Erkon meedioiden tuevaisuushörhöilyjä IS-TV:llä kolo 13 – 15. mukana mm. Nokia ”todella ajattelevien titokoneiden” ”kehittäjä” Pentti Haikonen ja Esko Valtaoja…
https://www.is.fi/suomi100/art-2000005482956.html
Tulevaisuustapahtuman päättää tekniikan tohtori Pentti Haikonen, joka pohtii tekoälyn ja robotiikan tulevaisuutta Ilta-Sanomien erikois- toimittaja Jouko Juonalan sparraamana. Nämä teemat koskettavat meitä kaikkia, sillä jatkuvasti kehittyvät tekoälysovellukset ovat tulossa koteihin, liikenteeseen ja työpaikoille. Samalla robotisaatio vähentää ihmistyön tarvetta.
Haikonen kertoo näkemyksensä myös niin sanotusta supertekoälystä, joka teknologiaguru Elon Muskin ja fyysikko Stephen Hawkingin mukaan saattaa jopa uhata ihmiskunnan olemassaoloa. ”
Hörhöily löytyy pääpiirteissään myös täältä painettuna.
Ohjelmassa esiintyy myös Pentti haikosen vanha hökötys assosiatiiviselle muistille perustuva tietokone, josta oli kova poru jo 20 vuotta sitten, ja jonka haikonen uskoo edelleen rupaeavan todella aidostai ajattelemaan, kunhan saadaan miljoona käteen (no sillähän nyt ei saa kuin rupia perseeseensä!) ”tietynlaisten uusien komponenttien luomiseksi”.
Silloin jo aikanaan kommentoin näin:
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-poisti-nakosalta-vuonna-2003-lakkauttamansa-agora-keskustelupalstan
” Risto Koivula, DI, Tampere
Assosiatiiviselle muistille perustuva tietokone ei ajattele
Helsingin Sanomien 10.11.2001 tiedesivulla on kirjoitus Nokian tutkijan tohtori Pentti Haikosen kehittämästä oppivasta neuronimikropiiristä. Tällaisella mikropiirillä olisi tarkoitus yhdistää esimerkiksi koneen ”aistimaan” hahmoon jokin esimerkiksi sanallinen koodi, jos nämä hahmot esiintyvät riittävän monta kertaa yhdessä, ja eri koodien osia yhdistelemällä voitaisiin saada kone myös muodostamaan ikään kuin assosioimalla uusia hahmoja aikaisempien hahmojen osien tai ”ominaisuuksien” avulla.
Mikropiirin ”oppimia” hahmoja nimitetään kirjoituksessa ”mielikuviksi”, ja koska ajattelu yleisesti ja ilmeisen oikein ymmärretään (ihmisen) mielikuvien yhdistelemiseksi signaalien (kielen, sisäisen puheen) avulla, herää kysymys, voisiko riittävän monimutkainen ja ennen kaikkea riittävän monimutkaisista mikropiireistä koostuva oppiva konekokonaisuus ”ajatella”: ”Voiko kone muka todella oppia ihan itse merkityksiä, älytä?”, kysyy toimittaja.
Edelleen Haikosen yritys poikkeaa muista tuhansista yrityksistä rakentaa oppiva kone tarkastelunäkökulmaltaan: ”Muut ovat lähteneet hermoverkkomalleissa alhaalta ylös. Minulla on uusi näkökulma, eli katson koko systeemin arkkitehtuuria ylhäältä päin.”
Edelleen todetaan mm.: Haikonen käyttää sirussaan rinnakkaisia signaalien ryhmiä. Niistä jää muistijälki verkottuneeseen piirimuistiin, kuten muistijäljet meillä aivoihin.
”Hahmo on tärkeämpi kuin 0 ja 1. Ei ihminenkään käytä numeerisia laskuja koko ajan. Kaikki ajatuksemme ovat itse asiassa hahmotusta.”
”Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Jo Aristoteles selitti, että ajattelemme assosioimalla, yhdistelemällä asioita.”
Mutta ajatteleeko se kone sitten? ”Ainakin siihen syntyy sisäisiä mielikuvia, joiden merkitys on sidottu ulkomaailmaan”, Haikonen vastaa:
”Assosiatiivinen muisti poikkeaa tietokoneiden vakiintuneista 0/1-ohjelmista siinä, että muistin merkitys on sidottu ”rautaan” eli tässä tapauksessa piikiekkoihin. Samalla tapaa mielikuvamme on sidottu aivojen hermoverkkoon”, todetaan kirjoituksessa, ilmeisesti toimittajan taholta.
Haikosen molemmat perusnäkökohdat ovat varmasti periaatteeltaan oikeita myös tarkasteltaessa todellista ajattelua. Tieto on päässämme varmasti jonkinlaisessa asso- siatiivisessa eikä esimerkiksi digitaalisessa muodossa, ja systeemin arkkitehtuuria on tarkasteltava ylhäältä alaspäin eikä päin vastoin. Viimeksi mainittu on jo sikälikin selvää, että mitä pienemmiksi osiksi me systeemin jaamme, hermosoluiksi, synapseiksi, välittäjäaineiksi jne., sitä laajemmalle joukolle kauempana ja kauempana inhimillisestä ajattelusta olevia eläinryhmiä nämä peruspalikat ovat yhteisiä. Esimerkiksi simpanssin ja ihmisen perusaivosolut tuskin paljonkaan poikkeavat toisistaan, rotan synapsit ovat samanlaisia kuin näiden kehittyneempien lajien (luulisin), niitä vain on solua kohti vähemmän jne. Sen sijaan ei ole lainkaan selvää, että mielikuva olisi nimenomaan sidottu johonkin hermosoluun tai niiden ryhmään. Ajattelu ei myöskään ole mitä tahansa hahmotusta, vaan se on nimenomaan kieltä ja mm. logiikkaa käyttävää hahmotusta, sillä on niin ”digitaalinen” (tosi/epätosi) kuin assosiatiivinenkin puolensa. Paitsi ajattelumme kieli, myös sen logiikat kehittyvät historiallisesti.
Tämä vertaus muihin lajeihin, kuten simpansseihin, jotka eivät ajattele ympäristöstä riippumattomalla tavalla kuten ihmiset, vaikka nekin orientoituvat ympäristöönsä opitun tiedon avulla,myöskin pääasiassa opitun ns. ärsykehierarkian ohjaamina, kertookin vastauksen siihen, ajatteleeko kone vai ei: hienoimmatkaan komponentit eivät takaa,että syntyisi ajattelua.Sen sijaan voi syntyä uusia tehokkaita tapoja kuvata ympäristöä koneeseen ja kehittää tätä automaattina.Mitä enemmän mennään solu- ja komponenttitasolle, sitä enemmän se, mitä simpanssin aivoissa tapahtuu, on täsmälleen samaa fysikaalisesti, kemiallisesti, sähköisesti ja informatiivisestikin kuin se, mitä meidänkin aivoissamme tapahtuu. Tosin eri asiat ovat vähän eri paikoissa. Koneisto on perusteiltaan sama ja ehdollisten refleksien järjestelmän kehittämä,mutta ihminen käyttää sitä eri tavalla. Ajattelu edellyttää tietoisuutta, jossa me kielellisesti mielikuviamme yhdistelemme, ja ”oikeiksi” eli tosiksi katsomamme johtopäätökset objektivoimme uusiksi muistijäljiksi takaisin alitajuntaamme, josta niitä sitten voimme taas palauttaa mieleemme edelleen prosessoitaviksi.
Haikosen ja muiden tutkimus, jolle toivotan parhainta menestystä, saattaa tietysti poikia vaikka miten järisyttäviä parannuksia tietoteknologiaan, joskaan digitaalista laskemista sellaiset automaatit eivät syrjäytä. Niille syntyy muita, nyt ennakoimattomiakin käyttökohteita.
Helsingin Sanomien 13.10. tiedesivulla käsitellään periaatteessa samaa kysymystä: milloin ihmisen keksimän koneen voidaan katsoa olevan älykäs? Alaotsikko antaa yhden vastauksen: ”Koneille voidaan luoda historia ja persoonallisuus, mutta ei tietoisuutta.”
Voidaan keskustella siitä, mitä ovat historia ja persoonallisuus, mistä kone ikään kuin ”luulee” olevansa peräisin, ja mitä se itse ”luulee” olevansa, ja voidaanko koneesta tällaisia termejä käyttää johtamatta ”yleistä tietoisuutta” ehdoin tahdoin harhaan. Mutta tietoisuus on ilmiö, joka ikään kuin peilautuu ihmispäähän yhteiskunnan kautta, muiden kehittämän päidemme ulkopuolelle koodatun tietopohjan, palautteen (joka sekin on osattava tarvittaessa tulkita jopa valheelliseksi), paitsi ympäristön myös omien ajatusten havainnoinnin ja niiden todenperäisyyden testaamisen jne. kautta.
Koneellisen tietoisuuden kehittäminen edellyttäisi, että koneet ikään kuin eläisivät omassa yhteiskunnassaan, josta käsin ne sitten tekisivät havaintoja esimerkiksi tästä meidän yhteiskunnastamme, ja vaikuttaisivat siihen. Ei oikein vaikuta mahdolliselta, eikä välttämättä kauhean toivottavaltakaan. Ja kuten mainittu, tietoisuus on ajattelun, ja ajattelu tietoisuuden ehdoton edellytys.
Risto Koivula, DI, Tampere
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/67559?page=1#67559