Eräs tie Vapaussotaan

”Pentti Ilmari Tapio syntyi 9.10.1900 Kälviällä. Hän osallistui Vapaussodassa Kokkolan valtaukseen, taisteluihin Vilppulassa, Ruovedellä, Väärinmajalla, Enonrannassa, Korkeakoskella, Suinulassa, Messukylässä, Tampereella ja Viipurissa. Tapio haavoittui jalkaan 28.4.1918 ja vietiin sotasairaalaan. Hän piti tarkkaa päiväkirjaa tapahtumista ja hänen muistiinpanonsa ovatkin hyvä lähde Sk-joukon vaiheiden selvittämisessä.”[i]

Pentti Tapio

”Syksyn [1917] kuluessa syntyi kautta maan ajatus n.n. palokuntien perustamisesta, turvaamaan maata väkivaltaisuuksilta ja ajamaan ryssät pois maasta. Näitä palokuntia kutsuttiin salaisesti suojeluskaarteiksi. Tällainen palokunta perustettiin tännekkin [Kälviälle – jp], päivämäärä ei ole muistissani. Olin mukana tässä perustavassa kokouksessa muutamien ikätoverieni kanssa, mutta kun ikävuosia oli ehtinyt kertyä liian vähän, ei meitä alaikäisiä sillä kertaa hyväksytty jäseniksi. Liittymiseni suojeluskuntaan on merkitty tapahtuneeksi 15.10.1917.

Huolimatta siitä etten virallisesti heti päässyt palokunnan kirjoihin, olin mukana salaisissa harjoituksissa joka kerta kun niitä pidettiin. Penttilänmäen miehet pitivät harjoituksiaan tavallisesti Oskari Penttilän avarassa tuvassa ja niissä toimi kouluttajana ja päällikkönä karamellitehtailija Fritjof Riippa, myöskin entinen vanhanväen aliupseeri. Aseistuksesta ei ollut tietoa, luudan varret ym. saivat näissä harjoituksissa näytellä kiväärin virkaa. Näissä harjoituksissa, joita pidettiin tavallisesti iltaisin, harjoiteltiin käännöksiä ja ampuma-asentoja seisaalta ja polvelta sekä pistintaistelua. Kaiken täytyi tapahtua salassa, sillä ryssät täytyi pitää tietämättöminä asioista. Mieliala oli innostunutta ja valmistauduttiin jännittyneinä vastaanottamaan mitä tuleman pitää. Aseista vain oli kova puute. Minulla tosin oli isäni vanha Krafton kivääri, jota olin hoidellut kuin silmäterääni. Se oli piilossa Toivolassa, mutta olin tuonut sen kotia, kun aika tuli niin levottomaksi. Panoksia siihen ei ollut yhtään, eikä ollut tietoa mistä niitä saisikaan, lisäksi se oli minun silloisille voimilleni vähän liian raskaskin.

Eräänä kuutamoisena syysiltana, muistaakseni marraskuulla, lähdin tiedustelemaan ryssien majapaikan lähistölle, joka sijaitsi keskellä kylää nykyisen apteekin lähellä… entisessä kahvilassa. Ihmeekseni huomasin että asukkaat olivat poissa kotoa ja että ovet olivat lukitsematta. Uteliaisuuteni heräsi ja niin hiivin kasarmiin sisälle. Ajattelin että nyt ehkä saan kiväärin tai ehkä hyvällä onnella useammankin. Niitä siellä ei kyllä ollut, sen sijaan löytyi normaali puinen panoslaatikko Japanilaisen kiväärin panoksia, kenttälapio ja kirves, telttakangas ym. Hain avukseni nuoremman veljeni Paavon ja tullasin hänen avustuksellaan ”tavaritseilta” edellä mainitun panoslaatikon, lapion, kirveen ym. Meillä oli täysi työ kantaessamme raskasta panoslaatikkoa ym. tarvikkeita ilta pimeässä Tapiolaan.

Seuraavana päivänä olin jännittynyt ja utelias kuulemaan mitä tuleman pitää. Liekö ryssät olleet silloin jo vähän peloissaan ja aavistelleet tulevia tapahtumia sillä mitään ei tästä asiasta kuulunut ja pian sen jälkeen he siirtyivätkin omiensa pariin Kokkolaan.

Olin mukana kansalaiskokouksessa Kokkolassa 24.1… Siellä insinööri Piirainen piti raatihuoneen portailla voimakashenkisen isänmaallisen puheen, joka sitten seuraavana yönä maksoi hänen henkensä punaisten salamurhaajien luodista.

  1. p:nä tammikuuta hälyytettiin meidät kaikki illaksi Seurojen talolle, josta lähdetään Kokkolaa valloittamaan. Kahta käskyä en minäkään odottanut vaan valmistauduin nopeasti lähtemään Kraftonini kanssa talolle, toivossa että vielä jostakin löytyisi siihen panoksia. Kun niitä ei kuitenkaan löytynyt, täytyi minun jättää kiväärini pois. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että sain ison 12 m/m kaliperisen rullarevolverin, joita silloin kutsuttiin Krafton revolvereiksi, sekä joukon panoksia aseistuksekseni, en joutunut tätä asetta sillä retkellä kuitenkaan käyttämään.

Miehiä oli illan kuluessa kokoontunut lähtöpaikalle suuri joukko. Kaikilla ei ollut asetta ollenkaan, jokusella haulikko tai jokin luotipyssy. Taisi siellä joillakin olla oikea kiväärikin. Oli luonnollista että tällainen ennen kuulumaton meininki oli kaikille hyvin jännittävää. Matkalle lähdettiin jalkapatikassa pitkin rataa. Rimmin tiehaarassa poikettiin pois rautatieltä ja suunnattiin matka kohti Kokkola-Oulu maantietä.

Aamun sarastaessa saavuimme Ventuksen koululle, joka oli kokoontumispaikka noin 2 kilometrin päässä kaupungista. Tiellä meitä vastaan marssi pitkä rivi kivääreillä ja pistimillä aseistettuja ”palokuntalaisia”. Meillä oli toivoa että saisimme sieltä kokoontumispaikasta kättäpitempää, mutta kiväärit oli nähtävästi jaettu vastaantulleelle joukolle… sensijaan kiväärin panoksia oli eräs heinälato puolillaan…

Kaupungin suunnalta Jungsborgin tienoilta ym. alkoi ennenkuulumaton kiväärien pauke, hyökkäys oli alkanut. Kaikki oli kuitenkin harjaantumattomia ja tottumattomia ja ryssien vastus niin kiivasta että valloittamatta kaupunki siltä aamulta jäi eikä ryssätkään  antautuneet kovista uhkavaatimuksista huolimatta.

Useimmat meistä oli lähtenyt matkaan ilman evästä ja niinpä kävimmekin silloin päivällä kotona ruokaa hakemassa. Kun saman päivän iltana saavuimme uudelleen mainitulle koululle oli tilanne sikäli muuttunut, että nyt saimme kiväärit ja panoksia riittämiin. Päivä kului neuvotteluihin ryssien antautumisesta. Meidän ei enää tarvinnut juuri käyttää saamiamme kivääreitä, sillä ryssät nostivat valkoiset liput antautumisen merkiksi. Ventuksen suunnalla olleet jääkäriluutnantti N.Karhulan… joukot, johon mekin Kälviän miehet kuuluimme, marssivat kaupunkiin, siellä riisuttiin aseet ryssiltä ja punakaartilaisilta, joita niitäkin oli vastassamme ja heidät asetettiin tiukan vartioinnin alaiseksi. Sotasaaliiksi saatiin kuten myöhemmin on todettu, 5 tykkiä, 12 kuularuiskua ja vähintään 2000 kivääriä, suuri määrä ammuksia, mm. 12 kenttäkeittiötä ja 150 hevosta ym.

Taisteluiden aikana… kaatui suojeluskuntalaisia 4 ja yksi murhattiin. Venäläisiä kaatui 5 ja haavoittui vaikeasti 2. Sain vaihdetuksi sotasaalisvarastosta paremmin mittaani vastaavan Japanilaisen ratsuväen karpiinin, se oli nuorelle miehelle mieluinen ase.”[ii]


[i]     Ohto Manninen & Vesa Määttä, Muistelmia aktivismista ja Vapaussodasta, 1999, sivu 74

[ii]    Ohto Manninen & Vesa Määttä, Muistelmia aktivismista ja Vapaussodasta, 1999, sivut 75-78

Mihin menet kansa

Missä on moraali ja ihannointi?

– Huumeidoli vetää väkeä katsomoihin ja lavoille

Mitkä seurausvaikutukset ovat nuorisollemme kaiken suvaitsevaisuuden keskellä?

Eihän näin voinut tapahtua?

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kaksi-peraanajoa-rantatunnelissa-tiesitko-etta-tunneli-osaa-sulkea-itsensa-200690283/

Muistaakseni eräs kiihkomielinen tunnelin puolustaja selitti aikanaan, että tunnelissa ei voi tapahtua onnettomuuksia, kun kaikki ajavat samaan suuntaan…

Sananvapaudesta

Suomen sananvapaus ja demokratia on nyt kovalla koetuksella, tai minun käsitykseni siitä.

Olen itsekin Väyrysen kannalla, ja hänen kannatuksensa nousee, ja on ilmeisesti tätä kirjoittaessa jo ohittanut Haaviston.

Nyt esim.Facebookissa on näköjään alettu poistamaan keskeisiä Väyryskannattajia/kirjoittajia facebookista.

 

Näin on myös tehty jo niillekin, jotka ovat tuoneet esiin Ukrainan todellisen kriisin syyt ja aiheuttajat.

Niistä on Suomessa valtamedia vaiennut järjestelmällisesti, ja syytetty vain Venäjää, joka ei todellisuudessa ole puuttunut Ukrainan sisäisiin asioihin.

Kun sitten on tuotu hyvinkin yksityiskohtaista tietoa Ukrainan kriisin taustoista, niin niitä on alettu poistaa facebookista ym.

katson nyt mitä minulle tapahtuu kun oman lusikkani tuon soppaan.

Juttu ohessa miettimmisen aiheeksi:

Ukrainan demonikraattiset heinäsirkat.

 

 

Tanskan malli?

On apinoitu Tanskasta toi malli tänne – toi aktivointi. Vaan on Tanskassa korvaus 90% palkasta ja töitä löytyy aika helposti. Tanskassa pääsee myös helposti eroon työmiehestä, jonka palveluksia ei enää kaivata. Eli irtisanomissuoja ei ole ”Suomen mallia”. Alkaisko työpaikkoja ilmestyä helpommin jos Suomessa olisi tääkin Tanskan malli? Eli korvaus 90% palkasta ja irtisanomissuoja heikompi ja työtön niiku aktivoidaan.

Valtiosopimus Vapaussodan aikana

Kuten tunnettua Venäjä ei tunnustanut Vapaussodan (ja Talvisodan) aikana Suomen laillista hallitusta. Suomen nukkehallituksen kanssa, jota kutsuttiin myös Terijoen hallitukseksi Venäjä teki Talvisodan aikana valtiosopimuksen laajentaen Suomen aluetta. Myös Vapaussodan aikana Venäjä teki valtiosopimuksen Suomen ”nukkehallituksen” kanssa – silloinkin laajentaen Suomen aluetta. Toki Venäjän tarkoituksena oli nielaista Suomi karvoineen kaikkineen ja liittää Suomi Venäjään, mutta tällaistakin teatteria pidettiin.

”Suomalais-venäläinen sekakomitea sai suomalaisten laatiman luonnoksen pohjalta nopeasti valmiiksi sopimusehdotuksen, jonka kansanvaltuuskunta hyväksyi omasta puolestaan 23. helmikuuta. Tämän jälkeen komitea siirtyi Pietariin, jossa suomalaiset joutuivat käymään tiukkoja neuvotteluja eräistä periaatteellisista kysymyksistä sekä rajojen määräämisestä. Lenin halusi kuitenkin saada sopimuksen aikaan, joten hän saattoi arvovallallaan osapuolet kompromissein yhteisymmärrykseen.

Sopimus tehtiin ”Venäjän ja Suomen sosialististen tasavallan välillä”. Edvard Gylling ja Oskari Tokoi, jotka olivat taipuneet hyväksymään Leninin vaatimuksen suomalaisen sopijapuolen luon­nehtimisesta sosialistiseksi valtioksi, saivat tästä myöhemmin kansan­valtuuskunnalta moitteita. Toinen merkittävä periaatteellinen myön­nytys oli se, että Suomea ei kutsuttu kansanvaltuuskunnan tekemän ehdotuksen mukaisesti ”itsenäiseksi ja riippumattomaksi tasavallak­si”, vaan ”riippumattomaksi Suomen Sosialistiseksi Työväentasaval­laksi”. Sananmuodon tarkistus oli neuvostohallituksen kannalta merkitsevä, sillä se jätti avoimeksi mahdollisuuden Suomen liittymi­sestä Venäjän tasavaltojen federaatioon.

Suurin kansanvaltuuskuntaa askarruttanut ongelma syntyi Leninin vaatimuksesta myöntää kummankin maan kansalaisille täydelliset poliittiset oikeudet toisessa maassa, mikä vaatimus itse asiassa liittyi kysymykseen federaatiosta. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen neuvos­tohallitus myöntyi siihen, että sopimukseen tuli lupaus poliittisten oikeuksien myöntämisestä neuvostokansalaisille Suomessa ”mahdollisimman helpoin ehdoin”.

Neuvosto-Venäjä luovutti sopimuksella Suomelle Petsamon, jon­ka Venäjän keisari oli luvannut jo vuonna 1864 korvaukseksi Kannaksella sijainneesta Siestarjoen kivääritehtaan alueesta. Petsamon Muotkavuono oli erittäin kalaisa, joten rajan vetämisestä vuonossa käytiin pitkälliset neuvottelut. Lenin ratkaisi asian lopulta suomalais­ten eduksi. Sen sijaan Edvard Gyllingin ja muiden kansanvaltuuskun­nan jäsenten tärkeänä pitämää Itä-Karjalan liittämistä Suomeen ei saatu toteutetuksi. Gyllingin kertoman mukaan neuvostohallitus vetosi siihen, että kysymys vaati Muurmannin radan vuoksi perusteel­lisempaa tutkimista.

Neuvosto-Venäjä sai sopimuksen nojalla määräajaksi käyttöönsä neljä Suomen halki kulkevaa lennätinlinjaa eksterritoriaalioikeuksin. Kolme niistä oli rakennettu Pietarista Uudenkaupungin kautta Ruotsiin, Tanskaan ja Englantiin sekä yksi Suomen halki Murmans­kiin. Sopijapuolet vaihtoivat keskenään toistensa alueella olleen valtioiden omistaman kiinteän omaisuuden. Tämä merkitsi muun muassa venäläisten varuskuntien ja linnoitusalueiden siirtymistä Suomen valtiolle ja Pietarin radan ja Suomen aseman siirtymistä Venäjän valtiolle. Vaihdoista aiheutuvat sekä muut taloudelliset kysymykset piti ratkaistaman työtään jatkavassa selvityskomiteassa.

Punainen valtiosopimus allekirjoitettiin 1. maaliskuuta ja ratifioi­tiin kahdeksan päivää myöhemmin. Jälkimmäisessä tilaisuudessa tehtiin venäjänkielisen kappaleen Muotkavuonoa koskevaan kohtaan suomalaisten vaatimuksesta korjaus. Edvard Gylling vahvisti allekirjoituksensa sinettisormuksella ja Oskari Tokoi korkista vuolemallaan sinetillä.”[i]

Huomattakoon vielä, että Suomessa oli vapailla vaaleilla valittu eduskunta ja laillinen hallitus – jota Venäjä ei tunnustanut, mutta teki valtiosopimuksen kapinallisten (nukkehallituksen) kanssa. Aivan kuten parikymmentä vuotta myöhemmin Talvisodan aikana.

No, onneksi Suomi voitti Vapaussodan Venäjää vastaan, joten oikea valtiosopimus Suomen laillisen hallituksen ja Venäjän välillä solmittiin aikoinaan Tartossa.

[i] Jussi T. Lappalainen et al, Yhden kortin varassa, 1989, sivut 166-167

Metsätyöt harrastuksena

Voisiko hyötyblogit hankkeeseen ajatella sellaista harrastusblogia jossa harrastuksesta on monipuolisia hyötyjä niin harrastajalle itselleen kuin mahdollisesti myös ympäristölleen. Laitan aiheesta tähän yhden esimerkin omasta elinpiiristäni, metsätyöt harrastuksena.

Olen tässä vähitellen aloitellut talven hakkuita, avannut pienimuotoisen ranka ja halkopuu savotan metsälössäni. Ikäänkuin useampaa kärpästä siinä tavoittelen yhdellä iskulla noin kuvainnollisesti sanottuna.
Nuukana ihmisenä iloitsen suuresti saavuttaessani merkittäviä rahallisia säästöjä kun takkaani ja saunaa omatekemillä koivupilkkeillä hyisinä ja viimaisina talvipäivinä lämmittelen. Löylyjen henkikin on paljon pehmeämpi, hipiää hyväilevä kuin olisi jos ostopuilla lämmittäisi, sähkökiukaasta nyt puhumattakaan.

Monipuolisesti ja erittäin tehokkaasti kehoni lihaksia, keuhkoja, jänteitä ja mitä niitä nyt ihmisen sisukunnassa on vahvistan raikkaassa ulkoilmassa. Ero hikiseen voimailusaliin verrattuna on melkoinen. Talvisen metsän hiljainen rauha, silloin kun moottorisaha ei käy, on parasta elliksiiriä ihmisen humeetille, siinä mahdollinen stressi tai turhautuminen saa kyytiä. Hetkittäin jopa unohtuu hedelmätön eipäs juupas ”keskustelu” opposition ja hallituksen välillä. Niin ja tuleehan siinä metsääkin raivattua parempaan kasvuasentoon arvopuiden kasvaa, sekin kuin rahaa pankkiin panisi.

Mihinkään suuriin ennätyksiin en pyri enkä pystyisikään. En edes lähellekkään Kalle Päätalon mottimääriä jotka hän saavutti ilman moottorivoimaa pokasahalla ja kirveellä. Mutta kalpenevat Kallenkin saavutukset verrattuna ruotsalaisen Elis Lillåbergin urotekoihin 1800 luvun lopulla Västerbottenissa. Yhdessä kesässä raivasi raaasta korpimaasta kymmenen tynnyrinalaa (n 5 hehtaaria) peltoa. Sellainenkin tapaus kerran että kun venettä ei ollut saatavissa ui hän kalaisan ja vuolaan Vindeln joen yli kuudenkymmenen kilon jauhosäkki selässään, edes hamppusäkin pohjasauma ei siinä ollut kostunut.
Mutta varsinaisen urotyönsä Elis teki hakkaamalla 230 hehtaaria tiheää aarnimetsää aukeaksi Klåvuoren huipulla. Syksystä kevääseen urakka kesti, savotassa mies meni niin huonoon kuntoon kumminkin että konttaamalla viimeisillä voimillaan palasi kotiinsa. Tästä opimme että kohtuus pitäisi olla kaikessa.

Jos ken mahdollisesti epäilee Lillåbergin urotekoja voi tarkistaa faktat Torgny Lindgrenin kirjasta ”Oikea maisema”.

Kuvassa viime vuoden ”saalista”

Kepulit pettävät aina

Kepulit ovat pelaamassa hallituksessa 300 miljoonaa euroa lisää tukiaisia haitalliselle sattumavoimalle tuulivoima ”uusiutuvan voiman paketissa”.

Hyödyllistä uusiutuvaa voimaa Suomessa on vain vesivoima. Se on nopeaa säätövoimaa, jolla voidaan tasoittaa kulutuksen ja tuotannon vaihteluja.

Nykyisen Tynkä-Suomen alueelle ei toki ole järkevää rakentaa suurta määrää vesivoimaa, mutta Vuotos ja Kollaja olisivat hyödyllinen investointi.

Suuri määrä tuulivoimaa Suomessa vaarantaa koko sähköverkon pystyssäpysymisen ja vaatii valtavia kompensoivia investointeja. Kuvia sattumavoimasta.

Hillary Clinton teki oikeustieteen lopputyönsä ”vasemmistolaisesta” saatanapalvojasta Saul Alinskysta…

Nyt Hesarin Luciferin-palvojia ovat kuitenkin ”populistit”, kuten Trumpin kannattajat…
Jotenkin tuo Hesarin toimituskin vähän epäilyttää, että missä mennään…

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005532699.html

Oikeisto ei luota enää Jumalaan vaan Luciferiin

Saul Alinskyn radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

”Älkäämme unohtako heittää ainakin olan yli tunnustusta kaikkien aikojen ensimmäiselle radikaalille: kaikista legendoista, mytologiasta ja histo­riasta (ja kuka sen tietää, missä mytologia loppuu ja historia alkaa, ja kumpi on kumpaa) löydämme radikaalin, joka kapinoi establishmentia vastaan niin tehokkaasti, että voitti itselleen oman kuningaskuntansa – Lucifer.”

Näin kirjoitti agitaattori ja aktivisti Saul Alinsky vuonna 1971 kirjassaan Rules for Radicals (Ohjeita radikaaleille). Nyt radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

Chicagon slummeissa Yhdysvalloissa Alinsky loi strategian, jolla alakynnessä olevat voivat haastaa vallanpitäjät. ”Machiavellin Ruhtinas oli kirjoitettu vallanpitäjiä varten. Ohjeita radikaaleille on kirjoitettu osattomille kertomaan, miten valta otetaan pois.”

Alinskyn aikaan vallanpitäjät olivat oikeistolaisia, jotka kannattivat kapitalismia ja konservatiivisia arvoja. Haastajat olivat vasemmistolaisia, jotka halusivat jakaa rikkaiden rahat kansalle ja kaataa autoritaariset arvot.

Mainos (Teksti jatkuu alla)

Yksi vasemmistolaisista oli Hillary Clinton, joka teki Alinskysta akateemisen lopputyönsä. Vuoden 2008 vaalien alla Clintonia syytettiinkin Luciferin oppilaaksi.

Kirjassaan Alinsky tiivisti oppinsa 13 ohjeeseen, joista tässä muutama:

1. Valtaa ei ole vain se, mitä sinulla on, vaan myös se, jota vihollisesi luulee sinulla olevan.

4. Pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään.

5. Naurettavaksi tekeminen on vahvin aseesi.

6. Hyvä taktiikka on sellainen, josta omasi nauttivat.

13. Valitse kohteesi, rajaa se, personalisoi se, polarisoi se.

Alinskyn yhteiskunnallisen judon tarkoituksena on saada vahvempi vihollinen pois tasapainosta, pelästymään ja perääntymään.

Clintonin sukupolvi käytti näitä temppuja taitavasti Yhdysvalloissa mutta muuallakin, myös Suomessa. Muistetaan vain, miten avuttomia rovastit ja rehtorit olivat televisio­studiossa Hannu Taanilan ja Terho Pursiaisen kaltaisia verbaalisia judomestareita vastaan.

Kun konservatiivit olivat saaneet tarpeeksi monta kertaa kuonoonsa, he perääntyivät ja jättivät julkisuuden ja kaiken muunkin nuorille.

Matkalla valtaan radikaalit tekivät ajatuksiinsa eräitä tarkennuksia, kuten ettei rikkaiden tarvinnutkaan jakaa rahojaan köyhille vaan lähinnä heille, yhteiskunnan uudelle eliitille.

Tiukemmin he pitivät kiinni tärkeimmistä arvokysymyksistään, kuten maallistumisesta, antirasismista, ekologisuudesta ja feminismistä. Niistä on tullut uusia perusarvoja, joita vastaan seuraava sukupolvi hyökkää, kuten ennen lyötiin kotia, kirkkoa ja isänmaata.

Ennen radikaalit olivat vasemmistolaisia, nyt oikeistolaisia, mutta Alinskyn ohjeet toimivat yhä. Hänen kirjaansa ovat joukoilleen suositelleet teekutsuliikkeen, ”alt-rightin” ja uusnatsien johtajat.

Varsinkin Alinskyn neljättä sääntöä (”pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään”) käytetään nyt taitavasti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Jussi Halla-aho ja hänen seuraajansa härnäävät vallanpitäjiä arvostelemalla muslimeja ja maahanmuuttajia. Omassa nuoruudessaan Juhannustansseja ja Sikamessiasta puolustaneen sukupolven on vaikea selittää, miksi sananvapautta täytyy nyt rajoittaa.

Yhdysvalloissa samaa taktiikkaa käytetään yliopistoissa, joissa oikeistolaiset yrittävät järjestää puhetilaisuuksia Milo Yiannopoulosille, Ann Coulterille, Richard Spencerille ja muille oikeistoagitaattoreille.

Kun tilaisuudet kielletään tai opiskelijat osoittavat mieltään niitä vastaan, oikeisto leimaa yliopistot vapaan sanan vihollisiksi.

Kampanja toimii: viime kesänä julkaistun kyselyn mukaan selvä enemmistö republikaanien kannattajista katsoo nyt, että yliopistoilla on maahan kielteinen vaikutus.

Oikeistolaisen kolumnistin Kurt Schlichterin mukaan oikeisto on iskenyt vasemmistoa Alinskylla.

”Huvittavinta on, että tämä kauhtuneiden hippien, työkelvottomien safe space -milleniaalien ja vastenmielisten + karvaisten libfeministien joukkio ei edes tajua sitä.”

Jumalasta uusi oikeisto ei paljon puhu, mutta Lucifer on sitäkin kovemmassa kurssissa.

Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.

http://www.greanvillepost.com/2015/01/25/the-secret-life-of-hillary-clinton/

The Secret Life of Hillary Clinton.

John V. Walsh

 

As a loyal and reliably warmongering member of the imperial establishment, the favorable marketing of Hillary has been a done deal for a long time. (Via M.Mozart, flickr)

CLICK ON IMAGES TO EXPAND

“We’re going in!”  The Envoy’s voice had the sting of a cold wind cutting across the taiga.   Ratta. Tatta Tat.  The plane out of Ramstein was pelted with a bararage of fire as it descended into Tuzla Air Base in Bosnia.  Ratta Tatta Tat.  One piece of shrapnel pierced the window next to the Envoy’s seat.  She was calm.  “We can’t make it ma’am.  There’s even heavier fire below.”  “That was an order, Major Fenton.”  She was even cooler than her voice in the midst of the panic around her.  “I’m going up front.” 

Bursting into the cockpit she took the controls and put the plane into a steep dive, getting it below the barrage of bullets.  The plane hit the ground with a fearful bounce, avoiding a crash only because she had become one with the monster jet.  On the tarmac, the plane took gunfire again.  She cried, “We came here on a mission.  We’re going in!  Put down the chutes!” The slides deployed.  Grabbing a rifle from her bodyguard she was the first one down.  Running now, head down, holding rifle aloft with one arm to let the others know the path and with her daughter sheltered under the other, she outpaced them.  And then she and the rest were safe in the hanger.

“I felt the snipers’ bullets whizzing overhead,” she declared to the assembled crowd, now safe.  The hanger burst into applause.  And then she was startled, as from a dream.  The applause erupted in the press conference, as she finished her account.  The worshipping press was mesmerized by her story.  Among those who applauded loudest were those who were with her in Tuzla.  They knew it was all a lie.  Their careers were flourishing, their salaries soaring.  She thanked them all.  Before she knew it, she was whisked off the stage.

“Hill, what were you talking about?”  Her bewildered husband looked at her in the holding room.  You were never fired on, and you don’t even know how to fly a kite let alone a jet.  “Oh, shut up, Bill.  You underestimate me every time.  Your memory fails you. I was there.  You forget those long hours of learning to do stunt flying when I was president of the Winged Wellesley Women.  For God’s sake don’t quibble about details.  I had to push you to expand NATO when your buddies kept harping on Versailles.”  Bill looked like a puppy that had just been whacked with a rolled up newspaper.  He knew that there had not been so much as a paper plane flown at Wellesley.  He bit his lower lip and fell silent.

The limousine picked them up and whisked them away to her all-important speech, her first State of the Union.  Bill watched her take the podium before the joint session of Congress.

“The Commander in Chief,” the Speaker announced.  She looked out over the assemblage.  The day was an inferno under an intense sun in Rome, not a cloud in the sky. The Coliseum crowd was going wild, oblivious to the oppressive heat.  “Caesar, Caesar, Caesar” the sweltering mass chanted in unison.  She was now back from the successful North African campaign to a tumultuous celebration, the likes of which Rome had not seen since the days of the first emperor.

The Speaker came forward and placed a laurel crown on her head.  She smiled without showing her teeth and pointed to the ground.  The Speaker knelt and she pointed to her feet.  He kissed her feet, rose and backed away, bowing as he rededed.  She slowly turned 360 degrees looking at each section of the crowd.   Then she deliberately raised her hands high.  Within a few moments the entire crowd fell silent. Slowly she looked around, very slowly in the deadly silence, paused for what seemed like an eternity, then deliberately, loudly declaimed, “We came….. We saw….  He died.”  The assemblage jumped to its feet applauding wildly, insanely.  She had echoed the first Caesar, and she had no doubt that her exploits would far outstrip his.  She was sure that the Libyan spoils would fill the general coffers.   The captured arms were already on the way to Syria for her next campaign.  But again the speech was over before she knew it.  And again she was in the limousine with Bill.   He was distraught.  “Hill, you know Gaddafi was killed in a brutal way when you were head at State.   It was your idea to do that, and it does not look good when you gloat.”  She stared at him scornfully.  “Hill,” he said, “I think you are having one of your days again.  Maybe Dr. Kleinkopf should adjust your meds again.”  “Ridiculous,” she clipped, not even looking his way

They went back to the White House.  It was late.  Bill went to bed and she went to the White House gym.  She got into her white exercise outfit and was ready to do some yoga.  And then there he was tight there in the gym, also dressed in white with a black belt and lying in the corner doing some stretches.  It was Vlad!  How did he get in?  She had long suspected that there were breaches of security, and she had grown ever more apprehensive since she had entered the Oval Office.  And sure enough there, he was.  Before he could make a move, she moved around him, thinking methodically, “Encircle, encircle.”  Then she flew at him feet first, striking her soles deeply into his chest and shouting , “Encircle and break.” The blow appeared to knock Vlad unconscious; he was motionless.  She touched the inert heap. It was lifeless, cold and wet, the sweat still on the corpse.

But she knew his presence meant that the country was under attack.  Grabbing the red wall phone, she called for Bradford.  In an instant he was there carrying the black briefcases with the presidential seal on the leather.  How she loved those seals and the leather.  “Look at that miserable dictator over there,” she yelled at Bradford, here words echoing in the gym.   He was befuddled.  “That is just a pile of wet towels, Ma’am.”  She did not hear him.  “We have been attacked,” she cried.  “Open the briefcase.”  Bradford looked like a truck had run over him – but he was trained for this and did as told.  She looked in, her retina was quickly scanned and she turned the two keys.  “Done,” she exclaimed triumphantly.  “Nobody messes with the Indispensable Nation.”  The bays to rocket silos all over the planet were rolling back minutes after she spoke.  Bradford was sobbing now.

Sirens were wailing in the White House and throughout the Capital; panic was everywhere.  Rockets from across the seas had now been launched and spotted.  Bill appeared at the door of the gym.  He saw the hysterical Bradford, collapsed on his knees, with the President standing over him, beaming triumphantly but silent.  Bill pulled her to the emergency elevator and they plunged into the shelter deep, deep underground.  Bill was also sobbing now.  But not Hillary; she stood there, erect, adjusting her exercise outfit, with her back against the elevator wall, looking contentedly into the distance, a faint smile on her lips.  Again she had prevailed.  Hillary Clinton, unbending, defiant to the end.


John V. Walsh can be reached at John.Endwar@gmail.com

 

SITRA:n yliasiamies Mikko Kosonen höyrysi Jari Korkin haastattelussa ”keinoläysingulariteetista”!

Helvetti soikon! Hallitus on täysin sekaisin ja hulluja täynnä, samoin YLE ja virkakunta!

https://areena.yle.fi/1-4256974

SITRAN toimitusjohtaja MIKKO KOSONEN horisee tv1.ykkosaamu@yl haistattelussa Ykkösellä, että ”Suomen hallutus in hyvin varautunut ongelmaan, että ”tekoäly tulee ihmistä viisaammaksi”, että ”asiaa tutkii toimikunta jota johtavat ministeri Lintilä ja toimitujohtaja Alalhuhta”, ja etä että haastateltava itsekin kuuluu Osmo Soininvaaran johtamaan työryhmään, joka tutkii [tämän] vaikutusta työelämään”!!!!!

 

Mikko Kosonen

 

Kun Suomi täytti sata vuotta, täytti Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra samalla viisikymmentä. Reilun 800 miljoonan euron pääoman päällä istuva rahasto on rahoittanut keskeisiä kotimaisia innovaatioita ja visioinut Suomen yhteiskunnan tulevaisuutta. Kritiikkiäkin on tullut.

Miten voisimme varautua suomalaisten ikääntymiseen, entä ilmastonmuutokseen?

Viekö vai tuoko digitalisaatio työpaikkoja?

Onko Sitra oikea investointi tulevaisuuteen vai olisiko miljoonille muutakin käyttöä?

TV1:n lauantain Ykkösaamussa 20.1. klo 10.05 on Jari Korkin vieraana Sitran yliasiamies Mikko Kosonen. Mitä haluat häneltä kysyä?

Kososelle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamuyle.fi.

Asia on huomattu täälläkin ennekin: että hommat eivät ole hoidossa.

SIPPILÄN SITRA SOI(TTAA KANSALLISTA) KONKURSSIA….