Winston Churchill suunnitteli 1919 Intian kapinallisten alueiden ja pohjois-Venäjän myrkkykaasuttamista…

The use of chemical weapons in Syria has outraged the world. But it is easy to forget that Britain has used them – and that Winston Churchill was a powerful advocate for them.
Winston Churchill speaking at a munitions factory in Ponders End, 1916. Photograph: Hulton Archive

Secrecy was paramount. Britain’s imperial general staff knew there would be outrage if it became known that the government was inten- ding to use its secret stockpile of chemical weapons. But Winston Churchill, then secretary of state for war, brushed aside their concerns. As a long-term advocate of chemical warfare, he was determined to use them against the Russian Bolsheviks. In the summer of 1919, 94 years before the devastating strike in Syria, Churchill planned and executed a sustained chemical attack on northern Russia.

The British were no strangers to the use of chemical weapons. During the third battle of Gaza in 1917, General Edmund Allenby had fired 10,000 cans of asphyxiating gas at enemy positions, to limited effect. But in the final months of the first world war, scientists at the govern- mental laboratories at Porton in Wiltshire developed a far more devas- tating weapon: the top secret ”M Device”, an exploding shell contai- ning a highly toxic gas called diphenylaminechloroarsine. The man in charge of developing it, Major General Charles Foulkes, called it ”the most effective chemical weapon ever devised”.

Trials at Porton suggested that it was indeed a terrible new weapon. Un-controllable vomiting, coughing up blood and instant, crippling fatigue were the most common reactions. The overall head of chemical warfare production, Sir Keith Price, was convinced its use would lead to the rapid collapse of the Bolshevik regime. ”If you got home only once with the gas you would find no more Bolshies this side of Vologda.”The cabinet was hostile to the use of such weapons, much to Churchill’s irri- tation. He also wanted to use M Devices against the rebellious tribes of northern India. ”I am strongly in favour of using poisoned gas against uncivilised tribes,” he declared in one secret memorandum. He criti- cised his colleagues for their ”squeamishness”, declaring that ”the ob- jections of the India Office to the use of gas against natives are un- reasonable. Gas is a more merciful weapon than [the] high explosive shell, and compels an enemy to accept a decision with less loss of life than any other agency of war.”

He ended his memo on a note of ill-placed black humour: ”Why is it not fair for a British artilleryman to fire a shell which makes the said native sneeze?” he asked. ”It is really too silly.”

A staggering 50,000 M Devices were shipped to Russia: British aerial attacks using them began on 27 August 1919, targeting the village of Emtsa, 120 miles south of Archangel. Bolshevik soldiers were seen fleeing in panic as the green chemical gas drifted towards them. Those caught in the cloud vomited blood, then collapsed unconscious.

The attacks continued throughout September on many Bolshevik-held villages: Chunova, Vikhtova, Pocha, Chorga, Tavoigor and Zapolki. But the weapons proved less effective than Churchill had hoped, partly because of the damp autumn weather. By September, the attacks were halted then stopped. Two weeks later the remaining weapons were dumped in the White Sea. They remain on the seabed to this day in 40 fathoms of water. ”

https://www.smh.com.au/politics/federal/gallipoli-was-not-churchills-great-folly-20110413-1ddzb.html

Henry Alfred Hillman – RFC-RAF Cook & Aircraft Mechanic with the North Russia Expeditionary Force in 1919

Henry Alfred Hillman survived World War One. Those who died gave their lives.

Many of those who lived through it all gave the rest of their lives as the result of their horrific experiences!

My Great Uncle – Henry Alfred Hillman – was to me as a child, a myste- rious person whom I never met – he died two years before I was born. I learned about him from my father, who described how his war service had unsettled him, and he was never “quite right” afterwards. My father could only tell me that he had fought in the First World War, that he had been gassed, and that he had served in Russia, and had never really recovered from his experiences.

Many years later I began to do research on Great Uncle Henry – fondly known to my father as “Uncle Alfie” from his second name. I quickly came up against a brick wall with the attempt to acquire his service record from the Historical Disclosures Section of the Army Personnel Centre. I even had his Service Number, or so I thought, from a photo card of which I have copies, that he sent to a number of relatives. The response came back that there was no trace found for the name or number, and thus his record must be one of those lost to fire during the Second World War. I also learned later that Service Numbers were not necessarily with a man throughout the War, but could be changed on transfers.

So there he remained – a mystery – until I happened to mention him to a person we met in Australia. She put the query out over the wires, and by the next morning he had been found – in the Royal Flying Corps – not in the Army at all. His Service Record was quickly found and provided the basis for further research.

Henry’s Service Record indicates that he was with the North Russia Ex-peditionary Force between the dates of 4th July 1919 and 14th Septem- ber 1919. This is a period of a little over two months – or 73 days to be exact. It is not clear from the record whether the dates are inclusive of the period in Russia, or include periods during which he was travelling there and back – most likely by sea. There is a gap of six weeks between his record at RAF Halton (19th May 1919) and his transfer to the North Russian Expeditionary Force (4th July 1919). He was “dispersed” from RAF Blandford to RAF Halton only a month after his time with the NREF ended on 13th October 1919 where his Service Record ends.

No information has been found as to where he was based while in Russia, nor how he was involved, other than that he was a “cook”. His promotion record indicates that by January 1918 he was an Air Mechanic, 3rd Class with the RFC, and shortly afterwards on 1st April 1918 a Private, 2nd Class.

Henry joined up late in the War in mid 1917. He recorded his Will, and wrote a letter to his parents and siblings the day before he joined up on 18th June 1917. He was just 23 years old. We do not know why he waited so long before enlisting. It is evident he saw his duty as being to England, and not any King nor Government. His thoughts prior to departing are recorded in the letter to his parents, reproduced as an annex below. In 1918 he transferred to the Royal Flying Corps, which evolved into the Royal Air Force by April of the same year.

Apart from the dates on his Service Record of his time in Russia, it has not been possible to obtain any further information on what he actually did or where he travelled in North Russia. However, reading between the lines in his letters to his brother (my Grandfather) later in life, and background reading on the later stages of the War in Russia, a likely scenario emerges.

He clearly suffered from his experiences, and this remained with him for the rest of his life,to his death from emphysema and heart degeneration in 1946, aged only 52. This is further borne out by the letters he sent to his brother, while he – Henry – travelled to Australia for a year in 1933 “to get away from it all”. The letters contain the phrases –

  • “Giving his nerves a rest
  • get rested a bit more”
  • get over my trouble
  • can’t break that mental connection off here
  • They know about it here and it comes from all over Western Australia and still comes from England
  • I cannot break off that telepathic connection

This was 13 years after the events of the Great War, giving some indication of its longterm effects upon him. He died in 1946, another 13 years after his Australian trip, and 26 years after his experiences in Russia. While he makes no actual mention of his time in the Great War, all the information we have from this man’s life points to traumatic experiences at that time.

So what on earth happened that he felt like this, and how did he come to suffer from a gas attack, sometime after gas had last been used, and then on the Western Front where he did not serve?

We have found no direct evidence, but there are a number of events during the very brief North Russia Expeditionary Force existence that may well indicate what these experiences were.

Ira Jones in his 1938 book “An Air Fighter’s Scrapbook” recounts how they travelled by ship from Leith in Scotland, arriving at Archangel (Archangelsk) in Russia in June and leaving again in September 1919. This was a volunteer RAF unit, known locally as No.3 Squadron under Geoffrey “Beery” Bowman. This period almost exactly coincides with Henry’s Service Record NREF period (4th July – 14th September 1919). Ira Jones reports are all from the Archangel and Bereznik airfield area with no mention of the use of gas, apart from one brief aside. He mentions a colleague (Roddy Waugh) involved in August with gas bombing from the air at Pinega – east of Archangel and Beresnik.

Simon Jones (1999) however, records the use of “M bombs” delivered from the air by the Archangel and presumably Beresnik based RAF between 27th August and 4th September 1919 on the villages of Emtsa Station, Chunova, Plesetskaya Station, Vikhtova and Pocha. Soon afterwards (12-22 September 1919) they were dropped from the air by Murmansk based RAF aircraft on the villages of Kavgora, the Chorga line, Lijma, Mikheeba Selga, Tavoigor(a), Zapolki and Koikori on the Shunga Peninsula of Lake Onega. Following this, all M devices were in theory dumped in the White Sea as the British withdrew, although some evidence suggests the Russians were provided with a number (Jones 1999).

A map  showing those locations bombed with M gas bombs has been compiled. The airline distance from Murmansk to the Shunga Peninsula in Lake Onega is 700 km. This seems an unlikely distance for a WWI aircraft – 1,400 km return flight? Bereznik was 800 km return from Shunga, and only 480 km to Pocha for example. Archangel to Pinega was only 300 km return.

[Yllä]

Did Henry become mixed up with these gas experiments and attacks – was he an Air Mechanic working on one of the airfields involved – Murmansk, Archangel or Beresnik?

Ira Jones also makes mention of the military executions carried out on soldiers that mutinied in the local area – both British and Russian – and clearly found it a harrowing experience himself. These mutinies are apparent from other accounts from this period –

  • John Kelly, an Australian, recalled the campaign as one of “failures, treachery, hardship, mutiny and dangerous experiments” (Millar 2015).
  • Millar (2015) also mentions a number of mutinies amongst the forces involved.

Mention is made in the Great War Forum of No.1, 2 and 3 Slavo-British Squadrons, or Slavo-British Air Corps (SBAC) serving in North Russia.

Peter Cooksley in his 2013 book “RFC Handbook 1914-1918” mentions the NREF assisting two White Russian forces – “Eklope” (or Elope?) at Archangel and “Syren” further north at Murmansk.

The picture becomes much grimmer reading through Simon Jones 2015 account of the experimentation with a new gas warfare system in North Russia – the “M Device”.This was a means of delivering “diphenyl- aminechloroarsine” as a fine dust. Its effects seem not to have been fa- tal, instead causing great discomfort that prevented normal activities for a time. The M bombs were dropped from the air on a number of vil- lages in order to halt the advance of the Bolshevik forces. Some British personnel exposed to the gas suffered from longterm debilitation – pains in the legs, head and back, extreme debility, anaemia and diar- rhoea, lassitude, fatigue, some paralysis, giddiness and breaking out in cold sweats some months later. One Australian sufferer who appeared five months later in front of a medical board in England was found to be “pale, nervous, and suffering from various phobias”, too afraid to return to Australia by ship.

The use of the weapon ended once it was found to require very specific conditions of wind and rain, and with the sudden retreat from North Russia in October 1919. The 47,000 unused devices were dumped in the sea (Jones 1999).

While only circumstantial, it would seem very likely that Henry too, somehow in his humble occupation as a cook and/or aircraft mechanic, was also exposed to the gas, and possibly the horrors of mutiny and subsequent public executions. We have no hard evidence, but these would certainly have been attenuating circumstances for what we would probably today call Post Traumatic Stress Disorder (PTSD) – a syndrome that even today military personnel can suffer from for years after being involved in warfare of any kind.

The villages mentioned as having been subjected to these gas attacks in North Russia have been mapped and may give some idea of where Henry was located during his North Russia service. Archangel or Mur- mansk areas would seem the most likely, given the lack of any mention of using gas bombs by Ira Jones, based at Beresnik. However, many of the sites where M gas was used must have been reached most efficiently by air from Bereznik? Perhaps the lack of mention in Jones account relates to an attempt to keep this use of gas as little advertised as possible.

Australians were clearly very involved in the NREF, so it is of interest that this is where Henry went some years later to try to “get over his troubles”. He also may have come across other Australians when in training in Britain before going to Russia since there were many Australians in training at RAF Blandford. It is evident from his photo albums of his Australia trip that he knew people already there.

We may never find further details of my Great Uncle’s service in and after World War One. While he served for only a short period, and never on the front line in mainland Europe in the famous theatres of war, but in the little-known aftermath – the ill-timed attempt to intervene in Russia ended with an ignominious withdrawal, with the loss of much equipment and armament.

http://www.helion.co.uk/churchill-s-secret-war-with-lenin-british-and-commonwealth-military-intervention-in-the-russian-civil-war-1918-20.html

Onko lintuharrastajista haittaa linnuille?

Kävin pyöräilemässä yhden vakioreittini edestakaisin. Menomatkalla odotin kiinnostuneena yhtä paikkaa, jossa olen useana keväänä nähnyt muuttolintuja lepäämässä ja ruokailemassa.

Sielläpä olikin tällä kertaa tien laidassa luultavasti lintubongari auton ja suuren kolmijalan kanssa – eikä yhtään kiinnostavaa lintua.

Takaisin tullessa lintubongari oli kadonnut ja hänen sijastaan oli kurkia ja joutsenia lepäämässä ja ruokailemassa. Minä en tietenkään pysähtynyt häiritsemään lintuja vaan ajoin tyytyväisenä näkemääni edelleen.

Kesän kynnyksellä

Jos minä eläisin elämää
En minä tässä olisi
Jos minä eläisin
En ehkä näin voisi
Jos minä elossa olisin
Näkisin tuon kesän saapuvan
Nyt näen vain kuralammikot
Ja veden juoksevan.

Kuka minuun hengen puhaltais
Kuka tuulilla pääni tuulettais
Antaisi silmiini pilkkeen tuon
Maljan josta tarjottuna elämän mettä juon
Onko vastuu minun laisinkaan
Vaiko naapurin tästä tilille saan ?
Puolison, kumppanin, vaiko lapseni rakkahat
Lakaisisi maton alle kakkarat nuo
Johon elämä muka kompastelee
Kun parempaa huomista odottelee.

Ei, en syyttää voi ketään muutakaan
Vaan peiliini pölyiseen katsoa saan
Siis rätti käteen ja pyyhkimään
Kevät aurinko saa senkin niin nyyhkimään
Kas kirkastuu paiste auringon
Peili ja mieli jo pian häikäisevän puhdas on.

Mikä ihme vaivaa tuomareita – raiskaustuomiot jatkuvasti asteikon alapäässä ja ehdollisina

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005649035.html

”Eläkkeellä oleva valtakunnansyyttäjä kritisoi rangaistuksia Suomessa: ”Miksi täällä puolet raiskaajista saa ehdollisen tuomion, kun Ruotsissa ei ainutkaan””

”Sattumaa tai ei, viikko Kuusimäen ulostulon jälkeen hallitus lupasi kiristää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Valitettavasti tämä näyttää Kuusimäen mukaan lähinnä tarkoittavan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan asteikon ylärajan nostamista neljästä kuuteen vuoteen. Tästä rikoksesta langetetut tuomiot ovat kuitenkin olleet käytännössä melkein aina alle kahden vuoden mittaisia ja ehdollisia.”

Lähes poikkeuksetta myös hovioikeuksissa raiskausjutuissa käräjäoikeuksien jo alamittaisia tuomioita lievennetään perustellen usein tuomion aiheuttamia seuraamuksia rikolliselle.

Uhrista tuomarikunta ei näytä piittaavan vähääkään.

Korkein oikeutemmekaan ei puutu asiaan, vaikka ilmeisesti voisi sen tehdä, mutta saman rikollisten ymmärtämiskoulun tuomarikuntaahan sielläkin on.

Sama ongelma koskee meidän poliitikkojamme.

Mitättömät tuomiot eivät näytä hetkauttavan poliitikkojamme pätkääkään, kun tehdään näpertelymuutoksia eikä esimerkiksi koroteta rangaistusasteikon alapäätä, kun tuomarikunta ei osaa asteikkoa oikein käyttää.

Tervetuloa Liike nyt!

Uudistumistahan se Liike nyt tarjoaa, ei puoluetta eikä oikeaa eikä vasempaa, käsitän hyvin sen puhheen, kunnioitukseni Harkimolle.

Puolueet huolehtii omasta vallasta, tulevista vaaleista, äänestäjien pitämisestä ja saamisesta, suhteista etujärjestöihin, mikä mitäki ja se itte asioista ja ihmisistä huolehtiminen jää jalkkoihin, vaikka tällä maalla on kyllä varoja ja rahhaa, kaikesta huolimatta.

Jossei orposipilät ymmärrä eikä herrää, tapahtuu jotaki pahempaako nytliikheet, sehän on senttään herrasmies- ja nais -toimintaa.

Ihmiset on päivä päivältä fiksumpia, ei niile voi höpistä mitä sattuu ja tehä toisin, kyllä se uudistuminen tullee jotaki kautta.

Ay-liike on tehny kultaisen ihanan mahtavan työn, muttei se homma ole oiken. Nyt on aika uudistua sieläki.

Jee, onneksi minun häätyy mennä tästä pälättämästä, ihanaa päivää rakhaat ihmiset heart

– Hilkka Laronia

Kevään odotus

 

Ei tule kevättä ilman kuralätäkköjä

ei ilman lätäköissä kurahaalareissa

leikkiviä lapsia

kuralammikoissa siipiään peseviä

mustarastaita

kumisaappaitten iloista läiskettä

kuralätäköissä

vesien juoksuttamisia

lätäköistä ojiin

 

Kuralätäköt

olen odottanut

kaivannut teitä

matkalla kohti

ihanaa kesää

 

Poliittiset pelinappulat?

 

Pelejä pelattaessa tarvitaan pelivälineitä. Puolueiden käydessä poliittista peliä, ihmiset ovat pelivälineitä. Peleihin on laadittu säännöt joita tuomarit yrittävät valvoa otteluiden aikana. Poliittisessa pelissä perustuslaki on sääntö numero yksi, jonka puitteissa puolueet kisailevat. Päätuomareina ovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

 

Pelaajat arvostavat pelivälineitään, oli sitten kyseessä pallo, kiekko tai shakki-nappulat. Puolueiden käydessä poliittista peliä, peliväline (ihminen) on hiekkasäkki, vailla kunnioitusta, jota on lupa potkia ja hakata. Hallituspuolueilla on aina kotikenttäetu. Sen peliä vastustajaan nähden katsotaan herkemmin läpi sormien.

 

Kuluvalla hallituskaudella peli on ollut kovaa ja raakaa, pelivälinettä (ihmisiä) on riepoteltu mielin määrin, pääasia on ollut päästä voittajana maaliin. Pelin alussa hallitus asetti esim. työllisyystavoitteeksi 72 % työllisyyden. Tuolla osa-alueella, peliä on pelattu tosi räikeästi ja halpamaisesti. Keinoja kaihtamatta, vailla inhimillisiä ja moraalisia arvoja, hallitus on jyrännyt pitkäaikaistyöttömät, nuoret ja muut vailla työtä olevat. Kannattajat, elinkeinoelämä ja oikeistolaiset tahot vaativat ns. verta pakkiin. Poliittisessa pelissä sääli on sairautta tai muuten kannattajat katoavat muihin puolueisiin ja uusiin yrittäjiin.

 

Sotepelissä käydään oikealla laidalla kovaa vääntöä. Ihmisten terveys, sairaudet ja hädät ovat toisarvoisia, sääntöjä rikotaan minkä ehditään kun tuomarin silmä välttää, oikeaa laitaa viilettäessä kohti valinnanvapautta. Pääkatsomossa terveysjättien edustajat kannustavat ja taputtavat käsiään sekä lopulta palkitsevat kokoomuksen parhaana sotepelin pelaajana. Pelivälineestä (ihmisistä) kukaan ei piittaa, ei kanna huolta, kyyhöttäköön kentän laidalla murjottuna.

 

Puolueiden käymä poliittinen peli on siitä erikoista, että peliväline (kohderyhmät) vaihtuvat ja niitä kierrätetään. Nykyisellä hallituskaudella pelit eivät totta tosiaan ole olleet tylsiä. Pelikentälle potkittaviksi ovat päässeet opiskelijat, työttömät, työläiset, eläkeläiset, vammaiset ja kaikki muut pienillä tuloilla kituuttavat.

 

Ainoastaan suuromistajat ja suurpääoma ja rikkauksista nauttivat eivät ole päässeet mukaan yhteenkään peliin. Eivät tietenkään, sillä hehän ovat organisaatio joka poliittista peliä pyörittää, laativat säännöt ja valitsee kulloisenkin pelivälineen eli ihmisryhmän päähän potkittavaksi.

 

Kansalaiset, oletteko valmiita? Maakuntasarjapeliä hiotaan täyttä päätä osana sotepeliä. Sairailta ja hoitohenkilökunnalta vaaditaan rautaista terveyttä, jotta pelinappulana siitä pelistä jotenkuten ehjin nahoin selviää. Jos ehjin nahoin selviävät, voidaan valmentajakolmikon Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Sampo Terhon katsoa epäonnistuneen työssään ja kalossin kuvan odottavan piakkoin takapuolessa oikeistopuolueiden omistajilta.

 

 

 

 

Turhautuminen vaatii terapiaa

Hjallis Harkimo on turhautunut. Hän on turhautunut siksi, että häntä ei ole riittävästi noteerattu Kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Hän on myös oman kertomansa mukaan turhautunut siksi, että päätökset tehdään pienissä klikeissä ei eduskuntaryhmässä, jossa ne pitäisi tehdä. Turhautuminen johti eroon eduskuntaryhmästä ja koko puolueesta.

Turhautuminen vaatii terapiaa. Harkimo on aloittanut terapian perustamalla yhdistyksen, jonka toivotaan kasvavan kansanliikkeeksi. Harkimon perustama yhdistyksen tarkoitus on muuttaa politiikan tekotapaa avoimemmaksi.

Harkimo oli myös tyytymätön Kokoomuksen aikaansaannoksiin Sipilän hallituksessa. Hänen mielestään Kokoomuksen olisi pitänyt tarmokkaammin ajaa talousliberalismin asiaa esim. paikallista sopimista työehdoista. Siitä päätellen Harkimon yhdistys tulee olemaan libealismin lipun kantaja. Minkälaisen liberalismin, sen aika näyttää.

Liberalismia on ennenkin ollut. Oli peräti Liberaalinen kansanpuolue, jolla oli kaksi kansanedustajaa yhden kauden. Sen pitemmälle se ei kantanut. Nyt on jo eräät tutkijat en nustaneet, että tuskin Harkimonkaan yritys onnistuu saamaan laajaa kansanjoukkoa mukaansa ja jää vain pienen porukan terapiaryhmäksi.

Hjallis Harkimo on tänään klo 10.05  TV 1:n ykkösaamussa haastateltavana.

Suomessa ei osata enää rakentaa, 100 vuotta sitten osattiin kestävä rakentaminen

Kriittisten arkkitehtien ”Suoja ry:n ”loistava juttu rakentamisen tasosta nyt ja silloin ennen. Toivottavasti linkki avautuu, mutta alla otteita jutusta. Arkkitehtien video heidän suunnittelemastaan ”oikeasta ”rakentamisesta on erinomaisen uskottava. Jos 100-v sitten rakennetut talot olisi rakennettu nykymetodein, ne olisi purettu jo 50- luvulla.

Otteita jutusta:

”Tänne he haluavat tulla: Helsingin Kasarmitorille.

Valtaosin 1900-luvun alun jugend- ja uusrenessanssi­talojen ympäröimä tori ilmentää radikaaleiksikin kutsutuille arkkitehdeille Lars-Erik Mattilalle, Markus Heinoselle, Jonas Löfroosille, Ransu Heleniukselle ja Robin Landsdorffille siirtymää rakentamisen kultakaudesta rappioon.”

”Melkein kaikki Kasarmitorilla olevat talot on rakennettu yli sata vuotta sitten ja ne ovat pystyssä edelleen. Torin nuorin rakennus eli 1961 rakennettu entinen rakennusviraston talo sen sijaan purettiin muutama vuosi sitten, ja tilalle rakennettiin uusi”, Mattila sanoo.

”Arkkitehtuurissa on vallalla erittäin vahva käsitys siitä, että ajassa ei pidä mennä taaksepäin. Me emme penää mitään menneisyyteen palaamista vaan sitä, että talot rakennettaisiin kestäviksi todetuin menetelmin”, Mattila kertoo.

”Nyt käytetään hämmästyttävää määrää erilaisia rakennusmateriaaleja, joiden tarkkaa koostumusta, pitkäaikais­käyttäytymistä ja yhteisvaikutuksia ei tunneta.”

Rakennustuote­teollisuudessa vallitsee tuotesalaisuus, joten on vaikeaa selvittää, mitä kaikkea nykyrakennuksiin päätyy.

”Ei oikeita puukerrostaloja ole tällä hetkellä olemassakaan. Nykyisissä puukerrostaloissa on puuta vain noin neljännes, loppu on esimerkiksi mineraalivillaa, kipsilevyä, tasoitetta, muovikalvoja, liimaa, maalia ja teippiä”, Mattila sanoo.”

”Arkkitehtien ”Suoja ry:lle” rakentamisen lähtökohta on kestävyys. Rakentamisessa tulisi pitäytyä yksinkertaisissa ja ympäristölle haitattomissa materiaaleissa: puussa, savessa, luonnonkivessä, kalkissa, lasissa ja teräksessä.”

https://www.hs.fi/koti/art-2000005648695.html