Arvon lukijat. Evoluutio kehittyy hitaasti, moottoriteknologia maltillisesti ja suoritinteknologia nopeasti. Somekeskustelun vihaeskalaation nopeus sen sijaan ylittää jopa huonojen uutisten nopeuden, jonka puolestaan tiedämme ylittävän valon nopeuden. Tänään oli taas yksi viikon päivistä jolloin piipahdin Twitterissä kääntymässä ja vannoutuneena ihmismielen maallikkotutkijana päätin jatkaa tuoreen esimerkin pohjalta ihmiskoetta. Koska Twitter on kertonut jo minusta koko totuuden, hyppään riemulla sen kelkkaan: en missään nimessä kannata feministeille sananvapautta!
Lokero tai kuitti
Juttu siis alkoi sinänsä asiallisesta väitteestä jonka mukaan ”setämiehet” puolustavat kyllä ns. natsien (mitä tässä yhteydessä lienevätkään) mutta eivät feministien sananvapautta. Vaatii melko valikoivaa kuuloa tehdä tästä laaja johtopäätös, mutta väitteessä on faktan päällä seisova totuuden siemen. Kun oman etupiirin edustajaa käsketään olemaan hiljaa, on luonnollista lähteä tätä puolustamaan ja kuten tiedämme, somessa se menee hetkessä överiksi. Väitettä voi perustella toisinkin. Olen ollut ns. vasemmisto-, kuin myös oikeistomyönteisissä keskustelu- ja muissa tilaisuuksissa joissa on käsitelty sananvapautta. On totta, että näistä jälkimmäisissä ei ole usein puhuttu nimenomaisesti feministien sananvapaudesta. Se ei ole ongelma sillä erinomaiset aiheen puhujat kuten vaikkapa Oula Lintula tai vihreistä asiaa ajoittain kommentoiva Olli-Poika Parviainen ovat muistuttaneet sananvapauden universaaliudesta. Tässä on se juju.
Feminismi, siinä missä buddhismi, pasifismi, vegetarismi ja moni muu ovat aatteita joita ihmisellä on vapaus kannattaa ja edistää. Ne ovat ihmisen henkilökohtaisia valintoja. Henkilökohtaisen yläpuolella on yhteiskunta ja juuri sillä tasolla Suomessa määritellään sananvapaus rajoineen. Näin ollen on mielestäni alentavaa ihmistä kohtaan sanoa että ”feministillä” tai ”natsilla” (aivan kun olisivat toistensa vastakohtia) tai millään muullakaan on ryhmällä sananvapaus. Ei – ihmisellä on sananvapaus ja -vastuu. Minun maailmassani ihmisen elämän valinnat eivät saa vaikuttaa hänen asemaan sananvapauden kannalta. Esille nousee uusia haasteita, uusia vähemmistöjä, uusia tahoja ja näkökulmia. Emme voi tietää mikä on seuraava kipeästi ääntään kuuluville kaipaava aate, joten emme voi mitenkään etukäteen näitä aatteita lokeroida. Feministin sananvapaus ei tule feminismistä vaan ihmisyydestä ja sitä ei voi ottaa pois häneltä tai muiltakaan.
Tasapainosta saa väitellä kuin makuasioista konsanaan
On aivan eri keskustelu puhua siitä mitkä ihmisryhmät saavat missäkin kontekstissa ääntään kuuluviin. Se ei ole sananvapauskeskustelu, vaan media-analyysiä, someilmiöiden tutkimista, ilmaisutaidon pohdiskelua ja paljon muuta. Usein tätä korostavat ne ihmiset joiden mielestä feministillä/natsilla/vegaanilla/cis-miehellä/turkulaisella ei pitäisi olla oikeutta sanoa mielipiteitään, ainakaan tietyssä kontekstissa tai mediassa. En hetkeäkään kiistä tällaisten idioottien olemassaoloa mutta sekään ei ole juridisessa mielessä sananvapauskeskustelua. Lähempänä sitä on keskustelu sananvapauden ilmapiiristä, josta jokusen sanan olen lausunutkin (osa myös tekstinä). Juuri tämän ilmiön kohtasin tänään Twitterissä: sananvapaus murentuu koska yksinkertaisesti pelkkä mielipiteen ilmaiseminen riittää synnyttämään vihaa. Vaihtoehtoisen näkökulman tarjoaa Tuija Siltamäki tuoreessa Aamulehden kolumnissa, jossa pohditaan miksi kritiikkiä ei kohdisteta sanomaan vaan sivuseikkoihin.
Psykologit ovat tuon tuosta todistaneet ihmisen olevan kiintyneempi yksittäistapauksiin kuin suuriin kokonaisuuksiin. Yhdelle yksikin yleisönosaston kirjoitus vihaamastaan ismistä on liikaa, toiselle ylistävä pääkirjoitus päivässä ei ole tarpeeksi. Annahan kun helpotan työtänne: demokratiassa informaatio ei ole, ei voi eikä saa olla absoluuttisessa tasapainossa. Viisas ymmärtää sen niin että maailmasta on hankittava tiedot useiden, erilaisten kanavien kautta koska niitä jokaista operoivat puolueelliset ihmiset. On onneksemme sula mahdottomuus kieltää ”väärien” mielipiteiden tai ihmisten esilletuonti. Koska moinen on mahdotonta, ainoa jäljelle jäävä keino on ymmärryksen kasvu, mediakritiikin oppiminen ja sananvapauden vaaliminen. Ei siksi että olisimme ns. vastapuolen kanssa samaa mieltä ehkä varauksinkaan, vaan siksi että aikamme suurin viisaus – tieteellinen metodi – on luotu vahvistumaan haasteista.
Olkoon näin
Jos olisin saanut sentin joka kerta kun minulle vattuillaan ankarasti netissä, on siinä ja siinä saisinko halvimman kahvikupillisen ostettua. Epäilemättä jos minulla olisi minkään asteen valtaa tai asemaa, saattaisi onnistua cappucinokin. Yli 20 vuotta nettiä käyttäneenä huomaan kuitenkin tiettyä kynnyksen madallusta. Vaikka muinaisessa Usenetissä herjat lensivätkin herkästi, siellä oli useimmiten taustalla jokin heiveröinen tekosyy asiaan liittyen. Niin some kuin perinteinen mediakin on tänä päivänä opettanut, että tekosyy on tänä päivänä tarpeetonta. Viha on aivan riittävä oikeutus omaan olemassaoloonsa.
Tällaisena aikana jos koska on oltava valmiutta puolustaa kenen tahansa sananvapautta lain puitteissa. Sanat eivät ole väkivaltaa vaan sivistysyhteiskunnan rakennuspalikoita. Niitä on ehkäpä tänä päivänä määrällisesti niin paljon että huimaa, joten lohduttautukaamme vanhalla sanonnalla joka on ehkä juuri nyt parhaissa voimissaan: joskus se sokeakin kana jyvän löytää.
Kuvakaappaus on erinomainen, vaikkakaan ei harvinainen osoitus ”ajan hengestä”.
Minä saattaisin rajoittaa sananvapautta, niin no, en suoraan, mutta tilankäytön kautta ja lainatun sanan vapautta. Se on iso ongelma joillakin sivustoilla, kun saa kahlata sivutolkulla, että päästään asiaan. Tiedätte kyllä, mikä aamusta kohta alkoi ••••••••••, ruma verbi.
Tuotahan yksi blogisti mielestäni oikein uhallakin harrastaa, pari muutakin mutta lievemmin.
Toinen minua ja minun yksioikoista ajatusmaailmaani rasittaa; muutamien asioiden vääntäminen väen vängällä jokaiseen mahdolliseen avaukseen/kommenttiin.
Minä itse asiassa vähän muutin etusivua että vähän lyhyempi ote leipätekstiä ja vähän enemmän juttuja etusivulla.
Mutta tähän itse asiaan vielä. Twitterissä on satanut hurja määrä onnitteluja ja kiitosta tälle Jussi Marttilalle siitä, että hän ”rohkeasti uskalsi käydä natsin kimppuun” ja hyökätä minun ”natsisymppauksia” vastaan.
Mikäs siinä, kaverin historia on… noh, äärimmäisen säälittävä, ehkäpä se on hyväkin että saa vihdoinkin rakkautta ja välittämistä. Ehkä tässä on se uusi ikiliikkuja? Miksi suotta taistella sodassa, jossa voi haavoittua tai kuolla, kun riittää kertoa tarina siitä miten oli sodassa?
Erinomainen kirjoitus tärkeästä asiasta. Asiaan liittyen, joku voisi sanoa, että Oskar Schindler oli natsi ja siksi väärässä.