Suomi näyttää äänestäneen Naton puolesta

 

Ennakkoäänien mukaan Sauli Niinistöä äänestäneet, kokonaan äänestämättä jättäneet tai Aku Ankkaa, Marxia jne. lippuun laittaneet, hyväksyvät Suomen viemisen Natoon. Ne jotka ovat kritisoineet eriarvoistumista, leipäjonoja, tuloerojen kasvua ovat myös antaneet valtakirjan vallitsevalle oikeistolaiselle politiikalle. EU: ta näytetään myös illan tulosta silmäillessä rakastettavan.

 

Käytännössä Sauli Niinistö oli edelleen kokoomuksen ehdokas lisättynä kristillisdemokraateilla. Mistä se kertoo? Se kertoo oikeiston vahvasta hegemoniasta suomalaisessa poliittisessa yhteiskunnassa ja laajemminkin.

 

Miten oikeistolainen hegemonia sitten näkyy ja vaikuttaa? Oikeisto on onnistunut luomaan yhteiskunnasta ja sen toiminnasta kuvan, jossa puolueiden välillä on vain minimaalisia eroja, joten asiat ja henkilöt vaikuttavat, eivät puoluevalinnat.

 

Vasemmiston syöksy todella alas on hyvänä esimerkkinä kuinka porvarit ovat taitavasti onnistuneet luomaan mielikuvan jossa valitaan henkilöitä, ei ideologiaa, ei arvomaailmaa, ei talouspolitiikan linjauksia. Vasemmisto on riisuttu ilkosen alasti, koska se ei ole uskaltanut nostaa todellista vastavoimaa oikeistolle, pitäytynyt tiiviisti vain asiakysymyksissä.

 

Presidentinvaali-iltaa katsoessa, Haataisen ja Kyllösen kannatuspaalujen häntäpään valvojina oloja kertoo sen karusti ja yksiselitteisesti. Ja nyt selitellään vasemmiston leirissä, että ”nämä nyt olivat vain pressanvaalit jossa äänestetään henkilöä ja jossa istuvalla presidentillä on etulyönti”, niin voi voi. Paskan marjat ne mitään henkilövaaleja ole. Muistakaa kuinka presidentti Tarja Halonen istuvana presidenttinä oli gallupkuningatar, mutta niin vain oikeisto kokosi voimansa vasemmistopresidenttiä vastaan ja lähellä oli, ettei onnistunut nujertamaan Halosta. Nyt muka koko puoluekenttä laajasti antoi ymmärtää ja kansalle syötettiin Niinistön olleen puolueeton ehdokas – anna mun kaikki kestää.

 

Lähiaikoina tullaan näkemään valtakunnan politiikassa se, hyödyntääkö ja ratsastaako kokoomus Niinistön suosion aallonharjalla ja epäsuoralla valtakirjalla runtata läpi esim. Soten ja valinnanvapauden ym. kovan oikeistopolitiikan.

 

Entä ovatko presidentinvaalit suunnannäyttäjä myös muihin vaaleihin, joissa ei suinkaan ratkaise poliittiset vaihtoehdot vaan imago ynnä muut vastaavat asiat. Jos suunta on tuo, heikosti käy niille joilla jo nyt menee huonosti. Rahalla luodaan imago ja rahalla päästään vaikuttamaan ja kulisseissa tehdään kovaa oikeistolaista politiikka joka kätevästi puetaan yhteistenasioiden hoitamisen kaapuun.

 

Näistä presidentinvaaleista olisi voitu tehdä protestivaalit nykyistä menoa vastaan, ainoastaan Paavo Väyrynen sitä yritti, mutta ei saanut mukaansa tarpeeksi voimaa taakseen. Nyt sitten alkaa armoton kitinä ja pulina kuinka Niinistö sitä, kuinka Niinistö tätä. Kakat on housuissa ja tulevaisuudessa housupyykeille on kysyntää – mutta sitä saa mitä tilaa.

 

 

 

 

 

 

Tampereen kirjastot- soittostudiot – upeaa !

Törmäsin aivan sattumalta upeaan kirjaston helmeen- musiikkistudioon kirjastossa. Metsossa niitä on 2 kpl, jossa voit harjoitella melkein mitä soitinta tahansa.

Hervannan kirjastoon ajauduin aivan sattumalta ja kysyin onko täällä pianoa ?

Kirjastonhoitaja katsoi puntaroiden minua hetken ja sanoi, että on, mutta sinne pääsee vain varauksella ja tällä avaimella. No, onko vapaita aikoja; hmmm… vain puoli tuntia juuri nyt. Kaupat tuli- ei ihan helposti.

Wau ! Yamaha U3, musta kiiltävä konserttipiano !

Olen treenannut studioissa myytyäni pianoni kerrostaloon muutettuani pois omakotitalosta . Surullista itselle, mutta muille kyllä ok.

Nyt taas pääsin konsertoimaan itselleni suorastaan Timo Mikkilän tulkitsemia Merikantoa ja Beethovenia. Valtava ja ihana kokemus, kosketukseltaan minun sormilleni sopivaa herkkää konserttipianoa. Vaimo katseli naamatauluani tultuani sieltä, joka oli leveämpi kuin Hangon keksi.

Kannattaa tutustua Tampereen kirjastojen palveluihin- upeaa !

PS. Soitimme veljeni kanssa TES-televisiossa nelikätisesti pianolla ”Turkkilaisen marssin” joskus 12-14- vuotiaina. Siksi huusholliin ostettiin Luxor- tv Eino Kallialalta.

 

Suojeluskunnat versus punakaartit

”On syytä muistaa, että porvaripuolueet perustivat suojeluskuntia, joita sosialistit kutsuivat halventavasti lahtarikaarteiksi, kurittomien venäläisten sotilaitten hillitsemiseksi ja suomalaisten turvallisuuden sekä omaisuuden varjelemiseksi. Niiden lopullisena päämääränä oli venäläisten miehitysjoukkojen ajaminen pois maasta yhdessä Saksassa koulutettavina olevien jääkäreiden kanssa. Sosialistien maalaama uhkakuva niiden käymisestä suomalaisen työväestön kimppuun oli pelkkää propagandaa ja vailla mitään pohjaa. Punakaartien perustaminen pohjautui sen sijaan vallankumouksen toimeenpanemiseen ja ”vastavallankumouksellisten” eliminoimiseen.

Kotkan seudun punaisten sotilaallinen järjestäytyminen oli varsin pitkällä jo loka-marraskuussa 1917, jolloin he perustivat kokonaisen armeijan, Kymin armeijan. Joukko-osastolle annettu armeija-nimitys on ehkä yliampuva, mutta sen käyttäminen kuvaa sille asetettuja tavoitteita. Sillä oli nimittäin hyökkäys- ja valloitustehtävä.22″ (Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 21)

Keskusteluako, vaiko ei?

Viime päivinä on ilmennyt tämmöinen  ilmiö, että ei vastaväitteitä hyväksytä, vaan poistetaan avausta arvosteltavat kommentit. Tosiasiassa se sääntöjen mukaan on avaajan oikeus ja siinä ei sanomista.

Keskustelu; onko se keskustelua, että vastaanväittäjien kommentit poistetaan? Mielestäni keskustelua on se, että tehdään avaus, altistetaan avaajan mielipide jopa arvostelullekkin. Asiattomat kommentit, avauksesta poikkeavat, jotain keskustelijaa solvaavat tietenkin saa ja tulee poistaa.

Jos kuitenkaan se ei ole tärkeää, mitä kommentoija sanoo vaan kuka sanoo??? Lieneekö blogin hengen  mukaista toimintaa?

Itse asiassa esittäisin tämän myöskin ylläpidolle.

EU-Puola ”kriminalisoi lailla” puolalaisten roolin esiintuomisen holokaustissa…

Puolan hallitus on perjantaina säätänyt ”lain”, jolla ”kriminalisoidaan” Puolan, käytännössä Puollan kansaa alussa Liittoutuneiden piirissä edustamaan valitun Armia Krajowan (Valtakunnanarmeijan) rolli holocaustin toteuttamisessa.

Kun EU ensin sepittää vääriä ja järjettömiä olemattomia ”kansamurhia”, se samalla alkaa ”kriminalisoida” oikeita….

[While EU fabricates non-existing, nonsense ”genocides”, it tries in the same time to ”criminalize” recognition of real such…]

Puola menetti II maailmansodan aikana,saksalaismiehityksessä kansal- listen rajojen mukaan laskettuna 4 miljoonaa ja Suur-Puolan rajojen mu- kaan 5.6 miljoonaa alamaistaan  kansanmurhan ja sodan uhrina. Näistä 3 miljoonaa oli juutalaisia. Neljännesmiljoona oli puolalaisia taistelijoita Puolan lipun alla. Puolalaisia siviilejä oli ehkä sen varran kuin taistelijoita- kin. Loput olivat vähemmistökansallisuuksien ja -uskontojen murhattuja edustajia.

Country Military Deaths Total Civilian and Military Deaths

Poland …………240,000 …………….5,600,000

…. (see discussiion)

Puola on pitänyt yllä suunnataonta melua ja pauhua Katynissa ammu- tuista Puolan armeijan upsereista ja muista silmäätekevistä, joita on todistettavasti ammuttiin tuota lajia 1440: heistä on siellä muistolaatat. Muut Göebbelsinkin löytmistä 4420 ruumiistakin olivat muita, ehkä jotkut puolalaisiakin.

https://www.haaretz.com/world-news/europe/.premium.MAGAZINE-orgy-of-murder-the-poles-who-hunted-jews-and-turned-them-in-1.5430977

German and Polish police, Poland, 1943. Yulia Krasnodembsky, from ’Hunt for the Jews.’

’Orgy of Murder’: The Poles Who ’Hunted’ Jews and Turned Them Over to the Nazis

More than 200,000 Jews were killed, directly or indirectly, by Poles in World War II, says historian Jan Grabowski, who studied the brutal persecution of the victims. His conclusion: There were no bystanders in the Holocaust.

https://www.haaretz.com/israel-news/.premium-polish-victims-of-the-whitewashing-of-history-are-now-the-perpetrators-1.5767939

Analysis With New Holocaust Bill, Polish Victims of the Whitewashing of History Are Now Its Perpetrators

Seventy-three years since Stalin tried to suppress the story of Ausch- witz and deny Polish suffering, it is now the nationalist majority in Polish politics that is trying to enforce historic revisionism

Puolan vapautumisen historiaa 1944 vääristellään

Puolan keskitysleirimuseot tekevät fasistipropagandaa

YLE valehteli taas KATYNin oletetusta joukkomurhasta (15.07.2011)

Puolan tuomarimellakat: KEIDEN pitäisi nimittää oikeusviranomaiset?

 ***

https://yle.fi/uutiset/3-10052685

Puolan senaatti hyväksyi huolta herättäneen holokaustilain

Lain alkuperäinen idea oli parantaa Puolan imagoa, mutta se on närkästyttänyt juutalaisia ja saattaa vaikuttaa myös Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin.

1.2.2018

Muun muassa Israelin suututtanut niin sanottu holokaustilaki meni jälleen yhden pykälän lähemmäksi voimaantuloa Puolassa.

Lain mukaan toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien kutsuminen puolalaisiksi leireiksi voi johtaa enintään kolmen vuoden vankeustuomioon.

Saman pituiseen vankeusrangaistukseen voivat johtaa myös syytökset Puolan osallisuudesta kolmannen valtakunnan rikoksiin.

Laki eteni parlamentin käsittelystä senaattiin, joka hyväksyi sen torstaina äänin 57-23, kertoo AFP. Kaksi pidättäytyi äänestämästä.

Puolan senaatti äänesti 57-23 holokaustilain puolesta torstaina. Kaksi jätti äänestämättä. Seuraavaksi laki etenee presidentin allekirjoitettavaksi. EPA

Israelin pääministeri: Emme hyväksy totuuden vääristelyä

Israelin pääministeri on arvostellut jyrkästi lakia ja vetosi sunnuntaina senaattiin ja presidenttiin, jotta lakia muutettaisiin ennen sen hyväksymistä.

– Emme hyväksy minkäänlaista totuudenvääristelyä ja historian uudelleenkirjoittamista tai juutalaisten kansanmurhan kieltämistä, sanoi pääministeri Benjamin Netanjahu.

Jerusalemissa sijaitsevan holokausti-museon Yad Vashemin mukaan laki vääristää valheellisesti historiallista totuutta siitä, että osa puolalaisista auttoi saksalaisia toisen maailmansodan aikana.

Museovieras tutustui juutalaisten kansanmurhasta kertovaan valokuva-kokoelmaan Jerusalemin Yad Vashemissa. Näyttelyssä on 1500 saksalaisten, juutalaisten ja liittoutuneiden joukkojen ottamaa holokaustikuvaa ja 13 filmiä. EPA

Yhdysvaltain juutalaisia edustavan järjestön johtaja David Harris kehotti Puolaa keskittymään kriminalisoinnin sijaan kasvatustyöhön, joka vähentäisi virheellistä ja vahingoittavaa puhetta.

Yhdysvallat huolissaan sananvapaudesta

Myös Yhdysvallat on ottanut kantaa lakiin. Maan ulkoministeriön mukaan laki herättää kysymyksiä sananvapauden ja akateemisen keskustelun rajoittamisesta Puolassa.

Ulkoministeriö antoi ymmärtää, että laki herättää myös huolta siitä, millaiset vaikutukset sillä on Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin. Yhdysvallat on Israelin liittolainen.

Puolan presidentti voisi periaatteessa estää lain voimaantulon

Presidentti Andrzej Duda on kertonut olevansa ihmeissään reaktioista, joita laki on herättänyt Israelissa. Hän pitää niitä erittäin epäsuotuisina.

Presidentti voisi vielä käyttää veto-oikeuttaan ja estää lain voimaan- tulon. Hän totesi kuitenkin maanantaina, ettei voi enää peruuttaa asiassa, ja että Puolalla on oikeus puolustaa ”historiallista totuutta”.

Hänen on määrä allekirjoittaa laki kolmen viikon kuluttua.

Holokaustista kertova museo on myöntänyt kunniamitaleja myös mo- nille puolalaisille ”oikeamielisyydestä kansakuntien joukossa” liittyen toisen maailmansodan aikaiseen toimintaan juutalaisten hyväksi. EPA

Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan toisen maailmansodan alkupuolella ja miehitti maan. Kolme miljoonaa juutalaista sai Puolassa surmansa –pääosin saksalaisten eri puolille maata rakennuttamilla keskitysleireillä.

https://yle.fi/uutiset/3-9692498

https://www.haaretz.com/world-news/europe/polish-senate-begins-debate-on-controversial-holocaust-bill-1.5784412

28.1.1918 – 100 vuotta sitten

Viimeisenä toimenpiteenään ennen punakapinan alkua senaatti antoi kansalle julistuksen, joka oli päivätty 28.1.1918, jossa ilmoitettiin että kenraali Mannerheim oli nimitetty ylipäälliköksi ja että suojeluskunnat olivat laillisen hallituksen joukkoja:

Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.

Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaranalaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistetut yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali G. Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä,  minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi.

Ne harhaanjohdetut kansalaiset, jotka asevoimin ovat nousseet laillista yhteiskuntajärjestystä tuhoamaan, luopukoot viipymättä tästä yrityksestä ja viekööt aseensa maan hallitukselle uskollisille joukoille. Elleivät he tekonsa rikollisuutta huomaa ja sen johdosta alistu, niin muistakoot, että heidän yrityksensä on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan. Hallituksen joukot ovat jo vallanneet suuren osan maata ja lähenevät etelässä ja lounaassa olevia kaupunkeja. Mitkään vastukset eivät tule niitä pidättämään niiden taistellessa isänmaan vapauden puolesta maan pettureita vastaan.”[i]

Jo aamupäivällä 28.1.1918 oli ilmeistä, että venäläisten joukkojen aseistariisunnan alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille.


[i] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 262-263

Suomen historiaa ja historiaa Suomessa.

Uskomaton määrä päivittäin tulee uutisia sisällissodasta; hyväkö vaiko huono asia. Joku tietenkin sanoo; mitä niitä vanhoja kaivelemaan; niinpä niin. Kyllä oman maansa historia tulee tuntea, se on itsestään selvää, vai onko? Kuitenkin, aivan kuin prof Heikki Ylikangas mainitsee, ainoata oikein kirjoitettua historiaa ei oikeastaan ole, sen asian takaavat ennakkoasenteet ja poliittiset asennoitumiset. Mitä tutkija saa sanoa tulematta leimatuksi, kuten hän mainitsee, jos poikkeat hyväksytystä ”historiasta” liikaa, tulet saamaan kommunistin leiman.

Historiallisia tapahtumia on myöskin ”valkopesty”, niin historiaa kuin henkilöhistoriaakin. Rakennetaan ihannekuvia palvomisen kohteiksi; mallia Neuvostoliitto. Tänä päivänä on aineistoja avattu niin paljon, että historiallisiin dokumentteihin perustuen päästään useinkin varsin totutusta historiakäsityksestä toiseenkin lopputulokseen.  Edellinen perustuu siis historiantutkijoihin.

Lukija, joka haluaa asennoitua puolueettomasti historiaan nähden ja haluaa tietää, ei ”totuuden” vaan totuuden, mahdollisimman tarkoin, ei ole helppoa hänelläkään.

Mielenkiintoinen asia sitten lienee myöskin tämä historian toistuvuus; miten pieni valtio joutuu suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, jopa toistuvasti sama asetelma. Hyvä esimerkki lienee Saksa. Tuli auttamaan ja aseistamaan Suomen konfliktitilassa 1918, tuli mutta ”ketunhäntä kainalossa”, kutsuttuna mutta myöskin itse itsensä kutsuen ja kuinka ollakkaan, sama kuvio toistui parikymmentä vuotta myöhemmin ja lopputulos Suomen osalta ehkä vieläkin huonompi kuin 1918.

Historiallisia totuuksia voi kyllä julistaa värilasit päässä mutta se totuus saattaa olla vähän niin ja näin.

Siis yhteiskunnan pitäisi jakaa rahaa vastikkeetta?

https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/tanskassa-tyoton-joutuu-jopa-siivoamaan-puistoja-mina-kutsuisin-sita-rangaistukseksi-200698248/

”Tanskassa työttömän on oltava todella aktiivinen, jos mielii saada työttömyyskorvauksen. Työnhakija voidaan ohjata jopa siivoamaan yleistä puistoa, jos muuta työtä ei tahdo löytyä ja työttömyys on kestänyt jo jonkin aikaa.”

Työntekijäjärjestöt ovat  kovasti kehuneet Tanskan mallia, mutta tämä on tietoisesti jätetty kertomatta.

Toisaalta joku voisi perustella, miksi yhteiskunnan pitäisi jakaa rahaa vastikkeetta työttömille eikä mitään saisi vaatia vastikkeeksi.

YLE (Maailmapolitiikan arkipäivää) sepitti TAAS Trumpille uuden ”uskonnon”: ”EVANKELIKAALI”…

YLEn ”Maailmanpolitiikan arkipäivää” keksi tänään klo 14.17 Donald Trumpille kokonaan uuden uskonnon: ”(äärioikeistolainen) EVANKELIKAALI”, jollaiset kuulemma äänestivät Trumpia, tilanne huomoiden ”hänet valtaan”!

Donald on kuitenkin  PRESBYTEERI (PCUSA), jonka uskonnon hän on itse 14-vuotiaana sotilasakatemian oppilaana omasta aloitteestaan valinnut ja aina ilmoittanut olleensa erittäin tyytyväinen valintaansa. Hänen äitinsä kuului toiseen, ”skottilaiseen” presbyteeriryhmään, ja isänsä vaihtoi luterilaisesta kirḱosta kalvinistiseen ”menestyksen teo- logia” -seurakuntaan, Manhattanin Marmorikirkkoseurakuntaan, johon Donald ei ole koskaan kuulunut, vaikka onkin siellä kerran vihitty avio- liittoon. Marmorikirkkoseurakunnan kuuluisa ”tähti” oli psykiatrisesta puoskaroinnista tuomittu ”menestyksen teologi”-TV-evankelista Norman Vicent Peale. Häntä yritettiin vaalikampanjan yhteydessä väellä ja vängällä vääristellä Donaldin ”hengelliseksi isäksi”, vaikka sekä seurakunta että Donald kiistivät tämän kerta toisensa jälkeen päättä- väisesti, kuitenkin keskinäistä kunnioitusta osoittaen, kuten varsinkin presbyteerien oppiin kuuluu.

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/390631

”Evankelikaalit” korostavat mystistä ”perskohtaisen hengellisen uudel- leensyntymisen kokemusta”, heitä ovat monet mtodistit (Hillary? Donald ja hän eivät voisi ikinä kuulua samaan kirkkoon! Opeilla on sama perustaja John Wesley 1703-1791 ), jotkut baptistit (Billy Graham, jne.), erityiset evankeeliset anglikaanit ja jotkut luterilaiset.

YLEn mukaan ”evankelikaalit ovat fanaattisia Israel-faneja, joihin verraten juutalaiset itse ovat peljon moniarvoisempia”.

MIKSI muuten PRESBYTEERIKIRKKO ON YLE:LLE ”PERKELEESTÄ????!!!

VAINKO siksi, että Donald kuuluu siihen???!!!