Avoin kirje Pirkan Blogien ylläpidolle

Kun on seurannut ja jonnin verran osallistunutkin tämän blogipalvelun toimintaan sen alusta alkaen, niin  tulee kysyneeksi, onkohan tämä vastannut ylläpidon odotuksia mitä tulee blogien sisältöön?

Joskus vaikuttaa siltä, että joillakin bloggaajilla ei ole asian tynkääkään, mutta diipa daapaa tulee. Eihän siinä mitään, kukin kirjoittaa mitä osaa ja mikä kiinnostaa, mutta kun asialliset kirjoitukset jäävät näiden jonnin joutavien jorinoiden jalkoihin, niin se panee ajattelemaan kannattaako tänne enään kirjoittaa asiasta mitään.

Siksi tein aiemmin ylläpidolle ehdotukse, että kirjoitukset jaettaisiin asiallisiin ja asiattomiin. Mutta se ei ottanut tulta . Onhan täällä se oma palsta hyötykirjoituksille, mutta se on vähän eri asia. Voisiko sen muuttaa siten, että sinne sijoitettaisiin ajankohtaiset asiat nyt varsinkin, kun eduskunta – ja maakuntavaalit lähestyvät? Syksyllä viimeistään poliittinen elämä lämpenee jopa kuumenee ja olisihan se tärkeätä, että meillä taviksillakin olisi jokin kanava, missä saisimme mielipiteemme julkituoduksi.

Mikä on operaattorin vastuu?

Näyttää aaltona tulevan soittoja +881…. soiden hetken ja odotetaan takaisinsoittoa?
Takaisin voi moni soittaa ja sitten rahastus alkaa ties millä tavoin?

Nykyelokuvien onneton äänitys

 

Minulla on kuulolaitteet. Katsoin äskettäin vanhan kotimaisen elokuvan Opri. En olisi tarvinnut tuossa ihanassa elokuvassa kuulolaitteitani. Siinä puhuttiin selkeästi, eikä elokuvamusiikki häirinnyt puheiden kuulemista. Kuten ei ylipäätään vanhoissa filmeissä.

 

Olen yrittänyt toistuvasti katsoa uusimpia kotimaisia dekkarisarjoja. Toivonta päästä jyvälle, kun puhutaan mumisemalla, supatetaan hiljaa ja puhutaan ikään kuin sanoja sisäänpäin vetäen – kaikki tämä taustamusiikin häiritessä kuulemista. Monissa nykyajan elokuvissa samanlainen ongelma, vaikka kuulolaitteet ja televisio ovat täysillä volyymeilla, turha toivo saada puheista selvää.

 

Varttitunnin katseltuani joko uusimpia kotimaisia elokuvia tai televisiosarjoja, alkaa savu nousta korvista. Ja ei, kuulolaitteeni eivät ole sanoneet itseään irti, patterit räjähtäneet, vaan pääni sisällä on alkanut ”kiehua”.

 

Katsokaa vaikka Komisario Palmuja tai vaikka Speden elokuvia, ei mitään ongelmia pysyä juonessa mukana. Ei epämääräistä muminaa, vaan selvää artikulointia ja musiikit ovat kyetty sijoittamaan elokuviin hienosti sisältyviksi, mutta ei häiritsevästi juonessa pysymisen ja puheiden kuulemisen kannalta.

 

Missä vika? Teknologia on kehitetty huippuunsa, mutta siitä huolimatta vanhan ajan elokuvat päihittävät nykyiset teokset mennen tullen. Eikö puhetekniikkaa opeteta näyttelijöille? Haluavatko kenties ohjaajat luoda jotain josta pirukaan ei ota selvää, mutta joka on niin modernia jota ei tarvitse rahvaan ymmärtää, paitsi kriitikoiden?

 

Olemmeko tulevaisuudessa tilanteessa jossa kaikki suomalaiset osaavat englantia sekä muita kieliä ja siten ulkomaisia elokuvia ei tarvitse tekstittää, mutta uusiin ja 2000 luvun kotimaisiin elokuviin tekstitys täytyy laittaa.

 

Anna Kontula puhuu asiaa kerrankin

Minä en ole yleensä fanittanut vasemmistolaisen Anna Kontulan juttuja, enkä mielipiteitä. Saattaa olla, että varmaan on puhunut asiaa ennenkin, mutta en ole tullut seuranneeksi.

Tämän päivän Aamulehdestä satuin lukemaan hänen kolumninsa, joka oli hyvinkin oikean suuntainen.

Lyhyesti hänen asiaydintänsä lainaten. ”Me emme voi jahdata ja kieltää tupakoitsijoita olla olemasta, sekä ajaa pois pihoilta, niin kauan kun me juomme viinaa, ajamme autolla, kävelemme, tai teemme jotain muuta, mikä on terveydellemme pahempaa, kuin tupakanpoltto.”

Se on rehellisesti ja oikein sanottu.

Reetta Räty; kolumni.

Mielenkiintoinen kolumni ja hyvin oikeaan osunut tänään.

Ote;

Jos sekoitamme kansan ja johtajat, käy niin, että ensin venäläiset saavat kärsiä Putinin politiikasta ja vielä sen päälle siitä, että muu maailma pitää heitä pikkuputineina. Putin valitsi itse itsensä presidentiksi. Noin neljäsosa aikuisista amerikkalaisista äänesti Trumpia
(siirryt toiseen palveluun)
. Hän on populistisen politiikan, valemedian, ajan ja toki myös demokratian kuva. Mutta hän ei ole yhtä kuin ”amerikkalaiset”. Trumpin äänestäjään voi suhtautua joko ääliönä – tai ihmisenä, joiden valintoja todella tekisi mieli ymmärtää.

Näin tuon asian tulisi olla. Olen useasti samasta asiasta tehnyt blogin.

Mongolit.

Lueskelen parhaillaan valtavaa kirjasarjaa Conn Igguldenin Valloittaja-sarjaa. Kaikenkaikkiaan käsittää yli 2000 sivua ja käsittelee 1200-1400 lukujen Mongolian Kaanien vaiheita. Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota mutta yllättävän tarkasti historiassa pitäytyvä. Jos jaottelisin koko sarjaa, se olisi; nomadielämää, mongolikulttuuria, heimokulttuuria ja sotahistoriaa.

Mongolien ruokavalio oli melko suoraviivainen; keitettyä lampaan-, vuohen-, hevosen- ja jonkin verran riistanlihaa. Sipuleita ja yrttrjä kerättiin arolta, suolaa ostettiin jineiltä (kiinalaisilta). Juotava oli joko, suolatee, vuohen tai tamman maitoa. Tamman maidosta tehtiin airakkia; käynyttä tamman maitoa, n meidän keskioluen vahvuista mutta sitä juotiin paljon.

Mongolien valtakuntahan ulottui meitä lähimmillään aivan Pietarin alueelle saakka, Mongolit hallitsivat mm Puolaa Balttiaa, Ukrainaa (Kiovan Venäjä ja Venäjääkin Novgorod mukaalukien. Maailman suurin yhtenäinen valtio.

Mongoleillahan oli erittäin kehittynyt armeija, perustui tarkkaan tiedusteluun, harjoitettuun hyökkäysmuodostelman hallintaan viestivälineenä vain torvi. He perustivat taktiikkansa nopeuteen (ratsain), jousiaseen ulottuvuuteen ja viimekädessä lähitaisteluun.

Mongoliarmeija perustui;

arbhan                                     10 miestä

jaghun   10 arbhania          100miestä

Migghan 10 jaghunia       1000 miestä

tümen      10 migghania  10 000 miestä

Hyvin tutun näköinen, mongoleilla 10-jakoinen, suomalaisilla 3-jakoinen mutta mongolien järjestelmä oli jo 1200-luvulta.

Taistelumuodostelma oli heidän terminologiassaan häränsarvi, siis pihtiliike ja saarrostus. Suomalaisittain voisi sanoa mottitaistelu. Tämä siis jo 1200-luvulla kun 1700-1800 noudatettiin vielä lineaaritaktiikkaa Euroopassa.

Kirjasarja alkaa Temüjin (Tsaigis kaan myöhemmin) nuoruudesta, kakkososa päättyy Tsingisin kuolemaan ja uuden kaanin valintaan, mongoleillahan kaanin arvo periytyi.. Kirjasarja jatkuu aina Kublai Kaaniin saakka, jolloin Mongolivaltio alkoi hajota.

Teossarja ei ole mikään sotakirjasarja vaan tarkasti Mongolien elämää, heimoja, tapoja ja tietenkin taisteluja ja valloituksia kuvaava.

Kirjasarja kronologisessa järjestyksessä on: Tasankojen susi, Kunnian kentät, Nuolten herrat, Hopeinen kansa ja Veljessota.

Tässä näin tiivisteltynä; jatkan myöhemmin.

Miksi valtamedia suoltaa jatkuvasti täyttä puppua ylikulutuksesta?

YLE toistelee valheita. Suomi ei ole pahiskuluttaja.

Jutun (YLE 14.7.2018) kertoma tulos saadaan aikaan käyttämällä asukasta kohden laskettua kulutusta suhteessa hypoteettiseen keskiarvoon, mikä on täyttä humpuukia.

Otetaanpa esimerkki: 
– valtio A, 5 milj. asukasta, kulutus 10 yks/asukas;
– valtio B, 50 milj. asukasta, kulutus 2 yks/asukas.

YLE:n jutun umpipimeällä logiikalla valtio A on pahempi kuluttaja, koska sen kulutus henkeä kohden on viisi kertaa niin suuri kuin valtion B. Kuka tahansa peruskoulun matematiikan edes auttavasti sisäistänyt näkee kuitenkin sillä pimeimmällä silmälläänkin, että valtion B kokonaiskulutus on kaksinkertainen valtioon A verrattuna.

Maapalloa rasittaa kokonaiskulutus, todellinen kulutus.

Muistutuksena vielä jalanjäljet eri alueilla (jalanjälki eli kulutus GFN:n tilastoista eli samasta mistä jutunkin luvut, mutta absoluuttisina eikä per capita, aluejako maailmanpankin tilastojen aluejaosta):

Miksi, oi miksi, YLE jatkaa tämän täysin perättömän humpuukin toistamista vuodesta toiseen?

Digitalisaatio on paskasana ainakin ikäihmisille

”Digitalisaatio tai digitalisoituminen tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä arkielämän toiminnoissa. Sen voidaan katsoa alkaneen 1980 luvun kotitietokoneiden käyttöönotosta.” Lainaus Wikistä.

Digitalisaatio on jo edennyt varsin pitkälle Suomessa. Monet kansalaisten kannalta välttämättömät palvelut on siirretty sähköisiksi.

Nyt tulossa oleva sote -ja maakuntauudistus Sipilän hallituksen esityksen mukaan tulee lisäämään digitalisoitumista. Valtineuvoston verkkosivuilla sanotaan asiasta sanatarkasti näin.

Palveluja uudistetaan digitaalisiksi, asiakaslähtöisiksi ja kustannustehokkaiksi. Tavoitteena on tuottaa palveluja sujuvasti ja hyödyntää uusia toimintatapoja.”

Mutta mitä hallitus on tehnyt, tai aikoo tehdä, että myös ikäihmiset pääsisivät digitaalisten tietojen lähteille? Ei mitään.

Ikäihmiset syrjäytetään Sipilän hallituksen toimin yhteiskunnasta ja vain siksi, että he eivät osaa, halua tai ei ole varaa hankkia tietotaitoa hyödyntää digitaalisia palveluja.

Kysymys ei ole pienestä joukosta suomalaisia ihmisiä. Päinvastoin.  Eräiden arvioiden mukaan vain noin kolmannes yli 65 vuotiaista hallitsee tietokoneiden käytön, mutta yli 80 vuotiaista vain 10-20 % osaa käyttää tietokonetta. Kuitenkin ikäihmisten osuus koko väestöstä on lähes 1,5 miljoonaa ihmistä eli noin 30% väestöstä. Eliniän odotteen mukaan ikäihmisten määrä vain lisääntyy.

Suomen perustuslaki takaa kaikille kansalaisille samat ja tasavertaiset oikeudet. Tässä tapauksessa hallitus rikkoo perustuslakia, kun se ei ole esittänyt mitään, miten digitalisaatio korvataan ikäihmisile, jotta he saavat samat palvelut, kuin muut, jotka hallitsevat digitalisaation vaatiman tietotaidon.

 

Kohtaaminen kesäyössä

 

 

Siinä sinä olit

seisoit paikalleen jämähtäneenä

yön kasteisella nurmikolla

katseemme kohtasivat

kahden säikähtäneen

yksinäisen kesäyössä vaeltajan

henkeäsalpaavan hetken

rakkautta ensisilmäyksellä tuntien

sydän pamppaillen

sinisilmäni lumoutunut säihke

tavoitti ruskeat nappisilmäsi

 

Pienen tovin kesäyössä

sain viettää kanssasi

yhteenkuuluvuutta tuntien

sitten sinä

pikkusiili lähdit kohti kissankuppia

minä

sinuun vilpittömästi ihastunut

onnellisena hiljaa hiipien

häivyin pois

sinua pikkukaveri

lämmöllä ajatellen

 

Biovoimasta.

Biokaasu;Tuolla toisessa blogissa väitettiin kaksikin eri virheellistä väitettä. Biovoimaa on riittämättömästi sekä raaka-ainetta. Ensin mainittu pitää paikkansa mutta jälkimmäinen ei. Kaasua on Suomessa varastoitu vuosikymmeniä, biokaasu on kaasu sekin; mitenkäs muuten biokaasun tankkausasemat voisivat toimia. Ne ovat irrallisia yksiköitä kuten nestemäiseten polttoaineiden varastot.

Bioraaka-ainetta Suomi tuottaa reilusti yli biovoimaloiden tarpeen; lantaa, puhdistuslietteitä, pilaantunutta elintarviketta , …jne.

Biovoima on kyllä tulevaisuuden ala mutta jostain syystä ei poliitikkojen suosiossa. Suosiossa ovat tuulivoima, aurinkovoima sekä hakkuujätteellä/hakkeella tuotettu voima. Merkillistö.