Tarnopol, Saksan itärintama, 4.7. vuonna 1941.

Suomalainen SS-joukoissa palveleva sotilaspastori Ensio Pihkala kuulee esikuntaan laukauksia, rientää ulos ja näkee, kuinka 40 metrin päässä esikunnasta on ammuttu viisi juutalaista avoimen haudan eteen.

Saksalaiset SS-miehet juoksevat pois. Upseereita ei näy. Pihkala on vihainen ja tyrmistynyt sotilaiden omavaltaisuudesta.

Ainakin yksi juutalainen elää vielä.Pihkala antaa oman pistoolinsa (toden-näköisesti saksalaiselle) aliupseerille ja kehottaa tätä ”lopettamaan onnettomat”.

”Sanoin lujat sanat moisesta häpeällisestä salamurhaamisesta”, Pihkala kirjoitti päiväkirjaansa.

Kirkkohistorian dosentti André Swanström tekee parhaillaan tutkimus- ta työnimellä ”Uskonto ja fasismi suomalaisten SS-pastorien toiminnassa”.

Keskeinen lähde on Pihkalan sensuroimaton päiväkirja. Pihkala menehtyi väijytyksessä Ukrainassa jo elokuussa 1941.

– Siellä on aika kovaa tekstiä, Swanström sanoo.

”Tuntuu, että Jokipii antoi Wikingistä puhtoisemman kuvan”

Samana päivänä 4.7. Pihkala kertoo saksalaisen sotilaslääkärin Menge- len hoitavan miestä, jonka käsivarren läpi oli mennyt kranaatinsirpale. Josef Mengele tunnettiin myöhemmin ”Auschwitzin kuolemanenkelinä”.

Suomalainen SS-vapaaehtoispataljoona oli osa SS-divisioona Wikingiä. Sotilaspapit toimivat yhdysupseerien nimellä, koska SS-järjestö oli ateistinen.

–Tuntuu,että Jokipii antoi Wikingistä puhtoisemman kuvan kuin todelli- suus oli. Siellä oli mukana kovan luokan sotarikollisia, Swanström sanoo.

Professori Mauno Jokipiin kirjoittama suomalaisen SS-pataljoonan klas- sinen historiikki Panttipataljoona ilmestyi vuonna 1968. Tuorein painos on vuodelta 2000. Jokipii kuoli vuonna 2007.

– Divisioonaan hajautetut suomalaiset ilmeisesti todistivat julmuuksia isommassa mittakaavassa kuin suomalaispataljoona, joka toimi oman yksikkönään.

Natsipuolueen paikallisjohtaja oli ”nuorekas ja tarmokas mies”

Pihkalaa seurasi Kalervo Kurkiala, josta tuli korkeimmalle SS-hierarki- assa kohonnut suomalainen. Obersturmbannführer vastasi Suomen everstiluutnanttia.

Myös Kurkialan päiväkirja on olemassa.

– Hän toimitti siitä konekirjoitetun version tutkijoille sodan jälkeen.

Tutkijalle Pihkalan päiväkirja on siksi monin verroin arvokkaampi lähde.

– Kurkiala vieraili Himmlerin päämajassa keskustelemassa Kalevalasta. Hän säilytti saksalaismyönteisen näkemyksen läpi sodan eikä kirjoittanut mitään poikkipuolista.

Kun Kurkiala tapasi Ukrainassa natsipuolueen paikallisjohtajan, joka kertoi ammuttaneensa tuhansia juutalaisia, Kurkiala kirjoitti päiväkirjaansa ”nuorekas ja tarmokas mies”.

Pihkala koki asioita toisin, empaattisemmin. Hän kirjasi ylös suomalais- ten sotilaiden ihmettelyn, että kuviteltuaan tulevansa palvelemaan sotilasyksikössä olivat ”joutuneet rosvojen ja murhamiesten joukkoon”.

Pihkala kuvaili reaaliaikaisesti ( ”… ja juuri tuossa jatketaan…”) saksalais- ten brutaaleja kostotoimia, kun Wikingin Westland-rykmentin komen- taja Hilmar Wäckerle oli kuollut sala-ampujan luotiin. Wäckerle oli entinen Dachaun keskitysleirin kommendantti.

Lembergissä Pihkala joutui todistamaan Neuvostoliiton salaisen polii- sin GPU:n vankilan puhdistusta tuhansista ruumiista. Juutalaiset tekivät työn, saksalaiset kulkivat löyhkän takia kaasunaamareissa.

”Tiesivät varmasti tulevansa ammutuiksi lähitunteina. Kauhea paikka”, Pihkala ajatteli ja ”kiiruhti pois”.