Törmäsin EU-puolue EPP:n (suomesta Kok, KD) julkisuustempaukseen taannoin. He kyselivät kansalaisten mielipiteitä toiminnastaan, EU:sta ja niin edelleen. Jaoin mietteeni lyhyellä videolla jonka he laittanevat ö-mappiin, mutta voinpa jakaa aatteitani näin blogimuodossakin. Perusvinkkini on tämä: prioriteetit kuntoon EU:n johtotyössä. Kansalaiset hieman korkeammalle tällä listalla.
Journalismin pelko on tyhmyyden alku
Punainen lanka juttuuni tuli Politiikkaradiosta, jossa Pertti Salolainen (kok) piti esimerkillisen typerän saarnan mediapelosta. Hänen mielestään poliitikkojen ei pitäisi sanoa mielipiteitään rehellisesti, koska on riski että media – tai jos tosi pahasti käy, kansainvälinen media noteeraa sen. Notta mitä helvettiä nyt? En ole samaa mieltä esim. tuossa keskustelussa mainitun Sampo Terhon (uv) mietteistä, mutta en helvetissä halua ennakkosensuuria poliitikoille. Haluan, että he kertovat mielipiteensä. Ei ole koskaan häviöksi että poliitikot kertovat mitä ovat asioista mieltä. Kivuliaskin totuus voittaa näyttelemisen.
Tässä tullaan EU:n päätöksenteon haasteeseen. Tiedämme, että lobbarit ovat kansalaisia tärkeämpiä. Tiedämme, että komissio kävelee aina tarpeen tullen parlamentin yli. Tiedämme, että niin tekevät myös komission kaikki ulkomaiset kumppanit sekä NATO. Nyt tiedämme, että myös media kävelee kansalaisten yli. Jos meppi tekee kymmenen tunnin työpäivän, montako sekuntia siitä työstä on EU-kansalaisten hyväksi? Ei montaa, rohkenen arvata.
Tavalla tai toisella, EU-päättäjien on nostettava kansalaisten asema pari pykälää korkeammalle prioriteettilistalla. Heidän pitää uskaltautua puhumaan totta. Heidän pitää pystyä sanomaan ”en tiedä”, sillä ne ovat viisauden sanoja. Euroopassa on harjoitettu vuosituhansien ajan tiedonvaihtoa diplomatian, kulttuurin ja tieteen aloilla, joten emmeköhän ole jo perusteet hanskanneet? Eivätköhän päättäjät voi ottaa sen riskin, että puhuvat kansalaisille totta?
Teatteri vapaa-ajalle
Dialogi ja avoin keskustelu ovat tie eteenpäin. EU:ssa on ongelmia ja mahdollisuuksia. Ongelmia ei voi korjata, ellei niitä ensin selväkielisesti nimeä ja nosta pöydälle. Tämä tulee ottaa selväksi linjaksi. Oikea linja on rehellinen, asiallinen ja vastuullinen.
Jos poliitikolla on hurja tarve teatterin tekemiseen, tehköön hän sitä vapaa-ajallaan, mieluiten teatterilavalla.
Rehellisyys pitää saada kunniaan kaikkialla – journalismissa, politiikassa, blogeissa, kanssakäymisessä, jne.
”Jos poliitikolla on hurja tarve teatterin tekemiseen, tehköön hän sitä vapaa-ajallaan, mieluiten teatterilavalla.”
Väyrynen noudattaa neuvoasi muuten, mutta on tainnut kirjoittaa näytelmäänsä myös EU:n parlamentin ajalla? Sen verran näkymätön hän on siellä ollut.
Totta turiset, mutta katsokaamme laajempaa hyvää: kun hän kirjoittaa näytelmää, hän ei tee mitään pahempaa.
Muunneltu totuus politiikan tekijöiltä ovat näyttelemistä,eräänlaista teatteria.
Onko totuuden esiin tuominen tietyissä seikoissa jopa vaarallista,etenkin jos joutuu yltiöpäisen median/somen hampaisiin … lietsomista ?
Osuit naulan kantaan.
Media voi todellakin lähes lynkata poliitikon joka rohkenee sanoa mitä ajattelee. Kun Sampo Terho puhui EU-äänestyksestä (ennen vähemmän onnistunutta puoluetemppua) , media herjasi häntä ja kaivoi kaiken sonnan mitä mahdollista.
Joten voipi kysyä: onko media vallan vahtikoira, vaiko mielipiteen rajoittaja?
Media voisi olla vallan vahtikoira tekemällä hyvin perusteltuja artikkeleita tosiasioita esittäen erilaisista epäkohdista.
Toisaalta media voi aiheuttaa vahinkoa hyökkäämällä sopulilauman tavoin vaikkapa jonkun yrityksen kimppuun – vaikka ei ole esittää todisteita esimerkiksi laittomuuksista.
”Olen antanut itselleni kertoa”, että Matias Turkkila on käynnistelemässä ”sanakirjaa” EU-Suomi-EU, eli kansankieleistämässä sitä mitä mikin EU-päätös todellisuudessa tarkoittaa ja miten se vaikuttaa.
Median olisi ymmärrettävä mielestäni hieman paremmin esim. uutisen ja mielipiteen ero. Aamulehti aikanaan kirjoitti uutisen kehitysavusta, joka oli täynnä mielipiteitä, ihan wikipedian lähteitä myöten varmennettuna siinä oli esitettyjä, vahvistamattomia teorioita suorina faktoina. Aamulehti ei edes reagoinut kohteliaaseen palautteeseen, saatika että olisi korjannut.
Yle tekee vastaavaa tiuhemmin. Jutussa voi olla ihan oikea asia, mutta siihen reagoidaan mielipiteillä.
Tulee mieleen n. viikon takaa kun oli puhe ydinvoimalateknologioista, niin heidän ainoa ydinvoiman asiantuntija pitkässä uutisessa oli greenpeacen väkivallanteosta tuomittu anti-ydinvoimalobbari.
En minä väitä valtamedian keksivän juttuja, väitän heidän käsittelevän niitä fiiliksellä faktan sijaan.