Sopivan mansellismielinen blogialusta
Iltasanomissa oli video paikasta, missä onnettomuus tapahtui.
Varmasti onnettomuustukijat ovat viisaampia, mutta pari asiaa till:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005804812.html
Samanlainen puliveivaussäätiö, mutta tunnettujen poliittisten päättäjien käsikassara Tampereella. Demarien linnoitus.
Aamulehti selvitti: Kotilinnasäätiö on hankkinut remontteja 128 000 eurolla ohi kilpailutuksen – tilauksia edelsi sdp:n puoluetoverien tapaaminen
Kotilinnasäätiön vuokra-asuntoja remontoineen yhtiön osaomistajana on ollut Tampereen kaupunginvaltuutettu Ilpo Sirniö (sd.). Säätiön toiminnanjohtaja Atanas Aleksovski (sd.) tapasi Sirniön ennen remonttitilausten aloittamista.
Uutiset27.08. 07.00
https://www.aamulehti.fi/
Valitettavasti suorat linkit eivät kirjaudu tänne.
https://www.uusisuomi.fi/raha/257023-husin-ylilaakari-pihlajalinnan-hatkahdyttavasta-paatoksesta-kaytannossa-yksityisia
–
Pihlajanlinna sen osoittaa mihin ajaudutaan jos soteyksityistäminen toteutuu.
Pörssiyritys ei sovi terveyspalveluita hallinnoimaan.
Vieläkö joku paasaa valinnanvapaudesta jos
kaksi isoa jakaa keskenään palvelujensa tuottamisen.
Pienet jos pyrkii ne syödään pois markkinoilta.
Toivoa sopii ettei yksityisille parille toimijalle anneta sotemonopolia?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808252201161336_pi.shtml
”Sdp:n Tuomioja syytti sotilaita ja virkamiehiä salaliitosta sotilaallisten harjoitusten valmisteluissa – ”Suorastaan rikollista””
Eipä yllätä, että punademari Tuomiojaa häiritsee, kun ollaan tekemisissä länsimaiden kanssa eikä yhteistyö-alistus-sopimuksessa neukkulan kanssa.
Onneksi tämä Suomen puolustustakin alas ajanut punademari ei ainakaan nyt pääse sotkemaan suhteita länsimaihin eikä heikentämään puolustusta enempää.
Valitettavasti, jos demarit pääsevät valtaan, lisää haittoja Suomelle voi syntyä.
Tulinpahan Eestistä loppuviikolla kotiin muutaman päivän reissulta. Viimeinen majoituspaikkani; Fat Margaretha, hostel, nimensä mukaisella paikalla lähellä sitä Fat Margareta bastionia.
Tuli sitten nälkä ja kun vielä nuo alaselkäkivut häiritsivät, päätin mennä syömään läheisen Pikkadun ja Tollin kulmaan. Se oli jonkinlainen italialaistyyppinen ravintola. Tilasin häränfileen lohkoperunoilla ynnä lisukkeilla. Hinta listallakin oli järkyttävä, 28€, en viitsinyt perua.
Kun ruoka tuli, pihvi oli alle 200g, siis vähemmän kuin Suomessa kohtuullisessa ravintolassa, vaikka hinta kylläkin edellytti jotain muuta. Olihan se ateria kohtuullisen hyvä mutta jos olisin syönyt monessakin tuntemissani ravintoloissa, n 50% olisin säästänyt.
Eipä tuolle nyt mitään voinut koska nälkä oli ja siirtyminen olisi vaatinut ratikkaa ja kävelemistä, joten tyydyin kohtalooni.
Taitaa taas mennä se runsaat viisitoista vuotta, että vanhaan kaupunkiin syömään menen, tuskin edes pakottavassa tilanteessa.
Taas se vahvistui, se mielipide, että se Tallinnan vanha kaupunki on ihan laillistetun ryöstön mahdollistava kohde.
Lapin Kansan nettiversiota selatessani sattui silmiini mielenkiintoinen artikkeli. Se palautti mieleen muistoja etenkin, kun olin juuri palannut jutun tapahtumapaikoilta, Lapin Pyhätunturilta:
https://www.lapinkansa.fi/lappi/pikkupiiasta-konkariksi-raili-pyhajarvi-laamanen-on-nahnyt-lahelta-kotitunturin-kehityksen-15929268
Artikkelin keskivaiheilla kerrotaan Pyhätunturin legendasta, Gösta Mallanderista, jonka ensi kerran tapasin 1970-luvun alkupuolella. Vietimme usein pääsiäisloman Pyhätunturin Tunturilassa, jota Mallander vaimonsa kanssa pyöritti. Tämä maailmanmies Gösta oli jostain syystä päätynyt Koillis-Lapin perukoille. Jo ulkomuodoltaan ja hienostuneesta käytöksestään hän erottautui paikkakunnan ”pers’jalkaisesta” asujamistosta.
Jatka lukemista ”Gösta Mallander ja Tunturila”
Kohu JSN:n ympärillä on kerännyt melkoisesti kierroksia. Se on omalla tavallaan jatkoa alkuvuoden vaatimukselle säätää laki toimittajien suojelemiseksi joka johti myöhemmin julkilausumaan. Molemmat tempaukset ovat omiaan someraivon luontiin ja lokeroinnin lisäämiseen. Ehdotan lokeroinnin vastalääkkeeksi katsantakantaa, jossa toimittajat nähdään ihmisinä.
Toimittaja ei ole hyvä ihminen
Hyvin moni meistä lukee aivan eri tavoin väitteen A ”toimittajaa uhkailtiin” ja väitteen B ”työntekijää uhkailtiin”. Miksi, kysyn minä. Toki toimittajat herättävät työllään tunteita, mutta niin tekevät automyyjät, rekkakuskit ja huoltomiehet, johtoportaasta puhumattakaan. Toisin sanoen, harvassa on työ jonka parista on tunteet poistettu. Somen myötä jokainen on potentiaalinen julkkis. Voit päästä julkisuuden myötä metodisen vihan kohteeksi vaikka tekemällä vääränlaisen taideteoksen tai koristamalla pihasi väärin – tai jopa vain tuntemalla väärän ihmisen. Toimittajat ovat usein vihan kohteina mutta eivät suinkaan yksin. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, he myös joskus kuplaantuvat aika pahasti, irtaantuvat todellisuudesta tai pahempaa. Jos papit ja poliisit lankeavat, niin myös toimittajat.
Kas kun toimittajat eivät ole hyviä ihmisiä. He ovat vain ihmisiä ja seassa on niin hyviä kuin pahojakin. He käyttävät samoja somekanavia kuin muutkin, observoiden samaa maailmaa kuin muutkin. Journalismi on titteli, työtehtävä, paikka, aika ja työkalut. Journalismin alan työpaikan saaminen ei nosta tai laske ihmisen asemaa tasavertaisena, kauniina, yksilöllisenä ihmisenä. Tämän pitäisi olla niin itsestäänselvää mutta se ei sitä vain tunnu olevan. Onko tämä kenties yksi somekuplan muoto? On hyvin yleistä että oman kuplan sisällä nähdään juuri omaan kuplaan kohdistuvat uhat paljon muihin kohdistuvia massiivisempina. Eivätkö toimittajat näe asiaa mitä ovat itse erinomaisesti tutkineet?
Tuomio luetaan
Tämä yhden hengen oikeuslaitos on täten asiaa pohtinut ja on täten valmis lukemaan kaksi (2) kappaletta tuomioita jotka mielestäni pitäisi panna täytäntöön.
Myös tuoreen JSN-asian voi käsitellä kuten työilmapiiriasiat yleensä. Jos on työpaikkakiusaamista, se tutkittakoon työehtosopimusten ja lain puitteissa aivan kuten millä tahansa työpaikalla.
En urheilija enkä juurikaan penkkiurheilija,
mutta vammaisten kisat herkistää.
Heissä on ainesta näyttämään terveillekin
ja näyttävät!
Onnittelut Tähti ja koko joukkue!
Alla on linkki huipputelinevoimistelija Jari Mönkkösen kohtalosta- lukekaa se ensin ennen omaa tekstiäni.
Tunnen tuon lajin hyvinkin nuoruudestani. Siinä on valtavasti hyviä puolia koko ruumiin hallinnasta henkiseen puoleen, mutta vaarat ovat suunnattomat pienestäkin epäonnistumisesta.
En ollut tuolla tasolla, mutta kehittymässä siihen suuntaan jo 14 v -vanhemmaksi. Bravuurini oli rekki kaikkine jättilisineen ja merimiesvoltteineen. Samoin muut telineet ja permanto.
Tampereella Frenckelin salissa oli mestaruuskilpailut osaltani rekillä. Kaikki meni hyvin, kippi, takaheilautus, kiintopyrähdys, piipeli jne.. Lopuksi puolijättiläinen ja jättilainen ja takaheilautuksesta taitettu merimiesvoltti. Kävi kuitenkin niin, että sekunnin muro-osassa viivyksessä varpaani osui rekkitankoon ja putosin mahalleni 3 metristä mahalleni- onneksi en niskoilleni niin kuin Mönkkönen.
Telinevoimistelu on yksi upeimmista lajeista, mutta se pitää tehdä äärimmäisessä valvonnassa, että onnettomuuksilta vältytään. Monien huippu-urheilijoiden tausta on telinevoimistelu se tuoman fyysisen kokonaiskoordinaation vuoksi. Mutta ohjaaja ja valvonta ovat sen kulmakiviä.
Ei koskaan saisi sanoa ei koskaan, koska koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Nyt kuitenkin lopetan tämän bloggailun tähän. Olen ollut täällä eri blgialustoilla jo yli kymmenen vuotta herättämässä pahennusta, joten se saa riittää.
Kiitoksia kärsivällisyydestä.