Ylen presidenttiehdokkaiden tentit

Ylen presidenttiehdokkaiden tentit aloitettiin Paavo Väyrysellä. Haastattelijaksi valittu toimittaja oli ammattitaidoton moukka, jonka ainoa tarkoitus oli saattaa Väyrynen huonoon valoon kansalaisten silmissä. Onneksi Väyrynen on niin kokenut vanha tekijä, että hän jäänyt tuleen makaamaan, vaan piti  hyvin puolensa.

Toisena presidenttiehdokkana marssitettiin ruudun eteen Laura Huhtasaari. Naistoimittaja, joka oli valittu hiillostamaan Lauraa oli silmin nähden alusta alkaen vihamielinen. Hän esitti mielikuvituksellisia hypoteeseja Suomeen kohdistuvista uhista ja vaati niihin Lauralta ratkaisuehdotuksia. Ikään kuin tuleva mahdollinen prresidentti kertoisi julkisuudessa etukäteen, miten hän aikoo toimia. Toimittajalla täytyy olla kanan aivot, kun esittääkin moisia. Toimittaja oli saanut tehtäväksi esimiehiltään saattaa Huhtasaari mahdollisimman huonoon valoon, koska hän on Suomen EU-politiikasta toisinajattelija ja erittäin hyvä esiintyjä, jolla on  lavasäteilyä ja karismaa.

Kolmantena ehdokkaana oli RKP:n ehdokas. Hän sai jo paljon pehmeämmän ja asiallisemman kohtelun, kuin Väyrynen ja Huhtasaari. Haastattelijat oli vaihdettu ammattilaisiin ja jälki näkyi.

Mielenkiinnolla odotetaan istuvan presidentin Sauli Niinistön  haastattelua. Onko Ylen ajankohtaistoimituksella kanttia panna haastattelijaksi toimittaja, joka panee Niinistön yhtä ahtaalle, kuin Väyrynen ja Huhtasaari pantiin.

Kaiken kaikkiaan on selviö, että Yle aikoo vaikuttaa vaalien lopputulkseen. Yle tukee Sipilän hallitusta ja Yle osoittaa kiitollisuuttaan hallitukselle Yle pakkoverosta. Kaikki, jotka ovat eri linjoilla Suomessa noudatetusta poliitiikasta yritetään painaa maan rakoon.

Nuoren syrjäytyminen

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/239141-sitra-ja-thl-laskivat-syrjaytymisen-kustannuksen-370-000-eu-vahintaan

– Kustannukset vähintään 370.000 € jokaista syrjäytynyttä kohden?
Me plokkarit olemme jo vanhoja ja syrjäytyneitä itsekin vaikka olemme tehneet ansiotyötä monet 40 vuotta.
– Itse kannan huolta nuorista ja odotan hallituksemme havahtuvat ettei syrjäytynyttä nuorta nosteta piiskalla.
– Koulutuksesta on säästetty vaikka siihen pitäisi satsata etenkin niiden kohdalla jotka ovat syrjäytymässä.
Tiedän lähipiirissä erään ADH-nuoren joka syrjäytyi ylivilkkautensa ja keskittymiskyvyn johdosta. Hänet olisi pelastanut pienempi erityisluokkakoko, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ollut saatavilla. Ko nuori on älykäs ja oppii asioita kerrasta, mutta hänet on syrjäytetty myös ammattikoulusta. Nyt meillä on tyrmätty nuori jota ei enää voida pelastaa.

Puunpolton tekniikkaa; hiukkaspäästöt.

Click to access Puunpolton-pienhiukkaset-ja-niiden-vähentäminen-Jarkko-Tissari.pdf

Yllä tutkimus pientulisijojen hiukkaspäästöistä ja niiden vähentämisestä. S 24. erityisen hyvä kuva oikeasta sytystekniikasta. AL:n sivustoilla Motiva:n keksintö, kuinka tuli pitää sytyttää puiden päältä. Se on itsestään selvyys.

No sitenhän se sananmukaisesti ymmärrettiin ja ihmeteltiin. Tosiasia kuitenkin on, ken joskus hangelle tulet on tehnyt, oivaltaa, että kysehän on nimenomaan syttyjen laittaminen ns puupedille (kuiville puille), ei kylmälle arinalle. Syttyjen päälle sitten hieman ohuehkoja klapeja ja kunnon veto tulisijaan. Sitten vaan katsomaan mitä sieltä piipunpäästä tulee; mustan sinistä savua = runsaasti pienhiukkasia, sinistä savua = keskinkertaisesti pienhiukkasia ja jos piipusta tulee vaaleanharmaata savua tai, mikä parasta, ei oikein havaittavaa savua, sytytys on onnistunut oikein.

Ns ”kitupoltto”, jota moni tulisijassa vieläkin harjoittaa, se on silkkaa taitamattomuutta. Tulen pitää saada happea ja runsaasti. Papereita, pahvia, yms ei tulisijaan saisi lainkaan laittaa.

Meillä nuohooja vuodesta toiseen jaksaa ihmetellä tulisijojemme vähäistä nokimäärää.

niinpä niin….

Presidentin vaalien kampanjat ovat käynnissä. Taas otetaan esille asioita joille kukaan ei loppujen lopuksi kuitenkaan halua tehdä mitään. Puhutaan ettei aktiivimalli edesauta eriarvoistumista ja Vartiainen aivan hymyssä suin kertoi eilen ettei 4,5 % työttömyysrahasta ole paljoa. Kyllä se esimerkiksi peruspäivärahalla elävälle on todella paljon. Tämän lisäksi on karenssin vaara , jopa monen kohdalla todennäköisyys.

Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria joista suuri osa on nuoria miehiä. Oppilaitoksia käytetään kuntouttavana instanssina mm. mielenterveyspotilaille jotka iältään ovat alle 20 vuotiaita. Samaan aikaan hallitus leikkaa koulutusmäärärahoja ja ajaa sisään suurimman ammatillisen koulutuksen muutoksen mitä on aikoihin nähty. 16-vuotias herraterttu asetetaan samaan asemaan jo elämän- ja työkokemusta omaavan ammatinvaihtajan kanssa. Näytöillä mitataan osaamista samoin kriteerein iästä ja kokemuksesta huolimatta. Samaan aikaan oppilaitokset lisäävät etä- ja itseopiskelua ja opettajien tunteja ja jopa opettajia vähennetään rankalla kädellä. Digi digi hoetaan ja opetellaan kädentaitoja diginä….pianhan ne rakennuksetkin rakennetaan virtuaalina, syödään virtuaalina, naia napsautetaan virtuaalina ja kaikki muukin virtuaalina.

Virtuaalisti yli 40 vuotta työelämässä olleena ihemettelen sitä kuinka hallituksemme toisensa jälkeen luo mahdollisuuksia super-rikkaille ansaita aina vaan enemmän, suorittavan tason ansioista leikaten. Katsokaa rakentamista ja rakennusten hintoja ja sanokaa minun olevan väärässä. Kausi kaudelta mahdollistetaan ahneuden lisääntyminen, siihen osallistuvat niin ammattiyhdistykset kuin työnantajatahokin hallitusten ohella. Viimeisimpänä esimerkkinä maksaa maahanmuuttajalle pienempää palkkaa kuin kantasuomalaisille,,,,kannusti aktiivimalliin ? En ole yhdenkään ammattiyhdistyspomon tai järjestön huomannut puuttuvan kaavaikuihin. Toinen esimerkki oli jakaa paperittomille maahanmuuttajille rahaa samalla poistaen se suomen köyhälistöltä ruoka-avusta yms.

Mitä sillä on loppujen lopuksi väliä kuka on presidentti, eihän hänellä ole mitään valtaoikeuksia enää. Mitä sillä loppujen lopuksi on enää väliä mikä puolue pitää päämismisteripaikkaa, kaikista tulee kuuliaisia alamaisia kuitenkin kun omat asiat ovat hyvin. Kaikki puolueet antavat pieniä armopaloja tyynnytelläkseen kansaa. Ihmisistä ylipäätään on tullut omahyväisiä ja ahneita. Kaikki pyritään yhtiöittämään, huokeista asunnoista,arava-rahalla rakennetuista lähtien ja yhtiöittäminen oikeuttaa tietenkin hintojen nousuun onhan yhtiössä jakajia enemmän ja paljon tärkeämpiä kuin se pieni ihminen siellä keskellä. Sama se on koulutuksessa, ihmettelen kuka näitä kuningasideoita oikein saa. Kuvitellaan että näillä eväillä pieni yrittäjä ilmaiseksi alkaa lapsenvahdiksi. Mihin laitamme ne ihmiset jotka eivät täytä ammattitaitovaatimuksia ja arvioinnin kriteereitä , he kuitenkin pystyvät joihinkin töihin. Mutta sellaisia töitä ei ole enää. Mieluummin käytetään esimerkiksi ammattinsa hallitsevan opettajan aikaa palavereissa, tarvikehankinnoissa, paperien täyttämisessä , vuosisuunnitelmien laadinnassa, ja kaikessa muussa työssä minkä joku muu voisi hoitaa. Juurikin oli lehdessä juttua kuinka asiat mm. hoitoalalla menee, hoitajat tekee mm lääkärin, siivoojan, talonmiehen jne töitä. Sen sijaan että saisi hoitaa oman työnsä kunnolla.

Ahneuden vähentämiseen tarvittaisiin mm hyvää esimerkkiä niiltä jotka ovat johtoasemassa, hallitukselta, maan ja yritysten johdolta ja sitähän mm. suomen valtio antaa esimerkiksi sopeutumiseläkkeiden muodossa. Ja entiset ja usein jo varakkaat edustajat käyttävät sitä härskisti hyväkseen. Etuuksia käyttää hyväkseen toki myös vähävaraisempi kansa. Meidät on vallannut laiskuus ja omahyväisyys yhteisöllisyyden sijaan. Mitä sille sitten voisi tehdä ? Siinäpä viisauden kysymys. Mielestäni ensimmäisenä pitäisi oppia kuulemisen ja tuntemisen taito. Voisi joskus kysyä sieltä ruohonjuuritasoltakin ennen suuria mullistuksia jotka sitten kuitenkin osoittautuvat katastrofiksi. On se ihminen kumma epeli, virtuaalistikin……

Piispan hiippa

Kirkollista menoa sviitissä kokista ja kuitit osin hukassa?
Laajaa menoa.
Olen aina ajatellut että pappiin ja piispaan voi luottaa ja he omalla esimerkillään
näyttävät kaitsettavilleen mallia?
Toki en osaa arvostaa nuoria pappeja, mutta eikö piispaa valitessa katsota ikää ja valittavan taustoja?
– Nyt menee harkintaan kirkosta eroaminen.

Siskonmakkarakeitto.

Sitä tuli tänään syötyä. Resepti, siis se perusperiaate, Kodin keittokirjasta v 1957. Kuitenkin vahvasti modattuna. Vaimoni ostaa nuo siskonmakkarat tuolta naapurista, puristaa kuorista makkaramassan semmoisiksi palleroiksi ja ruskistaa valkosipulissa ja sipulissa. Sitten keittelee melkein ohjeen mukaan, lisäten valkosipulia, tilliä, piparjuurta…yms, kaikkea en tiedä.

Keittoon lisätään ”Saaraa”, vaimoni kehittelemää sinappia ja sitten ripaus hunajaa. Hyvää siitä tulee, minä vaan aina sitä ”saaraa” vielä lisäilen.

Keittoruuat näin ”talvisin”, jos tietenkin muulloinkin, ovat hyvää ja maittavaa ruokaa.

Puoluediktatuurin makua

 

Jos puolueella ei ole omaa ehdokasta presidentinvaaleihin, niin eikö luulisi olevan erinomainen asia, että jäsenet käyvät avoimesti eri foorumeilla keskustelua eri vaihtoehdoista ja perustelevat kantojaan. Eikö se kerro puolueen vahvuudesta, demokratiasta ja suuresta sanan – ja mielipiteenvapauden arvostuksesta?

 

Mistä se taas kertoo, kun siis puolueella ei ole omaa ehdokasta ja siitä huolimatta puolueen johto keinoja kaihtamatta yrittää kaikin keinoin saada jäsenistön oman mieltymyksensä taakse? Kertooko se siitä, että puolueen johto elää omaa vierasta elämää jäsenistöstä? Kertooko kenties siitä kuinka johto olettaa kentän olevan vain lauma ”hyödyllisiä idiootteja” joita joudutaan kaitsemaan ja pitämään tiukassa ohjauksessa?

 

Tiukka kuri, ylhäältä alas sanelu, johdon täydellinen omaa erinomaisuutta kentästä ja kansasta tyystin vieraantunutta elämää viettävä eliitti on omiaan saamaan kylmänväreet selkäpiihin, kun puheeksi tulee miksi ihmiset karttavat poliittiseen toimintaan lähtemistä.

 

Miksi äänestää? Miksi lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan jos kerran asiat on jo valmiiksi ajateltu ja päätetty meidän puolesta? Olet antanut pienen piskuisen äänesi vaaleissa tai puoluevalinnoissa. Sen jälkeen sinua vaaditaan olemaan ns. kusi sukassa. Pulinat pois, viisaimmat ja älykkäimmät ovat saaneet valtakirjan, varokin astumasta heidän varpailleen.

 

Kansan enemmistö vastustaa Natoa. Kansan enemmistö aikoo näemmä äänestää istuvaa presidentti Sauli Niinistöä, joka taas on kovin Nato myönteinen. Presidenttiehdokkaista taas Paavo Väyrynen on ainoa ja varteenotettava, avoimesti ja rehellisesti Natoa vastustava ehdokas. Omakin puolueeni SKP vastustaa voimakkaasti Natoa ja suunnitelmia siihen liittymisestä.

 

Kuitenkin oma puolueeni, laajasta kentän mielipiteestä huolimatta tuomitsee Väyrysen. Yksissä tuumin puolueeni lyö kaikkien muiden puolueiden, siis uskokaa tai älkää, myös porvaripuolueiden mukana kiilaa Väyrystä vastaan, siis ehdokasta vastaan joka ainoana vastustaa Natoa jota siis oman puolueeni pitäisi vastustaa?

 

Mitä tästä pitäisi päätellä? Puolueeni kertoo kuka tai ketkä ovat oikeutettuja vastustamaan Natoa, euroa jne. Tyhmää kenttäväkeä ja kansaa kun pitää kädestä taluttaa. Ihmekös jos ovet käyvät tiuhaan pois puoluepolitiikasta ja ihmiset mutisevat, pitäkää perkele tunkkinne.

 

 

Sanktiomalli (ent. aktiivimalli) puhuttaa edelleen Suomea

Sanktiomalli on matkittu Tanskasta, mutta ei kokonaan, vaan osittain ainoastaan. Suomessa on liian vähän resurssoitu työvoimatoimistoja, jotta Tanskan malli voisi toteutua kokonaan. Tanskassa on vain 12 työtöntä yhdellä työvoimavirkailijalla, kun Suomessa on yli 160 työtöntä yhdellä virkailijalla.

Tanskassa siis työvoimavirkailija pystyy paneutumaan jokaisen työttömän asioihin ia auttamaan  häntä työpaikan löytämisessä eri tavalla, kuin Suomessa. Suomessa ongelma ei ole työttömien pasiivisuus, vaan hallituksen passiivisuus. Hallituksen täytyisi lisätä huomattavasti työvoimahallinnon resursseja eli virkailijoita, jos se haluaa saada työttömät töihin.

Sitten on vielä se kohtaantumisongelma. Kun työpaikat ovat muualla, kuin työttömät. Kuka kustantaa muuton työn perässä, kun työtömillä tuskin on varaa muuttokustannuksiin ja uuden asunnon hankintaan.

Hallituksen esitys sanktiomallille on torso. Siinä ei ole humioitu läheskään kaikkia asiaan vaikuttavia asioita. Ei voida puhua Tanskan mallista, vaan Sipilän hallituksen mallista, joka on per C:stä.

Radon

Meillä alkaa asuinhuoneistojen radontutkimukset huomenna. Koskee kaikkia Lahden Talot oyn alakerroksien vuokra-asuntoja, jollaisessa asustelen.

Radonmittausaika on kaksi kuukautta ja mittauspurkkien noudosta ilmoitetaan meille asukeille erikseen.

””Ainoa tapa selvittää asuntojen sisäilman radonpitoisuus on tehdä mittaukset. Radon on hajuton, mauton ja väritön kaasu, jota ihminen ei voi havaita aistinvaraisesti. Radon on terveydelle haitallista ja se kasvattaa keuhkosyöpäriskiä. Maaperä on radonin merkittävin lähde. Lahden alueella maaperän radonpitoisuudet ovat keskimääräistä korkeammat. Radonia voi kuitenkin esiintyä missäpäin Suomea tahansa. Lahden Talot Oy haluaa varmentaa kaikkien omistamiensa ja vuokraamiensa kohteiden terveelliset asuinolosuhteet myös radonin osalta.””

Vain alimmat kerrokset mitataan, koska radon kulkeutuu maaperästä vain ensimmäisen kerroksen tiloihin.

 

SUOMEN RADONHALLINTA

Lahden Talot Oy