Kepuhallituksen vaalikauden tavoite oli: ”Suomi kuntoon”

Vaalikausi lähenee loppuaan, kun ensi vuoden budjettikin on jo valmis. Jäljellä on vain enään yksi buddjetti, joka on sitten vaalibudjetti. Yleensä vaalibudjeteissa hallituspuolueet pyrkivät jakamaan omilleen hunajata kiitoksollisuuden osoituksena uskollisuudesta . Nyt kun talous vetää hallituksesta huolimatta voi jotain jaettavaa kertyäkin vaalibudjettiin, mutta pääosan jaettavasta hunajasta rahoitetaan velalla.

Nyt jo voidaan perustellusti kysyä onko hallitus saanut Suomen kuntoon? Se tiedetään jo nyt, että kestävyysvaje siirtyy seuraaville hallituksille, vaikka  se oli yksi Sipilän hallituksen keskeisistä tavotteista saada kuntoon.

Kun tavallinen tallaaja, kantasuomalainen katsoo ympärilleen, niin ei voi sanoa, että Suomi on hallituksen toimin saatu kuntoon. Palkansaajia on kuritettu oikein isän kädestä. Erikoisesti naisvaltaisten julkisen puolen väeltä on leikattu 30% lomarahoista ja se on kirpaissut kovin.

Katuturvallisuus Suomen kaupungeissa ja taajamissa on mennyttä kalua Turun terroriteon myötä. Suomen kansa jakautuu kahtia, jossa rikas vähemmistö pullistelee, kun heillä menee hyvin, osinkopotit kasvavat vuosi vuodelta kiitos porvarihallituksen. Köyhä enemmistö kiristelee hampaitaan, kun heidät on pantu jatkuvasti laman maksumiehiksi. Eliitti soittaa sitä samaa levyä, jota on saatu kuulla jo monia vuosia, MALTTIA PALKANKOROTUKSIIN, kun samalla johtajien palkkoja ja eläke-etuja korotetaan sadoilla prosenteilla.

Suomi ei todellakaan ole saatu kuntoon, ainakaan hyvään kuntoon.

Kepu pettää aina, on tuttu slogan.  Niin nytkin, kun lupaukset ja kokemukset eivät kohtaa.

Sipilän hallitusta voikin kutsua pettäjien hallitukseksi. Kepu pettää aina ja nyt myös loikkarit pettivät kaikki vaalilupauksensa. Äänestäjillä ei ole mitään kuluttajasuojaa vaalilupausten suhteen. Siksi kysymys siitä, kannattaako ylipäätään äänestää vaaleissa, kun poliitikkoihin ei voi luottaa on aiheellinen.

 

6 vastausta artikkeliin “Kepuhallituksen vaalikauden tavoite oli: ”Suomi kuntoon””

  1. Kerrankin meillä on hallitus, jonka teot eivät jää pelkkinä puheina ilmaan kellumaan. Nyt on tekemisen meininkiä.

    1. Miten se tekemisen meininki näkyy. Minulle se näkyy lääkemenoissa. Lääkekatto nostettiin taas tänäkin vuonna, joten siihen on mahdotonta päästä,vaikka kuinka paljon joutuu syömään lääkkeitä. Mainittakoon, että olen käyttänyt tänä vuonna jo lähes 1000 euroa lääkkeisiin. Joukossa on yksi erittäin kallis lääke, mutta kun muutakaan ei voi, kuin ostaa ja syödä niin kauan kun henki pihisee ja lomsassa rahaa riittää.
      Moni pieneneläkeläinen joutuu valitsemaan lääkkeiden ja välttämättömän ruuan välillä. Raha ei riitä molempiin.

      Luetteloa voisi jatkaa, mutta ei se kiinnosta, jos itsellä menee hyvin ja on terve.

      Hallituksella on helppo säästää, kun tilastojen takaa ei näy eläviä ihmisiä.

  2. ”Erikoisesti naisvaltaisten julkisen puolen väeltä on leikattu 30% lomarahoista ja se on kirpaissut kovin.”

    Voi olla, että akat ovat kannattaneet pakkoeurottamista oikein himokkaastikin. Leikkaukset kuuluvat pakkoeurottamiseen.

    Joku tietysti haluaisi ronkkia rusinat pullasta. Ne tietysti nyt parkuvatten.

  3. Miten niin, ei niillä lääkekuluillasi ei pääse omavastuun yli. Minäkin syön tällä hetkellä niin kalliita lääkkeitä, että jo heinäkuussa Kela lähetti kirjeen lääkeomavastuun tulleen (hiukan yli 600€)täyteen. Nyt ne lääkkeet eivät maksa, kuin jokusen euron. Kinaamaan en lähde, koska en tarkkaan tunne niitä asioita, eikä oikeastaan edes kiinnosta.

    Katselin vaan tuota hallituksen uutta esitystä ja siinä olevia veron korotuksia. Alkoholivero, ei vaikutusta, polttoainevero, vähän vaikutusta, tupakkavero, lopettaa/vähentää voi jos alkaa vaikutttamaan.

    Eikös se eläkekin nouse muutaman euron, ei merkittävää vaikusta, ei anakaan laske. Se lomaraha on muuten ”väliaikainen lomaltapaluuraha”, joka on saatu ketkuteltua jäädäksseen. Työnantajan painajainen, tiedän kokemuksesta.

    Onhan näitä, en tarkkaan ole edes lukenut budjettiesitystä, mutta päättäjät ovat kuvien mukaan, kuin kolme veljestä.

  4. Niimpä puhuvat yhtä ja tekevät toisin ja yleensä vallasväen eduksi.
    Esim veroja ei koroteta koska se koskisi hyvätuloisia ja otetaan käyttöön tasaveroja jotka rasittavat eniten pienituloisia.

  5. Olen Pentin kanssa samaa mieltä. Nyt on tekemisen meininki, vaikka vastustuksen muuri on kova . Tuen täysin rinnoin hallitusta ja sitä, että heillä on tulpat korvissa kaiken maailman dosenttien ja irvileukojen neuvoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *