Ehta ja virallinen, valtioneuvoston kanslialta saatava Suomi 100 -logo heilui jos jonkinmoisessa tempauksessa tänä vuonna. Itsekin pääsin kahta semmoista vetämään ja yllätyin todella positiivisesti viranomaisten uudesta tavasta nähdä kulttuuria. Koskaan aiemmin ei ole kulttuuriin hyväksytty samoin ehdoin epäpoliittista ja/tai täysin vapaaehtoisvoimin pyöritettävää toimintaa. Esitän nöyrät kiitokset ja toivon käytännölle jatkoa.
Suomen Paras AMV oli yksi tarinamme esimerkkitempauksia
Kulttuuri ja komitea
Olen vuosien varrella pyörinyt melkoisen runsaassa määrässä harrastus- ja kulttuuritoimintaa, julkisesti ja yksityisesti rahoitettua, pääsymaksutonta ja pääsymaksullista, pikkuriikkistä ja massiivista. Oppimani perusteella esitän ettei julkinen valta ei voi luoda kulttuuria, vaan ainoastaan antaa sen tapahtua. Tätä harvoin ymmärretään ja erinäiset ison rahan tekohengitykset jo aikoja sitten kuolleelle toiminnalle näyttävät lievästi sanoen pöhköiltä. Julkisen rahan määrä on harvoin suhteessa tulokseen eikä asiaa käytännössä mitata mitenkään. Julkinen sektori myös lihottaa läjäpäin oheistoimintaa joissa on väkeviä merkkejä hyväveliverkostosta. Harvemmin julkisen sektorin ansiosta, useammin julkisen sektorin toimista huolimatta maassamme tehdään hurjasti hyvää, hienoa ja kaunista.
Kaiken yllä on ihan presidenttiä myöten siunattu malli, jossa määritellään mikä on hyväksyttyä kulttuuritoimintaa. Tämä on ehtaa maan tapaa, liekö sitä koskaan mihinkään kirjattu. Oma havaintoni on, että ollakseen hyväksyttyä ja kabinettikelpoista kulttuuria, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ensimmäinen ehto on että ainakin yksi henkilö organisaatiossa saa palkkaa. Tämän lisäksi ainakin yhden seuraavista on täytyttävä.
1. Laitoskulttuuri, eli perinteikäs teatteri, orkesteri tai vastaava etabloitu instituutio.
2. Poliittisesti nouseva tai pinnalla oleva aihe joka saa pelkällä aihepiirillään palstatilaa.
3. Poliittisesti sitoutunut, suoraan tai epäsuoraan (esim. poliittisesti nimitetty hallinto tai virkamieshallinto organisaatiossa).
Väärästä metsästä
Pääosa sitä toimintaa jossa itse puuhaan ja jota tuen ei täytä edellisiä ehtoja. Merkittävä osa ruohojuuurikulttuurista ei näitä täytä. Minulla on (pöhkö?) usko epäkaupalliseen kulttuuriin ja koen sen tärkeäksi osaksi kulttuurikenttää. Se ei ole koko totuus, mutta se on ajatusmalli jota sietäisi kuulla ja josta kukaties voisi vähän oppiakin. Asiassa vaikuttavat todennäköisesti varsin inhimilliset lähtökohdat, ihmisiä ne päättäjätkin ovat. Jos kulttuuri on kovin vapaata ja toimii ilman rahan ja/tai politiikan valtaa, se on herkästi myös byrokratian ulottumattomissa. Ehkä siksi sellaisia tekijöitä ei haastatella, tapahtumia ei nosteta esille viestinnässä eikä hyväksytä yhteisiin kulttuuriprojekteihin.
Suomi 100 esitti vallankumouksellisen ajatuksen sisältö edellä menemisestä. Yllätyin positiivisesti lukuisista hyväksytyistä projekteista jotka eivät olisi ikipäivänä päässeet byrokraattisesta seulasta läpi. Ilmeisestikin valtioneuvoston kanslia oli delegoinut projektin johdon poikkeuksellisesti ihmisille, sillä tästä jäi todella hyvä fiilis. Kun kansan palautekin on ollut iloista, rohkenen kysyä: kannattaisiko kokeilla uudestaankin? Voisiko kulttuurin jähmeitä kriteerejä jo löyhentää pysyvästikin?
Kohta vaihtuu vuosi ja sata vuotis vuosi on mennyttä aikaa mutta hieno vuosi kaiken kaikkiaan on ollut terv tepivari
Minun mielestäni on väärin että käytetään runsaasti verovaroja tukemaan erilaisia kulttuurin muotoja ja urheilua.
Kyllä hyvää musiikkia syntyi silloinkin kun sitä ei tuettu verovaroista. Teatteritoimintaa oli silloinkin kun sitä ei tuettu verovaroista. Oli urheilukilpailuja ja kuntourheilua silloinkin kun urheilua ei tuettu verovaroista. On syntynyt loistavia kirjoja ilman kirjailija-apurahoja. Jne.
”Joka niemeen, notkoon ja saarelmaan” on noussut liikuntataloja, jalkapallohalleja, uimahalleja, jäähalleja, musiikkitaloja, jne. – verovaroin. Miksi ihmeessä?
Valtion ehdottomasti tärkein tehtävä on maanpuolustus – se on Suomessa laiminlyöty, mutta rahaa riittää heitellä lapiolla kaikenlaiseen turhuuteen.
Ei ole huono idea rakentaa puitteita. Tampere-talo tulee mieleen – melkoisen kallis investointi mutta turisteja lappaa sisään ja tuo melkoiset rahat. Sama pätee moneen fiksusti hoidettuun kulttuurikeskukseen, pienissä kylissä usein kirjaston yhteydessä.
Toki turhia halleja on reilusti ja on aivan älyttömän pöhköä tukea verorahoin semmoista toimintaa joka on jo lähtökohtaisesti voitollista.
Vaikea sanoa, oliko Suomi 100 -hankkeesta haittaa vaiko hyötyä maamme itsenäistymispyrkimyksille. Valehommelia tuo kyllä itsessään ole.
Suomi oli viime vuosisadan alussa itsenäisempi kuin nyt. Oli oma valuutta, omat tullirajat ja omat lait. Ne pysyivät vielä senkin jälkeen, kun Bobrikov oli yrittänyt ne murtaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Afasia
”Afasia tarkoittaa puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeaa häiriötä, joka johtuu dominantin aivopuoliskon toimintahäiriöstä, vaikka älykkyys sekä aisti- ja lihastoiminnot ovat normaalit. Afasialla tarkoitetaan myös mitä tahansa aivovammasta johtuvaa kielellistä häiriötä, kuten sanasokeutta, sanamykkyyttä tai kirjoituskyvyttömyyttä. Sanan alkuperä on kreikan kielessä: a- tarkoittaa puuttumista ja phasis puhetta.aivoinfarkti, aivoverenvuoto, erilaiset aivovammat, dementia ja etenevät aivosairaudet..”
Vaivaako ”elliittiä” jokin näistä: ”aivoinfarkti, aivoverenvuoto, erilaiset aivovammat, dementia ja etenevät aivosairaudet”?
Vai olisiko kyseessä valehtelu, salaliitto, petoshanke, vai mistä oikein on kyse?
Minullakin oli tuossa kirjoitusvirhe, jonka huomasin, mutta huomasiko monikaan ”eliitin” huuhaa meininkiä?
Nyky päättäjillä on lähinnä aivojen puute/niiden jatkuva kesäloma se suurin puutos asia terv tepivaari
Suomi 100 valoineen nosti maamme tunnettuutta maailmalla.
Sikäli hyvä tuo tunnettuus. Saamme sympatiaa, kun eeuun namusedät alkavat ahdistella.
En minä tiedä asian poliittista suuntaa tai vaikutusta. Tiedän vain sen että koskaan ennen ei ole näin monia suomalaisia hyväksytty ihan valtion toimesta kulttuurin tekijöiksi. Se on tunnustus jota on odotettu aika kauan.
Se on tunnustus jota saisi antaa herkemminkin.