Hylkiömäisyyttä

Minä olen vanha monessa mittakaavassa. Se aiheuttaa elämääni kaikenlaisia epämukavuus tekijöitä. Tuntuu että olen hylkiö.

En siis ole työyhteisön potentiaalinen muokkaaja, koska minulla on pitkä historia ja vanhanaikaiset mielipiteet sekä epärealistiset odotukset siitä mihin esimerkiksi nuoren ammattiin opiskelevan ihmisen pitäisi yltää. En muka näe nyky-yhteiskunnan odotuksia ja tarpeita; näen kyllä ja pidän niitä epärealistisina ja tuhoon tuomittuina jotka toteutuessaan hävittävät kokonaan yhden vanhan ja arvostetun ammatin,

En ole yhteiskunnan potentiaalinen kehittäjä samasta syystä; koska minulla on kokemusta ja vanhanaikaiset mielipiteet. En ole varakas ja siitä syystä yhteiskunnan hylkiö; hyväksikäyttäjä, työssäkäyvien ja rikkaiden polkija. Käyn kyllä itsekin työssä. Työssä jota ei enää yhteiskunnassa arvosteta, työssä jossa turhautuu joka päivä pikkuisen enemmän. Työssä josta maksetaan vosi vuodelta vähemmän. Olen siis opettaja; tuo jokapaikan höylä joka on vastuussa kaikesta, on syyllinen kaikkeen, jolla ei ole omaa elämää ja kuitenkin hoitaa kaiken.
Minulla ei voi olla mielipiteitä kasvatuksesta koska minulla ei ole enää siinä iässä olevia lapsia. Minulla ei voi olla mielipiteitä ammatinosaamisesta, koska minähän olen vain opettaja joka ei ole päivittäin työmailla. Minulla ei voi olla mielipiteitä sijoitustoiminnasta koska minulla ei ole varallisuutta sitä itse harrastaa, minulla ei voi olla mielipiteitä kenestäkään, mistään muita kokevista asioista tai ainakaan niitä ei tarvitse kuunnella ja ei ainakaan mitenkään noteerata koska olen hylkiö.

Olen omaishoitaja työni ohella, teen sen ilmaiseksi, silti olen hylkiö. Hylkiö jonka jaksamista ei tarvitse kenenkään murehtia, hylkiö jolle ei tehdystä työstä haluta maksaa mitään korvausta kun potilas ei makaa sängyssä ja ole vallan kannateltavissa, silloin minulle maksettaisiin ehkä muutama satanen. Olen hylkiö jonka sosiaalisesta elämästä ei tarvitse kenenkään kantaa huolta, ei suvun eikä kunnan. Jaksan kunnes kaadun.

Jos sairauden vuoksi menettäisin vielä työkykyni sen lisäksi että asun vuokralla, olen periaatteessa perheeni ainoa elättäjä, ajan vanhalla autolla, ja olen vielä jonkin aikaa tässä paremmin erittelemättömässä velkavankeudessa ja vielä monta vuotta rekistereissä, olisin siis työssömänä vieläkin surkeampi hylkiö. Oli se sitten omaa tai jostain musta syystä johtuvaa. Jos kieltäytyisin työtilaisuudesta josta joudun vielä maksamaan sen totutumiseksi, tai se ei olisi edes itsetunnolle kannustavaa. Nytkin olen hylkiö koska minä olen aikoinaan velkaantunut ja niitä nyt maksan. Ne jotka ovat yhteiskunnan huipulla eivätkä ehkä koskaan maksa omia mokiaan, he eivät ole hylkiöitä, he ovat joutuneet olosuhteiden uhreiksi. Se on ihailtavaa ihan kuin julkisuuden henkilön päihdekuviotkin.
Maailma on kova sanotaan: ne ” tavalliset ihmiset ” jotka toistavat mantraa, eivät varmaan ole itse sitä kovuutta nähneet ja kokeneet. Ne jotka ovat selvinneet osakkeenomistajiksi, sijoittajiksi jne. niin sanotusti vammoitta, joko omilla päätöksillään ja pääomillaan tai sitten perityillä ominaisuuksilla, he voivat varmaan syystä pitää itseään muita parempina ja arvokkaampina. Voivat varmaan mielestään pitää yllä yhteiskuntaa joka kokoajan kiristää suvaitsemattomuuden ruuvia rangaistakseen heikkoja ja vähäosaisia, viedäkseen myös heidän lapsiltaan ja heiltä itseltään mahdollisuuden nousta hieman ylös hylkiömäisyydestään.,,,,

Mutta minä, minä vanhenen ilman pääoman tuomaa turvaa inhimillisyydestä, minä siis hylkiöidyn edelleenkin. Mielenkiinnolla tavallaan mutta etupäässä pelolla odotan ja mietiskelen kuinka syvälle se voi viedäkään…….kunnes joku tai jotkut herää maailman vinyylimäiseen hylkiöitymiseen. Ehkä en ole sitä itse näkemässä.