiasta joka on mielestäni normi tila .

Ja kun ei huomioida synnyttävän ikä luokkan kokoa ne nyt on vaan n 60 000 ei ne kykene tekeen vuodessa kun sen n 60 000 lasta

Ei pitäisi olla kovin vaikea matemaattinen yhtälö olla toisille se tuntuu olevan ja Suomalaisetkin loppuu jo v 2030  .

Noin saadaan vaan se vähäkin lapsien tulo vähenemään ja hallitukset tekee siitä vieläkin vaikeampaa työelämän tuella .

Joka ei viime kädessä jousta yhtään missään vaan pitää kiinni omista pinttyneistä tavoistaan joustamatta missään .

Ja kyllä vaki tuntinen työpaikka 8 t päivä on aivan ehdoton tuossakin  asiassa neljän tunnin työajoilla ei lapsia synny senkään vertaa kun nyt tuo 60 000 .

Mutta vastuu on myös maan hallituksella teoissaan ja syyllistäminen on sellasta jota tässäkään asiassa   tarvita seommoro tepivaari

Kestääkö demareiden gallupkannatus vaaleihin asti?

Demareilla menee nyt lujaa. Kannatus nousee jatkuvasti nimittäin gallupkannatus. Mutta gallupkannatus on ihan eri asia, kun vaalitulos.

Miten demarit ovat onnistuneet hankkimaan gallupkannatuksen nousuun ja paalupaikalle pääministerin paikka ajatellen.

Tunnettu politiikan toimittaja Timo Haapala Iltasanomista, on ”Setä Arkadiana” sitä mieltä, että demareiden nokkamiehellä Antti Rinteellä on selvä resepti miten kannatus nousee. Ja se resepi  on se, että Rinne puhuu yhteen suuntaan yhtä,  toiseen suuntaan toista ja tarvittaessa vielä ennen vaaleja kolmatta.

Siis lupauksia aina kuulijakunnan mukaan. Mutta toimiiko Rinten resepti vaaleihin asti. Vai haaskaako Rinne nyt ruutia turhaan. Varsinainen vaalitaistelu alkaa vasta joulun jälkeen ja silloin kilpailijat pitävät kyllä huolen paljastaakseen RInteen reseptin kelvottomuuden. Sitäpaitsi ei Suomen kansa ole niin tyhmää, kuin politikot luulevat.

Voi hyvinkin käydä niin, että vaalitulos on  aivan jotain muuta, kuin gallukannatus. Jos Rinne jatkaa helppoheikkimäistä lupailuaan, voi vielä ottaa ohraleipä.

Hyvää sunnuntaiaamua kaikille.

Velipoika nukkuu tyytyväisenä, eikä ihme. Söi illalliseksi kaksi pakettia kasslerpihvejä ja sen lisäksi paketin kabanossia.

Eilen saunottiin ja otettiin vähän olvia. Lisäksi saunaseurana oli naapurin Masa, joka lähti saunan jälkeen jatkoille kaupungin yöelämään.

Oli kaikenkaikkiaan mukava lauantai-ilta.

Oman käden kautta

 

Me sanomme häveliäästi

hän lähti oman käden kautta

emme kysy

miksi hän jätti meidät

miksi emme kannatelleet hänen herkkää mieltänsä

yli vaikeuksien

elämän, yhteiskunnan

ankarassa puristuksessa

nyt voimme vain muistella

pestä kasvojamme

tyhjillä sanoilla läheisille

otamme osaa