Vanhoja ihmisiä sorsitaan

Tunnettua on että poliitikot eivät juuri lupauksin kosiskele seniori ikäisiä ja syykin on selvä, vanhempi väki tyytyy marmattaen osaansa ja äänestää niinkuin on aina ennenkin äänestänyt, ovat puolueuskollisia, usein puolue tulee jo vanhemmilta perittynä pyhänä asiana jota ei tule mieleenkään kyseenalaistaa. Tästä johtuu että poliitikkoja ei isommin kiinnosta liehitellä vanhan väen ääniä, rahan ja yhteisen hyvän jakamisen kohdalla heidät on helppo jättää unhoon.

Mutta tuossa ei ole kaikki se miten vanhuksia yhteiskunnassamme kyykytetään. Yhä enemmän palveluita viedään nettiin joka on monen iäkkäämmän ulottumattomissa, sormi suussa ihmettelevät että mitenkäs tässä nyt näin on käynyt.
Uskon että useat mökinmummot ja paapat ovat ihmeissään kuunnellessaan radiota tai TVtä ja lukiessaan lehtiä koska esiintyy niin paljon sanoja joiden merkitys jää heille arvoitukseksi. Puheet vilisevät hienon tuntuisia sivistyssanoja ja englnninkielestä väännettyä slangia. Tässä muutamia esimerkin vuoksi: imago, konflikti, substanssi, genre, fiktiivinen, rekrytoija, perverssi, eksentrinen, tiimi, trendi, frendi ja optio.

Ja sitten tätä turhanpäiväistä selvän asian sanomista toisilla ketkuilevilla sanoilla josta esimerkkinä sana haasteellinen kun oikea sana useimmin olisi ongelmallinen tai pulmallinen. Ja kyllä suoraan selkokieleen tottunutta mielensäphoittajaa ärsyttää loputon niinkun hokeminenkin. Viimeisempänä mutta ei vähäisimpänä mikä särähtää vanhuksen korvassa ja pahoittaa mielen on aikanamme yleistyvä runsas kirosanojen käyttö, tapojen turmelluksena näkee kiikustuolissaan TVn äärellä sukkaa kutova mummi kun toimittaja toteaa jonkun ihan kunnon työn olevan paskahommaa.

Pandat

Pandat Suomeen suuren kohun ja nyökyttelyn saattelemana.
– Mikä onkaan koko ruljanssin takana?
Kustannukset ainakin lienevä ehkä 10 milj/vuosi?
En ole menossa Ähtäriin, mutta monen on mentävä mikäli edes osa kuluista saadaa kootuksi.
Mitä sanoo oikeutta eläimille – tuli vaan mieleen Delfiinien pois kuljetus Särkänniemestä.

Luomulihaa ja luomulihaa.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Yllä linkki tämän aamun uutisointiin. Mm hirvieläinten vertaaminen luomulihaan ei taida ollakkaan niin itsestään selvää. Sen verran olen hirvijahdeissa aikanaan kiertänyt ja palottelutalkoissa ollut, että asiassa ei kuitenkaan kovin uutta tietoa ilmennyt.

Se oli kyllä uutta, että  ampumahaavan ympäriltä asiantuntijat suosittelevat vielä vertyneen alueen ympäriltäkin poistamaan n 10cm kudosta.

Maksan ja munuaisten kohdalla kun raskasmetallit kertyvät juuri niihin, en siitäkään syystä niitä suostu syömään.

Toinenkin uutinen löytyi tämän aamun Forssan lehdestä, koskien peurojen ja kauriiden paloittelua ja talin ja rasvan poistamisen tärkeyttä. Siinä kun lihanleikuukuvia   katsoin; siihen se ampumahaava sellaisenaan oli jäänyt.

Kaiken kaikkiaan tuo lehden artikkeli oli oikein hyvä ja varmaan opettavainenkin, ainakin minulle; minä kun tuon lampaan ostan ainoastaan raakapaloiteltuna. Ei se ruhonosien käsittely niin kovin yksinkertaista liene.

Ihmeiden aika ei ole ohi.

Tipahti postiluukusta ”Linja-autoliikenteen aikataulut” . Jota monet on kaipailleet. Vaikuttaa, että julkaisija ei ole TKL vaan joku muu. No kyllä kelpaa mulle vaikka kännykästäkin näkee aikataulut. Sivulla 3 lukee, että ”myyntipisteet” lähinnä R-kioskit. En tiedä onko maksullinen. Mulle paukahti ainakin ilmaiseksi.

Huhtasaari , Kyllönen ja Väyrynen samassa veneessä.

Monesta asiasta nää ehdokkaat ovat eri mieltä. Mutta HS kyselyn mukaan kaikki kolme ilmoittavat olevansa ”täysin eri mieltä” kun kysytään Suomen pitää olla  aktiivinen EU-puolustuksen kehittämisessä? Eli ei kannata kehittää. Eiköhän se kaikki puolustus ole tarpeen.

Missä faktantarkistajat luuhaavat?

Missä piileskelevät YLE:n faktantarkistajat?

YLE julkaisi tänään iltapäivällä jutun otsikolla ”Ennakkoäänestys alkoi – näillä ohjeilla äänestät kuin mallikansalainen”. Olisi (taas kerran) ollut YLE:n omilla faktantarkistajalla töitä, sillä jutussa väitetään kahteen, tai oikeastaan jopa kolmeen kertaan, että äänestyslippuun saa kirjoittaa vain ehdokkaan numeron, ei mitään muuta, tai ääni hylätään.

Tuo väitehän ei ole totta.

Vaalilain 85 §:n mukaan lippuun saa lisätä selvennyksen siitä, ketä äänestäjä tarkoittaa. Jos siis kirjoitan lippuun ehdokkaan numeron ja nimen, lippu on hyväksyttävä.

Kovasti YLE on esitellyt näitä faktantarkistajiaan, jotka tarkistavat ehdokkaiden väitteiden todenperäisyyttä. Ehkä heidän kannattaisi tarkistaa myös YLE:n omien juttujen todenperäisyyttä.

Hjallis Harkimo, Jokerit ja venäläiset oligarkit

Onko Jokerit osa Venäjän propagandakoneistoa? Suomalaistutkijalla selvä näkemys miksi KHL:ää pelataan Helsingissä.

https://www.is.fi/khl/art-2000005527854.html

IS kertoo kummia , siitä miten Harkimo on sinisilmäinen, kun on antanut höynäyttää itsensä ja Jokerit venäläisten propagandan käyttöön. Venäläiset oligarkit maksavat suuret Jokerien tappiot siitä, että Jokerit toimii venäläisten hallitsemassa liigassa  propaganda-aseena Suomessa.

Harkimon toiminta haiskahtaa siltä, että hän on myynyt palan Suomea venäläisille, jotka haluavat tunkea suomalaisten tajuntaan. Mikä on venäläisten lopullinen päämäärä, ei liene vaikea kuvitella.

Onko ay-liikkeen törkeys loppumatonta?

http://www.iltalehti.fi/talous/201801172200674092_ta.shtml

”Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona kuljetusalojen liitto AKT:n ja Merimiesunionin uhkaavan sulkea viisi satamaa, mikäli satamayhtiöt eivät ala neuvotella näissä satamissa toimivien muutaman kymmenen henkilön kanssa omaa työehtosopimusta.”

Siis liitot ovat valmiit aiheuttamaan miljoonien menetykset, elleivät saa muutamalle jäsenelleen ikiomaa työehtosopimusta? Eikös sitten mentäisi samantien siihen, että jokaiselle jäsenelle tehdään ikioma työehtosopimus?

Käsittääkseni ne työehtosopimukset ovat tähän asti olleet liittokohtaisia eikä henkilökohtaisia.

Suhteellisuudentaju on todella kateissa noidssa liitoissa ja sanelupolitiikka näyttää nousseen taas ainoaksi säännöksi.

 

Sijaisisä.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Tämmöinen aikuisisä, silloin käsite oli sijaisisä.

Toimin siinä hommassa viitisen vuotta, aloituksessa poika oli 8v. Kävimme melomassa, kalastamassa, retkillä ja yövyimme omistamassani laavussa…jne.

Sitten viimeisenä vuotena pojan äiti oli esittänyt mielipiteensä, etten ollut antanut pojalle riittävästi aikaa. Luuli kait, että saan rahaa tuosta.

Tosiasia kuitenkin oli, että en penniäkään Tammelan kunnalta koskaan laskuttanut, saatikka ”palkkaa” saanut.

No, sitten irtisanouduin hommasta ja uutta en halunnut.