Äänestät myös heitä 1/2

Jottei presidentinvaalien valinta olisi liian helppoa, on hyvä ajatella hetki myös presidentin taustaryhmiä. Presidentin asema nostaa myös lähipiirin ja tukijoiden asemaa korkeammalle. Ketä siis presidentin lähipiireihin kuuluu, ketkä saavat valinnasta bonusta? Jaan jutun kahteen osaan, tässä ensimmäinen.

Niinistö ja vaikea raha

Presidenttimme Sauli Niinistö on saanut hyvät pisteet kansalta varsin siistillä pelillä ja oikeilla teoilla. Hänen rahoituksensa lähteistä kuitenkin paljastuu rahan nuiva puoli. Veronkierto on vahvoilla ja rehellinen veronmaksu etäällä. Eipä hän juuri ole kipeästä aiheesta puhunutkaan, vaikka toki selvä on että Sipilän niskaan tämä ongelma lähinnä kaatuukin. Yhtä kaikki, taloudellinen yhteen hiileen puhaltaminen ei ole taustavoimissa vahvoilla.

Haatainen, veto-oikeus ja kassakaappi

Tuula Haataisen hajuton ja mauton kampanja ei oikein anna pohjaa tutkia ehdokasta itsessään, eivätkä hänestä tunnu pitävän edes demarit. Sen sijaan taustavoimissa on suuri, mahtava ja punainen SAK. SAK on järjestänyt hänelle markkinointitilaisuuksia ja onpa perheessä laitoksen taustaa vahvastikin edustettuna. SAK:lla on yksi maamme mahtavimpia verottajalta piilotettuja rahastoja sekä täysin epädemokraattinen veto-oikeus isoon osaan eduskunnan toimia. Saisiko tämä rikas ja lain yläpuolelta vaikuttava kabinetti yllättävää nostetta Haataisen myötä?

Torvalds ja erivapaudet

Nils Torvalds on edustanut RKP:ssä outoa linjaa, esittäessään jopa pientä ymmärrystä kielipolitiikan uudistajien suuntaan. Se on toki hienoa show’ta, sillä päätöksissään hän on ehta kuppikuntansa kannattaja. Taustalla on myös suomenruotsalaisten karmivin eliitti. On säätiöitä, on veronkiertoa, on segregaatiota, on lasten eristämistä, on rokotevastaisuutta, on väkivaltaa ja rotuoppiakin. Mikään palanen hänen taustavoimissaan ei kestä päivänvaloa enkä rohkene edes ajatella miten vahvaksi ne voisivat nousta Torvaldsin vanavedessä.

Vanhanen ja pimeä maaseutu

Oli lautakasatapauksesta mitä mieltä vaan, se kuvastaa Matti Vanhasen tyyliä. Jätän nyt tässä väliin omat henkilökohtaiset kokemukseni miehen ikävistä teoista ja keskityn siihen mitä iso media on kertonut. Sieltä ja täältä on tullut omalle elämälle pientä nostetta ja maisemat vaihtuvat nopeasti heti konjakkipullojen määrän laskiessa. Sen sijaan miehen takana oleva organisaatio on miestä väkevämpi, kattaen vaikkapa Suomen ennätyksen suojatyöpaikoista ja kikkailuviroista pitkin maakuntia. Aivan toinen asia on kepun läheinen suhde maaseudun äärikristillisten liikkeiden kanssa – naisvihaa, väkivaltaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä – siitä on pienet kepulaiset tehty. Voisiko ääni Vanhaselle olla myös ääni ultrakonservatiivisille ääriuskonnoille?

Jatkuu…

Parin päivän sisään toinen osa, jossa sitten Huhtasaari, Haavisto, Kyllönen ja Väyrynen.

Hyvää loppiaista

Tämän päivän ohjelma: Pari kaveria tulee kylään saunomaan ja viettämään iltaa.

A-.olutta en raaskinut ostaa, kun oli vielä niin hinnakasta. Eiköhän pikkuhiljaa kaupat hilaa sen hintaa alaspäin. Ostin laatikon karhun kolmosta. Eilen ostin alkosta pari pulloa Chileläistä punkkua. Näillä mennään.

Se on moro.

Sähkökatkon varalta.

Pelastusylijohtajan hienot ohjeet;

Sähkökatkon varalta kotona on oltava
taskulamppu ja ladattava lyhty(millä ladataan)
kynttilöitä, tuikkuja ja tulitikkuja
(paristokäyttöinen radio)
paristoja radiota ja taskulamppua varten
varasulakkeita (kaikillahan on)
laturi, jolla voi ladata matkapuhelimen ilman sähköä
polttopuita, jos kotona on takka tai puu-uuni
käteistä rahaa (no totta mooses kaikilla, joilla tulisija on, lienee myöskin polttopuita)
lääkkeitä, sidetarpeita, desinfiointiaineita ja pyyhkeitä
kotivaraa, eli elintarvikkeita ja juomavettä ja muita päivittäin välttämättömiä tavaroita, kuten henkilökohtaisia lääkkeitä useaksi päiväksi, jopa viikoksi
Hän suosittaa perehtymään esimerkiksi Pelastusalan keskusjärjestön (Spek) nettisivuilleen
Ylläolevat ohjeet vaikuttavat alkujaan melko hienoilta…mutta.  Rivi- ja omakotitalon asukkaan varustukseen kuuluisi ehdottomasti, vaikka pienikin digitaalinen agregaatti; saat kännykän ja tietokoneen ladattua, siis radiota et tarvitse. Pieni 1000W, runsas 4A, riittää kyllä lataamaan tietokoneet, kännykät,  jopa valaistukseenkin, tuplasti suurempi pitää kodin kylmätilat toiminnassa.

Ruokaahan (jääkaappi, pakastin, kaikilla lienee. Viisaat kuivaavat kaiken mahdollisen elintarvikkeen; ei tarvita sähköä.

Uutisessa kysyttiin, tulisitko viikon ilman sähköä toimeen; minun vastaukseni olisi, tulisin.

Nyt on pakko

Hallitus laatii pakkolakeja.
Kaikenmaailman dosentit on valjastettu puolestapuhujiksi.
Sinisten V5 loikanneiden joukko siunaa ja uskoo voittavansa vaalit.
Ja sitten asiaan:
On hyvä että jokainen työtön pakotetaan etsimään neulaa heinäsuovasta.
Aikojen alussa hallitus järjesti hätätöitä,
– mutta nyt työttömien on itse taiottava se työpaikka
kyllä sokea kanakin jyvän löytää sanoo vanha viisaus.
Jälkikommentti:
Lisääntyykö työpaikat jos yhtä vapaata työpaikkaa kohden lisätää
hakijoiden määrää esim tuhannella?
Kyllä lisääntyy annetaan se yksi työpaikka kolmeksi päiväksi ja sitten taas seuraavalle.
Ehdotus:
Jaetaan jokainen työpaikka kahdelle siten että tehdään neljän tunnin työpäiviä.
Näin työpaikat lisääntyvät tuplasti ja meillä on työvoimapula
siten voimme ottaa hallituksen haluamaa työvoimaa ulkomailta.

Ruotsiin turvapaikkaa hakemaan

Uutiset kertovat, että Sipilän Kepu-vetoinen hallitus suunittelee uusia ”pakkoja” jopa pitkäaikaissairille. Mitähän sen jälkeen. Tuleeko Sipilän Suomesta pakkovalta, jossa lakien voimalla pakotetaan elämään juuri siten, kuin hallitus määrää.

Hallituksen esittämien lakien läpimeno on varmaa, kun hallituspuolueiden kansanedustajat pakotetaan äänestämään niiden puolesta. Sitten on vielä se Soinin loikkarijoukkio, joka varmistaa lakien hyväksymiseen.

Otsikkoon viitaten on alettava suunnitella Suomesta poislähtöä. Lähin paikka on Ruotsi, joka on sivistyneempi, valistuneempi ja demokraattisempi, kuin Suomi. Miksi emme voisi hakea Ruotsista turvaa, kun Suomessa meitä uhkaa pakkovalta. Kepu on tehnyt Suomesta oikein junttien maan.

Ittensä puolesta -yksinpuhelu Armon kintereillä

  • Taru Hallikainen, Armon kintereillä, Arktinen Banaani, 2017

Kirjan kuues luku, Sukupuolen vankina, Anita (entinen Jari) Pistemaa

_____

– olipa kerran koira, tämän mittanen ja tämän korkunen, ei mithän arvioita eikä arvosteluja, soli täyellinen koira, semmosenhaan, ihana ja rakastettava.

– silmät selälhään kattoa vain, mikä koira tuossa tai kuka tuo ihminen on tai kuka mie olen, mutta niin monet ei kykene kattohmaan, niilä mennee syän nurin ja pään sisälä semmonen karuselli, että äkkiä joku leima tuole othaan tai koirasta puhheenollen, huonotapanen eikähän sole mithän rotuakhaan.

– meissä aktivoituu helposti liikaa meile ittele, mei kestetä nähä, alkaa pilkka, torjunta, arvostelu, viha kasvaa toisenlaista kohthaan.

– hallitteeko minua mielistelyn halu ja tarve vai olisinko kaiken uhallaki uskollinen ittellinen, näen maailman kauhneuen ja uskallan olla ja uskallan antaa toisenki olla kauhniita semmosenako olhan.

– olenko itte tuttu ees ittelleni, tulla tutuksi ittensä kans, voikos tältä elämältä enämpää pyytääkkö, että tuntea oma maallinen ja henkinenki ilmentymisensä ja hyväksyä seko vettä vaan, ooh, mikä ihana ajatus.

– yksinäisyyttä on muuten olla tuntematta itteä ja sillonhan ei voi tuntea kethän muutakkaan?

– olla korskea hieno suorittaja tai vaijjeta ittestä ittensä eessä, kulkea pää painuksissa tai kattoa ylhäälä alas itteään ja muita, tai kattoa sivhuun itteä ja muita, vältellä ittensä näkemistä ja sillain estää ittensä kohtaamista.

– selittää asioita pois ittestä tai itteltä, kertoo ittele ja toisile tarinoita, ihan itte estää itteänsä näkemästä ittensä ja elämänsä.

– kritiikin kannukset vaan koliseeko molhan niin muka viishaita ja kaikkitietäviä ja pikkuihminen meissä itkee hiljasta toivotonta itkuako kukhan ei kuule meitä, ei ymmärrä meitä.

– vai kuunneltasko sittekki, ihan pikkusen kuunneltasko ihan itte itteämme, että mitä meile kuuluu?

– pikkuhiljaa opeteltas kuuhleen meissä jokhaisessa ittessämme olevaa sisäistä lasta ja hänen itkuaan.

– sisäinen lapsi, jota rakastettaan, kykenee nauttiin elämän asioista, haluaa leikkiä, iloita, kokea olevansa turvassa, häntä ei hylätä eikä komennella tietynlaiseksi vaan hän saa kokea ääretöntä hyväksymistä ja ehdotonta rakkautta aamusta ilthaan.

– häntä, siis sisäistä lasta kuuntelemalla ja rakastamalla molhan yhteyessä itteemme, olhan ittessämme, no sitä enämpää ei elämältä voi pyytääkkö antaa ittensä olla oma ittensä niinko on ja antaa ittensä ja toisten ellää omana ittehnään täyttä ommaa elämää.

Rakhauella hilkkapien

Pikaisesti: Digipalvelupiste joka kylään?

Heikki Karjalaisen taannoisen blogauksen kommenteissa nousi esille wanha keskustelu – mitäpä jos joka kylässä olisi ns. digipalvelupiste josta saisi apua ja paikan hoitaa aivan kaikki netitse hoidettavat palvelut, pankista verkkokauppaan ja terveystiedoista kansalaisaloitteisiin.

Olisiko tämä jotain mitä kannattaisi työstää koherentiksi ideaksi ja laajemmaksi keskusteluksi? Huolin mielipiteitä, sitten tiedän käytänkö tämän suunnitteluun ihan oikeaa aikaa.

Rasismihysteria on jo naurettavaa

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801052200649569_u0.shtml

”Rasistisena pidetty linnunnimi ”kafferikiitäjä” muutettiin Suomessa – ”Sitä ei pidetä enää sopivana”.”

Jo on rasismihysteerikoilla hirveä pelko ”rasismista”, kun tällaisia vanhoja nimiä muutellaan, vaikka niitä ei nostaali ihminen mihinkään rasistiseen toimintaan edes osaa kytkeä.

Varjele noilta ”suvaitsevilta”.

Sää on ihan /Cstä, mutta eihän sille mitään voi

Tänne Varkauden seudulle satoi jo ihan mukavasti lunta, joten elättelin toiveita pääseväni hiihtämään sekä ladulle, että myöhemmin myös metsäsuksillani repun kera.

Lämpötila on kuitenkin ollut jo päiviä plussan puolella, joten ei tee mieli edes kävellä saati sitten hiihtää. Ampumaradalle menevä tiekin on luultavasti surkeassa kunnossa.

Poppamiehet ennustavat vielä huomiseksikin tätä samaa loskakeliä, mutta sitten muka pitäisi pakastua. Toivottavasti pakastuu ennen kuin lumet häviää – Grrr…