Mullon ollu ongelmana, ettäkö arvioin jotaki vaikka politiikkoa, toisin aattelevat jopa suuttuu. No nyt aattelen, onko mahollista arvioijja inhimillisesti ja niinko oiken jotaki politiikkoa?
Mulla tullee ittele ylleensä huono mieliko moitin vaikka Sipilän hallitusta ja nyt jään ihmettelheen, onko se kiusaamista, kiusaanko ministereitä?
Kirjotan aivan tosissaan tästä.
Mullei ole tarvetta vihata kethään enkä innostu haukkuun yksilöitä, en ainakhaan ussein, mutta jotenki hämmästelen akulouhimiesten kaltaisia ilmiöitä ja sitte tosiaan itte julkisesti paukutan, kuinka Pekka Puska on moraaliton.
Oispä tyttäressä penkomista, siis molen sanonu, että pittää sanoa, jos joku asia tai juttu mennee omasta mielestä väärin, mutta näyttäs aiheuttavan jos-mitä-kääntelyä-ja-vääntelyä hetiko sanon vaikka, että Tuomioja on oikeassa ja muut väärässä.
Eikö Mrs Mayn pitäisi perua ilmoituksensa Parlamentissa 12.3 !?
– Korkein oikeus antoi 22.3 päätöksensä Portin Downin tutkimusraportiinpeustuen, jossa ei voitu osoittaa, että myrkky oli sotilas käyttöön tarkoitettua hermokaasua tai Novitšokia!
USA:n ilmavoimien entinen lääkäri entinen senaattori tohtori Ron Paul sanoo suorat sanat ammattiasiasta:
.On Monday 12th March, the Prime Minister of Great Britain and Northern Ireland, Theresa May, stood up in Parliament and made the following claim as part of her 36-hour ultimatum to the Russian Federation:
“Mr Speaker, this morning I chaired a meeting of the National Security Council in which we considered the information so far available. As is normal, the Council was updated on the assessment and intelligence picture, as well as the state of the investigation.
It is now clear that Mr Skripal and his daughter were poisoned with a military-grade nerve agentof a type developed by Russia. This is part of a group of nerve agents known as ‘Novichok’.
Based on the positive identification of this chemical agent by world-leading experts at the Defence Science and Technolo- gy Laboratory at Porton Down; our knowledge that Russia has previously produced this agent and would still be capable of doing so; Russia’s record of conducting state-sponsored assas- sinations; and our assessment that Russia views some defec- tors as legitimate targets for assassinations; the Government has concluded that it is highly likely that Russia was responsible for the act against Sergei and Yulia Skripal [my emphasis].”
“Mr Speaker, on Monday I set out that Mr Skripal and his daughter were poisoned with a Novichok: a military grade nerve agentdeveloped by Russia [my emphasis].”
Let’s break this down. The three key parts of Mrs May’s claim are as follows:
1) That the experts at Porton Down had made a positive identification of the substance used to poison Mr Skripal and his daughter, Yulia.
2) That this positive identification concluded that it was a military-grade nerve agent.
3) That this positive identification was that the substance was part of a group of nerve agents known as ‘Novichok’.
In a judgement at the High Court on 22nd March on whether to allow blood samples to be taken from Sergei and Yulia Skripal for examination by the OPCW, the evidence submitted by Porton Down (in section 17 i), stated the following:
“Blood samples from Sergei Skripal and Yulia Skripal were analysed and the findings indicated exposure to a nerve agent or related compound. The samples tested positive for the presence of a Novichok class nerve agent or closely related agent[my emphasis].”
Let’s break this down. The three key parts of the evidence given by Porton Down to the High Court are as follows:
1) That the analysis at Porton Down indicated the substance used to poison Mr Skripal and his daughter, Yulia.
2) That this indication was not able to positively identify whether the substance used was actually a nerve agent (much less a military-grade nerve agent), and left open the possibility that it may have been a related compound.
3) That this indication could not positively identify whether the substance was part of a group of nerve agents known as ‘Novichok’, or whether it was a closely related agent.
Mrs May’s statement claims positive identification of a military grade nerve agent of the “Novichok” class of chemical weapons. Porton Down’s evidence to the High Court shows that no such positive identification took place.
Two statements. Both cannot be true.
I do not know who poisoned the Skripals, how it was done, or for what reason. I continue to keep an open mind. But I do know one thing. It looks like Mrs May has some explaining to do.
Ricky Twisdale Russia Insider
Tue, 29 Mar 2016 16:59 UTC
Paul Barril
A former French official who has had senior roles in internal security and terror fighting has come forward with a remarkable statement: that he has documentary evidence proving that Alexander Litvinenko, the Russian spy who died from polonium poisoning, was killed by US and UK special services.
In a lengthy interview which is soon to be published, he goes further, saying that Litvinenko’s murder was a special sevices operation designed to defame Russia and Vladimir Putin, that the notorious Russian oligarch Boris Berezovsky was involved, and was himself killed by MI6 when he became a liability. He even says he knows the code name of the operation: ”Beluga”.
Operation Beluga: A US-UK Plot to Discredit Putin and Destabilize the Russian Federation
Renowned French security expert Paul Barril has let loose a bombshell: the existence of Operation Beluga, a covert Western intelligence scheme intended to undermine Russia and its leaders.
Is that what’s behind much of the threatening rhetoric now going back and forth between the US and Russia?
Barril exposed Operation Beluga in a recent interview with Swiss businessman Pascal Najadi on the 2006 Alexander Litvinenko death case. Litvinenko was a reputed former spy who many believe was murdered with radioactive polonium on orders of Vladimir Putin.
Najadi says the interview drew out the converse revelation that Litvinenko was actually killed by ”an Italian who administered the deadly polonium 210.” What’s more, he astonishingly says, the operation was carried out under the auspices of the US and UK.
In my books The Phony Litvinenko Murder and Litvinenko Murder Case Solved I’ve written about an Italian connection. But I can’t confirm that Barril is talking about the same person.
Barril’s allegations should be taken seriously. He is a renowned French intelligence figure who is known in France as ”Superflic”, which translates roughly as ”Supercop.” In the French public eye he is a kind of combination of Eliot Ness, James Bond, and William Bratton. For many years he was the second in command of the ski-mask wearing GIGN, the legendary elite French special forces unit, who top the ”badass” rankings of special forces anywhere, and had other high ranking internal security positions in the French government.
Since leaving government service he has handled security issues as a private contractor for heads of state in the Middle East, Latin America and Africa. He has been at the center of several controversies over the years, and is a well-known author. There is no question that he has access to intelligence at the state level which would give him insights into this affair.
In the interview, Barril alleges that Berezovsky was working closely with MI6 and the CIA to discredit Russia and Putin, and that large sums from these agencies were passing through Berezovsky’s hands to be paid to individuals to cooperate in these efforts. Barril says Litvinenko was one of Berezovsky’s bag men, who passed funds on to others.
From the interview:
”Russia has nothing to do with (the murder of Litvinenko). The case was fabricated from the beginning. Polonium was chosen as the poison because due to its production in Russia it would implicate Russia. The objective of the whole operation was to discredit president Putin and the FSB. It was done because Russia is blocking US interests around the world, especially in Syria. It was an attempt to weaken Putin’s hold on power, to destabilize Russia.”
In the interview, Barril mentions the outspoken Putin foe, financier William Browder, as being in close cooperation with Berezovsky in the discreditation efforts. He also says he is sure Berezovsky was murdered by his secret service handlers after they realized he was behaving erratically and had to be silenced so that he wouldn’t give them away.
Finally, he says he will make his evidence available to a public investigation of the affair if it is run by a credible individual. He suggests Carla del Ponte as a good choice to do it, because he is convinced she is not under the control of the CIA.
Barril’s allegations are sure to raise further questions around the 2006 Litvinenko murder, which hit the headlines again in January, 2016, when a UK public inquiry into the affair failed to deliver a conclusive verdict.
The case is 10 years old, but still elicits widespread public interest due the spy-thriller ingredients of the murder mystery: spy – counterspy hijinks, radiation poisonings, accusations (which have been conclusively debunked) that Putin himself ’probably’ ordered the murder, seedy nightclubs, a disgraced oligarch who ends up mysteriously dead in his bathroom, sobbing widows on the stand, preposterous politicized ”show” trials, politicians grandstanding, and much more.
An accomplished murder mystery author would have trouble coming up with something this surreal.
Novichokia ei ole tutkittu eikä valmistettu Venäjällä,
vaan Uzbekistanissa, joka on vastuussa teknologian hävittämisestä, jota ovat valvoneet länsimaat, ainakin USA. Keksijätkin ovat USA:ssa. Aineessa ei sinänsä ole mitään erityisesn salaista tai vaikeaa.
Cambridge Analytica -keitto kuohuu sellaisella lämmöllä, että sitä voi verrata vain johonkin James Bond-leffojen SPECTRE-järjestöön. Cam- bridge Analytica on Brexitin ja Trumpin takana ja on nostanut myös muissa maissa poliitikkoja johtoon. Sen emoyhtiöllä on tiivis yhteys Iso-Britannian eliittiin.
Nyt kun tämä on paljastunut, kysymys kuuluu, mikä on Putinin rooli. Mi- nulla on vahva tuntuma siitä, että Putin ja Venäjä on lavastettu syyllisik- si, vaikka koko ajan syyllisiä ovat olleet Iso-Britannia ja Cambridge Ana- lytica. Jo silloin, kun lehdet kirjoittivat Pietarin ruokakauppojen hyllyjen olevan tyhjiä, kävin Pietarissa itse katsomassa, mikä tilanne oli (eivät olleet tyhjiä).
Nyt on kova innostus sotaan taas ja ilmeisen hatarat perusteet sille, mikä tuo mieleen Irakin olemattomat joukkotuhoaseet. Novichok ei todennäköisesti ole koskaan nähnyt Venäjää, vaan Neuvostoliiton kemiallisten aseiden laboratoriot jäivät Uzbekistaniin, missä ne tulivat länsimaiden tuhoamiksi.
On tietysti aivan massiivisen typerää venäläisten tehdä murha tavalla, jossa Venäjä saatettaisiin implikoida millään tavalla. Paljon todennäköi- sempää, että tämä kaikki liittyy Cambridge Analytican ja sen läheisten poliitikkojen ilmeiseen haluun maailmanherruuteen. Toinen vaihtoehto olisi jokin lännen pelinappuloina käyttämistä islamisteista.
Alun perin tämä halu trollata sosiaalisessa mediassa ja sosiaalisissa ver-kostoissa syntyi tarpeesta kontrolloida karkuteille päässyttä jihadis- mia. En löydä lähdettä tähän hätään, mutta olen kuullut sellaistakin, että aikoinaan brittiläiset muslimit olivat kallellaan työväen oikeuksien suuntaan, eikä tämä miellyttänyt hallintoa. Niinpä ne pyrkivät vaikut- tamaan näihin yhteisöihin niin että Marxin sijasta kiinnostaisikin Allah. Tunnetuin seurauksin.
Loppupeleissä herää kysymys, kuinka paljon Suomi on ollut pelinappu- lana näissä brittien peleissä. Oma, vahva NATOn vastainen vakaumuk- seni perustuu tällaisiin seikkoihin. Urho Kekkosen sanoin: ”Sodan ja rau- han kysymyksessä Suomi on puolueellinen: Suomi on rauhan puolesta ja sotaa vastaan”.
” Independent Swiss Lab Says ’BZ Toxin’ Used In Skripal Poisoning; US/UK-Produced, Not Russian
Written by Tyler Durden
Saturday April 14, 2018
Somebody has some explaining to do… or did the Syrian airstrikes just ”distract” the citizenry from the reality surrounding the Skripal poisoning.
Remember how we were told my the politicians (not the scientists) that a deadly Novichok nerve agent – produced by Russia – was used in the attempted assassination of the Skripals? Remember the 50 questions (here and here) we had surrounding the ’facts’ as Theresa May had laid them out? Ever wonder why, given how utterly deadly we were told this chemical was, the Skripals wondered around for a few hours after being ’infected’ and then days later, survived with no chronic damage?
Well those doubts may well have just been answered as according to the independent Swiss state Spiez lab, the substance used on Sergei Skripal was an agent called BZ, which was never produced in Russia, but was in service in the US, UK, and other NATO states.
RT reports that Russian Foreign Minister Sergey Lavrov said, citing the results of the examination conducted by a Swiss chemical lab that worked with the samples that London handed over to the Organisation for the Prohibition of the Chemical Weapons (OPCW), that Sergei Skripal, a former Russian double agent, and his daughter Yulia were poisoned with an incapacitating toxin known as 3-Quinuclidinyl benzilate or BZ.
The Swiss center sent the results to the OPCW.
However, the UN chemical watchdog limited itself only to confirming the formula of the substance used to poison the Skripals in its final report without mentioning anything about the other facts presented in the Swiss document, the Russian foreign minister added.
He went on to say that Moscow would ask the OPCW about its decision to not include any other information provided by the Swiss in its report.
On a side note, the Swiss lab is also an internationally recognized center of excellence in the field of the nuclear, biological, and chemical protection and is one of the five centers permanently authorized by the OPCW.
The Russian foreign minister said that London refused to answer dozens of “very specific” questions asked by Moscow about the Salisbury case, as well as to provide any substantial evidence that could shed light on the incident.
Instead, the UK accused Russia of failing to answer its own questions, he said, adding that, in fact, London did not ask any questions but wanted Moscow to admit that it was responsible for the delivery of the chemical agent to the UK.
But hey, who cares about any of that? Diplomats have been sent home, Putin has been annointed hitler, and besides, what about those missiles in Syria?
Hämeen ryhmä hyökkää Tampereella – ”Verinen kiirastorstai”.
”Sekä päämajassa että molempien toimivien ryhmien esikunnissa itärintamalla katsottiin taisteluasema 27 p:n iltana semmoiseksi, ettei ollut pienintäkään epäilystä siitä, että valkoiset joukot seuraavana aamuna tunkeutuisivat Tampereelle. Kalevankangasta pidettiin yleisesti kaupungin avaimena, mutta sehän oli saapuneiden tiedonantojen mukaan pääasiallisesti Wetzerin joukkojen käsissä. Tämän kautta kävisi eversti Wetzerille mahdolliseksi tykistön tukemana suunnata hyökkäyksensä suorastaan kaupungin itärajaa vastaan ja Wilkmanin ryhmä taas voisi nyt, kun hallitsevan harjun taholta uhannut vaara oli poistettu, uudistaa maaliskuun 26 p:nä torjutun hyökkäyksensä.
Toimittamalla paikalle reservejä oli ylipäällikkö huolehtinut siitä, että hyökkäys voitaisiin panna toimeen virkein voimin. Eversti Wilkmanin käytettävissä oli jo 27 p:n iltana jääkärirykmentti keräytyneenä Iidesjärven kaakkoispuolella olevalle alueelle. 28 p:n vastaisena yönä kuljetettiin Ruotsalainen prikaati Kangasalta Vehmaisiin ja asetettiin Wetzerin alaiseksi. Päämajassa ajateltiin, että näiden molempien joukko-osastojen tehtävänä tulisi olemaan toimia etujoukkona nyt tunkeuduttaessa itse kaupunkiin ja murtaa vastarinta taloissa ja barrikadeilla.
Tässä kohden oltiin samaa mieltä molempien ryhmien esikunnissa, joiden välille nyt oli saatu yhteys.
Eversti Wilkmanin tarkoitus oli antaa 2. jääkärirykmentin edetä Iidesjärven pohjoispuolitse seuraten Hämeen ryhmän vasenta sivustaa ja sen päästyä sairaalan kohdalle suorittaa ankara sivustahyökkäys niitä vihollisvoimia vastaan, jotka olivat asettuneet asemaan linjalle sairaala-Ratinanniemi. Tämä hyökkäys, niin luultiin saisi aikaan sen, että muut joukot voisivat suorittaa rintamahyökkäyksen yli Hatanpäätä ympäröivän avoimen maaston.
Yhdenmukaisesti tämän suunnitelman kanssa, josta annettiin tieto sekä päämajalle että Wetzerin ryhmän esikunnalle, oli ohjemääräykset 28 p:ksi laadittu. Pääpiirteissään ne sisälsivät seuraavaa:
Samalla kuin rakuunaeskadroona ja yksi komppania Procopén pataljoonasta saivat tehtäväkseen vartioida Pyhäjärven etelärantaa ja ylläpitää yhteyttä Linderin joukkojen kanssa, ja samalla kuin Procopén pataljoona – yllämainittua yhtä komppaniaa lukuunottamatta – jäi reserviksi, tuli jäljellejäävien neljän pataljoonan (O. Wilkman, Winge, Öberg, Stjernschantz) olla valmiit lähemmän käskyn saatuaan käydä hyökkäämään sairaalan ja Ratinan välillä olevia hiekkahautoja kohti. Tykistön tuli, kuten edellisenäkin päivänä, ahdistaa vihollisen tykistöä, mutta sen ohella myöskin pommittamalla Kalevankangasta osaltaan avustaa sen kokonaan valloittamista. Jotta tykistön toiminta saataisiin yhtenäiseksi, oli Wilkmanin ja Wetzerin tykistöpäällikköjen kesken sovittu yhteistyöstä. 2. jääkärirykmentin tuli klo 9 ap. olla valmiina aloittamaan Iidesjärven koillispuolella olevasta puronuomasta lähtien etenemisen Hämeen ryhmän vasemman sivustan takapuolelle.
Myöskin Hämeen ryhmän esikunnassa rakennettiin 28 p:n hyökkäyssuunnitelmat sille erheelliselle olettamukselle, että Kalevankangas jo olisi suurimmalta osaltaan ollut omien joukkojen hallussa.
Tästä todistaa seuraava klo puoli 2 ap. annettu taistelukäsky:
Hyökkäystä jatkettaessa huomattakoon:
Tykistö vaihtaa, jos tarpeelliseksi käy, aamunkoitteessa asemiaan ja pommittaa klo 8 ap. lähtien ponnekkaasti vihollisen hallussa olevaa osaa hautausmaasta ja kasarmialueesta, jonka tultua valloitetuksi tuli kohdistetaan edettäessä kaupunkia kohti vastaansattuvia esteitä vastaan, jolloin pataljoonan- ja patterinpäällikköjen kesken tulee ylläpitää läheistä kosketusta. Itse kaupunkia valloitettaessa seuraa tykistö jalkaväen perässä murtaakseen linnoitetuista taloista kohtaavan vastustuksen ja muut esteet.
Jalkaväki aloittaa hyökkäyksen klo 9 ap. noudattamalla edellisissä käskyissä määrättyjä rajalinjoja Puolimatkankatua ja rautatielle tultua Satakunnankatua. Renvaldin kolonnan alueen etelärajana on Hämeenkatu-Kauppakatu.
Ruotsalaisesta prikaatista asetetaan kaksi komppaniaa ja yksi konekiväärikomennuskunta everstiluutnantti Renvaldin käytettäväksi rynnäkköjoukkona. Joukko saapuu Messukylän kirkolle klo 7,30 ap., johon aikaan kapteeni Frisell ynnä neljä upseeria ja kolme aliupseeria ilmoittautuvat ev. Renvaldin esikunnassa.
Toinen jääkärirykmentti marssii aluksi Renvaldin kolonnan vasemman sivustan takana kaupungin kaakkoispuolella olevia linnoitettuja kunnaita kohti.
Eversti Wetzer.
Tämä taistelukäsky oli täysin kohdistettu kaupunkiin murtautumiseen. Etumaasto katsottiin vallatuksi.
[Kurkistus punaisten puolelle, väliotsikko – jpu]
Jotta voisi paremmin ymmärtää niitä tapauksia, jotka sitten johtuivat molempien ryhmien tahoilla annettujen taistelumääräysten seuraamisesta, on tarpeen tutustua myöskin punaisten taholla vallitsevaan asemaan.
Tällöin on tärkeätä kiinnittää huomiota kahteen tekijään, jotka näyttävät voimakkaasti vaikuttaneen kaupungissa vallitsevaan mielialaan ja sen kautta myöskin punaiseen puolustusjohtoon. Toinen niistä oli etelästä odotettavan avun toivo, jonka oli sytyttänyt se kaupungissa tunnettu tosiasia, että Lempäälässä paraikaa kävi taistelu. Toinen ja varmastikin merkitykseltään tärkeämpi oli molempien edellisten päiväin kokemus.
26 p:n ottelujen täytyi ilmeisesti jättää puolustajiin jokseenkin suotuisa vaikutelma. Näköjään vaikeasta asemasta oli selviydytty kaikella kunnialla ja lopuksi oli hyökkääjät viskattu takaisin sekä lännen että etelän taholla. Vähäisen merkitsi tällöin, että idän puolella oli menetetty hiukkasen maastoa. Itäisellä rintamalla tosiasiallisesti paraikaa käyvä valkoisten rynnistys ei näy mainittavasti tehonneen punaiseen johtoon, ja siellä päin kamppailevat puolustusjoukothan olivat edellisenä iltana saavuttaneet vähän menestystäkin Aitolahden rannalla sekä ylipäänsä jaksaneet pitää asemansa.
Epäilemättä oltiin punaisellakin taholla aivan selvillä Kalevankankaan merkityksestä puolustuksen avainkohtana, ja tunnettua on, että harjun puolustusta illalla ja yön aikaan yhä vahvistettiin viemällä sinne varsinkin konekiväärejä. Kun sitten aamuyöstä harjulle ja Uudenkylän tien varrelle sijoitetut valkoiset linjat näyttivät hellittävän otettaan ja väistyvän taaksepäin, niin tuntuu punaisten itseluottamus siitä saaneen uutta virikettä. He uskoivat aivan varmasti 28 p:n aamulla, että heidän asemansa oli valloittamaton. He näyttävät kuitenkin tällöin kiinnittäneen huomionsa yksinomaan Kalevankankaaseen, missä yön aikaan valmistettiin useammassa kerroksessa ylenevä uusi puolustuslinja jokseenkin sen tiilitehtaan tasalle, joka sijaitsee harjun pohjoisessa metsänreunassa. Sinne ainakin oli sijoitettu melkoisia voimia. Sen sijaan oli puolustuslinja hyvin heikko Uudenkylän tien varrella ja Aitolahden etelärannalla. Edellisessä kohdassa, missä vastustustoimi oli sidottu kilpa-ajoradan kaakkoissivulla olevaan metsäkumpareeseen, ei liene ollut enempää kuin parisensataa miestä parin konekiväärin kera, ja pellavatehtaan kuivausmaalla tuskin oli niinkään paljon. Tämän etumaisen puolustuslinjan takana oli kuitenkin toinen taempi, joka kulki venäläisten kasarmien rintaa myöten sekä Lapinniemen kautta. Tämänpäiväisen taistelun jälkipuoliskolla näyttää sille kuitenkin asetetun vereksiä reservijoukkoja.
[Lähempi tarkastelu, väliotsikko – jpu]
Käydessämme sitten lähemmin tarkastamaan ja selostamaan hyökkäyssuunnitelmia huomaamme ensiksikin selvästi, että punaisten vastustuslinjoista omaksuttu väärä käsitys tuli välttämättä vaikuttamaan turmiokkaasti taistelun menoon.
Ensi sijassa tykistövalmisteluun nähden. Kun tykkituli aloitettiin klo 8 aikaan, kohdistettiin se pääasiassa hautausmaata ja venäläisiä kasarmeja vastaan. Vaikka siellä olisi tähän aikaan ollutkin ampumisen arvoisia maaleja, eivät ne kuitenkaan olisi olleet pahana esteenä jalkaväen etenemiselle. Mutta myöskin muita seikkoja on olemassa, jotka kukin osaltaan tekivät tykistöavustuksen tehottomaksi. I. raskaalta patterilta puuttui yhä edelleen ammuksia, ja muissakin pattereissa vaikeutti puhelinlaitteiden ja harjautuneen henkilökunnan puute suuresti tulenjohtoa. Tästä syystä oli ryhmän päällikön päiväkäskyssään mainitsema läheinen yhteistoiminta tykistön ja asianomaisen jalkaväenpäällikön välillä jäänyt suureksi osaksi saavuttamatta, jonka vuoksi ei myöskään ajoissa saatu selvitetyksi ja korjatuksi vihollislinjojen asemasta saatua erheellistä käsitystä. Lisäksi tuli, että tykistön täällä osakseen saama tehtävä oli teknillisesti jokseenkin vaikea, koska näet vihollisen jalkaväki oli sijoittunut itse metsään, minkä vuoksi oli miltei mahdotonta siihen nähden tehdä mitään havaintoja.
Kaikki nämä asianhaarat yhdessä saivat sitten aikaan, että kun jalkaväkihyökkäykset pääsivät alkamaan kohta klo 9 jälkeen, ei niitä oltukaan riittävästi tykkitulella valmisteltu, ja jalkaväki sai sitten etenemistään jatkaessaankin enimmäkseen tulla toimeen ilman tarpeellista tykistöavustusta.
Etulinjoilla oli sen lisäksi aamutunteina tapahtunut erinäisiä muutoksia, jotka tulivat odottamatta ja varsin epäsuotuisasti vaikuttamaan taistelun alkuun.
Kokon komppania, joka siitä hetkestä saakka, jolloin se astui Ekströmin pataljoonan tilalle Kalevankankaalle, oli ollut tuimassa taistelutuntumassa vihollisen kanssa, kadotti aamulla uljaan päällikkönsä. Johtajatta ei miehistö sitten kyennyt kauan pitämään puoliansa, vaan alkoi ½8 aikaan aamulla peräytyä kohti ratavahdin tuvan kohdalla olevaa notkelmaa.
Uudenkylän tien varrella oli Väinönheimon pataljoona yöllä hoitanut etuvartiopalvelusta metsänvahdin puustellin kohdalla, kun taas muut joukot – 5. 7. ja 8. vöyriläiskomppania, Kuleniuksen reservikomppania sekä Tiaisen pataljoona –olivat olleet sijoitettuna Uuteenkylään, Irjalaan ja Takahuhtiin. Luutnantti Väinönheimo oli aamuyöstä pyytänyt useampaan kertaan apua tai vapautusta pahasti rasittuneelle joukolleen, joka kaikkien ponnistelujen ja häviöiden jälkeen nyt oli aivan hajoamaisillaan. Helpotusta ei sille kuitenkaan kuulunut. Silloin katsoi päällikkö aamulla olevansa pakotettu luopumaan asemastaan ja vetäytymään takaisin suodakseen joukolleen levähdyksen tilaisuutta.
Hämeen ryhmän rintaman tärkeimmillä kohdilla luovuttiin siis siitä maastosta, mikä edellisenä päivänä oli vallattu, ja kun punaiset nopeasti käyttivät tätä hyväksensä työntäen eteenpäin linjojansa, muuttui se jo aikaisemminkin väärä kuva, mikä valkoisten taholla oli saatu asemasta tässä maastossa, juuri ratkaisevalla hetkellä, jolloin hyökkäyksen oli määrä alkaa, vielä enemmän vääräksi.”[i]
Putkisen kommentti
Alkuperäisessä esityksessä etsittiin aivan oikein syitä MIKSI hyökkäys ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, tai miksi jo suunnitelma oli kelvoton. Ammattiupseerin pitääkin selvittää virheet, ettei niitä toistettaisi tulevaisuudessa. Siellä ei etsitty syyllistä, mutta minulla on sekin mahdollisuus. Vastuussa siitä, että perustiedot olivat virheelliset eikä Väinönheimo saanut apua, on Hämeen ryhmän päällikkö eversti Wetzer, seuraava hierarkiassa alaspäin everstiluutnantti Renvald puolestaan Wetzerille.
Palataan kirjan tekstiin
”Toisen jääkärirykmentin ja Ruotsalaisen prikaatin ylösmarssi.
Juuri sillä hetkellä, kun Kokon komppania väistyi metsäasemastaan, alkoi 2. jääkärirykmentti eteenmarssinsa aiemmin mainitussa notkelmassa. Rykmentti oli lähtiessään sijoitusalueeltaan Hallilan tienoilta saanut vastaansa harjulta suunnattua konekivääritulta, joka oli jo aiheuttanut koko paljon mieshukkaa eräässä sen pataljoonassa. Tämä aivan odottamaton ja suunnitelmissa kokonaan laskematon ammunta sellaisella alueella, jota rykmentinkomentaja jääkärimajuri von Bonsdorff oli pitänyt täysin turvallisena, sai tämän suuresti epäilemään saamansa tilanneselvityksen luotettavuutta. Hän lähetti sen johdosta varuiksi kohta puronuomaan tultua etuvartioita lännen puolella olevaan metsänreunaan. Ennen kuin rykmentti vielä oli kokonaisuudessaan ennättänyt etenemismaaliinsa, voivat nämä etuvartiot tiedottaa, että omat joukot tekivät harjulta takaperoa, ja samanaikaisesti tiukkeni ammunta edessä olevasta metsästä. Tällöin lähetti v. Bonsdorff koko 1. komppanian sekä kolme vahvaa tiedustelupartiota suojaamaan rykmenttiä, palauttamaan yhteyttä niiden omien joukkojen kanssa, joiden arveltiin vallitsevan etumaastoa, sekä muutenkin tiedustelemaan maastoa. Näiden toimenpiteiden tuloksena saatiinkin sitten heti kohta täysi selvyys asemasta: 1. komppania joutui näet oitis taisteluun, ja aivan lähellä olevan vihollisen ja jääkärirykmentin välillä havaittiin olevan vain tuiki mitättömiä omia voimia. Nämä aivan odottamattomat uutiset pakottivat v. Bonsdorffin heti ryhmittämään rykmenttinsä taistelujärjestykseen. Hän asetti Hanellin ja Savoniuksen pataljoonat (IV ja XII) etulinjaan, jälkimmäisen oikealle taholle, palautti 1. komppanian sen emäpataljoonaan ja asetti Zilliacuksen pataljoonan reserviksi takapuolelle keskilinjaan. Tässä asemassa hän jäi odottamaan tapausten jatkuvaa kehitystä, kallistuen yhä enemmän siihen ajatukseen, että täällä täytyikin taistelulla valloittaa sama maasto, jonka saatu tiedotus oli ilmoittanut jo olevan omien joukkojen käsissä.
[Erehdys, erehdyksen perään, väliotsikko – jpu]
Rykmentti oli itse asiassa käsittämättömän erehdyksen kautta joutunut kulkemaan Hämeen ryhmän vasemman sivustan edessä eikä sen takana. Everstiluutnantti Renvald, jonka vastattavana oli Iidesjärven ja Uudenkylän tien välinen rintama kokonaisuudessaan ja jonka oli annettujen ohjeiden mukaan tällä rintamalohkolla alettava hyökkäys klo 9 ap., näyttää täysin väärinkäsittäneen tilanteen. Hän katsoi jääkärirykmentin etenemisen notkelman kohdalla merkitsevän vain miesten vaihtoa ja tyytyi sen johdosta vain hyökkäyksen toimeenpanoon Kalevankankaan ja Uudenkylän tien välisellä alueella. Käytettävissä olevista 13 komppaniasta pani hän tämän johdosta ainoastaan vasta tulleet kaksi ruotsalaista taisteluun.
Ruotsalaisen prikaatin päällikkö, kapteeni Frisell sai tällöin seuraavan taistelukäskyn:
»
Vihollinen pitää hallussaan Tampereen etumaastoa. Majuri Malmbergin joukot ovat Uudenkylän-Tampereen maantien pohjoispuolella päässeet keltaisen tornin [Tällä tarkoitetaan kilpa-ajoradan tornia. Tiedonanto oli täysin väärä.] kohdalle. Renvaldin ryhmään kuuluvat joukot ovat miehittäneet Messukylän ja Tampereen välisen harjun venäläisen kasarmin kohdalle saakka. Virkeät jääkärijoukot ovat siellä astuneet lopen väsyneen pataljoonan tilalle. Ruotsalaisen prikaatin tulee oitis lähteä etenemään täyttääkseen näiden molempien ryhmien välille jääneen aukon. Prikaatinpäällikön tulee oleskella minun esikunnassani sekä täkäläisten joukkojen välityksellä hankkia valloitettua konekiväärikalustoa konekiväärikomppanialle.
Everstiluutnantti Renvald.
»
[Voi veljet – Grrr…, jpu]
Molempain komppaniain välitön päällikkyys luovutettiin nyt luutnantti Bennich-Björkmanille, joka sai käskyn ryhmittää ne Uudenkylän-Tampereen tien ja tiiliruukin väliseen notkoon harjun pohjoispuolelle. Sieltä piti »prikaatin» vasta lähemmän käskyn saatuaan käydä hyökkäämään ajoradan ja venäläisen kasarmin välistä maastoa kohti. Erikoisesti teroitettiin, että etenemisen tuli tapahtua varovaisuutta noudattaen ja tarkkaa taistelutiedustelua ylläpitäen. Konekiväärikomppania, jonka ensin piti saada aseet, luvattiin lähettää vahvistukseksi kohta kun voitiin.
Samalla kuin nämä määräykset annettiin, lähetettiin eräs upseereista 2. jääkärirykmenttiin tiedustelemaan rykmentinkomentajalta tarkemmin, mitä ruotsalaiselle prikaatille annettu tehtävä oikeastaan sisälsi. Yhteysupseeri tavoitti majuri v. Bonsdorffin puronuomassa. Esitettyään tiedotuksensa, jossa ei kuitenkaan ilmoitettu »Ruotsalaisen prikaatin» todellista vahvuutta – minkä vuoksi jääkärirykmentin päällikkö sai aihetta uskoa, että hänen oikealla sivustallaan oli muka kokonainen prikaati valmiina etenemään – kysyi hän majurilta, aikoiko tämä omalla tahollaan käydä hyökkäämään. Bonsdorff päätti silloin antautua leikkiin ja vastasi, että hän aikoi aloittaa hyökkäyksensä kohta, kun hän näki ruotsalaisten etenevän. Tällä tapaa alkoi se rynnistys, josta kieltämättä tuli sitten vapaussodan samalla kertaa verisin ja kunniakkain aseleikki.
Taistelut Kalevankankaalla ja harjun pohjoispuolisessa maastossa.
Likipitäen klo 9 ap. aloitti luutnantti Björkman etenemisen, jonka tarkoituksena alkujaan ainoastaan oli miehittää se metsikkö, joka on harjunrinteellä sijaitsevan tiiliruukin itäpuolella. Wickströmin komppania kulki oikealla ja Runebergin komppania vasemmalla puolella; molemmissa komppanioissa tapahtui eteneminen puoliryhmittäin pitkin välimatkoin ja aukkopaikoin. Eteneminen sujui rivakasti ja vihollisen häiritsemättä, ja jo ennen puoli 10 ap. aikoihin alkoivat komppaniat uudelleen kokoontua yllämainitussa metsikössä.
Kun v. Bonsdorff näki ruotsalaisten etenevän puronuoman pohjoispuolella olevaa lakeutta pitkin, antoi hänkin puolestaan hyökkäyskäskyn. Rykmentinkomentaja seurasi itse perässä maantietä pitkin, ja sinne komennettiin myöskin reservipataljoona. Taistelu puhkesi sitten samassa siunaamassa ja hyvin raivokkaana. Eteneminen kävi kuitenkin aluksi sangen rivakasti, etenkin vasemmalla siivellä, mutta Savoniuksen pataljoona kohtasi omalla tahollaan piankin tiukkaa vastarintaa. Mitä sitkeimmin puolusti vihollinen jokaista jalanleveyttä maata, ja hyökkääjän kärsimä mieshukka oli jo alusta pitäen varsin tuntuva. Nuori rykmentti ei siitä kuitenkaan säikähtänyt, vaan hyökkäystä jatkettiin yhtä painoa, vaikkakin hitaammin. Askel askeleelta pakotettiin vihollinen perääntymään.
Tällä välin oli ruotsalaisen prikaatin taholla tilanne kehittynyt aivan odottamattomaan suuntaan. Koska tämä asiainkäänne kuitenkin riippui olojen kehityksestä Malmbergin taisteluryhmän taholla, on tarpeen ensin lyhyesti selvittää sitä.
Sittenkuin Väinönheimo lopen uupuneine pataljoonineen oli tullut pakotetuksi peräytymään Uuteenkylään, otti hän saamansa määräyksen mukaisesti johtoonsa kaikki siellä olevat joukot ja järjestäytyi hyökkäämään kilpa-ajoradan pohjoispuoliseen metsikköön.
Etulinjaan ryhmitettiin tällöin kaksi Vöyrin komppaniaa sekä Tiaisen pataljoonasta Könnin komppania tien pohjoispuolelle Uudenkylän kohdalle. Tämä ryhmitys vaati kuitenkin tuntuvasti aikaa, ja etenemisestä ei toistaiseksi tullut mitään.
Samaan aikaan, jolloin ruotsalaiset etenivät Uudenkylän lounaispuolitse ja odottivat tapaavansa omia, Malmbergin taisteluryhmään kuuluvia joukkoja ajoradan tienoilla, olivat sen vuoksi näiden kauemma eteenpäin työnnetyt osat itse asiassa vasta Uudenkylän kohdalla.
Kohta tiiliruukin itäpuolella sijaitsevaan metsikköön tultua lähetti luutnantti Bennich-Björkman oikealla kulkevasta komppaniasta yhden joukkueen ajoradan itäpuolella olevaa metsikköä kohti aikaansaamaan yhteyttä Malmbergin vasemman sivustan kanssa, jonka monesti mainitun tiedotuksen perusteella täytyi oleskella siellä päin. Sen sijaan luutnantti Karlbergin johtama joukkue yhdyttikin siellä vastassaan vihollisen. Tämä huomio selvitti nyt viimeinkin Malmbergin läntisen siiven asemaa koskevan erheellisen käsityksen. Jokseenkin samaan aikaan joutui päävoimakin taisteluun, kun se tunkeutuessaan tiiliruukin itäpuolella olevaan metsikköön kohtasi edessään vihollisen partioita. Nämä pakotettiin nopeasti perääntymään, mutta kohta kun molemmat komppaniat olivat päässeet länsipuolella olevaan metsänreunaan, saivat ne tulta niinhyvin ajoradan viereisestä metsiköstä kuin vasemmalla olevalta harjulta, missä taistelu oli tähän aikaan virinnyt aika kiivaaksi. Tämän kautta selveni myös vasenta siipeä koskeva erheellinen asematiedotus, ja pataljoonanpäällikkö voi havaita tilanteen äkkiä muuttuneen aivan toisenlaiseksi kuin oli odotettu. Paljon aikaisemmin, kuin oli arvattukaan, oli edessä yhdytetty vastustaja, joka harjulta kuuluvasta kiihkeästä ampumisesta päättäen teki tiukkaa vastarintaa jääkäreillekin kaukana hautausmaan itäpuolella. Malmbergin joukkojen olinpaikka oli tietymätön.
Pataljoonanpäällikkö pani nyt koko Wickströmin komppanian painamaan ajoradan metsikköä kohti ja seurasi itse sen mukana. Toiselle komppaniallensa lähetti hän määräyksen pysyä toistaiseksi tiiliruukkimetsikön läntisessä reunassa. Runebergin komppania tunkeutui kuitenkin pian eteenpäin, valtasi tiiliruukun ja joutui ennen pitkää tuhoisaan otteluun harjua hallitsevan vihollisen kanssa. Sen kautta joutui tämä komppania välittömästi avustamaan jääkärirykmentin hyökkäystä, mikä ei vielä ollut edistynyt niin pitkälle, ja se jäi vielä edelleenkin sidotuksi harjun suuntaan. Molempain komppaniain välinen yhteystuntu ja pataljoonan yhtenäinen johto kadotettiin tämän kautta tuntikausiksi.
Wickströmin komppanian onnistui pian murtaa vihollisen vastarinta ajoradan metsikössä ja valloittaa ennen pitkää pistinhyökkäyksellä sen länsireunalla oleva talo. Vihollinen lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. Mutta kun nyt piti tunkeutua eteenpäin ja valloittaa myöskin ajorata, lisääntyivät vaikeudet, sillä nyt sai yksinäinen komppania vastaansa saartotulta. tarmokkaasti edeten ja tappioitaan säikkymättä onnistui ruotsalaisten kuitenkin ennenpitkää pureutua kiinni avaraan ajorataan, ja pienempi osa miehitti samanaikaisesti sen kaakkoislaidassa sijaitsevan tiiliruukin. Kello oli silloin suunnilleen puoli 12 ap. Vieläkään ei oltu päästy yhteyteen Malmbergin joukkojen kanssa. Osaksi etsiäkseen itse sitä, osaksi saadakseen selvyyttä oikean sivustan etualalla vallitsevasta asemasta, lähti Bennich-Björkman kahden miehen seuraamana pohjoiseen maantien poikki eräitä siellä olevia kunnaita kohti. Mutta niitä lähestyessään sai urhea upseeri vastaansa konekivääritulta aivan lyhyeltä matkalta ja kaatui yrittäessään valloittaa viholliselta tätä asetta.
[Väinönheimo etenee, väliotsikko – jpu]
Sillä välin oli myöskin Väinönheimo päässyt etenemään. Ryhmän esikunnan toimesta oli Malmberg saanut klo 10,55 ap. tiedon, että Ruotsalainen prikaati paraikaa hyökkäsi ajorataa vastaan, ja jo sitä ennen oli Uudestakylästä voitu havaita, että maantien eteläpuolella taistelu alkoi siirtyä eteenpäin. Klo 10 ja 11 välillä ap. aloitettiin sen johdosta hyökkäys myöskin maantien pohjoispuolella. Se sujui vihollisen häiritsemättä, mutta aaltoilevan maaston vuoksi hitaasti. Vähää ennen klo 12 päivällä joutui kuitenkin pitkin maantietä etenevä vasen sivusta ajorata-alueelle, ja silloin oli päästy kiinteään yhteyteen siellä olevan Wickströmin komppanian kanssa. Samanaikaisesti kuin Väinönheimo tunkeutui verkalleen yhä kauemmaksi maantieltä pohjoiseen ja koko ajan kamppaillen hajanaisten vihollisparvien kanssa pureutui vähitellen kiinni ajoradan ja keuhkotautisairaalan väliseen metsänreunaan, pyrki Wickström auttamaan tulellaan Kalevankankaalla olevia valkoisia joukkoja. Voitiin hyvin seurata, miten taistelu aaltoili edes ja takaisin, ja tuon tuosta sekaantua itsekin leikkiin.
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 400-401
[Jääkärirykmentti etenee Kalevankankaalla, väliotsikko – jpu]
Kalevankankaalla oli taistelu jatkunut heikentymättömän kiivaana. Lukuisien, hyvin sijoitettujen konekiväärien tukemana piti vihollinen, joka täällä oli pannut parhaat joukkonsa tuleen, kiukkuisesti puoliansa korkearunkoisessa harvassa honkametsässä. Vain askel askeleelta pääsivät 2. jääkärirykmentin ampumaketjut etenemään. Mutta piittaamatta joka silmänräpäys uusia uhreja vaativasta tulesta osoitti päällystö kaikissa arvoasteissaan loistavaa urheutta ollen tässä kohden suorastaan esikuvallinen aivan liian lyhyen aikaa kouluutetulle miehistöllensä. Synnyinmaan tulevaisuus ja jääkärinimen kunnia vaativat kernaasti luovutetun panoksen jaloa verta.
Puoli 12 aikaan olivat IV ja XII jääkäripataljoona päässeet hautausmaan itälaitaan, valloitettuaan väkirynnäköllä ja raskaita tappioita kärsien vihollisen vahvasti varustetun ensimmäisen puolustuslinjan mäenharjalta. Rykmentin reservi ei silloin vielä ollut lainkaan ottanut osaa taisteluun. Venäläisen kasarmin ja hautausmaan tasolla oli vihollinen asettunut uudestaan vastarintaan. Saadakseen sen murretuksi lähetti rykmentinkomentaja silloin reservipataljoonaan kuuluvan Sundmanin komppanian tekemään kaartavan hyökkäysliikkeen vasemmalla sivustalla. Tämä tarmokkaasti suoritettu hyökkäys pakotti puolustajat irtautumaan hautausmaan itäisestä, metsäisestä puoliskosta ja antoi samalla aiheen uuteen iskuun oikeallakin sivustalla. Klo 1 aikaan teki Savoniuksen pataljoona, jota seurasi osia Hanellin joukoista ynnä Runebergin komppania, väkirynnäkön venäläisiä kasarmeja vastaan. Hurraata huutaen kiipesivät raisut hyökkääjät rinnettä ylös ja vähän ennen klo 2 ip. oli avara kasarmialue puhdistettu vihollisista. Pahoja vaurioita kärsien paiskattiin vihollinen länttä kohti kaupungin suuntaan.
Hautausmaalla tekivät punaiset sitä vastoin vielä sitkeätä vastarintaa. Hautapatsaat tarjosivat oivallisen suojan, ja Hanellin pataljoona, jonka pääosa oli tänne ryhmittynyt, voi vain vähin erin voittaa maastoa, vaikka sen vasenta sivustaa oli vielä vahvistettu yhdellä reservikomppanialla. Eri osastot olivat nyt aivan sekaantuneet toisiinsa; upseereista ja alipäällystöstä olivat useimmat tulleet taistelukyvyttömiksi.
Rykmentinkomentaja, joka tiesi, että Wilkmanin ryhmän muut joukot olivat valmiit hyökkäämään ja odottivat vain sitä hetkeä, jolloin rynnistys olisi harjulla edistynyt sairaalan länsipuolella oleviin hiekkahautoihin saakka, päätti nyt johtaa ketjunsa siihen suuntaan. Luullen kapteeni Hanellin kaatuneen asetti hän kapteeni Sundmanin johdettavaksi kaikki rautatien ja maantien välisessä maastossa olevat joukot ja käski hänen, sittenkuin osastot oli saatu hät’hätää järjestetyiksi, ensi sijassa valloittamaan sairaalan ja sen eteläpuolella olevan hiekkahaudan.
Sundmanin joukon yhtenäisesti johdettu ja voimakkaasti suoritettu hyökkäys, jota Hamiltonin tykistö tehokkaasti avusti, mursi vihollisen vastustuksen. Yhdellä ainoalla syöksyllä tunkeutuivat ryntäysjoukot puheenaolevalle linjalle. Tämä voitto lienee saavutettu klo 3 ja 4 välillä ip.
Asema sittenkuin linja hippos-rata-sairaala oli saavutettu.
Tähän aikaan oli myöskin Wetzerin äärimmäisellä oikealla sivustalla hyökkäys saatu käyntiin. Pitkän viivytyksen jälkeen oli Huhtaantorpan tienoilla oleva Viljasen osasto – 4. ja 9. vöyriläiskomppania – klo 3 aikaan vastaanottanut 6. komppanian avukseen. Viljanen pani joukkonsa silloin oitis etenemään aikoen uudestaan hyökätä pellavatehtaan kuivausmaalla olevan vihollisaseman kimppuun, jonka hän tiedustelun kautta tiesi olevan edelleen miehitetyn. Noin klo 4 korvilla oli sitten tämä taisteluryhmä, jonka etumaista linjaa (4. ja 9. komppaniaa) johti luutnantti Erkko, matkalla kuivauskentälle.
Ajoradan kohdalla ei asema ollut puolipäivästä lähtien mainittavasti muuttunut. Sen pohjoislaidalla olevaan metsänreunaan olivat molemmat heikot 5. ja 8. vöyriläiskomppania kehittäytyneet lähimmä maantietä luutnantti Laakson johdolla; niiden pohjoispuolella oli Könnin komppania. Itse ajoradalla oli Ruotsalainen prikaati jälleen kokoontuneena sekä pienehköjä osastoja levittäytyneenä sen etulaitaan ynnä takana olevan tiiliruukin tienoille. Päällikkyyden oli ottanut luutnantti Sandberg. Konekiväärikomppania oli liittynyt pataljoonaan. Jääkärirykmentin oikea sivusta oli, kuten edellisestä jo käy ilmi, päässyt kasarmialueen länsirajalle. Täältä meni rykmentin etulinja maantietä pitkin sairaalan länsirajalle ja sen jälkeen suoraan alas rautatielle. Käyttämättömiä reservejä oli enää ainoastaan yksi komppania. Muutenkin oli rykmentin hyökkäysvoima miltei lopussa sen kärsimistä, varsinkin päällystön keskuudessa sattuneista ylen tuntuvista tappioista, sekä joukko-osastojen sekaantumisesta toisiinsa.
Wilkmanin muista joukoista oli Wingen pataljoona sijoitettu Hatanpään-Iidesjärven linjalle etuvartioksi, Öbergin, Stjernschantzin ja Wilkmanin pataljoonat seisoivat hyökkäysvalmius-asemassa juuri luetellussa järjestyksessä rautatien molemmilla puolilla Hatanpäänjoesta eteläänpäin, ja koko Procopén pataljoona oli saanut tehtäväkseen yhdessä rakuunaeskadroonan kanssa vartioida Pyhäjärven etelärantaa sekä ylläpitää yhteyttä Villilässä olevan Linderin oikean sivustan kanssa. Pääosa mainituista pataljoonista oleili Partolassa, mutta sen osastoja oli työnnetty m.m. Pyhäjärven saarille. Eskadroona oli puhdistanut Anian puoleisen rannan, missä päivän kuluessa oli esiytynyt punaisia parvia. Tykistö oli koko päivän pommittanut osaksi Pyynikille sijoitettua vihollistykistöä, osaksi Kalevankankaalle hyökkäilevää jalkaväkeä. Eversti Wilkmanin aikomuksena oli edelleenkin aloittaa hyökkäys kohta kun Iidesjärven pohjoispuolella olevat joukot olisivat päässeet rautatielle saakka.
Tarkasteltaessa tätä yleisasemaa huomaa, että huomioon ottaen käytettävissä olevat varajoukot vielä oli olemassa erinäisiä mahdollisuuksia jatkaa menestyksellä hyökkäystä kaupunkia vastaan. Oli kuitenkin ilmeistä, että tänä ajankohtana asema ei suinkaan osoittautunut yhtä valoisaksi asianomaisille ryhmien päälliköille itselleen. Nimenomaan Hämeen ryhmässä, jonka joukot ja esikunnat yleensä olivat löyhästi järjestetyt, oli miltei mahdotonta hankkia luotettavia tietoja omien osastojen vahvuudesta ja asemista, samoin kuin alituiseen sattui, että saatiin kerrassaan erehdyttäviä tiedotuksia etulinjain etenemisestä tai niiden kokeman vastarinnan vahvuudesta. Näin ollen oli määräävän johdon aina vaikea tehtävä vielä tavallistakin vaikeampi.”[ii]
Loppuselvitys tältä veriseltä päivältä
Myöhään iltapäivällä hyökkäiltiin vielä eri joukko-osastojen toimesta siellä täällä, mutta saavuttamatta erityistä menestystä.
Kello 4 aikaan Renvald lähetti Walleniuksen pataljoonan Jääkärirykmentin komentajan käytettäväksi ja tämä lähetti pataljoonan hyökkäämään Tammelaa kohti. Se hyökkäys päättyi kunnollisen ja ihaillun pataljoonankomentajan kaatumiseen vetäessään joukkoaan.
Eversti Wilkman taas lähetti virheellisen tiedon perusteella Öbergin pataljoonan aloittamaan hyökkäyksen kaupunkia vastaan, vaikka Wetzerin joukot eivät olleet päässeet sovitulle rautatielinjalle. Siten se eristetty hyökkäys ei voinut menestyä.
Jääkärirykmentti oli suurista tappioista johtuen menettänyt vetonsa ja von Bonsdorff pyysi Renvaldilta, että jääkärirykmentti vedetään etulinjalta. Vihdoin klo 9 aikaan illalla saapui Ekström pataljoonansa kanssa vapauttamaan jääkärirykmentin. Ekström otti myös kaatuneen Walleniuksen pataljoonan komentoonsa.
Jääkärirykmentti ja ”Ruotsalainen prikaati” (todellisuudessa kaksi komppaniaa) olivat saavuttaneet päivän kuluessa merkittävän maastovoiton tulevia operaatioita varten, mutta suurin omin tappioin.
Jääkärirykmentin ”Savoniuksen pataljoonassa, johon aamulla hyökkäykseen lähdettäessä oli kuulunut 11 upseeria, 32 aliupseeria ja 513 miestä, oli taistelun jälkeen jäljellä ainoastaan 2 upseeria, 10 aliupseeria ja 208 miestä. Hanellin pataljoonan tappiot eivät olleet paljoakaan vähemmät ja myöskin Zilliacuksen pataljoona oli kutistunut pahasti kokoon.”[iii]
Illemmalla, kun taistelu oli muilla rintamilla jo vaiennut, sai Viljasen johtama Malmbergin oikea sivusta tärkeän voiton. 4., 6. ja 9. vöyriläiskomppania valtasivat Koukkuniemen ja koko Lapinniemen alueen. Se oli hyödyksi jatkosotatoimille.[iv]
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 389-394
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 394-404
[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 406
[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 407
Helsingin Kallioon ensimmäinen nainen kirkkoherraksi HS
Suomen Ev.Lut. seurakunnissa ei tasarvo ole vielä toteutunut, kun naista nimitetään herraksi. Mitä sanoo tasa-arvovaltuutettu (Suomessa on sellainenkin virkamies)?
Mikä sitten olisi sopiva ja parempi virkanimitys naisille, jotka hoitavat virkaa joka viittaa mieheen, kuten puhemies tai kirkkoherra? Kirkkorouva kuullostaa hieman hassulta samoin puhenainen. Miksi ei eduskunnan puhemies voisi olla puheenjohtaja ja kirkkoherra kirkon tai seurakunnan johtaja, sillä johtajiahan he ovat, kun johtavat omaa yhteisöään?
Lopetin juuri kyseisen aivan erinomaisen dokumenttifilmin katsomisen – ties kuinka monetta kertaa.
Kun olin juuri ennen sen katsomista käyttänyt melkoisen osan tästä päivästä kirjoittaakseni huomista jaksoa sarjassa ”100 vuotta sitten Vapaussota”, niin tuli mieleen ajatus, että nimenomaan siitä yhdestä päivästä Vapaussotaa 28.3.1918 pitäisi tehdä dokumenttifilmi.
Se dokumenttifilmi olisi tragikoominen. Miten ihmeessä Suomen armeijan korkea johtoporras kykeni tekemään niin suuren määrän karkeita virheitä tiedustelussa, käskynannossa, johtamisessa, jne., jne.
Jotkut joukot taistelivat urhoollisesti kärsien aivan valtavia tappioita, jotkut pelkästään odottivat käskyä lähteä hyökkäämään, jotkut olivat aivan loppuun saakka väsyneitä, jne., jne.
Niin, poikkesin itse otsikon aiheesta – suosittelen lämpimästi kyseistä dokumenttielokuvaa.
Tämä on tietysti mielipidekysymys ja makuasia, mutta minusta se Konsta on konstailemattoman hyvää. On maustettu minun mieleeni. Olen tehnyt siitä lämpimän voileivän (sipulia ja juustoa kaveriksi), kylmän voileivän, mutta parasta se on mielestäni ihan sellaisenaan naposteltuna. Siis meetvursti brutale.
Mitähän seuraavaksi? Olisiko nyt jo oikea aika Sipilän hallituksen vuoro joutua telakalle odottamaan uusia vaaleja?
Sekä taiteelliset johtajat, että karkotetut diplomaatit ovat vain sijaiskärsijöitä, kun maailman johtajat ja/tai heidän omat pomot eivät kykene rakentavaan vuoropuheluun alaistensa kanssa.
Taiteelliset johtajat, joita nyt ruoskitaan ovat tehneet hyvää taiteellista työtä ja siinä työssä on joskus vähän mennyt överiksi työmetodit, mutta so what? Aina roiskitaan, kun rapataan! Parkuvia ämmiä on aina ollut, eikä ne tähän lopu.
Biplomaatit taas ovat diplomaatteja ja sillä sipuli. Diplomaatin tehtäviin kuuluu kaikkialla tarkkailla sen maan asioita, joihin on lähetetty diplomaatiksi. Diplomaatin työnkuvaan vissiin kuuluu olla aina valmiina lähtemään asemamaastaan, jos karkotetaan vain siksi, että diplomaatin isot pomot ovat töpeksineet.
Nyt vallassa olevien suurten maiden johtajista kaikkein suurimpien maiden johtajat ovat joko hulluja, puolihulluja tai ainakin varttihulluja. On käynyt toteen iskulause: valta turmelee.
Tämä tutkimus sattaa sisältää suo- malaisille jytkytietoa, mutta mm. naa- purimaissamme sen tulokset ovat ovat perusoletusten mukaisia, uusin menetelmin: itäbalttilainen vasara- kirveskansa tuli idästä tuoden uuden kielen ja uudenlaisen, ympäristöä ak- tiivisesti muuttamaan pyrkivän asen- noitumisen, uutta teknologiaa ja pit- kän matkan vuorovaikutussuhteiden järjestelmän, joka käytti vesireittejä.
” Taitavat naiset toivat kivikauden Suomeen uuden kulttuurin idästä
Saviastioiden materiaali kertoo laajoista vaihtokauppareiteistä kivikauden Pohjolassa.
25.3.2018 klo 17:00
Siro nuorakeramiikka korvasi paksun kampakeramiikan.Nella Nuora / Yle
4 500–5 000 vuotta sitten yhdellä jos toisella kivikautisella asuinpaikalla Etelä-Suomessa epäilemättä ällistyttiin saviastioista, jotka olivat peräisin jostakin muualta.
Vanhat kampakeraamiset astiat olivat paksuseinäisiä ja ämpärin kokoisia, eivätkä ne pysyneet pystyssä kuin maahan painettuina. Tulokkaan nuorakeraamiset tuomiset näyttivät aivan erilaisilta.
Ne olivat paljon pienempiä ja ohutseinäisempiä, niissä oli kaula, ja pohja oli tasainen. Koristeetkin olivat uutta muotia, tehty nuoralla painamalla, eivät enää kamman piikkien jäljiltä näyttäviä painaumia.
Vasemmalla kaksi palasta kampakeramiikkaa, oikealla kolme palasta nuorakeramiikkaa sekä vasarakirveitä samalta ajalta.Nella Nuora / Yle
– Ne olivat oikeasti aika korkeaa teknologiaa. Ei onnistuisi minulta. Kampakeraamisen pytyn voisin yrittää saada aikaiseksi, nauraa arkeologi Elisabeth Holmqvist-Sipilä. ”
RK: Käsitys erityisestä ”naisten teknologiasta”, joka saattaa toki olla tottakin, on muodostettu avoimesti sen perusteella, miten ja keiden toimesta nykyisissä ja viimeaikaisissa kultturiessa tällaiset hommat on tehty. Muullakin tavalla olisi voitu järkeillä: esimerkiksi useinkin ovat alun perin ”miesten” kuten sodan- ja kaupankäyntikäyntiteknologiat siirtyneet naisille keittiöön ja pelloille kehittyessään ja rutinoituessaan.
Tästä saa myös käsityksen, että uusi pienten kattilamaisten (mikä tu- kee kotitalousoletusta) ruukkujen teknologia olisi ollut jotenkin vallan- kumouksellista ja että vasarakirveskansan keramiikka olisi yleisesti ollut kampakeramiikkaa korkeampaa.
Näin ei voida ykskantaan sanoa, eikä se edes syrjäyttänyt kampakera-miikkaa,vaan voitolle selviytynyt Kiukaisten kulttuuri,ilmeisimmin itäme- rensuomalaisuuden perusta, johon vasarakirveskulttuurikin liittyi siltä osin kuin se liittyi suomalaisiin, oli kampakeraamisen perustan kulttuuri.
Varsinkin kampakeraamisia ruukkuja oli monenlaisia: vanhimpia, kuop- pakeraamisia, Sarsan-Tomnitsan, ja hienoimipia: asbestikeraamikkojen (Kierikin, Pyheensillan ym.) suuria (< 100 litraa) keveitä ohutseinämäisiä mutta lujia ruukkuja, jotka kestivat tuhansien asteien kuumennuslämpö- tilan. Niitä olisi voitu käyttää metallien sulattamiseen ja erottamiseen näin malmista, mutta toistaiseksi ei ole löydetty kuin kokeellisen arkeo- logian todisteita. Noita ruukkuja on saatettu käyttää kuljetukseen esi- merkiksi hevos- tai pororekipelillä. Asbestikeraamikkojen katsotaan tulleen muita kampakeraamikkoja myöhemmin kaakosta Peips-järven itäpuolen suunnalta. Heidän uskotaan olleen saamelaisten kokoonpanoon päätynyt heimo.
Holmqvist-Sipilä työskentelee Helsingin yliopiston arkeologian labo- ratoriossa. Hänen johtamassaan tutkimuksessa selvitettiin saviastioi- den sirpaleista, miten nuorakeraaminen kulttuuri levisi Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa.
– Halusimme tutkia, olivatko astiat vain tuontitavaraa vai tuliko meille taitavia keraamikkoja, jotka ryhtyivät harjoittamaan muualla oppimaansa teknologiaa uudessa ympäristössä.
Tulihan heitä. Hämeeseen, Hauhon Perkiöön, syntyi suoranainen nuorakeramiikkatehdas.
– Sieltä löytyi jo vuosikymmeniä sitten aivan poikkeuksellisen suuri keramiikka-aineisto, noin 30 000 sirpaletta, mutta niitä ei ole aiemmin tutkittu yksityiskohtaisesti.
Yleensä nuorakeraamisesta kohteesta Suomesta löytyy ehkä muuta- mia paloja tai muutamia kymmeniä paloja, Elisabeth Holmqvist-Sipilä kertoo.
– Tuntuu, että siellä on ollut kivikauden mittapuulla suorastaan teolli- nen valmistuskeskus. Jostakin syystä; emme tiedä miksi. Olisiko savi- aines ollut erityisen soveliasta? Vai keskittyikö sinne paljon keramiikan valmistajia?
Taito siirtyi naiselta naiselle
Astiantekijöistä itsestään ei ole jäänyt jälkiä, sillä eloperäinen aines maatuu Suomen happamassa maaperässä nopeasti. Luita ei löydy kertomaan mahdollisista eroista ihmisten perimässä.
Silti tutkijat ovat valmiita sanomaan, että nuorakeramiikkataiturit olivat todennäköisesti naisia.
– Etnografisissa tutkimuksissa on todettu, että tämäntyyppisissä yh- teisöissä keramiikka-astioiden valmistaminen oli nimenomaan naisten aktiviteetti. Se on sellainen käsityötaito, joka ajatellaan perinteisissä yhteisöissä naisten työksi ja taidoksi, joka opitaan toiselta. Ehkä äidit opettivat tyttäriään.
Lisäksi nuorakeraamiselta ajalta esimerkiksi Saksasta on löytynyt keramiikka-astioita nimenomaan naisten haudoista.
Holmqvist-Sipilä myöntää, etteivät arkeologit voi varmasti tietää hau- tojen astioiden valmistajiksi naisia. Silti hän sanoo, että juuri naisilla näyttää olleen yhteys keramiikkaan.
Ellei toisin todisteta?
– Nimenomaan.
Yhä pienemmät näytteet, yhä tarkempaa tietoa
Arkeologisten tutkimusmenetelmien kehittymisen ansiosta yhä pie- nemmät näytteet antavat yhä enemmän ja yhä tarkempaa tietoa.
Holmqvist-Sipilä ei pidä mahdottomana, että jonakin päivänä hauto- jen maa-ainekseen jääneistä pienenpienistä orgaanisen aineksen hippusista pystytään tekemään DNA-tutkimuksia.
– Arkeologia kehittyy niin valtavasti, että 20 vuoden päästä voi olla jo aivan eri mahdollisuudet. Tuntuu, että kaikessa luonnontieteellisessä arkeologiassa näytekoot pienenevät vuosikymmen vuosikymmeneltä.
Geokemia vei astioiden syntysijoille
Holmqvist-Sipilän johtamassa tutkimuksessa analysoitiin 24 arkeolo- gisesta kohteesta Suomesta, Virosta ja Ruotsista löytyneitä astioita kahdella geokemian menetelmällä.
– Käytimme elektronimikroskoopin mikroanalysaattoria, jolla pystyim- me analysoimaan savimassasta sekä astian itsensä saven että siinä olleiden murskahippujen kemiallisen koostumuksen.
Tuloksia vertaamalla tutkijat pääsivät myös sen jäljille, missä edellisen sukupolven astiat oli tehty, sillä murskahiput ovat peräisin vanhoista, rikkoontuneista astioista.
– Teimme myös yhteistyötä Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ma- teriaalifyysikkojen kanssa. He analysoivat samat näytteet hiukkashe- rätteisellä röntgen-emissio-menetelmällä, jolla saatiin selville todella tarkkoja pieniä alkuainepitoisuuksia, Holmqvist-Sipilä kertoo.
Astian raakasavilähde selviää vain tällaisista miljoonasosapitoisuuksista.
Elisabeth Holmqvist-Sipilä Nella Nuora / Yle
Muisto kotoa?
Särkyneen astian murskaaminen uuden astian raaka-aineeksi oli käy- tännöllistä. Rikkoontunut astia oli käden ulottuvilla, kun saveen tarvittiin sekoiteainesta.
– Ei tarvinnut lähteä hakemaan hiekkaa, saattoi murskata sitä kera- miikkaa. Ja koska se oli savea, astiaan tuli poltettaessa todennä- köisesti vähemmän halkeamia, koska lämpölaajenemisominaisuudet ovat samat. Murska myös tekee astian seinämistä kestävämpiä, Holmqvist-Sipilä sanoo.
Mutta oliko astiamurskan käyttö vain käytännöllistä, vai oliko siihen muitakin syitä? Ehkä muualta tullut astiantekijä halusi säilyttää viimeisen konkreettisen muiston menneisyydestään?
Onhan siinä jollakin tavoin arjen symboliikkaa, sanoo Elisabeth Holmqvist-Sipilä.
– Ehkä joku nainen on tuonut mukanaan uudelle asuinalueelle astian, jonka hän oli tehnyt äitinsä kanssa kotiseudullaan. Kun astia meni rikki, niin ainakin itse ajattelisin, että toki haluaisin säilyttää siitä jotakin. Sillä tavalla menneisyys jatkoi jollakin tavalla elämäänsä siinä arjen esineessä, Holmqvist-Sipilä spekuloi.
Kauppaa ristiin rastiin
Astioiden materiaalin analyysit todistivat, että kivikauden ihmisillä oli paljon yhteyksiä ja vaihtokaupan verkostot ulottuivat ristiin rastiin yli Itämeren. Suomessa, Virossa ja Ruotsissa oli ainakin viisi aluetta, joilla valmistettiin nuorakeramiikkaa.
Hämeessä tehtyjä astioita kulkeutui ensin Suomen rannikolle ja sieltä Viroon.
– Suomeen tuli keramiikkaa Virosta ja Ruotsista. Ajan myötä sitä liikehdintää oli moneen eri suuntaan, Holmqvist-Sipilä kertoo.
Näihin tuloksiin sisältyi yllätys ruotsalaisille arkeologeille. Näyttää nimit- täin siltä, että itäiset vaikutteet olivat tuohon aikaan hyvin muodikkaita.
– Meillä oli aika vahva löydös siitä, että keramiikkaa siirtyi nimenomaan Virosta Etelä-Ruotsiin. Se on täysin vastoin sitä, mitä ruotsalaiset ar- keologit ovat usein halunneet ajatella: että nuorakeraaminen kulttuuri olisi tullut Etelä-Skandinaviasta Ruotsiin. Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että se tuli sen sijaan täältä idän suunnalta, Suomesta ja Virosta Ruotsiin.
Leveät nuolet kuvaavat astioiden ja kapeat nuolet keramiikkamurskan reittejä.Elisabeth Holmqvist-Sipilä
RK: Tässä asiatiedon vahvistamisen ohella anne- taan valitettavasti väärä todistus naapurimaiden muinaistutkimuksesta, joka ei ole ollut ainakaan sen matalammantasoista kuin Suomessa:
Nykyruotsalaiset arkelogit ja kielitieteilijät ovat SUORASTAAN PAUK- KUREHELLISÄ JA ÄÄRIKRIITTISIÄ verrattuna SUOMALAISIIN JA BALTIANSAKSALAISIIN PAN-GERMANISTI-SÄÄTIÖ-tieteiljijöihin, jotka nimenomaan täällä Suomessa ovat ”niskan päällä”!!!
Tuossa EI OLE UUTTA RUOSTALAISILLE, VAAN ASIA ON SIELLÄ TIE- DETTY SATA VUOTTA, ETTÄ VASARAKIRVESKULTTUURI TULI RUOTSIIN ENSIKSI SUOMESTA!
Tutkimus siis todistaa, että astioita vietiin hyvinkin kauas paikoista, joissa ne oli tehty. Mutta olivatko ne tyhjiä?
– Niin… olivatko ne astiat oikeasti se primääri tuote tässä vaihdannas- sa? Vai kuljetettiinko niissä jotakin, esimerkiksi maataloustuotteita, vaikka viljaa? Nuorakeraamisen kulttuurin aikana Ruotsissa ja Virossa oli jo maanviljelystä. Suomesta siitä ei ole löytynyt varmoja todisteita. ”
RK: OHO! NYT TULI PAHA!!!
Samaan aikaan kalliomaalausten ja uralilaisten N1c-haplojen kanssa Suomeen on samalta suunnalta tullut myös maatalous: tattarinviljelys:
” Maanviljely levisi Suomeen Itä-Aasiasta jo 7000 vuotta sitten
Siitepölytutkimusta ja arkeologiaa yhdistävä tutkimushanke ”Kouvolan seutu muinaisuudessa, korpea vai kaskenkaatajia” on selvittänyt vuosina 2010-2012 nykyisen Kouvolan pohjoisosan esihistoriaa ja maankäyttöä jääkaudelta 1200-luvulle jKr. Hankkeen tuloksena on syntymässä uudenlainen näkemys suomalaisen maatalouden alkutaipaleesta.
Tutkimusalue sijaitsee Kouvolan pohjoisosassa, Jaalan Huhdasjärvellä. Alueen maatalousasutuksen on aiemmin oletettu syntyneen vasta historiallisella ajalla, viimeistään 1500-luvulla. Arkeologiset löydöt kuitenkin osoittavat, että alueella on elänyt yhteisö, joka on ylläpitänyt kalmistoa 600-luvulta 1100-luvulle jKr. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, harjoittiko yhteisö maa- vai erätaloutta. Toisena kysymyksenä olivat maanviljelyn alkuvaiheet – onko Huhdasjärveltä löydettävissä yhtä vanhoja maanviljelyn tuloksia kuin läheltä, Repoveden kansallispuiston alueelta muutama vuosi sitten löydettiin.
Saadut tutkimustulokset muuttavat käsitystä maanviljelyn alkuvaiheista niin kivikauden kuin rautakauden osalta. Varhaisin metsänraivausvaihe ajoittuu kivikaudelle 5300 – 4000 eKr. Ensimmäisenä viljelykasvina oli tattari 5300 eKr., ja noin 4200 eKr. ilmestyvät ensimmäiset merkit ohran viljelystä. Nämä viljelyn merkit ajoittuvat kivikaudelle, samaan aikaan saviastioiden valmistustaidon omaksumisen kanssa (varhaiskampakeramiikka).
… ”
”YLEn” tutkijatytöt eivät usko tätä tutkimusta… He ovat selityksen velkaa!
” Nuorakeraamista kulttuurivaihetta kutsutaan Suomessa myös vasara-kirveskulttuuriksi. Varmasti myös vasarakirveitä vaihdettiin, mutta laajoja verkostoja pitkin ei kulkenut vain aikansa arvotavara, Holmqvist-Sipilä sanoo.
– Eivät ne kauppatavarat tällaisessa pitkän matkan tai alueiden väli- sessä kaupassa välttämättä olleet eksoottisia, vaan ne saattoivat olla esimerkiksi jokapäiväisessä käytössä olleita astioita. Arkeologitkin usein hämmästelevät sitä, miten arkisia asioita vaihdettiin.
Juuret ulottunevat syvemmälle itään
Elisabeth Holmqvist-Sipilän haave on, että materiaalitutkimusta voitaisiin jatkaa.
Tähänastisten tulosten perusteella nuorakeraamisen kulttuurin juuret vievät myös Suomesta ja Virosta itään, nykyisen Venäjän alueelle.
– Menisimme ehkä vielä syvemmälle nuorakeramiikan mahdollisille syntysijoille, pidemmälle Baltiaan tai Venäjälle, jotta voisimme verrata tuloksiamme sieltä löytyneisiin astioihin. Löysimme nimittäin joitakin tunnistamattomia geokemiallisia ryhmiä, ja jäimme miettimään, ovatko ne peräisin jostakin, mistä meillä ei ollut vertailuaineistoa. ”
Menestystä tutkimukselle!
Täältä löytyy kielitieteellisiä vihjeitä niille, edellisten lisäksi:
Suomesta on löydetty noin 10 000 pronssikautista röykkiötä, mutta vain murto-osa niistä on tutkittu kaivauksin (Lavento 2015:164). Tavallisin arkeologinen löytö röykkiöstä on palanut luu, mutta monet röykkiöt ovat kokonaan löydöttömiä (Lavento 2015:169). Arkeologit ovat jo lähes sadan vuoden ajan miettineet, ovatko pronssikauden massiiviset kivirakenteet hautaröykkiöitä, merenkulkijoiden maamerkkejä, rajamerkkejä vai uhriröykkiöitä (mm. Europaeus 1925, Lavento 2015:210). Suurinta osaa röykkiöistä löytyneistä luista ei kuitenkaan ole koskaan analysoitu.
Aloitan syksyllä 2017 Helsingin yliopiston rahoittaman projektin Suomen pronssikautiset röykkiöt – hautoja, maamerkkejä vai uhriröykkiöitä?, jossa on tarkoitus analysoida luut Suomen kaikista sellaisista pronssikautisista röykkiökohteista, joista on löytynyt luita ja joista luuanalyysiä ei ole aiemmin tehty. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Kuinka monesta pronssikauden hautaröykkiöstä on ihmisen luiksi tunnistettavia luita (eli vahvistaa käsityksen siitä, että kyseessä todella on hautaröykkiö)? Onko haudassa osia useammasta kuin yhdestä vainajasta? Mitä anatomisia luuston osia on tunnistettavissa? Onko vainaja saanut mukaansa eläimiä, ja mitä eläinlajeja ja niiden luuston osia on tunnistettavissa? Pystytäänkö luiden perusteella tekemään päätelmiä vainajan kuoliniästä, sukupuolesta, koosta, vainajan kärsimistä sairauksista tai geneettisistä ominaisuuksista? Harvinaiset luustossa esiintyvät geneettiset merkkitekijät ovat tyypillisiä tietyille populaatioille. Näitä merkkkitekijöitä on joissain tapauksissa pystytty yhdistämään geeneihin ja muihin perinnöllisiin ominaisuuksiin, kuten aasialaisilla populaatioilla yleiset lapionmuotoiset etuhampaat EDAR-geeniin ja tuuheisiin hiuksiin (Kimura et al. 2009).
Raaseporissa sijaitseva Rullarsböle Kasberget -niminen pronssikautinen röykkiökohde. Paikkaa ei ole tutkittu kaivauksin. Kuva: Ulla Moilanen.
Luuanalyysi kertoo myös sen, missä lämpötilassa vainaja on poltettu, sillä luun väri kertoo palamisasteesta. Kovassa lämpötilassa palaneesta luusta ei tällä hetkellä osata eristää muinais-DNA:ta, mutta menetelmät kehittyvät koko ajan. Palaneesta luusta voi teettää radiohiiliajoituksia, joilla voidaan varmistaa hautauksen ajankohta. Isotooppitutkimuksista ainoastaan raskaammaat isotoopit (kuten strontium) säilyvät muuttumattomana palaneessa luussa ja kertovat vainajan alkuperästä (minkälaisen kallioperän alueella vainaja on eläessään asunut). Tulevaisuudessa tarkoituksena on esiselvityksen eli perusluuanalyysien jälkeen laajentaa projektia vielä strontium-isotooppianalyyseihin ja radiohiiliajoituksiin.
Suomessa arkeologista luututkimusta on harjoitettu vasta vähän, sillä luututkijoita ei toistaiseksi kouluteta kotimaassa. Kaikki Suomessa tehdyt luuanalyysit ovat ulkomailla koulutuksensa hankkineiden luututkijoiden käsialaa. Tilanne on kuitenkin paranemassa, sillä nykyään arkeologisten kaivausten löydöistä tehdään perusanalyysit, joihin myös osteologinen analyysi kuuluu. Luuanalyysissä selvitetään mm. eläinlajit ja luuston osat, minimiyksilömäärä, määritetään sukupuoli ja kuolinikä, tehdään pituusarviot jne. Museoviraston varastossa on kuitenkin vielä suuri määrä luita, joista ei tiedetä, kuuluvatko ne ihmisille vai eläimille. Tämä tieto vaikuttaa luonnollisesti myös kaivauskohteiden tulkintaan.
Museoviraston muinaisjäännösrekisterin mukaan yhteensä 115 pronssikautisesta röykkiöhaudasta on löydetty palanutta luuta. Sen lisäksi muinaiskalupäiväkirjasta löytyi 73 kohdetta, joista on pronssikautista luuta tai hautalöytöjä. Myös aiemmin tutkitut luut käydään hankkeessa läpi uusien havaintojen toivossa. Kuvan palanut luu on arkeologisesta kohteesta, mutta ei Suomesta. Kuva: Wikimedia Commons.
Luista tehtävä analyysi mahdollistaa aineiston käytön myös jatkotutkimuksissa, joissa voidaan selvittää esimerkiksi muinais-DNA:ta tai isotooppeja, keskittyä tarkempiin kysymyksiin osteologisessa tutkimuksessa, tai hyödyntää lääketieteellisiä kuvantamismenetelmiä. Kivikautisten hautojen ihmisluiden tutkimuksen jälkeen (Ahola et al. 2016) (ks. myös Ihmisluut Suomen kivikautisissa kuoppahautauksissa) rupesin kokoamaan tietoja sellaisista pronssikautisista hautaröykkiöistä, joista on löytynyt luuta. Noin puolet näistä kohteista on analysoitu jo aiemmin. Erityisesti Varsinais-Suomen kohteet on osteologisesti hyvin tutkittu (Fortelius 1978, 1980, Lahtiperä 1970, 1980, Salo 2006, 2007, Söderholm 1992, 2002, Ukkonen 1994), mutta ympäri Suomea löytyy lukuisia muita kohteita, joista analyysejä ei ole vielä tehty. Erityisen paljon analysoimattomia kohteita on Pohjanmaalla, jossa luiden säilyneisyys on usein parempi kuin muissa tutkituissa kohteissa. Mitä paremmin luut ovat säilyneet, sitä enemmän tietoa vainajan elämänhistoriasta on mahdollista saada luututkimuksen keinoin.
Tutkimusmenetelminä käytetään luututkimuksen standardimenetelmiä (Buikstra et al. 1994, Brickley and McKinley 2004, McKinley 2004:9-13) ja eläinluiden tunnistamisessa apuna eläinmuseon luuvertailukokoelmia. Luututkimus on ajankohtainen, sillä molekylaarisen arkeologian tutkimus (isotoopit ja muinais-DNA) on kasvussa ja tarvitsee lisää aineistoja, myös suomalaisia luulöytöjä. Pronssikautisten ihmisluiden tutkiminen on suomalainen tiede- ja kulttuuriteko, joka mahdollistaa aineistojen monipuolisen jatkotutkimuksen.
Luututkimuksista kirjoitettavista raporteista toimitetaan kopiot Museoviraston ylläpitämään Kulttuuriympäristön palveluikkunaan (www.kyppi.fi), jossa ne ovat jälkeenpäin vapaasti luettavissa. Lisäksi luututkimukset tarjotaan julkaistavaksi kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa Fennoscandia Archaeologicassa.
Lisätietoja: kati.h.salo [at] helsinki.fi
Lähteet:
Painamattomat lähteet:
Fortelius, M. 1978: Kuopio, Kuusikkolahdenniemi, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Fortelius, M. 1980: Närpiö, Frönäsudden, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Salo, K. 2006: Rauma Hevossuonmäki, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Salo, K. 2007: Kirkkonummi, Tolsa, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Salo, K. 2015: Osteologinen analyysi Manner-Suomen kivikautisista ihmisluista, Museoviraston arkisto.
Söderholm, N. 1992: Jyväskylän Mlk, Pyhäsaari, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Söderholm, N. 2002: Lappi, Sammallahdenmäki, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Ukkonen, P. 1994: Viitasaari Rantala, osteologinen analyysi, Museoviraston arkisto.
Julkaisut:
Ahola, M., Salo, K., Mannermaa, K. 2016: Almost Gone: Human Skeletal Material From Finnish Stone Age Earth Graves, Fennoscandia Archaeologica XXXIII, s.95-122.
Brickley, M. and McKinley, J.I. (toim.) 2004: Guidelines to the Standards for Recording Human Remains, Teoksessa: Brickley, M. and McKinley, J.I. (toim.) 2004: Guidelines to the Standards for Recording Human Remains, Institute of Field Archaeologists Paper No. 7.
Buikstra, J.E., Ubelaker, D.H. ed. 1994: Standards for Data Collection from Human Skeletal Remains, Arkansas Archaeological Survey Research Series No. 44.
Lahtiperä, P. 1970: Luuaineiston analyysi, In Metallikautinen asutus Kokemäenjoen suussa II, Salo, U., Pori, s. 199-219.
Lahtiperä, P. 1980: Liedon kotokallion vareen poltettujen luiden analyysi, Karhunhammas 3, s. 1-12.
McKinley, J.I. 2004: Compiling skeletal inventory: Cremated human bone, Teoksessa: Brickley, M. and McKinley, J.I. (toim.) 2004: Guidelines to the Standards for Recording Human Remains,Institute of Field Archaeologists Paper No. 7. ”
Ei ennää haluais kuulla enkä nähä yksittäisten ihmisten julkista ruotimista ja häpäisyä hyvien närkästynheitten kivenheittäjien toimesta, aatelkaa ihmiset itte, sillainkosse asia paraneeko käännymä vihassa päivittelheen, kuinka kamala joku on. Mitäse auttaa?
Justko älysin, että mikämolen säälihmään kethään, että son minun syämmen surua enämpikiko säälimistä ja nyt huomaan, etten jaksais näitä julkisia yksittäisten ihmisten häpeäpaahluun ja jalkapuuhun laittamisia, julkisia tuomittemisia ja syyttelyitä.
Eikö oikeuslaitos oikeasti ole näitä väärintekemisiä varten, häh!
Muuten, son ajan henki, ei ees maan tapa vaan maailman tapa, vaikkolhan muka nykyihmisiä, siis Venäjän kans ajeerattaan ihan samalailla asiasta, jotei ole oikeus tuominu tai ees todistettu Venäjää syylliseksi. Jopa alettiin toihmiin ja nyt olhan ”jännän äärellä”, että mitä Venäjä tekkee nyt.
Eikö politiikoilla ole tarpheeks asioita ratkottavana. Britanniahan lähtee EU:sta, tartteeko sen pyynnöstä haastaa riitaa?
Politiikot eli Sauli Niinistöki söpöttää aivan noloja tuon kurjan myrkkyasian tiimoilta, voi taivas senki puhheita.
Kannatan hyvvää enkä usko väärintehneitten kiusaamisen rakentavan mithän hyvvää.
