Suomen sisäinen turvallisuuvaje

Suomi ei enää ole sisäisesti turvallinen maa. Sen todistaa ylin poliisijohto ja poliisit kautta maan.

Kun poliisiministerinä oli kristillisten Päivi Räsänen vuosina 2011-2015 alkoi poliisin alasajo. Räsästä auttoi siinä touhussa hänen nimittämänsä kansliapäällikkö utaretutkija Päivi Nerg. Sattumalta Räsänen ja Nerg ovat uskonsisaria.

Nämä kaksi naista siis aloittivat poliisin alasajon lopettamalla ensin kokonaan liikennepoliisin Suomesta. Räsänen lupasi, että liikennepoliisit sijoitetaan muihin yksiköihin, joten miesvahvuus säilyy. Mutta toisin on käynyt. Kun poliiseja oli Suomessa ennen Räsästä noin 10.000 on niitä nyt vain noin 7000. Vähennystä on siis lähes 30% ja se näkyy ja kuuluu.

Paljon rikoksia jää tutkimatta, poliisi ei harvaanasutuilla alueilla edes lähde vaikka pyydetään, kun ei ole ketä lähettää. Tilanne alkaa olla katastrofaalinen, Kansalaisten turvallisuus on uhattuna.

Jos nyt sattuisi tulemaan samanlainen pakolaisvyöry, kuin vuonna 2015, niin maa olisi kaaoksessa.

Nyt on poliisiministerinä Kai Mykkänen (kok) ja tilanne jatkuu samanlaisena. Mykkänen vain hymistelee haastatteluissa, ”että kaikki on hyvin”.

Samaan aikaan Ruotsi ja Norja lisäävät poliisien määrää varautuessaan pahimman varalle ja turvatakseen kansalaistensa turvallisuuden. Mitä tekee Suomi ja sen aivottomat poliitikot? Nyt pitäisi lisätä poliisien määrää ainakin kahdella tuhannella alkaa päälle. Mistä ne otetaan ? Ei mistään, sillä tullakseen poliisiksi on käytävä riittävän pitkä koulustus läpi ja se vie aikaa. Ensimmäiseksi siis pitäisi nyt Mykkäsen panna toimeen poliisien rekrytointi ja koulutus.

Kaikki konnat ja rattijuopot nauttivat tästä tilanteesta, kun poliisia ei näy mailla eikä halmeilla. Mutta me kunnialliset kansalaiset pelkäämme jo henkemmekin puolesta, kun kukaan ei suojele meitä. Kuinka monta lasta ja naista pitää rattijuoppojen tappaa liikenteessä, ennen kuin päättäjät heräävät?

GPS-häirintä

Juupas eipäs ja mistä se tuli
ja miten sen lähettäjä todistetaan?
– Onko joukossamme asiaa tuntevaa?
– Mitä kaikkea sillä häirinnällä saadaan aikaiseksi?

Ilmastoalarmistiuskoinen toimittaja valehtelee

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005904931.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=09ac2b7cc07e8de52c51e84396410529

Alarmistitoimittajan perätön väite:
”Hätkähdyttävä tieto: Suomessa ei ole koskaan tilastoitu näin vähän lunta tähän aikaan vuodesta – eikä sitä ole vieläkään tulossa”

Totuus:
”Ilmatieteen laitos kertoo Twitterissä, että Suomessa ei ole koskaan digitoidun mittaushistorian aikana ollut näin vähän lunta näin myöhään loppuvuodesta. Digitoitu mittaushistoria alkoi 1960-luvulta.”

Siis digitoidun mittaushistorian ajalla ei ole ollut, mutta ei edes ilmatieteen laitos kehtaa väittää, ettei sellaista olisi ennen ollut.

30-luvun tietoja ei uskalleta esittää, koska totuus pilaisi alarmismin pohjan.

Ne ”ihanat” pakkaukset

Viime yönä pikkutunneilla heräsin omituisiin inahduksiin, kesti hetken ennen kuin tajusin mikä ne aiheuttaa. Palovaroitin tietysti, sitten vaan kuuntelemaan mistä huoneesta äänet tulevat. Siihenkin meni aikansa, meillä kun joka huoneen katossa on sellainen. Sitten vaan vaihtamaan, eihän sinne tietysti ylety ilman apujalkoja. No, keittiöstähän niitä löytyy keittiöjakkaran nimellä. Ei muuta kun vaihtamaan patteria, löysinkin avaamattoman kahden kappaleen paketin. Yritin aukaista siististi niin, että toinen säilyy paketissa, muuten sekoaa käytettyjen joukkoon. Arvata sopii, mitä siinä tapahtui, kynsi lohkesi ja pahasti, tietysti. Päätin jättää koko homman ja jätin varoittimen ilman patteria.

Nyt illansuussa yritin taas, että ei varoitin ole toimintakelvoton ja unohdu pidemmäksi ajaksi. Ajattelin, että nyt onnistuu taatusti ja otin teräväkärkiset sakset. Muuta en saanut aikaiseksi, kun katkaisin saksien kärjen ja sanomista tulee tietysti. Kävi mielessä parikin eri vaihtoehtoa seuraavaksi työkaluksi, joko dynamiitti, tai kirves. Verstaallani osui kuitenkin puukko käteeni ja sillähän pakkaus aukesi, ei kuitenkaan helposti.

Kului siihen yhden patterin vaihtoon aikaa ja paljon mieliharmia, sekä unetonta yötä, tietysti myös lukematon määrä niitä hienoja ”sivistyssanoja”.

Minä kovasti ihmettelin, miksi kaikki pakataan siihen kovaan muoviin, on käyty kuussakin jo vuosikymmeniä sitten, eikö suunnittelijat muka keksi parempaa.

 

Trumpin käyttämä haravointi-termi ei ollut virhe, sanoo erikoistutkija – Näin hän selittää puunkorjuun sanastoa

Suomalaiset ovat naureskelleet kommentille ja julkaisseet somekanavilla kuvia sekä videoita haravoinnista.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha Laitalan mielestä Trumpin käyttämä haravointi-termi ei ollut virhe. Trump käytti rake-sanaa.
Rake-sanalla hän on tarkoittanut haraa tässä tapauksessa. Jos olisin asianajaja, niin voisin takertua tähän sanaan ja sanoa, että kyllä Suomessakin metsiä haravoidaan kantojen korjuun osalta. Kantojen korjuussa käytetään kantoharaa, jonka englanninkielinen käännös on sanasta sanaan stump rake, Laitala selvittää.
Laitalan erikoisalana ovat hakkuutähteiden ja harvennuspuun ja kantojen korjuu. Hänen mielestään Trumpin kommentti on melkoinen tunnustus suomalaiselle metsäosaamiselle.
– Ajatus oli Trumpilla oikea. Hän ilmeisesti käytti kansanomaista termiä kuvaamaan, että korjataan paloherkkä roska talteen. Taustalla on se, että on viisaampi polttaa puut hallitusti lämpövoimalassa kuin valtoimenaan maastossa, Laitala sanoo.
————————-
Lähde Iltalehti fi 19.11.2018, otsikko sama kuin tässä.

Ilmasto jäähtyy

Hyvä uutinen sillä ilmasto jäähtyy ja maailma pelastuu.
Onneksi nyt saamme totuttautua kohta pakkaslukemiin.
Ilman jäähtyminen auttaa jopa kauppiaita talvivarusteiden myynnissä.
Kaikki ovat olleet ahkeria ilmastotalkoista puhumiseen.

Hyvä pappi panee henkensä lampaitten edestä…

…mutta paha pappi panee lampaita henkensä edestä.

Ei ole tiedossa onko tämä paha pappi syyllistynyt eläimeen sekantumiseen, mutta taloudellisia väärinkäytöksiä on paljon. Hän ei ole enempää eikä vähempää, kuin Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Että sillai meillä kirkossa. Nyt syyttäjä vaatii Teemulle sakkoja, kun pitäisi ensin erottaa piispan virasta. Täysin kelvoton esimerkiksi koko suurelle seurakunnalle.

Samainen Teemu esiintyi muutamia vuosia sitten Ylen suositussa viihdeohjelmassa, vaikka ei ole näyttelijän lahjoja nimeksikään.

Aikoihin on eletty, kun piispa kähmii seurakunnan rahoja omiin liiveihinsä.

Naisilla ei ole enää mitään häpyä!

Johtuneeko sosialismista, vai vapaasta kasvatuksesta, mutta ainakin nuorille naisille näyttää varastelu, sosialisoiminen ja valehteleminen olla normaalia!

Olen ajanut taksia vuodesta 1976, eikä koskaan ennen ole tapahtunut sellaista, mitä kahdella edellisellä työvuorollani tapahtui.

Pari viikkoa sitten ajoin tilataksia. Sain tilauksen Plevna-ravintolaan, josta kyytiin tuli viisi nuorta naista ja yksi mies. He kertoivat menevänsä Pirkkahalliin, jossa oli K-ryhmän vuotuinen tapahtuma. Autossa joku huomasi, että sinne oli jäänyt edelliseltä asiakkaalta kassi, jossa oli siideritölkkejä. ”Hei, täällä on juotavaa, ne juodaan ja samalla alkoi tölkit napsahdella auki!?

Mielestäni he varastivat ne!

La-su-välisenä yönä olin ajossa vähän pienemmällä autolla. Nokialla taksitolpalla oli asiakkaita, jotka kysyivät mahtuuko viisi? Vastasi, että kyllä, mutta käännän takaa pari penkkiä lisää. Avasin sivuoven, jolloin huomasin, että lattialla on muovikassi, jossa oli mm. muki. En huomannut, oliko Muumi-, mutta muki kuitenkin. Sanoin, että tänne on näköjään jäänyt jonkun kassi, jolloin penkille ehtinyt nuori nainen sanoi, että se on hänen. Ok, ojensin kassin hänelle.

Sunnuntai-iltana puhelimeeni tuli tekstiviesti, jossa kyseltiin po. kassia, joka oli jäänyt Tampereelta tuodusta kyydistä.

Johtuneekohan vähäinen syntyvyys hävyttömyydestä?
Saattaa olla parempi, etteivät synnytäkään, koska eivät kuitenkaan osaa kasvattaa heitä normaaleiksi rehellisiksi ihmisiksi!

Suomalaisia kakaroita syntyy liian vähän – miksi?

Tuoreimman väestöennusteen mukaan suomalaisia on nykyistä vähemmän. Kun nyt Suomen väkiluku on n. 5.5 mijoonaa, niin vuonna 2070 meitä olisi alle 5,4 miljoonaa. Eli vähennystä olisi yli 100.000 päätä nykyiseen varrattuna. Nousua tapahtuisi väestöennusteen mukaan vielä vuoteen 2035 asti niin, että silloin meitä olisi n. 5,6 miljoonaa, mutta sitten alkaisi pudotus.

Missä vika, kun suksi ei luista eli kakaroita ei synny tarpeeksi?

Onko tietoyhteiskunta vienyt naimahalut? Meneekö se aika, kun ennen rakasteltiin nyt kännykän näpelöintiin? Onko nuoret miehet pelotettu puolikuoliaaksi sillä, että seksuaalinen häirintä voi viedä linnaan? Ovatko television viihdeohjelmien pellet muodostuneet roolihahmoiksi, joita halutaan matkia unohtaen, että monet tv-pelleistä on homoja? Ovatko nuoret naiset niin uraorientoituneita, että kakaroiden teko ei kiinnosta? Vai onko syy valtiovallan?

Perhepolitiikasta puhutaan paljon ja taas nyt, kun vaalit ovat pian. Mutta mitä teki Sipilän hallitus perheiden hyväksi? Leikkasi sieltä ja leikkasi täältä. Se on nimittäin sillälailla, että Sipilän hallitus ei osannut mitään muuta, kuin leikata.

Jos perhepolitiikka on maassa kunnossa ja myös pysyy eikä aina muutu, kun hallitus vaihtuu, niin perheet uskaltavat suunnitella perheen koon kasvattamista. Jos johonkin on nyt ja tulevaisuudessa panostettava verorahoja, niin se on lapset. Lapset on Suomen tulevaisuus siinä tärkein arvovalinta tulevalle uudelle hallitukselle.