Aamulehden pääkirjoitus kysyy tänään persujen ja vastaavien puolueiden todellisia motiiveja. Jutussa on hyviä näkökulmia sekä kysymyksiä ja se noudattaa AL:n pääkirjoituslinjaa, jossa joka puoluetta kyseenalaistetaan säännöllisesti. Hitusen tuo haiskahtaa kuitenkin ylianalysoinnilta. Joskus sikari on vain sikari.
Todelliset ongelmat, todelliset reaktiot
Vaikkakin persuista on Timo Soinin lähdön myötä poistunut mielestäni pahin aines ainakin sukupuolisyrjinnän osalta, en allekirjoita heidän maailmankuvaa purematta. Yhtä kaikki ymmärrän mistä se tulee. Duunarit ovat kärsineet. EU:n ulkorajat eivät ole pitäneet. Globalisaatio on rikastuttanut harvoja ja taannut pahimmille talousrikollisille vastuuvapauden. EU on ollut turhan kyvytön kaikessa muussa paitsi rahan tuhlaamisessa. Aamulehti väittää persuja demokratian vastustajiksi. Olen valmis väittämään heitä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden vastustajiksi, mutta on mielestäni asiatonta tehdä aasinsilta koko demokratian viholliseksi. Nähdäkseni he pyrkivät lainmukaiseen poliittiseen vaikuttamiseen, populistisin äänensävyin mutta perustavat sen kuitenkin todellisiin, kansalaisten arjesta löytyviin ongelmiin.
Oikeastaan kysymykseni on tämä: kuinka kauan media voi vielä netota lukijoita tästä vastakkainasettelusta jossa toisella puolella on demokratia ja hyvyys, toisella puolella persut? En edelleenkään ole persu tai heidän kannattaja, mutta olen erittäin suuri tieteen ystävä. Tiede haastaa näkökulmia. Tiede toivottaa tervetulleeksi debatin. Tiede oppii ja mukautuu. Ennen kaikkea tiede etsii parempia ratkaisuja. Persut ja heidän aateveljensä tuovat pöytään aika paljon pöhköä aatetta ja suoraan sanoen mielikuvituksen tuotetta, mutta myös todellisia ongelmia. He tarjoavat siihen omia ratkaisujaan. Typerys tuomitsee koko keskustelun koska ratkaisuideat ovat huonoja. Viisas hyväksyy ongelmista ne jotka voidaan asiallisesti osoittaa ja pyrkii etsimään niihin parempia ratkaisuja.
Mielestäni ei ole olemassa asiaa kuten persujen todellinen motiivi. Ei ole myöskään vasemmiston, vihreiden tai kepun todellista motiivia. Eduskuntapuolueessa on niin paljon ihmisiä ja särmiä että motiiveja lienee useita. Sangen monelle motiivi lienee kuitenkin melko kansantajuinen huoli havaitusta ongelmasta ja halu muuttaa asia. Riippuen havainnon laadusta se voi kestää kriittistä tarkastelua paremmin tai huonommin. Toki seassa on pyrkyreitä, näyttelijöitä, takinkääntäjiä ja väärinymmärtäjiä. Se johtuu ennen muuta siitä surullisen iloisesta seikasta, että politiikkaa tekevät ihmiset – erilaiset, epätäydelliset ihmiset. Siten voinkin luvata että jokaisesta puolueesta löytyy kovin monilla kriteerillä sekä fiksuja ihmisiä että täysiä idiootteja.
Pää pois, pensas kuoli jo
Joka toisessa EU-politiikkaa käsittelevässä tekstissä tai keskustelussa viitataan vuoden 2015 siirtolaiskriisiin. Tästä huolimatta itse asiaan ei tartuta. Emme ole valmiita tutkimaan ongelman taustoja, emme ole valmiita kysymään miksi siihen ei valmistauduttu vaikka se oli ennalta tiedossa. Täysin saman voisi todeta vuoden 2008 talouskriisistä. Nämä molemmat aiheuttivat huomattavia inhimillisiä haasteita ja inhimilliset haasteet ovat omiaan vaikuttamaan äänestyskäyttäytymiseen. Aivan liian moni journalisti ja päättäjä kiirehti työntämään päänsä pensaaseen jo vuosia sitten, vaan kun siitä pusikosta ei ole jäljellä enää juuriakaan. Toimenpide näyttää tätä nykyä melko nololta.
Jos persut tarjoavat vastuuttomia ehdotuksia ja tekevät vastuutonta politiikkaa, he tekevät sen kuitenkin kansan mandaatilla. Paraskaan toimittaja ei voi estää kansaa äänestämästä väärin. Näin ollen esitetyt ongelmat on vain paras nostaa pöydälle ilman aatelatausta ja lähteä etsimään sellaisia ratkaisuja joista ei mene aamukahvi väärään kurkkuun. Annan yhden vinkin alkuun: älkää ehdottako mahdottomia. Tiedän, että se on paljon vaadittu.
