Sopivan mansellismielinen blogialusta
Eilen nukahin nojatuoliin, kun luin kirjaa. ulko-ovea olen pitänyt rakosillaan, kun asunnossani on huono ilmanvaihto.
Heräsin kolinaan. Kurdi-perheen vanhin poika (19-vuotias arviolta) penkoi asunnossani tavaroitani ja oli viemässä myös radiotani.
Pidin pienen puhuttelun suomeksi ja englanniksi. Toivottavasti jotain meni perille.
https://areena.yle.fi/1-4353701
Kun Georges Prosper Remi piirsi ensimmäisen Tintti-sarjakuvansa vuonna 1929 nimimerkillä Hergé, hän tuskin aavisti minkälaiseen maailmanmaineeseen hänen luomansa hahmot yltäisivät. Minkälainen oli mies Tintin takana?
Alkuperäisnimi Hergé – In The Shadow Of Tintin
Uskokaa tai älkää, mutta ”paljastukset Ukrainan järjestetystä nälänhädästä” lähtivät alun perin liikkeelle kansanmurha-belgialaisen sarjakuvapiirtäjä Hergén ”lasten”sarjakuvakirjasta!
Tintti Neuvostojen maassa
vuodelta 1929!!!
Tintti Neuvostojen maassa (ransk. Tintin au pays des Soviets) on bel- gialaisen Hergén luoma Tintti-sarjakuvasarjan ensimmäinen albumi. Ensi kerran se nähtiin Le Vingtième Siècle-lehden nuorten liitteessä jatkoker- tomuksena, jonka ilmestyminen alkoi 10. tammikuuta 1929 [1]. Se julkaistiin vuonna 1930 Belgiassa albumina.
Albumi on poliittinen satiiri Neuvostoliiton oloista, bolševismista ja neu-vostopropagandan väittämästä tehokkaasta maatalous- ja teollisuus-tuotannosta.Toisin kuin muita Tintti-albumeita,Hergé ei painattanut sar- jakuvaa 1930-luvun jälkeen pitkään aikaan, ja siitä ei tehty väritettyjä ja uudelleenpiirrettyjä laitoksia (toisin kuin kolonialistiseksi väitetystä al- bumista Tintti Afrikassa, jonka ylilyöntejä pehmennettiin uudisversiois- sa). Se julkaistiin uudelleen vasta 1973 alkuperäisen version näköispainoksena – mustavalkoisena ja yli 120 sivua pitkänä. Suomeksi uudispainos julkaistiin vasta vuonna 1986.
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004194262.html
Julkaistu: 10.1.2004 2:00
Kun nuori brysseliläinen lehtimies astui Berliinin-junaan tammikuun 10. päivänä 1929, hän aloitti kiintymyksellä seuratun matkan maailman rakastetuimmaksi sarjakuvahahmoksi. Tintin ensimmäinen missio vei hänet Euroopan halki Neuvostoliittoon. …
Hesari tänään:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005715369.html
Tintin luoja Hergé työssään. (KUVA: GIBEY Christian)
Belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergén elämä pyöri vuosia siinä määrin Tintti-sarjakuvan ympärillä, että hän koki olevansa kuuluisimman luomuksensa ahdistunut vanki.
Vaikka Hugues Nancyn dokumentti Hergé, taiteilija Tintin varjossa (2016) onkin siis osuvasti otsikoitu, se ei tarjoa otsatöyhtöisen reportterin seikkailut ulkoa osaaville juuri uutta tietoa.
Aloittelevia faneja se silti ilahduttanee, sillä tarjolla on selkeä ja tiivis kur- kistus Hergén (oik. Georges Remi, 1907–83) elämään ja työhön. Siinä avataan myös aihepiirin isoja asioita, kuten Hergén kuuluisan ”selkeän viivan” salaisuutta ja sitä, miksi Tintti Tiibetissä (1959) oli hänelle hyvin tärkeä albumi.
Kronologisesti etenevän dokumentin keskeiset haastateltavat ovat asiantuntevia tinttifiilejä. Heistä Michael Farr tunnetaan meilläkin kirjastaan Tintti – tarinoiden todelliset taustat (2001).
Dokumentti onnistuu silti perustelemaan olemassaolonsa, sillä Tintin isän ansiot ovat hänen virheitään ja harha-askeleitaan suurempia.
Noin 50 vuodessa yli 250 miljoonaa Tintti-albumia myynyt Hergé auttoi osaltaan koko sarjakuvan kehitystä ja nousua aidoksi taidemuodoksi.
Hergé, taiteilija Tintin varjossa, Teema & Fem klo 20.45. ja Yle Areena.
Ja Alkkari tänään:
DOKUMENTTIKIN JÄÄ TINTIN VARJOON (printtilehdestä)
Tintti imi tekijänsä kuiviin – Myös Hergéstä kertova dokumentti jää otsatöyhtöisen sarjakuvasankarin varjoon
Hergé, taiteilija Tintin varjossa
Yle Teema & Fem klo 20.45
★★★
Mikä on kaikkien aikojen paras Tintti-albumi? Sitä voivat tintistit miettiä katsoessaan belgialaisdokumenttia, joka kertoo enemmän sarjakuvare- portteri Tintin kehityksestä kuin hahmon luojasta Hergéstä eli Georges Prosper Remistä (1907–1983).
Siinä katsannossa ohjelma ei täysin lunasta katsojalupaustaan. Toisaal- ta painon voi laittaa otsikon sanalle ”varjossa”. Remi tunsi jääneensä jonkinlaiseen epätodelliseen kuplaan Tintin ja muiden luomustensa vangiksi.
Osittain siksi taiteilija kärsi ajoittaisesta masennuksesta. Rakas työ imi hänet kuiviin.
Vaikka elämäkerta jää ohueksi, uran pääpiirteet dokumentti sentään hahmottaa.
Remin brysseliläinen lapsuus oli harmaa. Kun Saksa miehitti Belgian en-simmäisessä maailmansodassa, poika alkoi piirtää tarinoita veijarista, joka teki kepposia saksalaissotilaille.
Täytettyään 20 vuotta lahjakas nuorukainen pääsi piirtäjäksi katolilai- seen oikeistolehteen ja sai tehtäväkseen luoda lehden aatteisiin sopi- van nuhteettoman sarjakuvahahmon. Silloin syntyivät sekä Tintti että Hergé, jonka Remi omaksui taiteilijanimekseen.
Otsatyöhtöinen reportteri ja hänen reipas kettuterrierinsä olivat vuonna 1929 välitön menestys, mutta ensimmäinen todellinen mestariteos oli 1930-luvun puolivälissä julkaistu Sininen lootus.
Maailmassa on myyty kaikkiaan noin 200 miljoonaa Tintti-sarjakuvakirjaa.
Paitsi aikansa allegorioina, joitakin albumeista voi tarkastella Hergén oman elämän avainteoksina. Varsinkin uran ja ensimmäisen avioliiton loppukauden tarinoissa sekä tunnelmissa on henkilökohtaisia sävyjä.
Mutta mikä on se paras albumi? Ehdotuksia? ”
Tämän piti alun perin tehdä Renny Harlin…
Steven Spielbergin ohjaaman Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin lauantaina Brysselissä Belgiassa, Tintin kotimaassa. Belgialainen Georges Remi, paremmin tunnettu taiteilijanimeltään Hergé, julkaisi ensimmäisen Tintti-sarjakuvan 1929.
Tintti ja yksisarvisen salaisuus -elokuvan ensi-illassa medialle poseerasi- vat muiden muassa näyttelijä Jamie Bell (vas.), prinsessat Astrid ja Laetitia Maria, ohjaaja Steven Spielberg sekä Brysselin pormestari Freddy Thielemans.
Brysselissä oli paikalla muiden muassa elokuvan ohjaaja Steven Spiel- berg sekä joukko elokuvan näyttelijöitä. Näyttelijät joutuivat kiinnos- tavan roolisuorituksen eteen, sillä 3D-animaatio perustuu erityiseen liikkeentunnistustekniikkaan, joka tuli tutuksi Avatar-elokuvasta.
Tinttiä esittävä Jamie Bell ja muut näyttelijät näyttelivät studiossa eri-koisasuihin pukeutuneina. Puku rekisteröi heidän liikkeensä, ja tiedot siirrettiin siten tietokoneelle, jossa heistä muokattiin kolmiulotteiset piirroshahmot.
Spielberg kertoi, että hän on keskustellut Tintin luojan Hergen kanssa elokuvasovelluksesta ennen sarjakuvataiteilijan kuolemaa 1983.
– Hän oli Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan suuri fani. Puhelimessa hän itse asiassa sanoi, että haluaisi minun muuntavan hänen kirjansa elokuvaksi. Se oli yksi innostavimmista puheluista elämäni aikana, Spielberg kertoi.
Tintti-elokuvan ensimmäiset arvostelut ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Elokuva saa Suomen-ensi-iltansa 4. marraskuuta.
Lähteet: Reuters
Aamulehden Moro-liitteessä nykyinen pormestari ja myös ehdokas Timo P. Nieminen jatkaa
toimittajan lausetta
”Piirroshahamoista muistutan eniten…
…(esikuntani mielestä) TINTTIÄ!
Tintti oli Belgian kansamurhaimperiumin propagandahahmo, pikkupoika- ”toimittaja” jonka tunnettuja ”reportaasheja” olivat mm. ”Tintti Neuvostojen maassa” ja ”Tintti Kongossa”.
Arvatkaapas, kumpi oli ”jättiläismäinen teurastamo”, jossa ”tapettiin kaikki”, ja kumpi oli ”rattoisa onnela” vähän tyhmähköille alkuasukkaille?
Leopold II:n aikana 1890 – 1909 Belgia metsästytti Kongossa tappora- halla noin 10 miljoonaa alkuasukasta, yhdessä tautikuolleisuuden kanssa jopa 1/2 – 3/4 asukkaista. Väestö myös väheni suurin piirtein tuolla määrällä, koska sitä tietysti myös pakeni (joskaan sekään ei ollut helppoa, kun muualla ei miten- kään hurraten otettu vastaan) mm. Sudaniin (Darfuriin), Zimbabween, Ranskan Kongoon ja Nigeriaan.
[RK: Dokussa ei muuten sanota, missä ja mitä Hergén sarjakuviinkin po- liisi/agenttihahmoina kuvatut tämän isä ja kaksos-setä puuhasivat, paitsi että isä kävi tukin koskaan kotona… Äiti oli mielisairas ja kuoli nuorena.
Tintistä näyttää olevan myös juttu, että kiinalsiet varastivat yöllä kan- tamalla japanilaisten rautatien. Kannettavaa, koottavaa ilmatorjuntaty- kistöä, jolla saattoi ampua vaakatasossakin, oli kyllä sekä Maon joukoilla että vietnamilaisilla, neuvostoliittolaista partisaanoiaseistrusta. Sillä voiteiin mm. Diem Bien Phun taistelu.]
Nykyisen Zaïren väestötihyes on yhä vain noin seitsemäsosa luonnonoloitaan vastaavanalsien Nigerian väestötheydestä.
(Ja kuten muistetaan Neuvostoliitossa vaäetö kasvoi aina rauhan aikana luonnollisen väestönkasvun prosentuallista maaimanennätysvauhtia, lukuun ottamatta 50-lukua, jolloin Kiina pyyhälsi vielä reippaasti ohikin.
Tintti on useimmissa maissa kriminalisoitu hahmo, muuallakin kuin Mustassa Afrikassa…
Mikähän se Timo P:n ”nykyinen Tintin imperiumi” on, no PRYSSELI tietysti niin kuin ennenkin!
http://www.kolumbus.fi/ranska/ranska/sarjakuvat/tintti-2.html
Miten niin 1929???!!
Jotkut historiaa tuntevat nipot sanovat nyt, että sehän oli vuosi 1931, kun UKrainassa oli tuohon ilmanalaan kuuluva kuivuusvuosi (jollaisia ilman se ei olisi aroa), vuonan 1931 New York Times-lehden reportteri Walter Duranty teki Ukrainasta vuoden parhaana Pulitzer-palkitun reportaashisarjan, jossa ei havainnut merkkiäkään mistään ”kansanmurhasta”.
New York Times -lehti on kieltäytynyt ”palauttamasta” palkintoa repor-taashisarjasta, vaikka jatkuva kansainvälinen postitus- ym. häirintäkampanja on ollut asiasta päällä uskonlahkohörhöjen toimesta :
http://www.nytco.com/company/awards/statement.html
” New York Times Statement About 1932 Pulitzer Prize Awarded to Walter Duranty
Duranty, one of the most famous correspondents of his day, won the prize for 13 articles written in 1931 analyzing the Soviet Union under Stalin. Times correspondents and others have since largely discredited his coverage.
Duranty’s cabled dispatches had to pass Soviet censorship, and Stalin’s propaganda machine was powerful and omnipresent.Duranty’s analyses relied on official sources as his primary source of information, accounting for the most significant flaw in his coverage – his consistent underestimation of Stalin’s brutality.
Describing the Communist plan to ”liquidate” the five million kulaks, relatively well-off farmers opposed to the Soviet collectivization of agriculture, Duranty wrote in 1931, for example: ”Must all of them and their families be physically abolished? Of course not – they must be ’liquidated’ or melted in the hot fire of exile and labor into the proletarian mass.”
Taking Soviet propaganda at face value this way was completely mis- leading, as talking with ordinary Russians might have revealed even at the time. Duranty’s prize-winning articles quoted not a single one – only Stalin, who forced farmers all over the Soviet Union into collective farms and sent those who resisted to concentration camps. Collectivization was the main cause of a famine that killed millions of people in Ukraine, the Soviet breadbasket, in 1932 and 1933 – two years after Duranty won his prize.
Even then, Duranty dismissed more diligent writers’ reports that people were star- ving. ”Conditions are bad, but there is no famine,” he wrote in a dispatch from Mos- cow in March of 1933 describing the ”mess” of collectivization. ”But – to put it brutally – you can’t make an omelet without breaking eggs.”
Some of Duranty’s editors criticized his reporting as tendentious, but The Times kept him as a cor- respondent until 1941. Since the 1980’s, the paper has been publicly ac- knowledging his failures. Ukrainian-American and other organizations have repeated- ly called on the Pulitzer Prize Board to cancel Duranty’s prize and The Times to return it, mainly on the ground of his later failure to report the famine.
The Pulitzer board has twice declined to withdraw the award, most re- cently in No- vember 2003, fin- ding ”no clear and convincing evidence of deliberate deception” in the 1931 reporting that won the prize (see Pulitzer Board statement), and The Times does not have the award in its possession. ”
Pulitzer- lautakuunnan päätös valituksen aiheettomuudesta Durantyn palkintoa koskien:
http://www.pulitzer.org/durantypressrelease
” Statement on Walter Duranty
Columbia University – Nov 21, 2003
Statement on Walter Duranty’s 1932 Prize
After more than six months of study and deliberation, the Pulitzer Prize Board has decided it will not revoke the foreign reporting prize awarded in 1932 to Walter Duranty of The New York Times.
In recent months, much attention has been paid to Mr.Duranty’s dispat- ches regarding the famine in the Soviet Union in 1932-1933, which have been criticized as gra-vely defective. However, a Pulitzer Prize for reporting is awarded not for the author’s body of work or for the author’s character but for the specific pieces entered in the competition.Therefore,the board focused its attention on the 13 articles that actually won the prize, articles written and published during 1931. [A complete list of the articles, with dates and headlines, is attached.]
In its review of the 13 articles, the Board determined that Mr. Duranty’s 1931 work, measured by today’s standards for foreign reporting, falls seriously short. In that regard, the Board’s view is similar to that of The New York Times itself and of some scholars who have examined his 1931 reports. However, the board concluded that there was not clear and convincing evidence of deliberate deception, the relevant standard in this case. Revoking a prize 71 years after it was awarded under different circumstances, when all principals are dead and unable to respond, would be a momentous step and therefore would have to rise to that threshold. ”
Tuo lausunto on sikäli väärässä, että siinä sanotaan katovuoden olleen vasta 1932 – 33. Pahin kuivuusvuosi josta muutkin ongelmat alkoivat, oli kuitenkin nimenomaan 1931, joka johti karjan hävittämiseen suurelta osin (josta tosin suurin osa tarpeettomiksi käyviä sotahevosia). Vuosi 1932 oli sitten kaatosadevuosi, jolta ei myöskään saatu hyvää viljasa- toa, mutta rehua olisi saatu tietysti sitäkin enemmän jos vain olisi ollut yhä paljon karjaa. Tuoresäilörehua ei silloin tunnettu, sen keksi nobelisti Aaro Iivari Virtanen vasta 20 vuotta myöhemmin.
Yhteenvetoa ja spekulaatiota:
Sarjakuvapiirtäjä Hergé, ääntyy kuin ”R.,G.” = Remi, Georges, syntyi Brysselissä 22. toukokuuta 1907, reliut kaksi vuotta ennen maailman- historian suhteellisesti pahimman kansanmurhaajan Leopold II:n kuolemaa (joka ei suinkaan heti lakkauttanut uskomatonta hirmuvaltaa imperiumissa) ja kuoli samassa paikassa 1983 luuydinfypään. Hänen isänsä valloni Alexis Remi, 1882 – 1970) joka muuten tavan takaa esiintyy Tintti-sarjakuvissa yhdessä identtisen kansoisveljensä (Léon Remi, 1882 – 1963, veljekset olivat aviotonta ”ylempää syntyperää”) kanssa poliiseina, etsivinä tai agentteina, oli ainakin viralliselta toimenkuvaltaan lastenvaatefirman ulkomaan-kauppamatkustaja, jota harvoin nähtiin kotona. Äiti, pojan syntyessä entinen ompelijatar, valloni Élisabeth Remi o.s. Dufour (1882-1946) kärsi mielenterveysongelmista.
Poika oli seurakuntanuori ja partiolainen, joka ei tiennytmitään todellista oman maan asioista saatimuiden, arkkitaantumuksellista katolista kuppikuntaa edustavassa maassa. Noin 1920 hän ryhtyy partiolaisena piirtämään humoristista sarjakuvaa, jossa ”nollanoloinen” pieni, kolkkapoikaikäinen (minä en niitä ”tasoja” tiedä) väritön, hajuton ja mauton partiojohtaja Totor tekee ja järjestää ja aiheuttaa vahingossa jäyniä ja harmeja saksalaisille miehittäjille mennessä I maailmansodassa. Tässä yhteydessä hän otti ensimmäiten joikossa käyttöön puhekuplat. Kuvassa Totor on ilmeisesti tappanut jonkun, kauhean paskiaisen tietysti), joka yhä nauraa viholliselleen…
Hergé made pioneering use of speech bubbles in the strip.
Hergé piti itseään alun perin ennen kaikkea pilapiirtäjänä. Totoria ja eri- tyisesti Tinttiä tuotettaessa on nojattu katolisen kirkon psykologiseen knowhowhun. Ilmeinen idea on, että mitä tavallisia talliainen, lapsi ja aikuinen, samaistuu hahmoon, joka tavallisesti lisäksi ei ole varsinainen perustoimija, vaan tarkkailija ja ihmettelijä, joka jossakin ratkaisevassa kohdassa myös potkaisee jonkin tärkeän kupin nurin. (Aivan kuten joidenkuiden disinforamaattoreiden idea näyttää olevan, että mitä tavallisin (pöntöin) talliainen saisi tuntemuksen muka ”ymmärtävänsä tiedettä” – tai taidetta.) Lukija myöskään ei samaistu komeaan ja kieroon roistoon – ja ota sanomaa päinvastselta kannalta kuin pitäsi…
Koulunsa lopetettua vuonna 1925 Hergé sai töitä katolisesta sanoma- lehdestä nimeltä Le XXe Siècle (suom. Kahdeskymmenes vuosisata). Hänen työnantajanaan toimi tuolloin katolinen apotti Norbert Wallez, joka piti työhuoneensa seinällä Benito Mussolinin kuvaa. [8] Seuraavana vuonna Hergé julkaisi ensimmäisen [kaupallisen] sarjakuvatarinansa, jonka päähenkilönä toimi Totor, nuori partiolainen. Tarina julkaistiin Le Boy-Scout Belgessa. [9]
Georges Remi / Hergé mani naimisiin Wallezin sihteerin kanssa (ehkä vähän sellaista napalankouttakin oli mukana…). Liitto ei ollut erityisen onnistunut, mutta kesti kuiyenkin 25 vuotta kunnes mies törmäsi nuorempaan, ja parempaan piirtäjään.
Tintti-hahmo kehitettiin Waldezin johdolla Totorin pohjalta: se oli täysi-ikäisyyden taitteessa, ”tietoisen ihanteellinen” ja ”kunnollinen”, vähem- män törmäysaltis ja ”tiedonetsinnän asialla”. Jutut saatiin katoliselta kirkolta, nistä ensimmäinen oli ”Neuvostojen maassa”. Siihen asti vaavimaisesti eteenpäin päänmyötäinen Tintin hiustupsu nousi psytyyn hänen ajaessaan kaappaamallaan avo-Tshaikalla stalinisteja pakoon, ja siitä lähtien se pysyi ikuisesti pystyssä.
Nimen yhteys suomalaiseen töyhtötinttiin on kuitenkin puhtainta sattumaa: ”tin-tin” tarkoittaa lähinnä ”kili-kili”, kilinää, hälytystä, huomiota.
Tässä käytettiin hyväksi seurakuntanuoren pönttöyttä todellisen maailman suhteen. Tintin hahmo ei häntä täysin tyydyttänyt ja häntä stressasi hänen levittämiensä ”tietojen” todellinen luonne. Hän kokikin ajoittaain tekevänsä pakkotahtista työtä, joka tunne vanhemmiten voimistui.
Tällasiten operaatioiden takana oli yksi viime vuosisadan Euroopan joh- tavista fasisteista: belgialainen, kuningas leopldin aviottomaksi pojaksi epäilty Ranskan armeijan esikiuntapäällikö molemmisssa maailmansodissa ja Puolan armeijan esikuntapäällikkö Venäjän sisällissodassa, sotarikollisena kuolemaan tuomittu mutta armehdettu, ja vielä lähes satavuotiaana Algerian ranskalaisen osapuolen johtoon noussut marsalkka Maxime Weygand, s. Bryssel 1867, k. Pariisi 1965) Mannerheiminkin kavereita muuten. De Gaulle totesi myöhemmin muistelmissaan, että Weygandin tullessa ylipäälliköksi toukokuussa 1940 taistelu Ranskasta oli joka tapauksessa jo hävitty. [1]
Koko maailman mielenkiinto on nyt Singaporessa, missä kaksi velikultaa tapaavat toisensa. Kun olen ”yökukkuja” varsinkin näin kesäisin, valvoin viime yönä ja katselin suoraa lähetystä Singaporesta. Turvatoimet ovat valtaisat ja pitkät autoletkat turvamiehineen saattelivat velikullat yhteen kokouspaikaksi valittuun loistohotelliin.
Kun kello oli neljä Suomen aikaa eli ilmoitettuna aikana velikullat astelivat hotellin edustalle kättelemään toisiaan. Siinä oli tällainen tavallinen tallaaja äimän käkenä, kun vain muutamia päiviä aikaisemmin olivat velikullat jakaneet toisilleen tulikiven katkuisia viestejä.
Tapaamisesta ei ole kerrottu halaistua sanaakaan julkisuuteen. Ennakkoasetelma on Pohjois-Korean diktaattorille ehkä hieman myönteisempi, kuin Trumpille. Kim Jong-un on rakentanut sellaisen mannertenvälisen ohjusjärjestelmän, että USA:n on oltava huolissaan. Toisaalta Pohjois-Korea on hätää kärsimässä, kun pakotteet painaa päälle ja kansa kärsii nälkää ja kurjuutta.
Kun molemmat velikullat tunnetaan oikukkaiksi ja äkkipikaisiksi on syytä odottaa mitä hyvänsä tapaamiselta. Maailma odottaa, että järki voittaisi, mutta kun valta turmelee, niin voiko turmeltunut vallakäyttäjä tehdä järkeviä ratkaisuja?
Tämän viimeisen kysymyksen voisi esittää myös Suomen pääministerille.
Yksityinen ostaa osaajat sotemarkkinoilla.
Eilinen A-studio P Nerg taisi todeta aika suorasukaisesti olevan tilanteen.
Yksityiset pörssifirmat valtaavat alaa
ja sille kehitykselle antaa potkua maamme hallitus.
Valinnanvapaudella kansalle ja sitä valinnanvapautta käyttää
jo parastaikaa yksityinen palveluntarjoaja.
Maakuntaa tuodaan väliportaaksi hallituksemme toimesta.
Mitä tekee kuntapäättäjät kiinteistöjensä kanssa
vailla osaavaa palvelua?
” Ongelmalla on kaksi puolta: ensinnäkin lääketietellisistä julkaisuista huomattava osa on virheellistä, valheellista, vinoutunutta, mihin päätoi- mittaja tohtori Richard Horton kiinnitti jo vuonna 2015 huomiota artik- kelissaan, joka tietysti jätettiin laajassa julkisuudessa huomiotta.
Toisekseen valtameedia keskittyy uutisoinnisssan siihen huonompaan, meedian itsensäkin luomia harhaluuloja kierrättävään puoleen, ja sivuuttaa varsinkin niitä oikaisevan uuden, todellisen tieteellisen tiedon. Juttujen teksti on jotakuinkin sama:
Déclaration choquante d’un initié du domaine médical
3 décembre 2017
Päätoimittaja, maksakirurgi, tri Richard Horton
Un aveu choquant de l’éditeur de The Lancet, la revue médicale la plus estimée au monde, a été pratiquement ignoré par la grande presse et les médias dominants. Le Dr Richard Horton, rédacteur en chef de The Lancet, a récemment fait une annonce disant qu’un nombre scandaleux de publications d’études sont au mieux, peu fiables, quand elles ne sont pas complètement mensongères, en plus de frauduleuses.
Horton a déclaré:
« Une grande partie de la littérature scientifique, sans doute la moi- tié, pourrait être tout simplement fausse. Affligée d’études avec des échantillons réduits, d’effets infimes, d’analyses préliminaires invalides, et de conflits d’intérêts flagrants, avec l’obsession de suivre les tendances d’importance douteuse à la mode, la science a pris le mauvais tournant vers les ténèbres. »
Faisant état des choses autrement, Horton dit carrément que les grandes compagnies pharmaceu-tiques falsifient ou truquent les tests sur la santé, la sécurité et l’efficacité de leurs divers médicaments, en prenant des échantillons trop petits pour être statistiquement signifi- catifs, ou bien, pour les essais, embauchent des laboratoires ou des scientifiques ayant des conflits d’intérêt flagrants, ils doivent plaire à la compagnie pharmaceutique pour obtenir d’autres subventions.
Au moins la moitié de tous ces tests ne valent rien ou sont pires, affir- me-t-il. Les médicaments ayant un effet majeur sur la santé de millions de consommateurs, ce trucage équivaut à un manquement criminel et à de la malversation.
Ce dont parle Horton, le financement par l’industrie d’études thérapeu- tiques afin de mettre au point des médicaments ou des vaccins com- merciaux, soi-disant pour aider les gens, sert à former le personnel médical, les étudiants en médecine et autres.
Horton a écrit ses commentaires choquants après avoir assisté à un symposium au Wellcome Trust de Londres, sur la reproductibilité et la fiabilité de la recherche biomédicale. Il a constaté la confidentialité, ou règles de « Chatham House », faisant que les participants ne doivent pas révéler les noms. « « Beaucoup de ce qui est publié est incorrect. » Je ne suis pas autorisé à dire qui a fait cette remarque car nous avons été invités à observer les règles de Chatham House. Il nous a aussi été demandé de ne prendre ni photos, ni diapositives. »
Autres voix
Le Dr Marcia Angell, un médecin, a longtemps été rédacteur en chef du New England Medical Journal, considéré comme l’une des autres revues médicales évaluées par les pairs les plus prestigieuses du monde. Angell a déclaré,
Il n’est tout simplement plus possible de croire une grande partie des publications de la recherche clinique, ni de compter sur le juge- ment des médecins expérimentés ou les directives médicales fai- sant autorité. Je ne prends aucun plaisir à formuler cette conclu- sion, à laquelle je suis parvenu lentement et à contrecœur lors de mes deux décennies passées au poste de rédacteur en chef du New England Journal of Medicine.
Harvey Marcovitch, qui a étudié et écrit sur la contrefaçon des tests médicaux et la publication dans les revues médicales, écrit, « les études montrant les résultats positifs d’un médicament ou d’un appareil analy- sé, sont plus susceptibles d’être publiées que les études « négatives » ; les éditeurs en sont en partie responsables, mais aussi les sponsors commerciaux, dont les études bien menées du point de vue méthodo- logique, mais dont les résultats sont défavorables, ont tendance à rester dans les cartons… »
Au Groupe de recherche sur la dynamique neuronale du Département des sciences ophtalmologiques et visuelles de l’université de British Columbia, le Dr Lucija Tomljenovic a obtenu des documents montrant que, « les fabricants de vaccins, les compagnies pharmaceutiques et les autorités sanitaires,connaissent les multiples dangers associés aux vac- cins, mais ont choisi de les cacher au public. C’est de la tromperie scien- tifique, et leur complicité suggère que cette pratique continue encore aujourd’hui. »
Le Dr Horton de The Lancet conclut : « Ceux qui ont le pouvoir d’agir semblent penser que quel-qu’un d’autre devrait le faire en premier. Et chaque action positive (par exemple, le financement de reproductions d’études bien pourvues) se voit opposer un argument (la science de- viendra moins créative). La bonne nouvelle, c’est que la science com- mence à prendre très au sérieux certains de ses pires défauts. La mau- vaise nouvelle, c’est que personne n’est prêt à prendre les premières mesures pour nettoyer le système. »
Dans le monde entier, la corruption de l’industrie médicale est un énorme problème, peut-être plus grave que la menace de toutes les guerres réunies. Sommes-nous comme hypnotisés ? Avons-nous une foi aveugle en l’infaillibilité de nos médecins simplement parce qu’ils ont une blouse blanche ? Et, à leur tour, ont-ils une foi si aveugle envers les revues médicales pour recommander tout nouveau remède ou vaccin présenté prodigieux, qu’ils s’empressent de prescrire sans tenir compte de ces problèmes plus profonds ?
NEO, William F. Engdahl
Consultant en risque stratégique et conférencier, William F. Engdahl est titulaire d’un diplôme en politique de l’université de Princeton et auteur de best-sellers sur le pétrole et la géopolitique. Article écrit à l’origine pour le magazine en ligne New Eastern Outlook.
Original : journal-neo.org/2015/06/18/shocking-report-from-medical-insiders/
8.06.2015 Author: F. William Engdahl
Shocking Report from Medical Insiders
Column: Society
Region: USA in the World
A shocking admission by the editor of the world’s most respected medical journal, The Lancet, has been virtually ignored by the main- stream media. Dr. Richard Horton, Editor-in-chief of the Lancet recently published a statement declaring that a shocking amount of published research is unreliable at best, if not completely false, as in, fraudulent.
Horton declared, “Much of the scientific literature, perhaps half, may simply be untrue. Afflicted by studies with small sample sizes, tiny effects, invalid exploratory analyses, and flagrant conflicts of interest, together with an obsession for pursuing fashionable trends of dubious importance, science has taken a turn towards darkness.”
To state the point in other words,Horton states bluntly that major phar-maceutical companies falsify or manipulate tests on the health, safety and effectiveness of their various drugs by taking samples too small to be statistically meaningful or hiring test labs or scientists where the lab or scientist has blatant conflicts of interest such as pleasing the drug company to get further grants. At least half of all such tests are worth- less or worse he claims. As the drugs have a major effect on the health of millions of consumers, the manipulation amounts to criminal dereliction and malfeasance.
The drug industry-sponsored studies Horton refers to develop com- mercial drugs or vaccines to supposedly help people, used to train medical staff, to educate medical students and more.
Horton wrote his shocking comments after attending a symposium on the reproducibility and reliability of biomedical research at the Well- come Trust in London. He noted the confidentiality or “Chatham House” rules where attendees are forbidden to name names: “’A lot of what is published is incorrect.’ I’m not allowed to say who made this remark because we were asked to observe Chatham House rules. We were also asked not to take photographs of slides.”
Other voices
Dr. Marcia Angell is a physician and was longtime Editor-in-Chief of the New England Medical Journal (NEMJ), considered to be another one of the most prestigious peer-reviewed medical journals in the world. Angell stated,
“It is simply no longer possible to believe much of the clinical research that is published, or to rely on the judgment of trusted physicians or authoritative medical guidelines. I take no pleasure in this conclusion, which I reached slowly and reluctantly over my two decades as an editor of the New England Journal of Medicine.”
Harvey Marcovitch, who has studied and written about the corruption of medical tests and publication in medical journals, writes, “studies showing positive outcomes for a drug or device under consideration are more likely to be published than ‘negative’ studies; editors are part- ly to blame for this but so are commercial sponsors, whose methodo- logically well-conducted studies with unfavorable results tended not to see the light of day…”
At the University of British Columbia’s Neural Dynamics Research Group in the Department of Ophthalmology and Visual Sciences, Dr Lucija Tomljenovic obtained documents that showed that, “vaccine manufacturers, pharmaceutical companies, and health authorities have known about multiple dangers associated with vaccines but chose to withhold them from the public. This is scientific fraud, and their complicity suggests that this practice continues to this day.”
Lancet’s Dr. Horton concludes, “Those who have the power to act seem to think somebody else should act first. And every positive action (eg, funding well-powered replications) has a counter-argument (science will become less creative). The good news is that science is beginning to take some of its worst failings very seriously. The bad news is that nobody is ready to take the first step to clean up the system.
Corruption of the medical industry worldwide is a huge issue, perhaps more dangerous than the threat of all wars combined. Do we have such hypnosis and blind faith in our doctors simply because of their white coats that we believe they are infallible? And, in turn, do they have such blind faith in the medical journals recommending a given new wonder medicine or vaccine that they rush to give the drugs or vaccines without considering these deeper issues?
F. William Engdahl is strategic risk consultant and lecturer, he holds a degree in politics from Princeton University and is a best-selling author on oil and geopolitics, exclusively for the online magazine
https://journal-neo.org/2015/06/18/shocking-report-from-medical-insiders/
Tämä on erittäin hälyttävää, sillä ihmisten terveydentila riippuu heidän terveystiedoistaan ja siitä riippuvat myös terveydenhuollon kustannuk- set. Osa ”tieteestä” taitaakin olla suuntautunut niiden LISÄÄMISEEN! Suomessa tilanne on varmaan pahempi kuin juuri missään muualla puoskaritiedon tuputtamisen ja oikean tiedon salaamisen kanssa.
Jutuissa puhutaan sekä lääketieteestä (medicine) että vain ”tieteestä”, science, joka ainakin englanniksi tarkoittaa vain ns. luontotieteitä eli perus- ja sovellettuja luonnon- ja formaalisia tieteitä, mutta ei humanis- tisia (human arts) eikä filosofiatieteitä. Science-tieteiksi katsotaan yleensä myös taloustiede johtuen sen kytkennästä teknisiin tieteisiin ja matemaattisuudesta, ja psykologia johtuen kytkennästä lääketieteisiin.
Tuossa puhutaan siis muusta kuin lääketieteestä, ja varsinkin aina kun jotakin muuta yritetään esittää ”luonnontieteenä”.
On myös erittäin ikävää ja epämotivoimaa sellaisten tieteilijöiden kan- nalta, jotka tekevät oikeata tiedettä, kun tiedotusvälineissä jauhetaan pelkkää paskaa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005714981.html
–
Pienituloisia eläkeläisiä joista ei yleensä haluta puhua
ellei osu omalle kohdalle.
Todella pienituloisia eläkeläisiä 170 tuhatta?
– Samat vaatteet 20 vuotta.
– Karsittava lääkehoidosta.
– Puolella eläkeläisistä toimeentulovaikeuksia sillä
monet heistä asuvat vanhoissa taloissa
ja pakostakin tulee eteen kalliita remonttikuluja.
– Yksinasujat suurimmissa vaikeuksissa
sillä lähes kaikki apu jota tarvitsee on maksullista.
– 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa joista
n puolet kertovat olevansa kohtuuden tyytyväisiä toimeentuloonsa,
mutta ummistammeko silmämme ja korvamme niiltä heikoimmassa asemassa
olevilta?
Kännykkääni on yhä useamin alkanut tulla sellaisia soittoja että heti kun vastaan lyödään luuri kiinni. Tänäänkin kolmesta eri numerosta. Nyt olen lopettanut vastaamisen vieraisiin numeroihin. Olen koittanut noihi numeroihin soittaakin ja vastaus on että tähän numeroon ei nyt saada yhteyttä. Fonectalla kun katsoin oli vastaus että tästä numerosta soitetaan paljon puheluja.
Pitäneekö olla huolissaaan? Liekö täällä joku muu ken on tällaisia puheluja saanut?
Kaksi aikamiespoikaa tapaavat saarella
ja se kaikki on arvokasta
sillä järjestäjälle ovat kustannukset 13 milliä?
Yleensä turistit itse maksavat kulunsa.
Ja ennen tätä tapasivat 7 G-ryhmä
– no 7 on sentään liikaa
sillä yksi poistui
ja toiset siitä suuttuivat.
– Elämme mielenkiintoista kesä-aikaa.
Kaikkihan me tiedämme, että Pirkan Blogin vetäjä on julkikokoomuslainen. Siinä ei ole mitään kummallista, sillä meillä on vapaus valita kaikilla mitä puoluetta kannatamme tai olla ns. sitoutumaton, kuten meikäläinen.
Mutta nyt on julkikokoomuslainen Putkinen äitynyt valtaamaan ilmatilaa täällä Pirkan Blogissa. Putkiselle ei riitä, että hän kirjoittaa avauksia, useimmiten hyvin sotaisia, joka kielii vanhasta Suojeluskunta-aatteesta, vaan hän myös kommentoi omaa blogiaan paljon. No sehän on sallittua, mutta kun Putkisen tyyli kirjoittaa on hyvin kokomuslainen, eli ylimielinen, ”minä olen oikeassa, muut väärässä”-asenne, niin keskustelua ei synny, joka kuitenkin on parasta mitä tämäkin foorumi voi antaa.
Täällä on viime aikoina muodostunut melko selvä jako Sipilän porvarihallituksen kannattajien ja vastustajien välille. Sivistynyt ja asiallinen keskustelu, jossa vastakkaisetkin mielipiteet noteerataan olisi toivottavaa. Jos asiat riitelevät, niin ei meidän kirjoittajien tarvitse riidellä. Mehän olemme kaikki samoja isänmaataan rakastavia suomalaisia.
Tunne oma arvosi ja anna arvo toisillekin.
Italia yrittää pakottaa Maltaa ottamaan vastaan Välimereltä ”pelastetut”, joita salakuljetettiin EUn alueelle. Italia on tietysti siinä suhteessa oikeassa kun ei halua sitä porukkaa Italiaan. Oikea osoite niille ”pelastetuille” on kuitenkin Afrikka, eikä suinkaan Malta.