Annan ääneni ennakkoon.

Ehkä jo huomenna, kun minulla ei ole kiireitä mihinkään suuntaan. Kumma kyllä netistä ei löydy tietoa Lahden ennakkoäänestyspaikoista, tai sitten en osannut etsiä.

Luulisi että ainakin pääkirjastossa on ja toinen kauppakeskus triossa, uskoisin.

Ehdokasta, jolle annan ääneni, minun ei tarvitse enää miettiä.

Rääväsuinen akka pilasi Huhtasaaren haastattelun maikkarilla

Maikkari oli jostain löytänyt, ehkä taxijonosta naishenkilön, joka on tarpeksi rääväsuinen haastattelemaan presidenttiehdokas Huhtasaarta. Jo etukäteen oli selvää, että maikkarin tarkoituksena oli mollata ja väheksyä Huhtasaarta kaikin tavoin.

Kysymksessä ei oikeastaan ollut sivistyneiden ihmisten haastattelu, vaan pikemminmkin kolmannen asteen kuulustelu. Koko ohjelma oli surkeimmasta päästä ja syynä oli maikkarin omat toimittajat.

Mitä mieltä on järjestää tällaisia haatatteluja, kun haastattelijoiden tai kuulustelijoiden asenteet on niin kielteisiä haatateltavaa kohtaan, kun oli.

Maikkari sai juuri 3 miljoonaa euroa tukea Sipilän hallitukselta. Oliko tämäkin haastattelu kiitollisuuden osoitus hallitukselle hyvästä lahjasta. Huhtasaarihan on täysin eri linjoilla mm. Suomen EU-politiikasta, kuin Sipilän hallitus.

Suomen Puolustusvoimien perustamisesta 100 vuotta

Lainaus: Suomeen oli joulukuussa 1917 palannut Venäjältä ansioitunut sotilas, kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Hän osallistui pariin suomalaisten upseerien perustaman sotilaskomitean kokoukseen, mutta arvioituaan ettei komitean haparoivasta työstä olisi tuloksia, Mannerheim sanoi sen kursailematta. Tämä vaikutti, ja komitean ehdotuksesta Svinhufvud valtuutti tammikuun 16. päivänä Mannerheimin järjestyksen säilyttämiseksi luotavien voimien päälliköksi. Kahta päivää myöhemmin kenraali matkusti Vaasaan mukanaan esikunnaksi muutettu sotilaskomitea, ja tammikuun 25. päivänä 1918 suojeluskunnat julistettiin hallituksen asevoimiksi, jolloin Mannerheimista tuli niiden ylipäällikkö. Senaatilla oli nyt armeija, tosin hyvin vaatimaton. ”[i]

”Ratkaiseva merkitys oli niin ollen Jääkäripataljoona 27:n miesten paluulla kotimaahan. Heistä 110 tuli Vaasan Vaskiluotoon helmikuun 18. päivänä laivoilla, joissa oli myös Suomen valtion Saksasta ostamaa materiaalia: 70 000 venäläistä kivääriä, 70 konekivääriä, 20 tykkiä ja runsaasti ammuksia. Suuri osa materiaalista oli sotasaalista mutta käyttökelpoisessa kunnossa. —

Helmikuun 25. päivänä saapui Vaasan satamaan kaksi laivaa mukanaan 950 suomalaista jääkäriä, ja myöhemmin tuli vielä toista sataa viivästynyttä jääkäriä, jotka ehtivät sotaan. — Suomeen helmikuuhun 1918 mennessä palanneista jääkäreistä 403 oli ylennetty upseerin arvoon, 13 suoraa päätä majuriksi, ja 661 aliupseeriksi. Matti Lauerma toteaa tämän vastanneen suurin piirtein Saksassa annettua koulutusta. — Taisteluissa jääkärit olivat urhoollisuuden ja velvollisuudentunnon esikuvana miehilleen, ja heitä kaatui vapaussodassa 127 miestä, joka kymmenes mukana ollut.”[ii]

”Armeijan miehistä eli vapaussotureista oli Rasilan mukaan talollisia ja heidän poikiaan 45%, torppareita ja mäkitupalaisia sekä näiden poikia 11%, työväkeä 23% sekä virkamiehiä, opiskelijoita ja yrittäjiä 17%. — Armeijan vahvuus näyttää olleen maaliskuussa noin 45 000 ja huhtikuun lopulla 70 000 miestä.”[iii]

[i] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 718

[ii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 734

[iii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa 2, 2001, sivu 732

Hyvät presidenttiehdokkaat

Kuuntelin melkein koko lauantaipäivän Ylen radio-ohjelmia presidenttiehdokkaista ja tuli hirveän ikävä fiilis, kun yhtä lukuunottamatta ehdokkaita vain haukuttiin, kritisoitiin ja moitittiin. Vastarannan kiiski ilmoittautuu ja aionkin kertoa jokaisesta presidenttiehdokkaasta yhden hyvän sanan kuvailemaan hänen parempia ominaisuuksiaan. Toivon, että kommenteissa tällä kertaa keskitytään vain positiivisiin asioihin ehdokkaista.

Pekka Haavisto on hyvä diplomaatti. Hän kuuntelee, ymmärtää, keskustelee eikä hosu tuomitsemaan.

Paavo Väyrynen on hyvin osaava. Hänen osaaminen maailmasta, valtioista, päättäjistä, historiasta, nykypäivästä ja kulttuureista on valtava.

Sauli Niinistö on hyvä poliitikko. Hän tuntee puolueet, politiikan pelin säännöt ja osaa tuoda puoluekoneistot mukaan tehokkaasti.

Laura Huhtasaari on hyvä kristitty. Hänellä on raamatun armon ja rakkauden sanomaa aina matkassa mukana.

Tuula Haatainen on hyvä feministi. Hän ei pelkää sanan käyttöä ja on valmis myös laajalti perustelemaan ja avaamaan sitä.

Merja Kyllönen on hyvä vastavoima. Hän näkee maailmaa myös köyhän ja hyljeksityn silmin.

Matti Vanhanen on hyvä viilipytty. Hän kestää kovatkin paineet maltillisena.

Nils Torvalds on hyvä porvari. Perinteisen arvokkaat porvarilliset arvot löytävät hänestä modernin kodin.

Loppuun korostan vielä varoiksi, että edellä ei ole sarkastisia ilmaisuja. On luonnollista että moni em. sanoista on sellaisia että jotkut ottavat ne hyvänä, jotkut pahana. Niinpä. Siksihän tässä vaaleissa äänestetään. Ehdotan kuitenkin, että jokaiselle meille on yksi asia ennen muuta, missä presidentin pitäisi olla hyvä. Mieti se sana mieleesi ja mieti sitten kuka ehdokkaista sen toteuttaa.

Ostin grillibroilerin ja uunituoreen valkosipulivoipatongin.

Välillä haluan herkutella vaikka rahani ovat tiukalla. Purkkihernekkeitto ja tonnikala kävivät jo tökkimään, kun menin niillä monta päivää.

Söin broilerin nahkoja myöten. Laitoin nahkaa valkosipulivoipatongin päälle ja oli hyvää.

seommoro t.timppa

Väyrysläiset ja ne muut….

Pahaa tekee seurata täysin asiatonta keskustelua presidentin vaaleista, jossa erityisesti muutama täysin ääliö on leimannut Väyrysen fasistiksi, perusteettomasti.

Vaikka Kyllönen on se paras ehdokas itselleni, äänestän Väyrystä. Olisi viime kesänä SKP:n ja koko vasemmiston yhdessä pitänyt päättää, että yhdessä koko vasemmisto menee Kyllösen taakse.

Nyt näyttää siltä, että Kyllönen saa noin 2% äänistä.

Se tarkoittaa sitä, että edes vasemmistoliittolaisista ei kaikki äänestä Kyllöstä, vaan jotain muuta.

…tai ei ollenkaan.

Presidentin vaaleissa ei ole kuin 2 ehdokasta, joita voi ainakin jollain tavalla sanoa vasemmistolaisiksi, Kyllönen ja Haatainen.

Väyrynen kuitenkin on profiloitunut juuri kaikkein eniten vasemmiston teemoilla, eli Natokielteinen, jyrkän kriittinen isäntämaasopimukselle, EU ja EMU kriittinen.

Vasemmiston ehdokkaat eivät ole kuitenkaan puhuneet kuin Natosta kriittisesti, tai siis, Kyllönen…

Se ei vielä riitä, vaan olisi oltava paljon terävämpi, jotta keskustelua syntyisi.

Haavisto, Niinistö ja Torvalds ovat oikeistoporvareita jota vasemmisto ei äänestä eikä edes mieti heidän äänestämistään. Piste!!!

Ainiin Huhtasaari, pupu söpöläinen, mutta ei, ei…koti uskonto ja isänmaa, ei vasemmistolle käy. Luokkasota on vielä hyvin muistissa, miten näillä tunnuksilla työväkeä lyötiin päähän ja varpaisiin…

Moni duunari, jonka vasemmisto on unohtanut ja hylännyt, voi äänestää Huhtasaarta, hyvinkin yllättävästi.

Jotta toinen kierros toteutuisi, on vasemmiston keskitettävä äänensä jo ensimmäisellä kierroksella.

Fakta on se, että se voi olla vain Väyrynen, joka on puolueettomuus ja riippumattomuuspolitiikan kannalla Paasikivi-Kekkosen linjalla, joka voi saada keskustelua aikaiseksi, oikeista asioista, koko vasemmiston ja työväelle tärkeistä asioita ja koko Suomen tulevaisuudesta tärkeistä asioista.

Venäjä on naapurimme, jolla on yhteistä rajaa Suomen kanssa enemmän kuin tuhat kilometriä. Se on fakta. Hyvät naapurisuhteet ovat Suomen kannalta tärkeät, monessakin mielessä.

Konkreettisen tilanteen konkreettinen analyysi olisi nyt paikallaan, kaikilla, jotka itseään vasemmistolaisena pitää. Eikä hokea sitä kuin apina ilman aivoja.

Näyttää siltä, että SKP:ssä ollaan jakauduttu karkeasti ottaen kahteen leiriin, Väyrysläiset eli me hyvikset, ja ilmeiset Niinistön pussiin pelaajat, jotka pelaavat niin omituista ja outoa peliä, jossa ei ole minkään valtakunnan järkeä eikä johdonmukaisuutta…

Väyrynen on Suomen itsenäisyyden ja tulevaisuuden toivo, Siis joukolla äänestämään Väyrystä!!!! Numero 7

Pressan vaalit on taputeltu – valtamedia hoitanut homman

Sauli Niinistö on vaalien jälkeen edelleen presidentti. Näin on herrojen kabineteissa päätetty ja valtamedia on hoitanut homman.

Ei kannata äänestää vaaleissa, sillä koko vaalirumba on vain kansanhuvia.

Kun Ylelle annettiin demarien ollessa hallituksessa oikeus pakkoverottaa kansalaisia, se takasi Ylelle ruhtinallisen rahoituksen. Nyt on Ylen vuoro osoittaa kiitollisuuttaan hallitukselle, puolueille ja poliitikoille tukemalla mm. istuvaa hallitusta ja muuta valtakoneistoa. Ja se näkyy ja kuuluu.

Esim. Ylen vaalitentit on siten käsikirjoitettu Ylessä, että suosikkeja, kuten Niinistöä nostetaan ja toisinajattelijoita sorsitaan jopa alatyylisillä revolverihastatteluilla. Ylen tasapuolisuus on loistanut poissaolollaan vaalitenteistä.

Suomen kansaa pidetään poliittisesti tyhmänä ja osin se on totta. Mutta yhä useampi on alkanut valistua ja kyseenalaistaa vallitseva tilanne. Demokratia on vain muisto menneiltä ajoilta. Sananvapauttakin yritetään rajoittaa. Kun ei voida sivuuttaa perustuslakia, joka takaa sananvapauden, keksitään kaikenlaista, kuten vihapuhe. Vetomalla vihapuheeseen saadaan aikaan kansalaisissa itsensuurimentaliteetti.

Itsenäisestä Suomesta elämöivät nekin, jotka samanaikaisesti ovat viemässä Suomea EU:n liittovaltioon Brysselin byrokraattien armoile. Kansaa kusetetaan kaikin tavoin.

Milloin kansa herää todella puolustamaan omaa synnyin -ja kotimaataan Suomea?

Jotkut osaavat tehdä samasta raaka-aineesta parempaa

On se vaan kummallista miten samasta raaka-aineesta voi tehdä joko tavallisen ruokatankkauksen tai aivan herkullisen aterian.

Yksi esimerkki on aivan viime päiviltä. Vuodenvaihtumisen jälkeen oli saatavana melkein kohtuulliseen hintaan sellaista kinkusta tehtyä leikettä, jota en olisi varmaankaan ostanut normaalihintaan. Olen nautiskellut siitä ostoksesta monta päivää, tänään viimeisen annoksen voilla voidellun ja mikrossa lämmitetyn Reissumiessiivun päällä. Se taisi olla Korpelan Suussa sulavaa savusaunapalvikinkkua, tai jotakin sinne päin. En ymmärrä miten kinkusta on savustamalla voitu saada niin erinomaisen makuista – ja monenlaista kinkkua on tullut tässä elämässä syötyä. Olisikohan tavallisten leppälastujen sijaan tai lisäksi ollut jotakin muuta, joka antoi niin upean maun? Kuvittelen, että se savustaminen on myös ollut erittäin pitkäaikainen, sillä maku ei ollut vain pinnassa, vaan hyvin suuret ohuet siivut olivat hyvänmakuisia myös ”sisältä”. Toki minä pistin monta ohutta siivua kerralla leivän päälle.

Toinen esimerkki on Tallinnasta. Olin marraskuun lopulla yön tavallista paremmassa hotellissa vanhassakaupungissa – kun seuraavana päivänä minun piti kouluttaa Suojeluskunnan päämajassa. Tiesin että aamulla pitää hotellissa tankata kunnolla kun koulutuksen valmistelun ja koulutuksen aikana ei ollut luvassa oikeaa ateriaa, vaan vain hilppeitä ja juotavaa.

Hotellin aamupalalla oli sen normaalin valikoiman lisäksi valtava määrä muuta erilaista valittavaa. Taisin kuitenkin silloinkin aloittaa puurolla. Mieleen on kuitenkin jäänyt, että sen tavallisen hotelliaamiaisen pekoni (raitasika) oli ilmeisesti parasta mitä olen koskaan saanut. Toisella kierroksella otin sitä hieman munakokkelin, lihapullien ja pikkunakkien kaveriksi.

Nimenomaan se pekoni oli niin hyvää, että tein santsikierroksen jossa oli iso annos sitä pekonia ja hieman myös munakokkelia. En osaa edes kuvitella miten siitä tavallisesta ”raitasiasta” oli saatu niin suurenmoisen makuista, mutta niin vaan oli. Kävin erikseen kiittämässä hotellin henkilökuntaa nimenomaan siitä pekonista.

Toki sen ylimääräisen kierroksen jälkeen hyödynsin vielä mm. erinomaista juustovalikoimaa.

Varmaankin arvaatte, että koulutuksen taukojen aikana minua ei kiinnostanut ”hilppeet” vaan join lasitolkulla vain ihan tavallista hyvää vettä (toki ”automaatista” kylmää, eikä tavallista kraanavettä). Ehkä se vesi oli verrattavissa lähdeveteen.

Muutama syy olla piirtämättä äänestyslippuun tiettyä numeroa

Ei, en ole antamassa kenellekään äänestysohjeita. Jokainen äänestää kuten haluaa, oman käsityksensä mukaisesti, demokratian pelisääntöjen mukaan. Tämä kirjoitus ei ole ohjeistusyritys, tämä on katsaus eräisiin syihin, joiden takia minä en äänestyslippuuni tiettyä numeroa katso voivani piirtää.

Tässä lyhyt lista näistä eräistä syistä:

  • 18. kesäkuuta 1970, ravintola Hungaria
  • 2. syyskuuta 1970, ravintola Savoy
  • 15. syyskuuta 1970, ravintola Hungaria
  • 27. lokakuuta 1970, ravintola Victoria
  • 18. joulukuuta 1970, ravintola Hungaria
  • 5. helmikuuta 1971, ravintola Hungaria
  • 24. toukokuuta 1971, ravintola Hungaria

Ravintolamerkinnät koskevat ehdokkaan tapaamisia KGB:n Suomen toiminnan ykkösnyrkin Viktor Vladimirovin tärkeän avustajan ja NKP:n Suomeen kohdistuvien vallankaappaussuunnitelmien keskeisen toteuttajan Nikolai Chatskihin kanssa. Lienee tarpeetonta todeta, että laskut maksoi KGB.

Näin alkoi ehdokkaan tie politiikan huipulla. Juuri eduskuntaan ns. nuorisovaaleissa noussut ehdokas pääsi samaan junaan muiden nuorten tulokkaiden, M. Ahteen, U. Sundqvistin, E. Tuomiojan, I-C. Björklundin ja T. Pursiaisen, kanssa: KGB:n vetämään menestysjunaan.

KGB-yhteistyö oli tie politiikan huipulle suomettuneessa Suomessa. Suomen etu jäi toissijaiseksi.

Minulle jo noissa on riittävästi ”näyttöä”. Ja ne ovat vain jäävuoren huippua. Minä en tällaista henkilöä Suomen presidentiksi kaipaa.

Vaalit

Joko valintapäätös hahmottuu.
Ehdokkaan vaalikassa saattaa vaikuttaa valittavan päätökseen tulevaisuudessa.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712282200631131_pi.shtml