… vaan Suomen tynkäeduskunta oli julistanut Venäjälle sodan 15.5.1918
Viimeinen punainen taisteluosasto oli antautunut 14.5.1918 eli yhtä päivää aikaisemmin.
Suomen äärioikeisto pyrki tekemään Suomesta 1917 Venäjän maakun- nan Kerenskin vallan alla ”hajotuttamalla” NAAPURIVALTION SOTILAS- DIKTAATTORILLA oman ylimmän vallan haltijan Eduskunnan. Hyvä kun Kerenski sentään tiesi, mitä sellaiset ”vaalit” on, kun hän oli itsekin ollut ehdokkaana Tsaarin neuvoa antavan Duuman vaaleissa 1912 omassa ja Leninin kotikaupungissaan Simbirskissä (Uljanovsk), ja tullut valituksikin perustamansa ”Sosialistipuolueen” ehdokkaana hänen äänestäjiensä suuren osan epäilemättä luullessa äänestävänsä Leninin puoluetta…
Suomi oli Wienin kongressin rauhansopimuksen (1815) mukaan RIIPPU- MATON VALTIO SIITÄ ALKAEN, KUN TSAARIN HALLITSIJAHUONE LAKKASI OLEMASTA VALLASSA. Suomen rajatkin oli määrätty Wienin kongressissa,joskin tsaari teki niihin tarkistuksen itään päin (suomenkie- lisen Karjalan liittäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Suomen suuri-ruhtinaskunta oli ollut Venäjän keisarikunnan VASALLIVALTIO. Tasan samalla periaatteella hajosivat suurin piirtein samaan aikaan myös Tur- kin Ottomaani- ja Kiinan Mantšu-imperiumit, loputkin, mitä niistä vielä tuolloin oli jäljellä.
Jos Punaiset ja valkoiset kaartit olisivat tuolloin yhdessä tiedottaneet Kerenskille itsenäisyyden olevan voimassa ja että sitä puolustetaan (kuten esimerkiksi Stalin vihjaisi, mutta ei voinut sanoa suoraan, kun bolševikitkin tukivat vielä tuolloin Kerenskin hallitusta Valkoisten, Kor- nilovin ym., kapinaa vastaan, sisällissota olisi voinut olla vältettävissä. On kuitenkin huomattava, että kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi läntisissä naapurivaltioissamme oli tuolloin sisällissota.
Se, että Kerenski lähti pelleilemään Suomen kysymyksessä, oli viimeisiä ja ratkaisevia nauloja hänen poliittiseen ruumisarkkuunsa. Eserrien johtama Ukrainan Keskusrada esimerkiksi lähti omille teilleen.
Suomen eduskunta saattoi sodan julistaessaan tietysti minkään estä-mättä ”Tulkita olleensa sodassa” jo olleensa sodassa pitempään. Olihan ylipäällikkö Mannerheim väittänyt omille, erityisesti maalaisliittolaisille kaarteille muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”,kun hän itse hyökkäsi venäläisissä varuskunnissa vielä jäljellä olevaa väkeä vastaan, joka ei ollut NL:n hallituksen komennossa (eikä tätä ennen myöskään punakaartien, joihin monien venäläisten oli nyt henkensäkin sälyttääk- seen liityttävä). Tuollainen tulkinta on pantu mm. kenraali A.F. Airon suuhun. Toki hän on voinut sellaista puhuakin (vaikka ei tunnetusti ollut puhelias, eikä kirjoittanut muistelmiakaan).
Tuo tulkinta ei kuitenkaan ole oikea diplomaattiselta (de jure) eikä fak- tuaaliselta kannalta (de fakto): sotaa ei ollut julistettu eikä esimerkiksi aluevaatimuksia vielä esitetty suuntaan eikä toiseen (jos sellaisia ei esi- tetä, ei yleensä kannata julistaa sotaa, vaikka jossakin vaikka ilmassa tai merellä tapella rymisteltäisiinkin).
Venäjän hallitus oli kahteenkin otteeseen yrittänyt lähettää edustajansa myös valkoisten puolelle (mahdollisesti myös sovittelutarkoituksessa), mutta nämä vangitsivat lähettiläs eversti Nikolai Kovankon (joka oli ol- lut Viaporin viimeinen venäläinen komendantti) ja torjuivat myös seuraajan minkä jälkeen Suomi kohta julistikin sodan.
Neuvosto-Venäjän armeijan joukkoja ei ollut eikä varsinkaan sotinut Suomessa.
Venäjän joukkojen poissapysymisestä Suomesta oli lisäksi erikseen sovittu SAKSAN KANSSA Brest-Litovskin rauhansopimuksessa.
Niin sanotulla 42. armeijan selkkauksella Viipurissa, jossa kaupungissa vielä olleen kotiutettavan varuskunnan sotilaiden väitettiin riisuneen aseista kaupunkiin tuodun valkokaartin (mahdollisesti venäläisen väes- tön suojelemiseksi, jonka jäljellä olleet, pääasiassa ammatilliset ja poliit- tiset porvarit, valkoiset tappoivat sisällissodan loppuvaiheessa) ei ole mitään tekemistä työväenvallankumouksen kanssa, sillä se tapahtui (jos tapahtui lainkaan) 24. tammikuuta eli neljä päivää ennen vallankumouksen alkua:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota
”…Jälkeenpäin on esitetty, että Venäjän sota-asiain kansankomissaari Nikolai Podvoiski määräsi tammikuun 23.päivänä Suomeen sijoitetun 42. armeijakunnan riisumaan suojeluskunnat aseista”. Ainut Podvoiskin määräystä koskeva virallinen dokumentti on senaatin tammikuun 24. päivän pöytäkirjassa, jossa todetaan, että Podvoiski oli senaatin saa- mien tietojen mukaan antanut Viipuriin sijoitetulle sotaväelle määräyk- sen riisua aseet kaupunkiin järjestystä pitämään saapuneelta suojelus- kunnalta. Senaatin mukaan Podvoiskin määräys ei siis koskenut koko 42. armeijakuntaa eikä kaikkia suojeluskuntia vaan vain Viipurin varuskuntaa ja vain kaupunkiin saapuneita suojeluskuntalaisia. … ”
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland
The Revolution of 1918.In the early morning of Jan.28 a workers’ revo- lution began in Finland (see 1918). Acting on appeals from the leaders of workers’ organizations, the proletariat of Helsinki seized government institutions and banks.The resistance of the Whites in the southern part of the country was quickly broken. However, the north and most of central Finland, where the members of the bourgeois government had taken refuge, were occupied by the White Guard. Civil war ensued. A revolutionary government, the Council of People’s Commissioners, was established on January 28. The council formulated a democratic prog- ram but proceeded to enact a series of socialistic reforms. It nationa- lized large private estates and many industrial and commercial estab- lishments, replaced the bourgeois state apparatus, assumed mana- gement of the Bank of Finland, instituted state control over private banks, established workers’ control at factories, and gave free land to the tenant farmers. Soviet Russia rendered considerable assistance to revolutionary Finland. On Mar. 18, 1918, with V. I. Lenin present, repre- sentatives of the two countries met in Petrograd and signed a treaty strengthening friendship and brotherhood between the RSFSR and the Finnish Socialist Workers’ Republic (so designated in the text of the treaty at Lenin’s proposal).
(RJK: Muissa yhteyksissä Sovjetskaja nimittää kansavaltuuskunnan Suomen ”kansanvallaksi” mutta Baltian maiden tuon ajan punaisia hallintoja ”työväenvallaksi”.)
The counterrevolutionary forces called on the German imperialists for help in suppressing the revolution.Treaties between Svinhufvud’s government and Germany were signed in Berlin on Mar. 7, 1918; these treaties made Finland politically and economically dependent on Ger- many. In early May the revolution was suppressed with the aid of Ger- man troops that had landed in Finland. Although the revolution was de- feated,it had a considerable influence on the history of the country and the further development of the working-class movement. Learning from its lessons, the most perceptive Finnish Social Democrats realized the necessity of forming a truly revolutionary Marxist-Leninist party; as a result, on Aug. 29, 1918, the left wing of the SDPF founded the Communist Party of Finland (CPF).
From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In August the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Pen- insula had been incorporated into Finland.Moreover,Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Germany; it voted on Aug. 1. 1918, to make Finland a monarchy and on October 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.
From 1918 to 1920, Finland supported the interventionist plans of the imperialist powers, although it did not actually take part in the inter- vention. The victories of the Red Army, the growth of the working-class movement in the country, and economic difficulties forced Finland to accept the peace proposals of the Soviet government. A peace treaty between the RSFSR and Finland was signed on Oct.14,1920. Neverthe- less, Finnish foreign policy retained an anti-Soviet bias that was consis- tent with the class interests of the bourgeoisie and with the desire of the reactionary circles to create a Greater Finland.White Finnish “volun- teer” detachments made frequent raids on Soviet Karelia until 1922, and political, economic, and cultural ties with the USSR were at a minimum. ”
Tartton rauhansopimuksen teksti Kansainliiton englanninnoksena löytyy täältä:
http://www.worldlii.org/int/other/LNTSer/1921/13.html
Aivan samaa kuin Sovjetskaja sanoo myös Helsingin yliopiston historian tutkija tohtori Jari Hanski, joka on vertaillut I maailmansodan jälkeen itsenäistyneiden maiden tuolloisia taphatumia.
http://vapaussota.com/wp-content/uploads/2014/02/Hanski.pdf
.
Oliko sisällissota?
Kyllä: 28.1.1918 alkoi sisällissota ns. punaisten ja valkoisten kesken. Vasemmistolaiset punaiset saivat haltuunsa Suomen eteläosan, mutta menettivät sen toukokuun alkupuolella taisteluissa maan … hallituksen joukoille.
Tarton rauha 14.10.1920.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/neuvosto-ven-j-n-armeija-ei-tapellut-suomen-sis-llissodassa
Neuvosto-Venäjän armeija ei tapellut Suomen sisällissodassa.
.
Useat suomalaiset höpölähteet väittävät Neuvosto-Venäjän armeijan joukko-osastojen muka taistelleen Suomen sisällissodassa, ja vieläpä koko sodan muka olleen ”Suomen ja Venäjän välinen” ja Tartton rauhan tehdyksi muka jostakin ”vapaussodasta”. Nämä väitteet ovat valetta.
Juhani Putkinen: ” Maanpetos
Kun Suomi kävi Vapaussotaa Venäjää vastaan, niin yhteistyö vihollisen kanssa oli luonnollisesti maanpetos.
Lainaus: ”Länsi-Suomen venäläisten joukkojen päällikkö, eversti Svetšnikov, antoi jo 31. 1. käskyn, että Vilppulan kautta oli lähetettävä voimakkaita joukkoja Seinäjokea vastaan. Helmikuun 2. suoritettiin yli- voimaisin joukoin (on puhuttu 500 miehestä) hyökkäys Vilppulan ase- maa vastaan. Sen torjui 145 suojeluskuntalaista, joilla oli 2 konekivääriä. Yritys uusittiin 7. 11. Hyökkääjien lukumäärä nousi tässä tapauksessa 2000 mieheen. Puolustus oli viime päivinä saanut vahvistuksia ja käsitti nyt 300 miestä. ”
RJK:Eversti Mihail Stepanovitš Svetšnikov,joukkojen valitsemana 116. jalkaväkirykmentin komentaja tämän siirtyessä bolševikkien puolelle 26. 10. 1917, bolševikkipuolueen jäsen toukokuusta 1917, Suomessa tammikuusta 1918, ei ollut VENÄLÄISTEN JOUKKOJEN päällikkö enää, vaan Punaisten varaylipäällikkö ja Pohjoisen rintaman päällikkö. Hän oli korkein Punaisten puolella taistellut upseeri ja liittynyt Punakaartiin omasta aloitteestaan.Eversti Svetšnikov toimi myöhemmin NL:ssa mm. sotilasalan tutkimustehtävissä,jossa yhteydessä hän antoi (sikäläi- sittäin) ”kaunistellun”, liioitellun kuvan entisten Venäjän armeijan upsee- rien ja sotilaiden roolista Suomen vallankumouksessa. Kuoli Stalinin vainoissa.
| 1882–1938 | |
 |
Eversti Mihail Svetšnikov, Tampereen venäläisen varuskunnan päällikkö tammikuussa 1918, Punaisten varaylipäällikkö ja pohjoisen rintaman komentaja, bolševikki toukokuusta 1917, korkein Suomen Punakaartiin liittynyt venäläinen/neuvostoliittolainen upseeri.
Tässä taas on peräti Heikki Ylikankaan suuhun sepitetty ”(Pietarin sotilaspiirin komentaja) kenraali Ivan Jeremeyev”, jollaista toveria ainakaan venäläiset lähteet eivät kuitenkaan lainkaan tunne.
” 26.2.1918 on lähetetty veturi ja kolme vaunua Rautuun. Samana päivänä lä- hetti kenraali Ivan Jeremejev Pietarista 600 miestä ja raskasta aseistusta Rautuun (Ylikangas 2012,s.102). Kuljetuksen mukana Rautuun tuotettiin mm. 40 konekivääriä, toistakymmentä tykkiä ja panssarijuna (Ed.s.110.) Rata Terijoelta Rautuun kulki Pietarin kautta, joten on oletettavaa, että nämä kuljetukset liittyvät yhteen. Osa junista oli peräisin Terijoelta ja osa Pietarista. ”
Salaperäisen kenraalin väitetään toimineen jopa VASTOIN Leninin (hallituksen) päätöksiäkin:
” Pietarin puolustuksesta vastaava kenraali Ivan Jeremejev toimi ve-näläisten joukkojen hovihankkijana. Hänen suunnitelmissaan oli toimit- taa venäläisiä apujoukkoja aina Tampereelle asti. Jeremejev toimi tie- toisesti vastoin Leninin 1.4. 1918 kieltoa toimittaa lisäjoukkoja Suomeen. Venäjän oma sisäinen tilanne (sisällissota), saksalaispelko sekä Brest-Litovskin rauhansopimus eivät Jeremejeviä pidätelleet. Hän taipui vasta, kun hallitus hänet siihen pakotti. Venäläisten joukkojen vetäytyminen Raudusta viivästyi ja se koitui satojen venäläisten joukkosurmaksi. ”
Mahtaisikohan kyseessä olla tämä toveri,Ivan Fedorovitš Jeremejev,ei kuitenkaan mikään kenraali eikä komentaja, vaan konekivääriampuja sotamies ja politrukki ja paikallisten sotilasneuvostojen ja puolue-elin- ten jäsen, joka oli muodostanut Putilovin tehtailla konekiväärikomen- nuskunnan (komanda), joka valtasi Lokakuun vallankumoukseen liitty- en Smolnan ja huolehti sen turvallisuusjärjestelyjen toimeenpanosta. Hän saattoi kyllä värvätä kavereitaan taistelemaan Suomessa, mutta kyse oli Suomen Punakaartin eikä ”Venäjän armeijan” joukoista! Ivan Fedorovitš, joka antoi Leninille suullisen raportin Smolnan puolustuk- sesta, koska ei osannut 10-vuotiaasta teollisuustöitä tehneenä ja soti- neena vaikka paljon lukeneenakin tuolloin vielä kirjoittaa, taisteli sekä sisällissodassa että II maailmansodassa haavoittuen molemmissa useita kertoja vakavasti ja suoritti myös yliopistollisen loppututkinnon. Hänelle myönnettiin ansioistaan 1950 henkilökohtainen ammattisoti- laan eläke, ikään hän kuin olisi toiminut koko ajan kapiaisena.
Sotamies, konekivääriampuja ja politrukki Ivan Fedorovitš Jeremejev, s. 1895 Jenisein alueella, bolševikki vuodesta 1914, vallankumous- ja sotasankari, johti Smolnan vallannutta konekiväärikomeenskuntaa Lokakuun vallakumouksessa, ja sen, hallituksen päämajan puolustuksen toteutusta (tavattu ehkä Raudun taiste- lussa, jossa ehkä luultu ”kenraaliksi” ja ”sotilaspiirin komentajaksi). Taisteli I ja II maailmansodassa, vallankumouksessa ja sisällissodassa.
On esiintynyt myös ”kenraali ja komentaja” K.(S.) Jeremejev,joka saattai- si olla Pravdan toimittaja, Pietarin puolustusneuvoston jäsen, bolševikki jo vuodesta 1903 eli alun pitäen, aliupseeri vuodelta 1895 Konstantin Stepanovitš Jeremejev, mikään komentaja eikä edes upseeri hänkään:
” Viikot kuluivat ankarien taistelujen merkeissä, ja valkois- ten tilanne Raudun suunnalla kävi yhä tukalammaksi. Kar- jalan rintamalla sotatoimia johti jääkärimajuri Aarne Sih- vo. Hän oli huolestunut Pietarin suunnalta saamistaan tie- doista,joiden mukaan vihollinen tulisi tekemään suurhyök- käyksen maaliskuun lopulla. Sihvo sai tietää,että muun muassa kenraali K.S. Jeremejev esikuntineen oli käynyt tutustumassa Raudun rintaman olosuhteisiin. Jeremejev toimi Pietarin sotilaspiirin ylipäällikkönä ja siirtyi maalis-huhtikuun vaihteessa – piirin toiminnan lakattua – henkilökohtaisesti johtamaan Raudun operaatiota. ”
Myös Konstantin Stepanovits Jeremejev toimi poliittisena komissaa- rina: sittemmin Saksan vakoojaksi osoittautuneen vasemmistoeserrä- kenraali iMihail Muravjovin joukossa!
Константин Степанович Еремеев
 |
Pravdan toimittaja Konstantin Stepanovitš Jeremejev, tsaarin armei- jan aliupseeri, petturikenraali vasemmisto-eserrä Mihail Muravjovin ar- meijan politrukki (ja komentajan ilmeinen ”päällystakki” Leninin tahol- ta) s. 1874 Kiovassa, vanhemmat kotosin Äänisen alueen Kentjärven kunnan Voronovon kylästä (saattoi olla siis lyydinkarjalaista syntype- rää ja osata suomea), bolševikki vuodesta 1903 eli heti puoluejaon ilmettyä ja Leninin kaikkein ensimmäisiä vallankumoustovereita tuossa suhteessa, johti puolueen rintama-agitaatiota I maailmansodassa.
Väitetään tavatun Raudun taistelussa,jossa luultu ”kenraaliksi” ja ”ko- mentajaksi”. Hän saattaa hyvinkin olla ollut siellä ainakin Pravdan toi- mittajan ominaisuudessa. (Hän oli tuurannut sotilaspiirin komentajaa- kin, Muravjovia tämän ollessa komentamassa Kerenskin vastahyök- käyksen torjuntaa, ja kukistamassa Kiovan Tsentralnaja Radan kapinaa, mutta ei kyllä enää Raudun taistelun aikaan.) Hän on ilmeisen tärkeä henkilö, josta on vähän tietoa.
Neuvosto-Venäjä, joka oli tunnustanut itsenäisen Suomen VALTION eikä hallitusta (kuten muuten Suomikin pruukaa edelleen tehdä uusien maiden suhteen), ei koskaan julistanut ”valkoiselle Suomelle” sotaa.
Valkoisen Suomen tynkäeduskunta julisti Neuvosto-Venäjälle sodan 15. 05. 1918, vuorokausi viimeisen Punaisen joukko-osaston antautumisen jälkeen. Elokuun 1. päivänä Suomen hallitus tarkensi vaativansa Suo- melle Kuollan niemimaata ja Itä-Karjalaa ”rauhanteon ehtona”. TÄSTÄ ”sodasta”,johon liittyivät Suomen ”heimosotaretket” Itä-Karjalaan, teh- tiin Suomen Tartton rauha 14. 10. 1920. (Viron Tartton rauha oli solmittu 02.02.1920, näillä kahdella rauhalla tai sodilla joista ne solmittiin ei ollut tekemistä keskenään.)
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Finland
” … From 1918 to 1945.The suppression of the revolution in Finland was followed by the establishment of a regime of White terror. On May 15, 1918, Parliament voted to break relations with Soviet Russia. In Au- gust the Finnish government declared that peaceful relations between the two countries would be established only after Karelia and the Kola Peninsula had been incorporated into Finland. Moreover, Parliament passed several laws to aid the formation of a political alliance with Ger- many; it voted on Aug. 1, 1918, to make Finland a monarchy and on Oc- tober 9 to elect the German prince Friedrich Karl of Hessen as king of Finland. The German revolution of 1918 and Germany’s defeat in World War I saved Finland from becoming a vassal of Germany. Finland was proclaimed a republic on July 17, 1919, and K. Ståhlberg was elected president of the bourgeois republic.
… ”
Vanhan tsaarin armeijan joukkojen asema ja rooli Suomessa oli JO VÄLIAIKAISEN HALLITUKSENKIN AIKANA EPÄSELVÄ,koska Suo- men asema oli epäselvä. Niiden virallinen rooli oli olla valmiina puolusta- maan Suomea Keskusvalloilta – eli Saksalta maailmansodassa. Väli- aikaisella hallituksella oli maassa kenraalikuvernööri, joka olisi voinut kytkeä komentoketjun Venäjälle.
Lenin kuitenkin LAKKAUTTI LÄHES ENSI TÖIKSEEN Suomen ken-raalikuvernöörin viran, ja nimitti sen viimeisen haltijan, sillanrakennuk-sen professori Nikolai Vissarionovitš Nekrasovin, entisen liikenneyhteys- ja varapääministerin, hallituksensa tilastohommiin.
Armeijaa alettiin tosissaan kotiuttaa Kerenskin tultua valtaan, elokuus- sa 1917, jolloin Suomessa lienee ollut n. 120000 venäläisen sotilaan taustaista henkilöä, puolet tästä merivoimissa.
Suomi kuitenkin tunnustautui de facto ”Venäjän maakunnaksi” suos-tumalla Eduskunnan hajotukseen Kerenskin toimesta ja uusiin vaalei- hin (vaikka bolševikit varoittivat, ja kehottivat mielummin puolustamaan itsenäisyyttä aseellisesti).
Suomen itsenäistyttyä Tallinnan ja Helsingin tukikohtiensotalaivojen kotisatamaksi vaihdettiin Kronstadt, ja niiden kotiuttaminen sinne al- koi. Ne eivät koskaan tapelleet Suomen sisällisodassa. Sitä paitsi osa entisistä Venäjän laivastoupseereista oli Valkoisten puolella ja he mm. riisuivat Mannerheimin määräyksestä muita venäläisiä aseista.
Viikko Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostohallituksen kansalli-suusasioiden komissaari Stalin saapui Sosialidemokraattien puolueko-koukseen (mikä oli kai kansankomissaarin ensimmäinen ulkomaanvie- railu) ja kehotti Suomea välittömästi julistautumaan itsenäiseksi.
” https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm
Nikolai Starikov: ”Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansanko- missaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä.Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.
«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella monilu- kuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen, sitä «tuhoi- sana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin,että me emme olisi demokraatteja (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.
Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.
Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemää-räämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.
Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa viralli- nenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neu- vosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on men- nyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden pro- letaarit,yhtykää!» on pantava täytäntöön.Täysi vapaus elämänsä järjes- tämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kan- soille! Suomen kansan vapaaehtoinen, rehellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston poli- tiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.
Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kanso- jen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteen- liittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lu- jittaa,vielä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asi- aa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämis- oikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»
Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja. ”
Näin Nikolai Starikov.
Suomalainen Wiki kirjoittaa seuraavaa:
Venäläiset joukot Suomessa
.
Venäjän armeijan rappiotilan ja sotaväsymyksen takia venäläisten soti- laiden osuus sisällissodan rintamataisteluissa jäi Karjalankannasta lu- kuun ottamatta lopulta vähäiseksi. Vanhan tsaarin armeijan joukkojen vahvuus Suomessa oli ollut elokuussa 1917 noin 100000[105]– 125000 sotilasta. [106] Marras-joulukuusta 1917 lähtien joukkojen määrä alkoi supistua sekä suunnitelmallisten sotilaallisten siirtojen ja kotiuttamisen että jatkuvasti lisääntyneen kurittomuuden ja karkuruuden vuoksi. [107]
Sisällissodan alettua 27. tammikuuta 1918 venäläissotilaita oli Suomessa enintään 40 000 miestä. [108][109]
Neuvosto-Venäjän ja Saksan välisen Brest-Litovskin rauhan tultua voi- maan 3. maaliskuuta Suomessa oleskelevat noin 6 000 sotilasta käskettiin vetäytymään maasta 2 kuukauden kuluessa. Maaliskuun loppuun 1918 mennessä vanhan armeijan osastot olivat valtaosin poistuneet Suomesta.[110][111]
Lopulta vain 7000–10000 venäläissotilasta,osa Suomessa jo olleita ja osa maahan sodan aikana Pietarista tulleita, oli eri tavoin aktiivisia vuo- den 1918 sodassa. Merkittäviä venäläisosastoja ei sotatoimiin saatu suostuteltua, sillä vain 1000–4000 sotilasta taisteli 100–1000 miehen osastoina ajoittain eri puolilla rintamia. Toisaalta helmikuun 1918 loppu- puoliskolle asti joitakin venäläisiä upseereita toimi punakaartien sota- toimien johdossa:eversti Mihail Svetšnikov Länsi-Suomessa ja I. Jere- mejev Itä-Suomessa. Venäläisten ja suomalaisten välinen yhteistyö sujui kuitenkin huonosti muun muassa kieliongelmien ja keskinäisen epäluot- tamuksen takia. Punaisten hyökkäysvaiheen aikana helmikuun alusta – maaliskuun puoleenväliin asti rintamalinja ei siirtynyt juuri lainkaan poh- joisemmaksi, vaikka valkoisten taistelukyky oli tuolloin heikoimmillaan. [112][113][114]
Sisällissotaan osallistuneiden venäläissotilaiden määrä ja merkitys vä- heni pääosassa punaista Suomea 18. helmikuuta alkaen Saksan ja Ve- näjän välisten sotatoimien alettua uudelleen. Joukot joko hajosivat tai niitä siirrettiin suojaamaan Pietaria, ja sen jälkeen Neuvosto-Venäjän tuki punaisille oli valtaosin aseapua. Venäläisten sodan loppuun asti jatkunut sotilaallinen toiminta Karjalankannaksella toisaalta tuki punaista kaartia, mutta sen päätarkoitus oli Pietarin puolustaminen. Muualta Suomesta merkittävä osa sisällissodassa sekä aktiivisia että passiivisia venäläissotilaita oli vetäytynyt jo ennen Suomen valkoisen armeijan hyökkäysvaihetta. [115]
Venäläisten joukkojen aseistariisunta Etelä-Pohjanmaalla 28.–31. tam- mikuuta sujui valkoisilta pääosin helposti ja rauhallisesti. Venäjää Suo- messa edustanut aluekomitea oli ilmoittanut 24. tammikuuta Vaasan senaatille venäläisten joukkojen ”suunnitelmallisen kotiuttamisen” jatkuvan entiseen tapaan.
Vaasan senaatin ja Mannerheimin esikunnan kaksijakoisen propagan- dan pohjalta 30.tammikuuta annettiin vain venäläisille suunnattu julis- tus, jonka mukaan Suomen talonpoikaisarmeija ei sotinut venäläisiä sotilaita vastaan. Toisaalta omille rivimiehille korostettiin taisteltavan juuri venäläisiä vastaan. Monet Suomessa olleet venäläisupseerit tukivat valkoisia.
Neuvostohallitus käski vuoden 1918 alussa Suomessa olleita varuskun- tia noudattamaan puolueettomuutta, ja jotkut varuskuntakomiteat an- toivat paikallisesti vastaavia vakuutuksia. Niistä huolimatta Pohjan- maan venäläinen päällystö toimi usein tiiviissä yhteistyössä suojelus- kuntien kanssa. Pohjanlahden meripuolustuksen johtaja, vara-amiraali Nikolai Podgurski auttoi kenraali Mannerheimia Vaasan varuskunnan aseistariisunnassa. [116]
Vastapalvelukseksi tuesta aseistariisunnalle Mannerheim järjesteli venä-läisupseerien palkanmaksun, asunto-olot ja muonituksen kuntoon, sekä antoi heille vapaan liikkumisoikeuden Vaasassa. Seinäjoella venäläisjou- kot asettuivat entisiin majapaikkoihinsa. Mannerheim lupasi venäläisille hoitavansa joukot maasta Sortavalan tai Rovaniemen kautta ja palaut- tavansa aseet rajalla.Joukot suljettiin lopulta vankileireille ja aseet otet- tiin omaan käyttöön, koska kuljetus ei onnistunut ja suhtautuminen ve- näläissotilaisiin muuttui hyvin kielteiseksi jääkäripataljoonan saavuttua Saksasta Vaasaan. [117] Sisällissodan alkuvaiheessa valkoinen armeija ja venäläiset sotilaat taistelivat rintamalla merkittävässä määrin toisiaan vastaan lähinnä Ruovedellä, Vilppulassa, Mäntyharjun rintamalla ja Karjalankannaksella. [118] ”
Punakapinan alettua Mannerheim välittömästi ja ensimmäiseksi hyökkäsi venäläisten varuskuntien rippeiden kimppuun väittäen ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.
***
Antti Tuuri myöntää, että valkoiset aloittivat Suomen sisällissodan 24.1. hyökkäämällä ulkopuolisella valkoisella osastolla sikäläistä venäläistä varuskuntaa vastaan,joka varmisti ja koordinoi venäläisten poistumista maasta n. 20000 kuukausivahdilla, jäljellä oli ”viimeinen erä”, vähän yli. Loput venäläiset sotilaat oli tarkoitus tappaa, ja sivilitkin, paitsi jotkut, jotka loikkasivat jotakin arvokasta kuten laiva mukanaan. Sittemmin Viipurin venäläinen porvaristokin tapettiin, kun valkoiset valtasivat kau- pungin, vaikka se oli odottanut valkoisia ”vapauttajikseen”, osa punais- ten vankilassa. Tällä Senaatti myös pakotettin vaihtamaan Puolustus- neuvoston puheenjohtaja Entente-mielinen Claes Charpentier Keskusvalta-mieliseen Mannerheimiin 25.1. 1918.
Kyseessä oli myös taistelu Ympärys- ja keskusvaltamielisten porvarei- den välillä. Suomen venäläisten sotilaisen oletettiin olevan Entente-mie- lisiä. saksalaismielisten uskottiin jo lähteneen vitomaan.Myös Lenin pel- käsi näitä joukkoja, koska hän pelkäsi kenraali Judenitšia enemmän kuin Mannerheimia. Mannerheim pelkäsi Judenitšissa eniten sitä, että tämä voisi tehdä jonkin diilin myös punaisten kanssa, sillä hän oli yrittänyt nousta menševikken hallitseman Georgian kautta vielä kolmannen ker- ran Venäjän Kaukasian rintaman komentajaksi.Georgian menševikit oli- vat kuitenkin kaukasialaisnationalisteja, joille kelpasivat vain kaukasia- laiset, ortodoksiset komentajat: georgialaiset, armenialaiset, osseetit, abhaasit. Judenitš ja Charpentier olivat taistelleet Turkin armenialaisten kansanmurhaa vastaan. Mannerheimille sellainen oli ”tavallista, normaalia sotilaspolitiikkaa”…
http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242236-tammikuu-18-antti-tuurin-kertomana
Tammikuu -18 Antti Tuurin kertomana
Pertti Rampanen
Mänttä-Vilppula
.
Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.
(Otava, 2017, 220 sivua)
Vuoden 1918-sota alkoi vapaussotana kun suojeluskunnat pyrkivät tammikuussa riisumaan aseista ja toimittamaan kotimaahansa hulinoi- vat, vallankumouksen aatetta lietsovat ja elintarvikkeita ryöstelevät kurittomat venäläiset sotilasjoukot, ja riisumaan aseista myös heitä myötäilevät punakaartilaiset. Venäläissolttuja oli majoittuneina useissa Etelä-Pohjanmaankin pitäjissä. Sota muuttui sitten kansalaissodaksi punaisten ryhtyessä kapinaan Suomen laillista hallintoa vastaan.
Kirjailija Antti Tuuri tuo pienimuotoisessa romaanissaan esiin lähinnä Ylistaron suojeluskunnan osuuden tapahtumiin. Venäläisten aseistarii- suminen ja vangitseminen sujuivat paikkakunnalla lähes verettömästi. Yksi suojeluskuntalainen sai surmansa huolimattomasta aseen käsittelystä, ja erään talon piika sai lattiasta kimmonneesta luodista lihashaavan käteensä. Venäläisiäkin kuoli alueella vain muutamia.
Jännittävin tapahtuma teoksessa ehkäpä onkin, kun aitasta johon ve- näläiset ovat varastoineet aseita, vohkittiin ne sahaamalla muutamana yönä reikä takaseinään vartijoiden huomaamatta. Valitettava erehdys oli, kun raiteilta suistettiin väärä, mm. senaattoreja Vaasaan kuljettanut juna. (Kts. kuva!)
Kirjassa käydään läpi myös Vimpelin ja Vöyrin sotakoulujen perustaminen.
Tuuri kertoo tammikuun 1918 tapahtumat ylistarolaisen rakennusmes- tari ja suojeluskuntajohtaja Ahto Sippolan (ei pidä sekoittaa pahamai- neiseen veljeensä) näkemyksenä.Kirjassa vilisee tunnettuja sisällissodan aikaisia henkilöitä. Kirjoittaja ei ole unohtanut tässäkään teoksessaan nasevaa huumoriaan, vaikka kyseessä ovatkin sinällään kohtalokkaat tapahtumat.
Kyseinen romaani sopii mainioksi historiankertaukseksi, varsinkin näin maamme sadantena itsenäisyyden juhlavuotena, vaikka teos kieltä- mättä saattaa jonkun mielestä olla puhdasta vapaussotakirjallisuutta. Haitanneeko tuo! ”
Olipas melkoinen määrä aineistoa; osa tuttuakin…mutta osaa pitänee miettiä, ennen kuin kommentoin.
No, nyt kun tuli tuo toinen avauskin; olisin taipuvainen tämän Koivulan avauksen puolustajaksi. Siltikään en näitä kaikkia argumentteja välttämättä niele.
Kuitenkin tuo uudempi avaus sisältää siksi paljon asenteellisuutta sekä vanhoillista oikeistolaisuutta; en pysty olemaan samaa mieltä mitenkään.
https://s1.adlibris.com/images/12127964/suomalaiset-venajan-sisallissodassa-1917-1922.jpg
Tuo kirja kannattaisi lukea, jos haluaa selvyyttä Tarton rauhan aikaiseen tilanteeseen Neuvosto-Venäjällä.
Sisällissodassa (Venäjä) oli kaikkiaan jopa neljä osapuolta; ei ollut kiistatonta Venäjän hallitusta kenen kanssa tehtäisiin rauhansopimus. Bolshevikit (Lenin)tosin Suomen kannalta eniten vaikutusta Suomen tilanteeseen. Rajasopimus Venäjän kanssa sitä vastoin lienee ollut helpompi selvittää, jos helppo ei sekään.
Rajasopimustakin haittasi Suomen melkoisen aluevaatimukset itä-rajalla (ns kolmen kannaksen rajalinja), se ei luonnollisestikkaan bolshevikeille kelvannut. Jäämeren satama kuitenkin saatiin ja se oli melkoinen voitto Suomen hallitukselle, hintana Repolan ja Porajärven alueet Neuvosto-Venäjälle.
Kiitoksia kirjavihjeestä.