Tänään 15.11.2018

Tänään kaikki puhuvat vain Brexixistä. Miksi? Mikä siinä on niin suurta, että muusta ei puhuta, kuin vain siitä. Miksi ei britit saisi erota EU:sta, jos haluavat ja he halusivat, kun kansanäänestys kehoitti johtajiaan eroamaan EU:sta. Kaikki muu on jälkiviisautta, joka on kuten tunnettua sitä kaikkein iljettävintä viisautta.

Paljon tärkeämpää olisi puhua, kirjoittaa ja ennen muuta tehdä jotain ilmaston hyväksi. Ilmastoa saastutetaan kuitenkin ihan entiseen malliin, vaikka  herrojen juhlapuheissa kauniisti puhutaan ilmastonsuojelemisesta. Miten esim. autokilpailut, kuten Formula ykkösten jatkuva kilpailuruletti suojelee ilmastoa? Sanat ja teot eivät kohtaa tässäkään asiassa.

Toinen paljon Brexitiä tärkeämpi puheenaihe olisi odotettavissa oleva massamaahanmuutto Eurooppaan. Monia vuosia on luvattu, että afrikkalaisia täytyy auttaa heidän kotimaissaan, jotta ei olisi tarvetta lähteä tänne Eurooppaan. Mutta onko niin tapahtunut. Ei ole, siksi siellä on monin paikoin suuri hätä, kun ei ole juomaa, ruokaa ja ylipäänsä elimahdollisuuksia.

Toivottavasti ei Euroopan maissa tarvitse turvautua armeijaan, joka pyssyjen kanssa on estämässä pakolaislaumojen maahantulon, kuten Mexikon ja USA:n rajalla.

Sanoma nauraa Japanille, minä Sanomalle

Sanoman-julkaisut Hesari ja IS ovat tänään uutisoineet Japanin kyberministerin IT-osaamisen heikosta taidosta. Jutussa on herätelty kansaa nauramaan Japanille. Sanoman hyvät välit junaturmaministeri Berneriin kyllä huomaa surullisen helposti – tosielämässä kun meillä ei ole mitään varaa puhua.

Heikkojen suoritusten litania

Tänään on keskusteltu useissakin IT-alan pienissä kuppikunnissa tästä uutisesta. Siitä oltiin aika laajalti samaa mieltä, että viestinnästä ja tietotekniikasta vastaavan ministerin ei tarvitse osata aivan ruohonjuuritason teknologiaa. Ei se toki haittaa, mutta se ei ole tarpeen. Sen sijaan pitäisi ymmärtää teknologioiden rungot, perusteet, mahdollisuudet ja erityisesti asioiden vaikutus toisiinsa. Kokonaisuus pitää nähdä, jotta ei ole lobbarien vietävissä (moi Anne!). Kovin tärkeää on myös ymmärtää tietoliikenteen ympärillä toimiva juridiikka sekä yrityssopimukset. Pitää ymmärtää mistä teknologisista asioista tekee päätöksiä, vaikka ei välttämättä osaisi niitä teknisellä tasolla panna käytäntöön.

Anne Berner on ollut pitkään bisneksissä ja ilmeisesti ihan aikaansaanut henkilö. Mainetta näiltä osin mustaavat useat luovan verosuunnittelun tempaukset, yhteydet veroparatiiseihin ja vastaavat. Rahaa hän on kuitenkin kerännyt eikä linnaan joutunut, eli selvästi pallo on ollut hallussa. Nykyisessä poliittisessa virassa hän kuitenkin herättää lähinnä myötähäpeää. Hän tuo jatkuvasti esille ehdotuksia jotka aiheuttavat radikaaleja ongelmia eri aloilla ja jotka joudutaan vetämään pois hetkeä myöhemmin. Lähes kaikki ulostulot ovat suoraan lobbarien käsistä, eikä hän ole missään haastattelussa kyennyt asia-argumentein perustelemaan niitä. Kun asioihin on yksinkertainen, veronmaksajalle helppo optio ja toisaalta hänen lobbareilta saama optio, hänellä ei ole kykyä perustella kalliimpaa valintaa. Sitä hän kuitenkin ajaa, koska hän uskoo lobbareihin, koska hänellä ei ole omaa osaamista viestintäalasta. Se tulee kalliiksi.

Berner on sinänsä hyvässä seurassa. Suvi Lindén oli viestintäasioissa aivan saman tason ongelmissa. Kun häntä haastateltiin oman ministerialansa asioista, hänellä ei ollut kykyä vastata kysymyksiin tai perustella päätöksiä. Juridisesti hän oli vielä heikomilla vesillä Lex Nokia -projektinsa aikaan, ehdottaessaan työntekijöiden riisuutumista. Siihenkin upotettiin miljoonia verorahaa, järjetön määrä lakitekstiä, eikä lakia ole kukaan koskaan käyttänyt. Tätä aiempi ministeri Susanna Huovinen käytti myös miljoonia verkkosensuuriin joka ei koskaan toiminut. Kaikista näistä ongelmista ovat ammattilaiset valittaneet ajoissa, mutta lobbarien ääni on ollut vahvempi.

Häkkerien hommia

Ymmärrän, että keskivertokansalaista ei juuri kiinnosta asia. Internet on se pelottava paikka, täynnä pahuutta ja jos ministeri lupaa toimia pahuutta vastaan, on piikki auki ja suosio suuri. Jos joku nörtin oloinen henkilö valittaa yksityisyyden suojan kapenemista, samalla kansalaisosaamisella hänet joko nauretaan suohon tai haukutaan Putinin vakoojaksi. Median kannattaa kirjoittaa sitä mitä kansa ostaa ja jos nyt muutama miljoona, tai Bernerin tapauksessa muutama miljardi hukataan niin mitäs siitä? Rahaa se vaan on.

Moni suomalainen on tänään nauranut Japanille. Nauru pidentää ikää, joten kiitän Sanoma-yhtiöitä työstä suomalaisen kansanterveyden hyväksi. Nauru tulee kuitenkin kovin kalliiksi ja jokin kaunis päivä meidänkin pitäisi tajuta myös Suomen olevan yhteydessä maailman tietoverkkoihin. Jos ei järjenkäytön takia, niin edes veronmaksajien rahojen takia.

Patavanhollisuus ja konservatiivi

Jospa katsottas näitä asioita rehellisin lasein ja jätettäs laatusanat pois ei jäljelle paljonkaan jää .

Tuo vanhoillusuus kun ei oikeasti ole kovinnaan edityksellistä ei sitten missään muodossa .

Mutta kuten nytkin neljän vuoden aikana olemme kansana huomannut mitenkä asioita hoidetaan kun konservatiivit sitä hallitsee .

Koululaitostamme koitetaan väen vänkällä romuttaa oikein isän kädellä sillä tavoite on kansan tyhmentäminen .

onko se kansan talouden mukaista no ei sitten mitenkään noin vaan on sillä tyhmää kansaa on helppo hallita ja vallita .

Ja se ei ole pelkkä toive vaan maan hallituksen tavoite,  no se vaan on selvä että työmiehen lapsi voi hyvinkin mennä ylemmälle älykkyys osamäärälle .

Ja upporikkaan lapsi jää ns apukoulu tasolle mutta rahalla saa tittelin jolla sitten rehvastellaan milloin missäkin .

mutta onko se sitten oikea suunta vai pitäisköhän nyt muuttaa suuntaa ja antaa lapsille oikea mahdollisuus laatu opiskeluun kaikille tasapuolisesti .

Mutta tyhmentäminen on suunta johon  tuo patavanhoillisuus elikkä konservatismi oikeasti onSuomea viemässä omaa tyhmyyttäänkö

No tuskinpa tyhmyyttään, mutta  kansa tuosta eniten kuitenkin tulee kärsimään seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Suhteestani sikaan 2

 Kun ei kenkään paheksunut edellistä sika-aiheista tarinaani rohkenen aikani kuluksi jatkaa aiheesta.

Siinä he laiduntavat omien vaaleanpunaisten sikojemme tummahipiäiset etelän serkut andalusialaisen tammimetsän leppeässä siimeksessä. Heidän maallinen vaelluksensa on epäilemättä paljon virikerikkkaampi ja  onnellisempi kuin on laita suomalaisen tehosikalan lajitovereiden kohdalla karu elontaival, tasan eivät käy onnenlahjat sikojenkaan maailmassa.

Heidän takajalkansa asianmukaisesti suolattuina ja hyvin ilmavassa tilassa  riiputettuina on himoittua herkkua.  Parhaat tulevat Albujarrasin vuoriseuduilta. Suussa sulavia serrano kinkun harjoitetulla kädentaidolla ohueksi leikattuja siivuja hienoisten silavaraitojen aateloimia, ah se on kulinaarinen taivas ja täyttymys jota ei vannoutuneen sianystävän makumaailmassa voita sitten mikään. Riojan alueen hehkuvalla punaviinillä huuhtelevat Espanjan miehet, nuo ylväät machot serranoviipaleet alas,  katse taivaanrantaan suunnattuna röyhtäilevät sitten tuuheasti päälle ja kasvoillansa viipyilee vielä pitkään onnellisen ihmisen levollin raukeus.

Onpa siinä toisessa kuvassa esillä hyvin valittuja sian selkäpuolelta erotettuja hienoja silavapitoisia paloja, kerrassaan hypnoottinen näky on nälkäisen katsella. Ilman reilua siivua tällaista laardia ei lähde baskimaan karaistunut metsuri suurin surminkaan työmaalleen Pyreneitten vuorten kolkoille ja iljanteisille rinnesavotoille. Onpa se evästä jonka kaltaisella Kalle Päätalo ja kumppanit jaksoivat aikanaan kovissa pakkasissa lumisessa metsässä ankarissa oloissa pitkiä päiviä pöllejä parkata.

Juolahtipa mmieleeni että jos tätä ihraa itseään ymmärtäisi ruotsalainen hienohelma, pyttipannun paistaja ensin alkuun sulattaa pikkusormen kynnen paksuisen kerroksen porisemaan malmipannuunsa Brekottien ja öljyjen sijasta, lisäilisi siihen keiteyt perunalohkot, sipulisilpun ja faalumakkaran palaset niin siinäpä olisi uusi auvo ja innoituksen lähde sveeanmamman pojalle.

585-sivuinen brexit- sopimus

Iltasanomat jaksaa räksyttää bexitistä. Suomessa on melkoinen määrä eu- onnellisia, jotka eivät pidä brexitistä. Antaisivat brittien rauhassa päättää omista asioistaan.

IL: ”brexit-sopimus ei kelpaa kenellekään,..”

https://yle.fi/uutiset/3-10509020

Britannian hallituksen päätöstä hyväksyä brexit- sopimusluonnos on kiitelty EU-maissa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005899993.html

Britannian hallitus hyväksyi brexit-sopimuksen luonnoksen

*

Britit eivät ehkä ole kovinkaan ihastuneita brexit- sopimusluonnokseen, mutta IL:n väite, ettei se kelpaa kenellekään, on selkeästi väärä väittämä.

*

Brexit – sopimusluonnoksessa brittejä hiertää Pohjois-Irlannille suunniteltu erityisasema sekä Skotlannin asema.

Brexitin kaatuminen ei aja ainakaan tavallisen suomalaisen etua. EU-uskovaiset Suomessa ja muualla Euroopassa saisivat lisää intoa ajaa EU:ta liittovaltioksi, mikä olisi suomalisille katastrofia.

*

 

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/f7525e78-06e5-49d9-8558-d4fb7ab12032

15.11.2018

Pääkirjoitus: 585-sivuinen brexit-sopimus ei kelpaa kenellekään, mutta silti se on parasta mitä saatavissa on

Näinkö pahaa unta?

Olin unessa vanhana
ja onnellisena,
kun olin päässyt palvelukotiin.
Vanhana tulee niitä remppoja
ja avun tarve
niin minullekkin
ja painoin nappia,
jolla kutsutaan avun antaja paikalle.
Kului tovi – eikä apua,
sitten kului pitkä tovi
ja näin haamun –
sitten haamukin poistui
ja se sanoi mennessää
etten voi auttaa sinua,
sillä ole jo kuollut.
Heräsin hiestä märkänä
enkä saanut unta joten
menin hakemaan aamun lehden,
josta luin uutisen
haamuhoitajista.

Mikä on Euroopan pahin uhka?

Eurooppaa uhkaa tietty ilmaston lämpeneminen, kuten koko maapalloa, mutta pahin ja pelottavin uhka on Eurooppaan suuntauva muuttopaineen uhka.

”Halla-aho: Eurooppaan suuntautuva muuttopaine uhka yhteiskuntiemme olemassaololle.”

Halla-aho sanoi näin muun muassa puhuessaan EU:n parlamentissa.

Se oli vakava varoitus Euroopalle ja Suomelle.  ”Muuttopaine uhkaa yhteiskuntiemme olemassaoloa.”

Afrikassa on kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka ovat lähdössä liikkeelle kohti Eurooppaa, kun kuivuus, veden ja ruuan puute pakottaa heidät lähtemään.

Euroopassa ei ole vielä tajuttu, kuinka suuresta ja vaikeasta asiasta on kysymys.

Mexikon ja USA:n rajalla on nyt nähtävissä mitä tapahtuu, kun suuret massat lähtevät etsimään parempaa elämää. Tarvitaan jo armeijaa suojelemaan rajoja. Onko se myös Euroopassa ainoa keino torjua massamuutto maihimme? Vai olisiko muita keinoja?

Ensin täytyy tunnustaa tosiasiat. Se on kaiken alku. Kun tosiasiat on tunnustettu voi alkaa suunnitella keinoja, millä auttaa potentiaalisia maahanmuuttajia heidän omissa maissaan. Se tulee vaatimaan rahaa, paljon rahaa, mutta niin tulee sekin vaatimaan paljon rahaa, jos massat valtaavat maamme.

Tähän mennessä nähty maahanmuutto Suomeen on vasta esimakua. Kun suuret massat lähtevät liikkeelle, on leikki kaukana. Nyt on korkea aika ryhtyä toimiin massamuuton estämiseksi.

Kasvisruokapäivä….vahingossa.

Vaimo on aiemminkin laitellut sosekeittoja eturuuaksi mutta kesän aikana alkoi lisäillä maa-artisokan ja purjon lisäksi muita kasviksia ja lopputulos (liekkö edes lopullinen) oli niin sakea, hyvänmakuinen ja ravitseva sosekeitto, että riitti hyvin ateriaksi…. siis kasvispäivä, jopa peri viikossa ja tämä vahingossa.

Sosekeittoon voi käyttää porkkanaa, lanttua, kukkakaalia, maa-artisokkaa, paprikaa … luettelo muodostuisi tosi pitkäksi. Kasviksia voi myöskin esikäsitellä esim paahtamalla tai savustamalla.

Mausteena voi käyttää pippureita, kurkumaa, chiliä, … taas pitkä lista.

Monella lienee ennakkoluuloja pelkkää kasvisruokaa kohtaan, niin minullakin.

Kannattaa muuten, ellei valmisreseptiä käytä, kirjata ainesluettelo ainakin.

Arvokonservatiivi homo?

Verkkouutisissa kerrotaan Saksan liittokansleri Angela Merkelin paikalle pyrkivästä miehen kanssa naimisissa olevasta miehestä, joka olisi arvokonservatiivi.

Minä olen luullut, että arvokonservatiivit kannattavat miehen ja naisen välistä avioliittoa – olenkohan ollut väärässä.

Verotukia mutta kelle ne menee

Kummallisia tuki muotoja joista ei kukaan tiedä minne ne on suunnattu isoja summia kuitenkin ovat

26,8 miljardia euroa on vero tuki on tänä vuonna siitä summasta 17,5 miljardia vaikuttaa vähentävästi valtion verotuloja .

Verotukien vaikutuksia ei liioin tunneta eikä niitä edes seurata kovinkaan paljon vtv mukaan

Jotenkin tuntuu että valtiolla on rahaa mutteipa sitä haluta julkistaa kovinkaan paljon ainakaan kansalle .

Kuka näitä tukia saa itse en saa yhtikäs mitään vero tukea huomenna paukahtaa veronpalautus tilille

Siitähän se riemu ja ratto lähteekin  seommoro tepivaari Kiejoitti Teuvo Mast