Kouluaikana varsinki ihmettelin uskonnon opetusta, sen tarinat oli ihania, mutta se sävy, jolla se tarjottiin, eijjollu minusta kiva, häiritti minua.
Muistan pari tappaustako yritin koulukaverille puhua asiasta, toisessa se keskustelukaveri sano, että son yksityisasia eikä mulla ollu sitte siihen lisättävvää. Toisessa, että hän ihmettelly, etten mie siis ole uskovainen, en tieny hänen olevan ja siihempä seki keskustelu jäi.
Sitte tulin rippikouluikäseksi ja jossain yhteyessä sanoin, ettemmie mee rippikouhluun, vanhempani ei sanohneet mittään.
Mutta sitte äiti joutu sairaahlaan ja Pöykön mummo oli meilä ja pikkuveli oli lähössä rippikouhluun, niin mummo sano, että Hilkkahan lähtee kans ja ihan hellämielisyyttäni mummoa kohthaan en sanonu mittään, menin ja kävin rippikoulun.
No sitte ei uskontoasiat tulheet pinnalle kait vastako yks seurakuntalainen sano, että minun pittää mennä lukkeen epistolateksti kirkhoon. Sanoin, etten voi, ko mie en ossaa ees aatella niitä asioita. No hommapa ei jääny tähän, lopulta pappiki lähesty ja oli avoimen tympääntyny ja sano sitte, että yritäppä keskustella jonku kirkkokuorolaisen kans.
Mietin asiaa vähän aikaa ja sitte erosin kirkosta. En tykäny ajatuksesta, etten kelvanu semmosenako olin ja vielä ilmeni se, että on eliittiseurakuntalaisia, mikä selkiskö kysyin siltä papilta, onko kirkkokuorolaiset jotenki niinko viissaampaa väkeä, sano, että non eliittiseurakantalaisia. Ja mie järkytyin.
Sitte aikahnaan aloin vappaa-ajattelijoita ja olin jopa Oulun vapaa-ajattelijoitten puheenjohtaja, mutta kyllästyin pikkuhiljaa järjestäyneesseen vapaa-ajattelijoitten tyyhliin saivarrella kirkon asioita. Mutta tykkään edelleen olevani vapaa-ajattelija.
Piispa Laajasalo muuten oli minusta rasittavako puhu vapaa-ajattelijoista tosi alentuvasti Ruben Stillerin ohjelmassa, ois ees sanonu, että ne liiton miehet sannoo jotenki eikä leimaamalla ihmisiä.
Mie kunnioitan jokhaisen vakaumusta enkä ees yritä määritellä toisten vakaumuksia tai uskomisia, kysyä voin jotaki, mutta lähen siittä, että olhan kaikki hyviä ja ihania ihmisiä.
Tämä oli tämmönen iltahöperrys, johon intouvvuinko minun päähän tai suuhun tai siis ajatuksiini puututtiin aika ouvvosti. Surullista.
Mullei siis ole tämän kummosempia sanomisia ja vaikka ajoin ja yritin touhuta Ouhluunki tunnustuksetonta hautuummaata, rakastan silti käyä vaikka ystäväni hauvvalla. Mie sielä höpisen ja joka kerta vähän itken, en tiä mitä, kohan vaan.
Rauha kanssanne, mie en jaksa suuttua kelheen, mutta koittakaa kestää, mie oon tämmönen ja jotenki näin aattelen, en ossaa enkä kykene muuhun, haa minua
Ihan kaikile ihmisille ja sarvikuonoista alkaen apinoihin ja rakkausviruksiin asti ihanaa kesäiltaa, kevät jäi kait välistä pois, niinko rakas miniäni sano, se sano, että viime vuona jäi kesä välistä pois.
Kiittävin, rakastavin, kunnioittavin ja hyväksyvin terhveisin hilkkapien!