Kun olen seurannut ahkerasti viime aikojen uutisvirtaa, niin ei voi välttyä ajatukselta, että olen laitapuolen kulkija. Nyt puhutaan vain ja yksinomaan äärilaidoista. Äärimmäisellä laidalla kulkijaa voi täydellä syyllä sanoa laitapuolen kulkijaksi. Näin laitapuolella kulkemisesta on tehty entistäkin negatiivisempi kuva.
Kun sitten vielä skarpataan vähän viime aikojen puheenaihetta äärioikeistosta, niin päädyn siihen, että olen äärioikean laitapuolen kulkija. Miten sitten eroaa tavallinen laitapuolen kulkija äärioikean laitapuolen kulkijasta? No tietty siten, että äärioikean laitapuolen kulkija ei kulje vasemmalla laidalla, vain ja aina vain oikealla puolen.
Meitä äärioikealla laidalla kulkijoita alkaa olla enemmän ja enemmän syystä, että nyt kun kuljettu on äärikeskustassa ja äärivasemmalla sekä äärettömän vihreillä niityillä, niin päin helvettiä on vain menty. Siksi meillä on kriisejä joka lähtöön.
Jospa ne kriisit saadaan pois päiväjärjestyksestä, kun me äärioikealla kulkevat laitapuolen kulkijat pääsemme vallan kammareihin.
Ensimmäiseksi nostamme Suomen lipun salkoon ja vannomme, että Suomi kuuluu suomalaisille. Brysselin byrokraatit ja Macron pitäkööt näpit irti Suomesta.
EU on epämääräinen joukko kukin vetää omaan suuntaan ja pitäisi ajatella että me olemme EU.
Ruotsalaisia emme ole, brysseiksi emme tahdo tulla, joten olkaamme suomalaisia.
Kari Tapio: ”olen suomalainen”
https://www.youtube.com/watch?v=7RJP_z–08Q
Käytin tätä musiikkia erään Seura-lehden mainoksessa, jonka tuotti kanssani Markku Rönkkö tiimeineen. Siitä tuli huippusuosittu.
Tuossa Kari Tapion alkuperäisessä lauletaan jostan italiasta eikä suomesta . terv tepivaari
… se o alkuperäien italialainen sävellys.
Sitä italiaa alkuperältä tarkoitin kumpikin kuolleita artisteja terv tepivaari