Sata vuotta sitten punalamppu syttyi Helsingin työväentalon tornissa. Eduskunnan ja sen valitseman Svinhufvudin senaatin toiminta estettiin. Itse asiassa senaatin jäsenet ja 33 porvarillista kansanedustajaa oli tarkoitus pidättää. Se jäi kuitenkin punakaartilta tekemättä. (Hoppu 2009, 101 ja 104)

Suomessa oli alkanut työväenliikkeen vallankumous. Vallankumouksen jälkeen syttyi verinen sisällissota työväenliikkeen (”punaisten”) ja senaatin edustamien porvarien (”valkoisten”) välillä.

Työväenliikkeen vallankumous ja sisällissota eivät syntyneet tyhjästä Suomen poliittisessa historiassa. Vajaa vuosi aiemmin, 15.3.1917 oli ta- pahtunut Venäjän maaliskuun vallankumous,jossa tsaarinvalta kumot- tiin. Koska Suomi oli silloin osa Venäjän valtakuntaa, myös Suomen suuriruhtinaskunnassa syntyi kysymys, kenelle tsaarin korkein valta nyt kuuluu?

HM: Suomi ei ollut osa Venäjän keisarikuntaa, vaan eri valtio personaali-unionissa sen kanssa. Suomen valtiomuoto oli asetettu kansainvälisesti Wienin kongressissa 1815. Väliaikainen hallitus tunnustikin lähes ensi töikseen Puolan itsenäisyyden,mutta Suomen kohdalla varsin pian ilme- nikin, että oikeus- ja varapääministeri Kerenskillä oli muita suunnitelmia. Kerenskin puolueen Eserrien (Sosialisti-Vallankumoukselliset) kuten Bolševikkien ja Menševikkienkin mukaan Suomi ja Puola olivat itsenäi- siä, kun tsaarin hallitsijahuone oli lakannut olemasta. Pietarin Yleisvenä- läisen Neuvostojen Kokouksen puolueet tunnustivat Suomen oikeuden itsenäisyyteen. Kerenskin puolue ei ollut sosialistinen: nimi johtui Keren- skin Sosialistit-vaalipuolueesta,jonka riveistä hän tuli (ainoissa vaaleis- saan) valituksi vuonna 1012 Duumaan Leninin vaalipiiristä Simbirskistä. Se yhdisti Vallankumouspuolueen kanssa, joka sittemmin hajoi toisesta kohdasta oikeitoon ja vasemmistoon.

JH: Hyvin nopeasti päästiin hetkelliseen yksimielisyyteen eduskunnan ja Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa, että korkein valta on siirtynyt tsaarilta Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. (Haapala 2009, 60)

HM: Ei sanota, ketkä pääsivät…

JH: Eduskunnan enemmistön kanta kuitenkin muuttui nopeasti. 18. hei- näkuuta se hyväksyi ”valtalain”, jonka mukaan korkein valta Suomessa ulko- ja sotilasasioita lukuun ottamatta kuuluukin eduskunnalle. Tämä tarkoitti myös senaatin nimittämisen oikeutta ja valtaa määrätä edus- kunnan kokoontumisesta sekä hajottamisesta, jotka olivat aiemmin kuuluneet tsaarille. (mt. 63–64)

Valtalaki säädettiin vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaan kii- reellisenä perustuslaillisena muutoksena. Kiireelliseksi se äänestettiin 5/6:n enemmistöllä ja itse laki hyväksyttiin reilulla yksinkertaisella enem- mistöpäätöksellä 136-55.Valtalaki kannattivat sekä eduskunnan enem- mistöpuolue sosiaalidemokraatit, että laajasti porvariedustajat. Sen läpimenoa edesauttoi väärä tieto Pietarista, että bolševikit olisivat onnistuneet kaataman väliaikaisen hallituksen. (mt.)

Valtalakia seuranneet heinäkuun lopun tapahtumat ovat Suomen histo- rian yksi kiistellyimmistä käänteistä. Menemättä tähän kiistaan syvem- mälle Venäjän väliaikainen hallitus joka tapauksessa kumosi valtalain, hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit 31.7. Se katsoi, että nämä oikeudet olivat siirtyneet sille tsaarilta. Suomen senaatti julkaisi hajo- tusmanifestin ja uusien vaalien määräämisen äänestyksen jälkeen. Se- naatin porvarit kannattivat julkaisua, sosiaalidemokraatit vastustivat. (mt. 65)

RK: Väliaikainen hallitus ”tulkitsi” sekä kansainvälisesti väärin että myös PÄINVASTOIN KUIN AIKAISEMMIN PUOLAN KOHDALLA!

KERENSKI OLI MUUTTANT VÄLIAIKAISEN HALLITUKSEN LINJAA IMPERIALISTISEEN SUUNTAAN ja sekä kansainvälisen oikeuden että Venäjä kaikkien oppositiovoimen perinteisen kannan vastaiseksi.

JH: Sosiaalidemokraattien mukaan eduskunnan hajottamisen ja uusien vaalien määräämisen oikeus kuului valtalain mukaisesti eduskunnalle. Sosiaalidemokraattien mielestä eduskunnan hajottaminen ja uusien lakien määrääminen olivat laittomia tekoja. (mts.)

He joutuivat kuitenkin tapahtuneen tosiasian eteen, koska enemmis- tölle porvareista Venäjän hallituksen toimet kelpasivat – osalle oikein hyvin. ”Tokoin senaatin” porvarijäsenet olivat olleet mukana suunnit- telemassa valtalain kumoamista. He jatkoivat toimitusministeriönä, ”Setälän senaattina” sosiaalidemokraattien erottua. (mts.)

Heti lokakuun alussa toimitettiin uudet eduskuntavaalit, joissa porvari-puolueet saivat niukan enemmistön 108 – 92. Reilun puolentoista kuu- kauden jälkeen eduskunta onnistui 27.11. nimittämään Svinhufvudin senaatin, jossa olivat edustettuina kaikki muut porvaripuolueet paitsi Kansanpuolue. (mts.)

Sillä välin oli kuitenkin tapahtunut ja paljon. Venäjällä bolševikit olivat kaapanneet vallan väliaikaiselta hallitukselta 7.11. Ymmärrettävästi se kauhistutti Suomen porvareita. Suomessa oli yleislakko 14.–19.11. ja yhteiskunnallisesti sekä poliittisesti hyvin levotonta. Levottomuuksissa kuoli 34 ihmistä. (mt. 68–69)

Osittain yleislakon paineen vuoksi eduskunta sääti muiden muassa kah- deksan tun-nin työpäivän ja kunnallisen demokratian sekä erityisesti otti 15.11. korkeimman vallan Suomessa itselleen (mt. 69 – 70) Monet tutkijat ovatkin pitäneet 15. marraskuuta vuonna 1917 Suomen tosiasiallisena itsenäistymispäivänä. Silloin valtiolliset siteet Venäjään katkaistiin.

Vallankumouksellinen tilanne Suomessa marraskuusta alkaen

Sosiologian emeritusprofessori Risto Alapuro argumentoi klassikkotut-kimuksessaan State and Revolution in Finland (University of California Press 1988), joka aivan juuri ilmestyi suomeksi nimellä Valta ja vallan- kumous Suomessa (Vastapaino 2017), että marraskuun yleislakko loi Suomeen vallankumouksellisen tilanteen (190).

SDP:n ylimääräinen puoluekokous 25.-27.11. 1917, jossa Stalin kävi kii-hottamassa vallankumoukseen. Päätöstä vallankumouksesta ei vielä syntynyt.

HM: Stalin kävi kehottamassa Suomea heti julistautumaan itsenäiseksi:

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

JH: Alapuro seuraa Charles Tillyn vallankumousteoriaa, jonka mukaan eräs ehto vallankumoukselliselle tilanteelle on vähintään kahden valtakes- kittymän muodostuminen (mt. 165). Alapuron mukaan marraskuussa 1917 Suomessa tapahtui juuri niin: porvarillisen valtiovallan, käytän- nössä ensin Setälän ja sitten Svinhufvudin senaatin haastajaksi nousi työväenliikkeen valtakeskittymä, johon kuuluivat työväenkaarti, Suomen Ammattijärjestö SAJ ja SDP.

HM: … ja osuustoimitaliike Kulutusosuuskuntien Keskusliitto. Jokaista näitä johti oikeistodemari: Oskari Tokoi, Matti Paasivuori ja Väinö Tanner. Tokoi oli Kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja, kaksi muuta eivät osallistuneet sotatoimiin.

JH: Työväen vallankumous puhkesi tämän kilpailevan, työväenliikkeen valtakeskittymän reaktiona porvarillisen valtiovallan yhä tiukentunee- seen otteeseen. (mt. 190 – 201) Muodollisesti päätöksen vallanku- mouksesta teki SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea illalla 26.1.1918. Seuraavan päivän iltana punakaarti ryhtyi pikkuhiljaa toimeen. (Hoppu 2009, 101).

Alapuron tulkintaa työväenliikkeen vallankumouksesta ja sisällissodas- ta vallankumouksellisen tilanteen osana voidaan kehittää uusimmalla oikeushistoriallisella ja Suomen monarkia-hankkeeseen liittyvällä tutkimuksella.

Eduskunnan ja senaatin vääntö korkeimmasta vallasta

Toisin kuin valtalain kohdalla 15.11.1917 eduskunta ei ottanut korkeinta valtaa Suomessa perustuslainsäätämisjärjestyksessä vaan ainoastaan yksinkertaisella enemmistöllä 127–68 Maalaisliiton ja sosiaalidemo- kraattien johdolla. Oikeustieteen eme-ritusprofessori Antero Jyränki katsookin, että kyseessä oli eduskunnan suorittama vallankumous Suomen suuriruhtinaskunnassa. Vuoden 1772 hallitusmuodon mukai- nen kuninkaan valta kumottiin (ainakin ennen kumoamista Kaarle III aikainen hallitusmuoto oli siis edelleen voimassa). (Jyränki 2014, 31–33)

HM: Monarkia oli lakkautettu viimeistään silloin, kun korkemmalle valtiovallalle oli kansallisesti ja kansainvälisesti kaikin puolin laillisesti asetettu muu haltija, Eduskunta Valtalailla.

JH: Jyrängin kanta edustaa tasavaltalaista tulkintaa. Vastoin sitä sisällis- sodan jälkeisessä hallitusmuotokamppailussa 1918 monarkian kannat- tajat katsoivat, että vuoden 1772 monarkistista hallitusmuotoa ei oltu kumottu 15.11.1917 tai itsenäisyysjulistuksessa 6.12., vaikka jälkimmäi- nen mainitsee tasavallan.Eksplisiittisesti se tultaisiin kumoamaan vasta, kun valtionhoitaja Mannerheim vahvistaisi uuden tasavaltalaisen valtio- säännön 17.7.1919.Korkeimman vallan ottaminen 15.11.ei ollut laillinen teko, koska sitä ei tehty perustuslain säätämisjärjestyksessä.

HM: Valta oli otettu jo Valtalailla. Tämä oli tulkintaa. Laki ei lakkaa ole- masta sillä, että sitä ei noudateta. Se eroaa mm. tässä suhteessa sopi- muksista. Sopimusten on oltava lakien mukaisia ollakseen laillisia – ei päinvastoin.

JH: Sikäli korkein valta Suomessa kuului vuosina 1917 ja 1918 edelleen kuninkaalle, joka ei olisi kuitenkaan Venäjän keisari vaan poissaoleva ja tulossa Saksasta. Sisällissodan jälkeen monarkiaa kannattivat Nuor- suomalaisten oikeistosiipi, RKP ja Vanhasuomalaiset (pian Kokoomus), muiden muassa Paasikivi ja silloinen valtionhoitaja Svinhufvud. Nykyih- misestä se voi tuntua erikoiselta poliittiselta kannalta, mutta ainakin monarkistien hallitusmuotoargumentaatio oli vähintäänkin kohtuullisen hyvää. (Vares 2009, 376–378 ja 384–386)

Monarkiahanke voidaan nähdä jatkumona tapahtumille eduskunnassa 15. 11.1917, kun se päätti ottaneensa korkeimman vallan Suomen suuri- ruhtinaskunnassa (laillisesti tai ei). Silloin nimittäin käsiteltiin myös puhemiehistön tekemää vastaesitystä.

Vastaesityksen mukaan korkein valta siirtyisi toistaiseksi tsaarilta ja suuriruhtinaalta senaatille:

”kunnes eduskunnan päätös valtionhoitajakunnan asettamisesta to- teutetaan tai eduskunta muutan toisin päättää, keisarin ja suuriruhti- naan vallan käyttäminen annetaan Suomen senaatin talousosastolle [silloiselle Setälän senaatille]”.

Vastaesitys sai kannatusta juuri samoista puolueista,jotka olivat seuraavana vuonna kannattamassa monarkiaa. Laillisesti vastaesitys perustettiin vuoden 1772 hallitusmuodon pykälään 38 kuninkaan kaatumisen aiheuttamasta poikkeustilasta. (Jyränki 2014, 32)

 

Eduskunta kokoontui Heimolan talossa.

Vaikka vastaesitys hävisi, poliittisesti se ei kuollut.Sisällissodan alkupäi- viin mennessä 27.11. nimetty Svinhufvudin senaatti tosiasiallisesti otti eduskunnan korkeimman vallan merkittävällä tavalla itselleen (Jyränki 2014, 36).

HM: Se ei ollut laillista. Kyseessä ei edes ollut Senaatti, vaan sen talous-valiokunta. Valtiotieteessä senaatti eroaa yleensä hallituksesta siten, että se ei ole kollektiivinen elin, vaan kukin senaattori on yksin vastuus- sa hallitsijalle, yleensä monarkille ministeriönsä asioista. Venäjällä ei ollut tsaarin aikaan hallitusta vaan juuri senaatti.

JH: Ensinnäkin Svinhufvud liitti senaattinsa nimittämispöytäkirjaan eduskunnassa toimivaltaehdot, joihin eduskunta ei lainkaan ottanut kantaa. Nämä toimivaltaehdot siirsivät korkeinta valtaa oleellisesti eduskunnalta senaatille. Niiden mukaan senaatilla olisi ulkoasiainvalta, esitysoikeus eduskunnalle ja nimitysvalta. Taustalla oli porvaripuolu- eiden epävirallisen yhteistyövaltuuskunnan hyväksyntä Svinhufvudin ehdoille, joiden mukaan käytännössä senaatin nimittäisi sen kokoaja (Svinhufvud) ja korkeinta valtaa käyttäisi tosiasiassa senaatti. Edus- kunnan rooli olisi nimellinen. Ei olekaan ihme, että sosiaalidemokraatit syyttivät senaattia vallankaappaustoimista. (mt. 34–36) Vähintään kyse oli kyseenalaisesta kabinettisopimuksesta. ”

HM: Tuollainen kabinettisopimus ei sido. Se on kuin Suomisen ja Väyrysen kassakaappisopimus.

JH:Toiseksi Svinhufvudin senaatti jatkoi edeltäjänsä Setälän senaatin salamyhkäistä yhteistyötä Sotilaskomitean kanssa (Jyränki 2014, 40 – 41). Senaatin toiminta ”liikkui laillisen ja laittoman rajamailla.” (mt. 42) Sotilaskomitea oli Suomen Venäjän ajan armeijan kadettien vuonna 1915 perustama yksityinen järjestö, joka ajoi Suomen itsenäisyyttä Saksan tuella (Korpisaari 2009, 11). Se oli siis 6.12.1917 asti maanpetok- sellinen järjestö, koska Suomi oli osa Venäjää, joka oli sodassa Saksaa vastaan. Sotilaskomitea oli mukana jääkärihankkeessa ja kotiutti syksyllä 1917 joukon jääkäreitä Suomeen (mt. 371).

Setälän senaatilta Svinhufvud peri ”Suojeluskuntien perustamistoimi- kunnan”, joka koostui täysin Sotilaskomitean jäsenistä (mt. 212–214). Yksityinen järjestö muodosti siis käytännössä senaatin erään toimeenpanemistoimikunnan, joka rakensi poliisi- ja sotajoukkoja jo loppuvuodesta 1917 ilman mitään virallisia valtuuksia.

Svinhufvud nimitti Sotilaskomitean virallisesti senaatin alaiseksi viras- toksi vasta 7.1. 1918. Nimityksestä ei ole kuitenkaan olemassa asia- kirjaa. (mt. 312) Todistusaineiston valossa nimitys oli siis epämääräisen suullinen ja oli epäselvää, oliko senaatilla edes kyseistä nimitysoikeutta.

Kolmanneksi kun eduskunta valtuutti äänin 97–85 hyvin kiivaan väitte- lyn jälkeen 12.1.1918 Svinhufvudin senaatin luomaan ”lujan järjestysval- lan”,senaatin todellinen mutta piilotettu päämäärä oli luoda sotilasvoi- ma eikä vain poliisivoima kuten virallisesti sanottiin. Tässä tapauksessa senaatti siis toimi epämääräisesti, mitä sosiaalidemokraatit eivät voineet mitenkään hyväksyä. (Jyränki 2014, 44 – 46) Kyseessä oli eduskunnan tietoinen harhautusyritys.

Eduskunnan päätöstä pian seuranneet tapahtumat paljastavat senaa- tin todelliset päämäärät. 16.1. Svinhufvud kutsui Sotilaskomitean tuo- reen puheenjohtajan Mannerheimin luokseen. Mannerheim oli tavannut Svinhufvudia edellisenä päivänä ja informoinut häntä puheenjohtajuu- destaan. Tapaamisessa 16.1. Svinhufvud antoi Mannerheimille, jälleen epämääräisen suullisesti, ”eduskunnan päätöksen mukaisesti järjestys- vallan organisoinnin ja johdon”. (Korpisaari 2009, 34-335) Aluksi Man- nerheim oli hämmentynyt epämääräisestä valtuutuksesta. Selvityksien jälkeen hän kuitenkin ryhtyi toimeen, määräsi Sotilaskomitean muutta- misesta sotilaallisesti järjestetyksi esikunnaksi ja teki tarpeelliset nimi- tykset 17. tammikuuta (mt. 335, 342 –3 43). Esikunta kokoontui jo 19.1. Vaasassa, viikon päästä eduskunnan päätöksestä (mt. 345).

25.1. senaatti teki suojeluskunnista sen alaisia joukkoja, jotka toimisivat Mannerheimin johdossa (eivät vielä ylipäällikkyydessä).Samana päivänä Mannerheim päätti Etelä-Pohjanmaan venäläisten joukkojen aseistariisunnasta, joka alkoi 28.1. (mt. 347)

Sisällissodassa oli kyse senaatin ja työväenliikkeen taistelusta valtiovallasta

Uusimman tutkimuksen valossa pitää siis katsoa, että poliittisen histo- rian näkökulmasta loppuvuoden 1917 tapahtumissa, työväen vallanku- mouksessa ja sisällissodassa oli kysymys kamppailusta korkeimmasta vallasta, hallitusmuodosta ja valtiovallasta juuri itsenäistyneessä Suo- messa. Millä elimellä on korkein valta? Eduskunnalla, senaatilla vai pois- saolevalla kuninkaalla? Mikä on Suomen hallitusmuoto eli mitkä ovat esimerkiksi valtioelimien valtasuhteet? Onko Suomi monarkia vai tasavalta? Onko valtiovalta Svinhufvudin senaatin vai työväenliikkeen hallussa?

Varsinkin viimeisin kysymys on sisällissodan ymmärtämisen kannalta aivan keskeinen. Maahan oli syntynyt kaksi valtakeskittymää, jotka kamppailivat valtiovallasta: Svinhufvudin senaatti ja sen jäsenet porvaripuolueet sekä työväenliike. Niiden yhteinen elin, jolla kenties oli korkein valta, eduskunta, joutui tässä kamppailussa tosiasialliseen sivurooliin jo ennen työväenliikkeen vallankumousta.

Kamppailussa valtiovallasta kumpikaan osapuoli ei selvästi edustanut Suomen valtiota, joka hajosi hetkellisesti hyvin nopeasti syntymisensä jälkeen. Valtio on kiteytetysti poliittisesti järjestäytynyt yhden hallitus- vallan alainen yhteisö. Sellaista ei voida varmasti sanoa Suomessa ol- leen tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 1918. Senaatinkaan kohdalla ei ole neljästä syystä lainkaan selvää, että se todella edusti valtiovaltaa edes ennen työväen vallankumousta.

(1) Kun bolševikit, Ranska, Ruotsi ja Saksa tunnustivat Suomen itsenäi- syyden vuosien 1917 ja 1918 taitteessa, ne eivät määrittäneet Suomelle mitään laillista hallitusmuotoa tai hallitusta (toisin kuin Korpisaari (2009, 302-305) väittää). Ne tunnustivat vain Suomen itsenäiseksi valtioksi, joka on jonkin mutta ei minkään tietyn sisäisen hallitusvallan ja hallitus- muodon alainen yhteisö. Periaatteessa itsenäiset valtiot määräävät itse laillisen hallitusmuotonsa ja hallituksensa.

(2) Ei ollut selvää, oliko korkein valta senaatilla, eduskunnalla vai poissa- olevalla kuninkaalla. Vallitsi valtio-oikeudellinen välitila (lat. interregnum). Vielä sisällissodan jälkeenkin monarkistit väittivät, että korkein valta kuului kuninkaalle (tammikuussa 1918 he olivat vielä taktisesti tästä hiljaa). 15.11.1917 eduskunnassa hyväksytty korkeimman vallan otto oli päätöksenkin mukaan väliaikainen.

(3) Täysin vailla hyviä perusteita ei ollut sosiaalidemokraattien kanta, että senaatin nimittänyt eduskunta oli laiton, koska kesän 1917 eduskunnan hajottamisen laittomuutta voitiin puolustaa asiallisin perustein. Valtalaki oli säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä toisin kuin 15.11.1917 päätös.

(4) Vaikka eduskunta olisi ollut laillinen ja korkein valta sillä,niin senaatti selvästi vain otti osan eduskunnan vallasta itselleen ilman eduskunnan hyväksyntää (senaatin sanelemat valtaoikeudet nimittämisensä yhteydessä ja salamyhkäinen sotilasvoiman luominen).

Tämän tulkinnan kanssa erinomaisen yhteensopivaa on se, mitä hyvin nopeasti työväenliikkeen vallankumouksen jälkeen tapahtui. Sisällissodan aivan alussa senaatti otti ”Vaasan julistuksessa” lähes rajoittamattomat toimivaltuudet.

Vaasan senaatti

Neljä seitsemäsosaa senaatista oli onnistunut pakenemaan Vaasaan Helsingistä, jossa muiden muassa Svinhufvud vielä piileskeli. Tämä ”tynkäsenaatti” antoi 1.2.1918 julistuksen, jossa lausutaan senaatin valtuuksista seuraavasti:

”Suomen Senaatin päätöksen mukaisesti ovat allekirjoittaneet Senaa- tin jäsenet asettuneet Vaasan kaupunkiin ylläpitämään hallitusvaltaa. Ryhtyessämme nyt vaikeaa tehtäväämme suorittamaan, kehoitamme täten kaikkia maan virkamiehiä, viranomaisia ja kansalaisia alistumaan niihin määräyksiin; joita tänne nyt asettunut Senaatti maan ainoana laillisena Eduskunnan valitsemana ja valtuuttamana sekä sille vastuunalaisena Suomen hallituksena antaa.”

Senaatti oli päätösvaltainen, koska sen neljä jäsentä olivat paikalla ja yksimielisiä (Jyränki 2014, 56). Vaasan julistus oli kyseisessä tilantees- sa ymmärrettävä. Silti se ei pohjannut perustuslakiin eikä itse asiassa mihinkään lakiin,vaikka senaatti olisikin ollut laillinen maan hallitus (mt. 57).Kyseessä oli senaatin omavaltainen toimivaltansa laajennus,jota ei kuitenkaan millään tavalla rajoiteta eikä täsmennetä esimerkiksi voi- massaoloalueen tai tottelemaan velvoitetaan ihmisryhmän osalta (mt. 58). Julistus näyttää rajoittamattomalta, jollei toimivaltaa samalla siirrettäisi Mannerheimille – aivan yhtä epämääräisesti:

”Suomen kaikkien puolustusvoimien Korkeimman ylipäällikkyyden on Senaatti, vielä Helsingissä ollessaan, uskonut Kenraali Gustaf Manner- heimille. Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien virkamiesten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauvan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu.” (mt. 57)

Vaasan julistus jättää myös senaatin ja Mannerheimin valtasuhteet hyvin epäselviksi. Se näkyi muiden muassa valkoisessa terrorissa.

Poliittisen historian näkökulmasta työväenliikkeen vallankumous ja si- sällissota siis kiteytyvät kahden valtakeskittymän taisteluna valtioval- lasta hyvin epäselvässä välitilassa, joka alkoi tsaarin kukistumisesta. Suomen valtio tulisi lopulta muodostumaan voittaneesta senaatin ja porvaripuolueiden valtakeskittymästä. Nykyinen Suomen valtio on suoraa jatkumoa siitä. Tasavalta Suomen valtiosta tuli vasta 17.7.1919 ja senkin jälkeen demokratiaa jouduttiin puolustamaan useaan kertaan esimerkiksi Lapuan liikkeen Mäntsälän kapinassa vuonna 1932 ja talvisodassa.

 

Kirjalliset lähteet

Alapuro, Risto (2017). Valtio ja vallankumous Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Jyränki, Antero (2014). Kansa kahtia, henki halpaa – Oikeus sisällissodan Suomessa? Helsinki: Art House.

Haapala, Pertti (2009). ”Vuoden 1917 kriisi”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 58-91.

Hoppu, Tuomas (2009). ”Sisällissodan puhkeaminen”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 92-111.

Korpisaari, Harri (2009). Itsenäisen Suomen puolesta – Sotilaskomitea 1915–1918. Helsinki: SKS.

Vares, Vesa (2009). ”Kuningashankkeesta tasavallan syntyyn”. Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen, toim. Haapala, Pertti ja Tuomas Hoppu. Helsinki: WSOY 2009, 376-394.