Poliittinen syyskausi on avattu. Hallitus on esitellyt ensi vuoden budjettiehdotuksensa. Ja kuten aina ennenkin päähallituspuolueet ovat aloittaneet keskinäisen nokittelunäytöksen. Nokittelun tarkoituksena on kertoa kansalaisille, mitä kaikea hyvä heille olisi tarjolla, jos jompikumpi päähallituspuolueista saisi yksin päättää asioista.
Tilanne nokittelunäytöksessä on mennyt jo niin pitkälle, että Kokoomuksessa on väitetty, että Kepu käyttää paniikkinappulaa, kun gallupkannatus putoaa, kuin lehmän häntä. Kepusta torjutaan moiset väitteet ja todetaan vain ykskantaan, että täytyyhän kaikilla olla oikeus esittää hyviä ehdotuksia.
No kuten sanottu, tämä on vain tällaista isojen poikien ja tyttöjen leikkimielistä kinastelua kansan viihdyttämiseksi. Sitten budjettiriihessä asiat vasta puidaan ja sopu varmasti löytyy, sillä Kepu ei halua suurin surminkaan vaaleja nyt, kun kannatus alkaa olla pohjalukemisa. Ja Kepulla on kuitenkin paalupaikka eli pääministerinsalkku ja vain pääministeri voi hajoittaa hallituksen. Toki voihan Kokoomus jättää hallituksen, mutta miksi se tekisi sen, kun valtaan kerran on päästy?
Hallituksessa on myös se ottopoikasiipi eli uuvatit, mutta he tyytyvät mihin vain, kunhan saavat olla hallituksessa. Se hallituspaikka on uuvateille elämän ja kuoleman kysymys.
Nyt on siis budjettihiirillä aikansa hieman mellastaa ja hämmentää, mutta kohta on se riihi, jossa hiiret pannaan ojennukseen.
Kuinkahan kauan uuvatit jaksavat olla löyhässä hirressä?
Uuvatit ovat kilttiä ja takuutena jotta lopputaival tässä hallitusmuodossaan saisi omanlaisensa päätöksensä sovitussa ohjenuorassa – velka näiltä osin on maksettava Sipilälle ja kokoomukselle.
Niin ne nämä 2 vuotta mutta jatko on korkeimmas kädes tämän koetun suhdanteen jälkeen ”kun toistpuolt jokkee on vielä soutamatta”.