Jos se osasi, se on AINOA koko eläinkunnan tunnettu edustaja, joka osasi yhteenlaskua. (Vähennyslaskusta ei ole ollut puhetta, miksi siitä minulla on omat epäilykseni, joihin palaan…) Kaikki muut kokeet muilla lajeilla: simpansseilla, makakeilla, tamariineilla, varislinnuilla jne., joissa kokeessa onnistuminen edellyttää elukalta ehdottomasti ykkösen lisäämistä päässään annettuun lukuun tai vähentämistä sellaista, ovat tavan takaa epäonnistuneet, siitä riippumatta kuinka monimutkaiset muut opetetut operaatiot ovat onnistuneet!
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/01/osasiko-ihmetrolli-harma…
http://www.hs.fi/tiede/art-2000002870519.html
Alex osasi laskea ja sanoa ”sori”
Harmaapapukaija Alex ei olisi sotkenut kymmentä ja yhdeksääkymmentä prosenttia – tosin se olisi silti saattanut vastata tahallaan väärin ja huikata perään ”sori”.
Kuuluisa harmaapapukaija Alex osasi puhua muunneltua totuutta ja hallitsi luvut ministeritasoisesti.
Älykäs papukaija Alex kuoli
Sivu 31: ” PUHUVAT JA ”PUHUVAT” PAPUKAIJAT
Eräät lemmikkipapukaijojen omistajat ovat pitkään ounastelleet, että heidän lintunsa eivät pelkästään toistele oppimiaan sanoja aivotto- masti miten sattuu. Näyttää siltä kuin linnut joissakin tilanteissa ymmär- täisivät, mitä jokin sana tarkoittaa. Harmaapapukaijoilla eli jakoilla teh- dyt tutkimukset ovat osoittaneet, että ainakin tällä lajilla on kyky oppia käyttämään sanoja oikeissa merkityksissään. Tuskin Irene Pepperber- gin, joka nykyään työskentelee Harvardin ja Brandeisin yliopistoissa Yhdysvalloissa (hän on tohtori fysikaalisen kemian alalta Harvardista vuodelta 1976, HM), on tutkinut tämän lajin sanallista hahmotuskykyä 1970-luvulta alkean.
Tutkimusohjelman tähän mennessä pitkäaikaisin osallistuja, harmaa- papukaija Alex, oppi elinaikanaan käyttämään muutamia kymmeniä sanoja kuten pähkinä, avain, paperi ja punainen. Se vastasi useimmiten oikein sellaisiin kysymyksiin kuin ”kunka monta mustaa kiveä tässä on?”, vaikka sille näytetyssä tavaravalikoimassa olisi ollut monenväri- siä kiviä ja muitakin mustia esineitä – ja vaikka se ei olisi kuullut tätä nimenomaista kysymystä koskaan aikaisemmin. Alex myös yhdisti oppimiaan sanoja lyhyiksi lauseiksi. Yleensä se pyysi niillä jotakin, kuten ”haluaa pähkinää” tai ”mennään takaisin”.
Pepperbergin ja muiden kokeilut muilla harmaapapukaijayksilöillä ovat vahvistaneet, että Alex ei ollut yksittäinen Einstein. Tulokset kertovat tämän lajin älyllisistä kyvyistä yleensä. ”
HM: Tähän väliin on sanottava, että Alex on AINOA elukka koko uni-versumissa niin lajitovereidensa kuin muidenkin maailmanmesta- reiden, esimerkiksi lukumäärien tunnistamisen sellaisten, keskuu- dessa, simpanssit ja tamariinit, koiraeläimet ja varislinnut mukaan lukien, jonka väitetään osanneen tieteellisesti kontrolloiduissa olosuhteissa LASKEA LOOGISESTI NUMEERISIA OPERAATIOITA PÄÄSSÄÄN osana jotakin toiminnallista tehtävää.
Telkänranta tuo esiin toisenkin tutkimuksen vuodelta 2014 ”Symbol addition by monkeys provides evidence for normalized quantit…, jonka olen liittänyt jutun loppuun, mutta se ei käsittele loogista numerolas- kentaa, vaikka niin otsikosta voisi luulla. Telkänrannan esitys teoksensa ydinasiassa lepää täysin Alexin varassa, kuten moni muukin vastaava esitys.
Kaikki muut elukat, simpanssit mukaan lukien ovat epäonnistuneet ko- keissa jossa onnistuakseen on ehdottomasti osattava lisätä tai vähen- tää symbolisesti annetusta lukumäärästä numero 1: esimerkiksi oikein luoviakseen tarvittava koodi on aina ykköstä pienempi tai suurempi kuin kuin kulloinkin näytettävä, vaihteleva luku (ja muualla kuin tehtä- vässä on ”tavalliset luvut voimassa”). Tai pitäisi osoittaa lähes erehty- mättömästi kahden symbolisesti annetun luvun summa. (Simpanssin sormistaan ja joillakin muilla nappuloilla, jotka ovat koko ajan näköken- tässä, tapahtuva ”laskenta” ei kelpaa: se ei ole loogista päässälaskua.)
Helpompiakin tapoja on osoittaa, että simpanssi tai koira ei ajattele (loogisesti), vaan reagoi ja ketjuttaa, ja myös odottaa aktiivisesti, että muut kuten lauma ”ketjuttavat”, näyttävät, minkä kaava mukaan men- nään nyt. Otetaan yksi esimerkki: simpanssilla on juomavesitynnyri ja juomakippo, sekä ruokatynnyri, banaaneja ym., joka ruokatynnyri aina joskus syttyy ulkopinnaltaan palamaan, mikä simpanssi on opetettu sammuttamaan juomavedellä juomakippoa käyttäen.Simpanssin pitää vähän vahtia ruoka- ja juomatynnyriään.Sitten simpanssi viedään ruo- katynnyreineen ja juomakippoineen, mutta ILMAN juomavesitynnyriä lautalle, josta se voi myös lankuista rakentaa sillan rantaan, mikä sille myös on opetettu. Nyt tynnyri sytytetään taas palamaan. Simpanssi rakentaa sillan ja hyökkää juomatynnyrille hakemaan ”sammutusvettä”. AJATTELEVA simpanssi kahmaisisi sitä muitta mutkitta merestä.
Mutta Telkänranta jatkakoon:
” Pepperbergin ja hänen kollegojensa (mm. Marc Hauser, Harvard, sekä Noam Chomsky ja Steven Pinker, MIT, HM) tutkimukset havainnollista- vat samalla sitä, että huolellisesti suunnitellut koejärjestelyt ovat olennainen osa eläinten kognition eli mielen tutkimusta. Niillä nimittäin varmistetaan, ettei eläimen käyttäytymiselle voi olla mitään muita syitä kuin niitä,joita tarkoitus mitata.Tosin ihmislajinkaan koko nykyinen kirjo ei tulisi esiin, jos sitä mitattaisiin vain yksittäisillä, erikseen järjestetyillä älykkyystesteillä. Siksi on tärkeää seurata myös luonnonvaraisia eläi- miä. Kärsivällinen, vuosia kestänyt luonnonvaraisten eläinten havain- noiminen on nostanut esiin uusia kysymyksiä, ja niiden avulla voidaan saada uusia vastauksia. ”
HM: Ohessa on Skepsis ry:n keskustelupalstalta 13 vuoden takainen, varsin kriittinen keskustelu Alexiin ympärillä pyörivästä showsta sen vielä ollessa käynnissä, ja koko ajan vieläpä kiihtyessä.
Siitä voi itse kukin arvioida yhdessä myöhemmin kaikille selvinneeseen tietoon mm. noista ”tieteellisitä yhteistyökumppaneista” ja ”auktoritee- teista”… Tieteelliset kokeethan PERUSTUVAT AINA JOLLEKIN TEORIALLE, jota systemaattisesti osoitetaan todeksi tai epätodeksi!
Alexin ehdoton ansio koe-eläimenä oli, että se muodosti ”puhumalla” äänteellisen merkin mieltämilleen abstrakteille objekteille kuten luku- määrille, muodoille ja väreille. Tätä seikkaa ei käy kiistäminen. Tämä ei kuitenkaan ole tällaisenaan ajattelua, jota päässälaskenta numeroin eh- dottomasti vaatii.Kun Alex otti käyttöön äännemerkin,esimerkiksi ”sih” = six, ”sinen” = seven, se ei muuttanut sitä merkkiä enää, eikä varmaan tarkoitettakaan sen enempää: se oli siinä ja sillä mennään! Se olisi ne epäilemättä myös muistanut ikänsä, vaikka olisi elänyt vielä 50 vuotta. Alexia ei haitannut vaikka samaan olioon olisikin osoittanut kaksi eri- laista merkkiä kuten ”sana” ja muotosymboli, vaikkei niitä sanoja/ merk- kejä nyt niin kauhean paljon kuitenkaan ollutkaan. Mahdollisesti tämä uusi ”puhe” antoi uusia mahdollisuuksia myös vähän fuskata… Sitäpait- si nuo silloiset auktoriteetitkin uskoivat ”oikeaan ajatteluun eläimillä”, ja mielestään vain ”oikaisivat” kokeissa, eivät ehkä muka väärentäneet mielestään asiaa. Sen verran pölhöä väkeä he nimittäin ovat… Mene tiedä…
Mutta, asia ensin ja pulinat sitten:
Telkänranta jatkaa aiheesta sivulla 63:
” NUMEROTAJUSTA YHTEENLASKUUN
Numeroiden järjestyksen muistaminen ei kuitenkaan vielä kerro, ym- märtääkö eläin, että jokainen numero symboloi tiettyä lukumäärää. Sen selvittämiseksi on katsottava, osaako eläin myös käyttää numeroita lukumäärien sijasta. Tämä onnistuu mm. reesusmakakeilta. ”
HM: Ei onnistu eikä tuossa (jutun lopussa) edes tutkittu LOOGISTA LASKENTAA, vaan siinä annettiin MÄÄRILLE symbolein ilmaistu skaala, joka on nimenomaan sellainen, että SEN KANSSA EI TAVITSE AJATELLA,vaan esimerkiksi ”napa kitisee ruoasta” (niin paljon kuin ma- ha vetää) on 25,”sopiva aamun/illan ruoka-annos” on 10,ja ”vähän jota- kin hyvää” on 1 tai 2.Tämä opetetaan juottamalla apinoille mehua. Niillä on ennestäänkin jonkinmoinen käsitys ”omasta määrästään”. Tässä ei ole ylipäätään kappaleista kyse,vaan liukuvista määristä.Kun jokin mää- rä sitten vaikka jaetaan apinan kesken, apina voidaan opettaa samalla skaalalla arviomaan se uusi oma siivunsa ja jopa ilmaisemaan symbo- lilla. Siten arvattua symbolia ei voi käyttää esimerkiksi koodina mihin- kään.Tutkimus perustuu virheelliseen otaksumaan,että apina vertaa ul- koista todellisuutta johonkin (myötäsyntyiseen) ”sisäiseen skaalaan” ja ”mittaa siis kokemustaan” (eikä ulkoisia olioita). Tutkitaan olisiko tuol- lainen ”sisäinen skaala” LINEAARINEN vai LOGARITMINEN (desibelit, sävelasteikko). Todellisuudessa olioita verrataan TOISIINSA sellaisessa tiedossa, jolle myös ajattelu voi perustua. Tuosta ei sen enempää tässä.
Telkänranta; ” Myös linnut ovat ehdolla laskutaidon alkeiden testaami- seen. Linnut hahmottavat lukumääriä luonnossakin yleisesti ottaen hy- vin, mutta kaiken siitä ei tarvitse olla tietoista. … Numeroiden oppimi- nen lukumäärien symboleina ja laskutoimitusten tekeminen niillä edellyttävät jo tietoista ajattelua. ”
HM: Laskutoimitusten tekeminen numeroilla ”tietoisuudessa” edellyt- tää ajattelua, mutta numeroiden tai lukusanojen liittäminen niihin viit- taaviksi ärsykkeiksi, jonka Alexkin varmasti osaa, ei edellytä ehdotto- masti tajuntaa, vaan numero tai sama on ehdollisen refleksin ärsyke- osa, joka tuo sen lukumäärän mieleen (vähän kuin viinan haju tuo mieleen ryypyn ja tupakan haju sauhut).
Telkänranta: ” Perusteellisimmat kokeilut höyhenpeitteisen pään lasku- taidoista on tehty ensimmäisessä luvussa tapaamallamme, nyt jo edes-menneellä Alex-harmaapapukaijalla. Tutkija Irene Pepperberg opetti sille ensin, että lukusanat nollasta (yhdestä, HM) kahdeksaan tarkoitta- vat tiettyjä määriä tavaroista. (Kappalemääriä, abstrakti olio, ei esim. ruokamääriä, HM) Papukaija Alexilla oli se kätevä ominaisuus, että se pystyi sanomaan oppimansa numerot myös ääneen. Papukaijojenkin kyvyillä englannin ääntämisessä on silti rajansa. Kaikesta yrittämises- tä(?) huolimatta Alex sai sanat six ja seven tulemaan ulos nokastaan aina vain muodossa sih ja sinan. Se ei silti häirinnyt niiden käyttöä. Kun Alexille annettiin mitkä tahansa kaksi numeroa nollasta kahdeksaan ja kysyttiin ”kuinka paljon yhteensä?”, se osasi lähes aina vaakkua oikean vastauksen. (Pepperberg 1912) ”
HM: Tuo tarkoittaa, että Alexin olisi pitänyt ”osata” laskea ainakin 15:en. Hesarin (puoskari)”fakta”tarkistettu luku on, että Alex ”osasi laskea” 6:en. ”Nollat” voidaan unohtaa: ne eivät kuulu tähän yhteyteen lainkaan. Tämä Hesarin tieto tarkoittaa, että Alex osasi suurella todennäköi- syydellä sanoa kahden luonnollisen luvun summan oikein, jos se oli korkeintaan 6. (Tämän lisäksi sillä oli sana luvuille 7 ja 8 ja sen jonkinmoisella tarkkuudella tunnisti nuo lukumäärät.)
Tässä on huomattava, että tutkittiin nimenomaan sitä, mitä kaikkea Alexille on periaatteessa mahdollista opettaa. Kaikkea, mitä on opetettu, ei sellaisenaan varmasti isketty tiskiin. Sellaiset elukat, jotka luonnossa tunnistavat lukumäärän 3, kuten varis, oppivat luultavasti kesytettyinä ja opetettuina luvun 9 eli 3 3:a, ja tukiopetuksella siitä alaspäin. Tuossa jo tulivatkin lukujärjestelmämme numerot paitsi 0.
Jos ajatellaan (kerettiläisesti) vähän niin kuin HUIJARIN KANNALTA, niin miten Alex voitaisiin saada AJATTELEMATTA, opettamalla REAKTIO ÄRSYKKEESEEN saada laskemaan ynnälaskua oikein 6:en saakka?
Mitähän Alex muuten vastasi, jos annettiin luvut 4 + 5, ja hänen numerotietämyksensä loppui 7:än tai 8:an, ja ”laskutaistonsa 6:en?
Mulla on omat epäilykseni, mitä Alex olisi voinut vasta: 1! Toisin sanoen hän olisikin VÄHENTÄNYT NE… (tabu…)
Luonnollisten lukujen pareja, joiden summa on 6, on 3: 1+5, 2+4 ja 3+3;
pareja joiden summa on 5, on 2 : 1+4 ja 2+3;
pareja, joiden summa on 4, on myös 2: 1+3 ja 2+2;
Pareja joiden summa on 3, on 1: 1+2, ja
Pareja, joiden summa on 2, 1: 1+1, yhteensä 3+2+1+1 = 7 3:n luvun kombinaatiota, joista kaksi on termiä ja yksi on summa.
Näiden kombinaatioiden opttaminen olisi ainakin varmasti ollut mil- joona kertaa helpompaa, kuin opettaa ”hänet” TODELLA AJATTELE- MAAN (inhimillisesti), sikäli kuin sellainen lainkaan olisi ollut millään keinolla mahdollista…
Keskustelua Höpsis Ry:n palstalta:
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/132363?page=1…
JJ.H
29.01.2004 00:39:23
132363
Vitsaileva papukaija
Mainio papukaija jolla on melkoisen sanavaraston lisäksi hallussa jopa kolme aikamuotoakin (!)
Vitsaileekin vielä pahus…
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/3430481.stm
Muuten, minulla on aina ollut käsitys,että eläimet omaavat enemmän taitoja kuin itseään fiksuimpana pitävät ihmiset osaavat kuvitella. Väittäisin jopa, että eläin omaa viisautta, suurta vaistomaista ymmärrystä kokonaisuudesta joka ei vie tilanteisiin joita ihmiskunta itse itselleen ”älyllisesti” järjestää…
Tietysti tätä sopii epäillä; epäilijöitten palstalla.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/3430481.stm
Animal world’s communication kings
By Rebecca Morelle
Science reporter, BBC News
Erilaista ajatteluteorioista Irene Pepperberg nojaa, tai ainakin 10 vuotta sitten nojasi, niistä ääliömäisimpään, ”Pielineurooniteoriaan”:
RK
03.02.2004 00:44:47
132687
”peilisolut”
H5 kirjoitti 30.01.2004 (132403)…
>Kiinnostuneille lisää infoa maapähkinän kokoisten aivojen kyvyistä:
http://www.edge.org/3rd_culture/pepperberg03/pepperberg_index.html
Tämä ”peilisoluteoria” pistää epäilemään juttua muutenkin.
” Mirror neurons are those bits of the brain that respond to an action the same way whether you see the action being performed or if you do the action yourself. This response occurs for both gestural actions (those done physically, with one´s hands), and those done orally (with one´s mouth). And many of these neurons are in Broca´s area. Thus data exist that can be interpreted to support the gestural origin of language; that is, that a small change in one part of the brain could have led to the change from learning communicative gesture to learning speech through an imitative program, and that the same area could indeed initially be used for both simple gestural and linguistic combinations. ”
Mitään ”geenipeilisoluja” ei ole olemassakaan, vaan kyse on kehitty- neen ehdollisten refleksien järjestelmä sellaisesta piirteestä, että elukan aikaisemmin suorittamien tekojen muistijäljet (jossakin ”rikas- tuneessa” muodossaan) aktiovoituvat elukan HAVAINTOPROSESSIIN liittyen, ja tuo piirre on myös aivan ehdottoman välttämätön, jota otus voisi matkimalla, ja ennen kaikkea MUIDEN VIRHEISTÄ OPPIMALLA (kuten niin varikset kuin papukaijatkin aivan varmasti tekivät) kehittää ehdollisia refleksejään, eli oppia uusia käyttäytymismalleja.
Lintujen ”kieltä” ohjaavat aivan muuta aivoalueet kuin nisäkkäiden, sillä linnuilla EI OLE kurkunpäässä ääniä muodostavaa ”larynxia” (äänielin- tä),eikä näin ollen myöskään ”Brocan aluetta”,joka apinoilla ohjaa ruoan pureskelua siten,ettei vaarallisen kokoinen ja muotoinen kappale pääse kurkkuun asti (mikä on ilmeisesti kunnialla suoritettuna erittäin vaikeaa, joskaan kurkkuun jäänyt ruoka ei niillä heti tuki myös hengitystä, kuten ihmisellä), vaan lintujen äänielin on keuhkoputkien liittymäkohdassa sijaitseva aivan toisen sorttinen ”syrinx” (joka kyllä myöskin kytkeytyy signalisaatioon).
Papukaijat ja varikset ovat esimerkiksi koiraan verrattuna joissakin asi- oissa ”viisaita” mutta joissakin toisissa ”tyhmiä”. Niiden aistimaailma on erittäin audiovisuaalinen kuten ihmiselläkin, ja siksi ne pystyvät matki- maan kieltä ja orientoitumaan sen mukaan. Mutta niille signaalin ja koh- teen ero ei ole kovinkaan selvä, kun ne ovat jonkin signaalin oppineet, sen sammuttaminen on vaikeaa, ja ne menevät vähän kun päästään sekaisin, kun jokin vanha metku ei pelaakaan (ja saattavat raivostua ja hyökätäkin, myös joukolla).Koira taas oppii kertapuraisusta tai nuuhkai- susta erottamaan ”oikean ja väärän luun”, eikä asia ole sille ”ongelma”, koska hajuaistille perustuva hahmottaminen varsinaisesti ratkaisee, mikä mitäkin on laatuaan. Signalisaatio on sen apuväline. Koira ”tietää” (niin kuin variskin), että tietty muoto ja väri ”tarkoittaa luuta” (vaikka se olisi kuvassakin), mutta jos se luusignaalin aiheuttaja ei kuitenkaan OLE luu, se ei ole koiralle erityinen ongelma, eikä ”petos”. Varikselle ja papu- kaijalle se on. Varislauma myös hyökkää huuhkajan KUVAA vastaan yltyvällä raivolla, vaikka kaikki olisivat sitä kuttaperkkakuvaa käyneet pöllyttämässä, niin kauna kuin siinä vain on huuhkajan muotoa, avain- tuntomerkkejä jäljellä. Koirat eivät mitään sellaisista tee. Ainakaan varis EI TAATUSTI ”ymmärrä” minkäänlaista leikkiä eikä ”huumoria”.
Keskustelua:
Kari Rönkä kommentoi_ 6. tammikuu 2017
Liekö tämä tuttu?
Viisas Hans
Viisas Hans (saks. Kluger Hans, n. 1895 – n. 1916) oli hevonen, jonka väitettiin osaavan ratkaista matemaattisia ja muita älyä vaativia tehtäviä.
Psykologi Oskar Pfungst tutki Viisaan Hansin vuonna 1907 ja osoitti, että se ei ratkaissut tehtäviä itse vaan tarkkaili läsnä olevien ihmisten reaktioita. Pfungst havaitsi kyseessä olevan metologisen virhevaiku- telman; hevonen käyttäytyi vastaukset tietävän ihmiskouluttajansa ei-tahdonalaisiin elekielen merkkeihin. Kouluttaja itse ei tiennyt välittävänsä mitään vihjeitä.[1]
Pfungstin tutkimuksen kunniaksi tätä erikoislaatuista virhevaikutelmaa kutsutaan ”Viisas Hans -vaikutukseksi”, ja se on ollut tärkeässä osassa EE-ilmiön ja eläinten kognition myöhemmässä tutkimuksessa.
Esitys
1900-luvun alussa yleisö oli kiinnostunut eläinten älykkyydestä suurelta osalta Charles Darwinin tuolloin tuoreiden julkaisujen johdosta.
Hans-hevosen omisti gymnasium-opettaja Wilhelm von Osten, joka harjoitti myös hevosten koulutusta ja frenologiaa sekä piti itseään eräänlaisena mystikkona. Von Osten opetti Hansin laskemaan yhteen ja vähentämään, kertomaan ja jakamaan, laskemaan murtoluvuilla, tun- nistamaan kellonajan, pitämään lukua kalenteripäivistä, erottamaan sä- vellajeja sekä lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään saksaa. Hän saattoi kysyä esimerkiksi: ”jos kuukauden kahdeksas päivä on tiistai, monesko päivä on seuraavan viikon perjantai?” Hans vastasi sekä kir- joitettuihin että ääneen lausuttuihin tehtäviin koputtamalla maata ka- viollaan. Von Osten esitteli Hansia kautta Saksan ilman pääsymaksuja. Hansin kykyjä esiteltiin myös New York Timesissa. [2]
Tutkimus
Yleisön laajan kiinnostuksen vuoksi Saksan koulutuslautakunta nimitti toimikunnan tutkimaan von Ostenin tieteellisiä väitteitä. Filosofi ja psy- kologi Carl Stumpf kokosi kolmetoista henkeä käsittäneen ryhmän, jota kutsuttiin ”Hans-toimikunnaksi”. Siihen kuuluivat muiden muassa eläinlääkäri, sirkuksenjohtaja, ratsuväen upseeri, joukko opettajia ja Berliinin eläinpuiston johtaja. Syyskuussa 1904 toimikunta tuli siihen tulokseen, että Hansin esityksessä ei käytetty temppuja.
Toimikunta siirsi tehtävänsä Pfungstille, joka kokeili Hansin väitettyjä kykyjä seuraavasti:
- Eristämällä Hansin ja kysyjän yleisöstä, jottei yleisö antaisi vinkkejä
- Käyttämällä kysyjänä muita kuin Hansin isäntää
- Estämällä silmälapuilla Hansia näkemästä kysyjää
- Vaihtelemalla sitä, tiesikö kysyjä vastauksen etukäteen vai ei.
Lukuisten kokeilujen myötä Pfungst sai selville, että Hans osasi vastata oikein myös silloin, kun kysyjä ei ollut von Osten. Se ei kuitenkaan osan- nut vastata oikein mikäli kysyjä ei tiennyt oikeaa vastausta tai se ei näh- nyt kysyjää. Pfungst havaitsi myös, että kun von Osten tiesi vastaukset kysymyksiin, Hans vastasi oikein 89 % tapauksista, mutta muuten vain kuudessa prosentissa.
Tämän jälkeen Pfungst alkoi selvittää kysyjän käyttäytymistä yksityis-kohtaisemmin, ja osoitti että kun Hansin koputukset lähestyivät oikeaa vastausta, kysyjän ryhti ja kasvonilmeet muuttuivat säännönmukaisesti kun jännitys kasvoi – kun hevonen kopautti viimeisen kerran oikean vastauksen kohdalla, jännitys laukesi. Tämä viittasi siihen, että Hans osasi päätellä siitä milloin lopettaa koputus.
Hevosten kommunikaatiosysteemi perustuvat todennäköisesti kykyyn havaita vähäisiä asennon muutoksia, mistä saattaa johtua Hansin taita- vuus von Ostenin ilmeisesti täysin tahdottomien vihjeiden seuraami- sessa. Tällainen lahjakkuus ruumiillisten vihjeiden havaitsemisessa ei rajoitu ainoastaan hevosiin: Pfungst kokeili hypoteesiaan tällaisten vih- jeiden havaittavuudesta laboatoriokokeessa, jossa hän itse oli hevosen osassa ja vastasi koputtamalla muiden osallistujien esittämiin kysy- myksiin. Pfungst havaitsi, että 90 % osallistujista antoi tarpeeksi vihjeitä, että hän saattoi päätellä oikean vastauksen.
Sekä von Osten ja Hans olivat pahamaineisen kiivaita ja tapasivat raivostua silloin kun Hans suoriutui huonosti. Pfungst sai tuta useampia hevosenpuremia tutkimuksensa aikana. [2]
Von Osten ei koskaan vakuuttunut Pfungstin tutkimuksen tuloksista, ja jatkoi Hansin esittelyä myös tulosten paljastamisen jälkeen suurelle saksalaisyleisölleen.
Lähteet
- Hothersall, David. History of Psychology. McGraw-Hill. 2004.
- Pfungst, O. (1911). Clever Hans (The horse of Mr. von Osten): A contribution to experimental animal and human psychology (Trans. C. L. Rahn). New York: Henry Holt. (Originally published in German, 1907).
- ”CLEVER HANS” AGAIN.; Expert Commission Decides That the Horse Actually Reasons. 2.10.1904. The New York Times. Viitattu 2.1.2008.
Viitteet
- Clever Hans phenomenon skepdic. Viitattu 10.2.2010.
- BERLIN’S WONDERFUL HORSE; He Can Do Almost Everything but Talk—How He Was Taught 4.9.1904. The New York Times. Viitattu 10.2.2010.
Aiheesta muualla
Make kommentoi_ 6. tammikuu 2017
En oikein tiedä mitä ajatella tästä avauksesta. Koivula on taas kerännyt tekstiä ja linkkiä sieltä sun täältä ja ihmeellisiä viitteitä ja vihjeitä riittää joka suuntaan. Jälleen kerran on homman ydin hukassa.
Koivula on usein täällä haastanut järjestäytynyttä tiedemaailmaa, ehkäpä tämä on jokin jatkumo siinä? Tietysti avaus vakuuttaisi enemmän, jos edes jonkinlaista tekstin jäsentelyä ja kielioppia olisi maltettu tehdä. Mutta ei, yhtä sekavaa kuin aiemmat salaliittoteoriat.
Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 7. tammikuu 2017
Frans de Waal ei ole Koivulan tapainen ihmisen kuolemattomaan sieluun uskova leninistikreationisti vaan kunnon evolutionisti ja materialisti. Hän käy läpi koko eliökunnan kognition tutkimuksen, myös Hansin ja Alexin tapaukset, uusimmassa teoksessaan. Suosittelen.
Frans de Waal: Are we smart enough to know how smart animals are? Granta Books, 2016
- ISBN-10: 1783783044
- ISBN-13: 978-1783783045
John kommentoi_ 7. tammikuu 2017
Diktatuurivaltiot ovat huomannet että yhteiskunta hajoaa jos perheet eivät ole vahvoja.
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. tammikuu 2017
Tiedonantajan asiantuntematon ylistävä juttu kirjasta (kiitoksia vaan, en olisi muuten huomannut kiinnittää siihen huomiota!):
Mikä meitä yhdistää?
Musikaalisuus, reilu peli, empatia, laskutaito, kulttuuri. Siinä joitakin ominaisuuksia joita vielä vähän aikaa sitten pidettiin yksinomaan ihmisen maailmaan kuuluvina asioina.
Viime aikoina eläinten kognition eli mielen toiminnan tutkimus on kuitenkin ottanut suuria edistysaskelia. Helena Telkänrannan uutuuskirja Eläin ja Ihminen. Mikä meitä yhdistää? kertoo elävästi juuri näistä uusimmista tutkimustuloksista.
Aikaisemmin oletettujen tiukkojen rajalinjojen sijaan sijaan monelle ominaisuudelle onkin nähtävissä jatkumo meidän ja muun elollisen välille. Toki oikeitakin eroja löytyy ja myös niihin paneudutaan kirjassa.
Älykkyys – voimavara vai heikkous?
Kirjassa käsitellään lukuisia eläinlajeja, muun muassa jo vanhastaan älykkyydestään tunnettuja delfiinejä, norsuja ja kädellisiä, mutta paljon yllätyksiäkin mahtuu joukkoon. ”Linnunaivoinen” tunnetaan vanhastaan haukkumasanana, mutta nimenomaan lintujen joukosta löytyvät monet eläinmaailman älyköt. Myös kaloilla on yllättäen osoitettu olevan oppi-miskykyä ja toimintatapoja, jotka eivät ole geneettisesti määrättyjä vaan nimenomaan lajikumppaneilta opittuja.
Mielenkiintoinen näkökulma kirjassa on, miten älykkyys ei ole aina pel- kästään voimavara, vaan voi tehdä lajista myös haavoittuvan. Orangit tiedetään eläintarhoissa erityisen nokkelina eläiminä, jotka kykenevät helposti oppimaan taitoja sekä ihmisiltä että lajitovereiltaan sekä askartelemaan monimutkaisiakin häkkien salpoja auki heti kun silmä välttää. Kuitenkaan luonnossa orankien käyttäytymisen ei ole tiedetty olevan yhtä monipuolista, pitkään aikaan jopa ajateltiin, että orangit eivät käytä lainkaan työkaluja ruoan hankintaan. Vihdoin Sumatran Suaqin alueen orangit antoivat vastauksen tähän arvoitukseen. Suaqissa on erityisen rehevä maaperä, jonka ansiosta hedelmäpuita ja muita ravinnonlähteitä on runsaasti tarjolla ja siten orankien väestön- tiheys on paljon suurempi kuin missään muualla. Näissä ihanteellisissa oloissa orankien älykkyys pääsee kukoistamaan, sillä oranki oppii kyllä käsistään käteväksi jos sillä on joku jolta oppia. Valitettavasti hedel- mällisimmät metsäalueet on tyypillisesti otettu viljelyyn ajat sitten jolloin orangeille jää lähinnä karumpia alueita, jossa ne joutuvat etsimään ruokansa erilleen hajaantuneina. Tällaisissa oloissa taitojen siirtyminen sukupolvelta toiselle on vähitellen tyrehtynyt ja unohtunut.
Surullinen tilanne ei koske pelkästään orankeja vaan myös norsuja, simpansseja ja joitakin valaslajeja. Kulttuurisesti siirtyviä piirteitä omaavien lajien sukupuutto alkaakin kulttuurin köyhtymisellä, joka entistään heikentää lajin selviytymismahdollisuuksia.
Elävää ja selkeää tekstiä
Telkänranta käsittelee aihetta monien esimerkkien kautta selittäen myös tutkimukset, joilla lopputuloksiin on päädytty. Kirjan ansioihin voikin lukea sen, että tästä huolimatta teksti on hyvin elävästi ja selkeästi kirjoitettu.
Koska kirja on tarkoitettu vain johdannoksi aiheeseen, on se jopa vähän liian nopeasti luettu läpi. Tässä yhteydessä voikin suositella lämpimästi jatkolukemiseksi Telkänrannan toista kirjaa Millaista on olla eläin? (SKS, 2015). Siinä paneudutaan tarkemmin eläinten oppimiskykyyn, tunteisiin ja tietoisuuteen. ”
Täytyypä katsoa jälkikäteen tuo toinenkin. Perästä kuuluu, sano torventekijä.
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. tammikuu 2017
Tuo edellisen teoksen tehtävä ”telepaattisesta” ”eläinten pään sisälle asettumisesta”, sikäli kuin sillä tarkoitetaan niiden elämyksellisestä kokemuksesta, on mahdoton. Kysymyksenasettelu sellaisesta ei ole tieteellinen. Sitten on tietysti kyllä sana vapaa taiteessa.
Behavioristit eivät, ainakaan kaikki, ole väittäneet, ettei eläinten sisäistä psyykkistä elämää olisi (ainakin aivokuorellisilla), vaan he nimenomaan katsovat, että sitä ei voida e tieteellisesti tutkia, ja siksi on tutkittava vain eläinten käyttäytymistä.
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/12/21/helena-telkanrant…
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Helena Telkänrannan teos oli ehdolla Tieto-Finlandia saajaksi.
Eläinten mielen tutkimus tuottaa nopeaa tahtia vanhoja käsityksiä kumoavaa tietoa eri eläinlajeista. Yksi nopeimmin kehittyviä osa-alueita on eläinten tunteiden tutkimus sekä uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen, kirjoittaa Helsingin yliopiston tutkija, evoluutiobiologi Helena Telkänranta teoksessaan Millaista on olla eläin? ”
RJK: Riippuu vähän kuin vanhoista ”kumotuista” opeista on kyse…
Behaviorismi on ETOLOGIASSA täyttä tavaraa toisin kuin ihmistieteis- sä. Eläintieteessä sen olennaisia premissejä esimerkiksi tuolta 70-luvun tasolta ei ole osoittautunut virheellisiksi. Sen sijaan niitä on yritetty api- nanraivolla ”unohtaa”, ja sellaista palvelevasta hölynpölystä on makset- tu ruhtinaallisesti, ja sellaisella on ollut Suomessa julkisuusmonopoli ainakin 20 vuotta.
Toki on tullut sellaista uutta tietoa, erityisesti hermostollisista mekanis- meista, joka ei kumoa vanhaa tietoa, vaan syventää sitä. Sellainen tieto on yhteistä ihmistieteiden biologisten perusteiden kanssa.
”Anneli”: ” Lisääntyvä tieto eläinten sisäisestä maailmasta avartaa maa-ilmankuvaa tavalla, joka on rinnastettu jopa evoluution tai dna:n löyty- miseen. Niinpä Telkänranta täsmentää teoksensa sisällön: se vastaa vuoden 2014 lopussa valinnutta tieteellisen tiedon tasoa. ”
RJK: Edellisen, seuraavaa kirjaa perusteella ei kyllä vastaa tieteellisen kärjen tasoa, vaan Suomalaisen pölhöpseudotiedekuplan tasoa.
”A”: ” Kirjoittaja käsittelee kirjassaan laajoja kokonaisuuksia: aistien sa-manlaisuutta ja erilaisuutta verrattuna ihmiseen, eläinten tietoisuutta itsestään yksilöinä, oppimista sen eri asteissa, eri eläinlajien älykkyyttä, kivun aistimista sekä erilaisia tunteita. Läpäisevänä näkökulmana Tel- känrannalla on eläintutkimuksen ja eläinten kohtelun eettisyys. Lajiesi- merkkejä on suuri määrä ja koska Telkänranta hyödyntää maailmanlaa- juista tutkimusta, valikossa on paljon meille outoja ja tuntemattomia lajeja. Se antaa näkymän tulevan tutkimuksen rannattomuuteen.
Jokainen kirjan laaja ja monipuolinen asiakokonaisuus olisi oman bloginsa väärti. Joudun tyytymään tässä vain irrallisiin poimintoihin.
Mitä enemmän saamme tietoa muista lajeista, sitä pienemmäksi näyt- täisi kuroutuvan ero ihmisen ja monien muiden nisäkäslajien sekä erityisesti lintujen kanssa. Mutta toisaalta ihminen on saanut kumuloituvasti oman, pysyvän etumatkansa: ”
RJK: Tuo on väärä käsitys ja oli myös behaviorisminkin väärä dogmin, joka erotti sen ihmisen tietoisen toiminnan psykologiasta (Vygotski ym.). Koneistot ovat kyllä suunnattoman paljon enemmän samanlaisia kuin itse käyttäytyminen, joka poikkeaa jyrkästi simpanssista ihmiseen. Tosin siinä koneistossakin on pikemminkin suurempia kuin pienempiä eroja kuin on tavallisesti ajateltu. Ihmisen aivoista noin puolet, suhteel- lisesti kymmenkertaisesti simpanssiin verrattuna on myeliiniksi nimi- tettyä ehdollistumisen kannalta olennaista rasvakemikaalia, sen tyyp- pikin on erilainen, samoin sen eräänalaisen vasta-aineen sialiinisokerin, joka liittyy kaikkien solujen liittymiseen toisiinsa. Tämä tekee ihmisen kudoksista mekaanisesti lujuudeltaan ja voimiltaan vain neljänneksen arvoisia simpanssiin verrattuna, ihmisellä on aivan omantyyppisiä monimutkaisimpia ja suurimpia astrosyytti-gliasoluja aivoissa jne.
”A”: ”Empatia eli toisen asemaan asettuminen on saattanut olla yksi lajimme menestyksen salaisuuksista jo evoluutiomme alkuvaiheissa. Kyky ymmärtää toisia yhä paremmin tehosti yhteistyötä. Se on ilmeisesti ollut myös välttämätön edellytys kielen kehittymiselle. Juuri kieli puolestaan mahdollisti kertyvän eli kumulatiivisen kulttuurin.”
RJK: Telkänranta nimittää tuossa JAETTUA INTENTIOTA ”empatiaksi”:
http://www.eva.mpg.de/psycho/staff/carpenter/pdf/Tomasello-Carpente…
Jaetullla intentiolla (Shared intention, Michael Tomasello 2005, Max Palnck instituutti, entinen peilineuroonimies) on yhteys kieleen, jota yhteyttä ei kuitenkaan tarkoin toistaiseksi tunneta. Jaetun intention käynnistyminen merkitse ”inhimillisyyden käynnistymistä”.
” Eläytyminen” tarkoittaa, että yksilö tulkitsee jonkun muun käyttäy- tymisen syitä sen perusteella, millaisista syistä hän itse käyttäytyisi samoin.
Jaettuun intentioon tai eläytymiseen EI tarvitse liittyä ”myötätuntoa” kuten ”empatiaan”.
Empatia ei ole mikään ”koneistokäsite” (kuten sympatia tai antipatia, positiivinen tai negatiivinen arvovaraus), vaan sellaiseksi voidaan nimittää opittuja taitoja. On olemassa ”selkäytimestään” empaattisia ihmisiä.
”A”: ” Poimintojani aisteista
Eri aistit ovat kehittyneet eri lajeilla eri lailla palvellen lajin säilymistä. Olemme esimerkiksi yksi huonoimmin haistavista eläinlajeista. Sen sijaan hyttynen löytää meidät hajun avulla ja eräät kehrääjäperhosen koiraat haistavat naaraan jopa kilometrin päästä. Poliisikoirille on tehty aistiharhauttavia testejä ja todettu, että hajuärsyke selättää muihin aisteihin perustuvat petkutusyritykset. Kissoille ja koirille jokin on varmimmin totta silloin, kun sen on haistanut omin sieraimin.
Useimmilla nisäkkäillä, kuten kissoilla, koirilla, siileillä ja näätäeläimillä, valon ultraviolettisäteet pääsevät silmän verkkokalvolle, minkä seu- rauksena ne näkevät vähemmässä valossa kuin ihminen. Ultravioletti- säteet ovat lyhyitä ja ne viipyvät pimetessä pidempään näkyvissä. Sen seurauksena meidät ihmiset, kuten muutkin tasalämpöiset nisäkkäät, voidaan nähdä vielä sellaisessa hämärässä, missä emme erota itsemme näkijöitä. ”
RJK: Lämpöisyydellä ei ole tekemistä ultraviolettinäön kanssa, vaan INFRAPUNANÄÖN. Lämpösäteily on ultraviolettia PITEMPIAAL- TOISTA. Ultravioletin ”takana” lyhyemmällä puolen on röntgensäteet.
”A”: ” Mutta aistit voivat olla yhtä hyvin kapeampia: esimerkiksi useim- milta nisäkkäiltä ja pölyttäjähyönteisiltä puuttuu kyky nähdä punaista väriä. Eipä ihme, ettei luonnossa esiinny puhtaanpunaisia kukkia.
Erikoiset aistilajinsa ovat kalojen ja monien vesieläinten sähköaisti, magneettiaisti ja kylkiviiva-aisti sekä muiden muassa delfiinin kaukoluotausnäkö.
”Jos haluamme kuvitella, millaisena maailma delfiineille näyttäytyy, aika lähelle voi päästä ajattelemalla, että ympärillämme ui parvi keuhkoja, joiden jokaisen ympärillä piirtyy himmeämpinä kyseisen yksilön ääriviivat.”
Tällaisena näki se delfiini hukkumassa olevan ihmisen, jonka se pelasti uimalla alle ja nostamalla pintaan. ”
RJK: Ei kyllä ”aukene”…
”A”: ” Kuulo on lukuisten eläinten säilymisen ehto. Vesi on hyvä äänen kuljettaja. Sinivalaat samoin kuin niiden lähisukulaiset siilivalaat kuule- vat toisesta monen sadan kilometrin päästä. Nyt meret ovat täynnä ihmisen aiheuttamaa, usein matalaa koneiden tuottamaa melua, joka pahasti sekoittaa valaiden elämää.
Norsu on älykäs eläin ja ottaa konstit käyttöön jos keinot vähissä. Norsuista kerrotaan kirjassa monissa eri asiayhteyksissä. Kuva: Helena Telkänranta. Kirjan kuvitusta.
Tiede on tuottanut radikaalimmin uutta tietoa tuntoaistista. Nyt tie- dämme, että kalojen huulet, suualue ja kyljet ovat erittäin tuntoherkät ja kala tuntee voimakasta kipua, samoin selkärangattomista ainakin mus- tekalat. Kipu ei riipu eläimen koosta. Kaltoin kohdeltu norsu aistii kovaa kipua siinä kuin kissan hampaisiin joutunut hiirikin. Yksi eläintieteissä noussut kysymys on eläimen kroonisen kivun tunnistaminen. Eläimen käytöstä tulkitaan virheellisesti, kun ei tunnisteta sen tuntemaa kroo- nista kipua. Telkänranta nostaa esimerkkejä norsujen, kissojen, koirien ja lehmien kroonisesta kivusta ja kipukäyttäytymisestä.
Vaistot joutavat romukoppaan
Kun eläinten käyttäytymistutkimus otti ensiaskeleitaan 1930-luvulla, eläinten käyttäytymisen selitykseksi otettiin käsite vaisto, siis geneetti- sesti ohjelmoitunut tiedostamaton käyttäytymiskaava. ”
Vaiston käsitteessä on nykyään olennaista toistuvuus ja kaavamaisuus, tietyn synnynnäisten ydintoimintojen ketjun läpikäyminen. Siinä ketjus- sa voi olla opittuja linkkejä ja erilaista opittua tilpöhööriä vaikka kuinka paljon.
Vaiston käsityksen mahdolliseen romukoppaamiseen vaikuttaa, mitä tarjotaan tilalle. Telkänranta tarjoaa mm. ”tunnetta” (feeling) ELÄIMIL- LE, ja pieleen menee, että ryskyy, vaikka esimerkiksi eroottinen perhe- rakkaus saattaakin olla eläinten pesimävaiston perillinen mm.siten, et- tä vastaa samoihin biologisiin ”haasteisiin”, ja se toteutetaan tai ”täy- tetään” samaan tapaan. Ne ovat kuitenkin aivan erilaisia entiteettejä alkaen siitä, että rakkaus on kielellisrakenteisen tajunnan ilmiö, jolla on kohde, eikä se ole minkään kaavan pakonomaista suorittamista.
”A”: ”Tutkimuksen edistyttyä monet eläinten edesottamukset, joita ta- vattiin selittää ”vaistolla” tai ”vietillä”, ovat osoittautuneet joukoksi kes- kenään aivan erilaisia ilmiöitä. Suurin osa selkärankaisten eläinten toi- minnasta on seurausta synnynnäisen ja opitun erilaisista yhdistelmistä.”
Ne ovat useimmiten juuri vaistoja edellä mainitussa mielessä!
Vaiston käsitteelläkin on kuitenkin rajoituksensa: Täysin kaavamaista geeniperäisten raketiden ohjaamaa reagointia ei kannata nimittää vais- toksi, vaan suoraan ehdottomaksi refleksiksi. Edelleen: KAIKKI tuollai- set, yksittäiset reaktiot koska tahansa ja missä tahansa EIVÄT ole vais- toja. Vaiston käsite olisi syytä rajoittaa selkärankaisiin, joilla on myelini- soituvat aksonit, ja siten aitoa oppimista. Se on usein myös yksinkertaisten ehdottomien refleksien tarkan toiminnan ehto.
”A”: ” Esimerkiksi muuttolintuja niiden reiteille ei ohjaa vaisto, vaan ko- keneilta muuttajilta opittu sekä lintujen työkalupakissa oleva magneet- tiaisti. Kun ennen meilläkin niin yleinen kiljuhanhi on liki kadonnut seu- rauksena niiden hillittömästä metsästämisestä Keski-Aasian talvehti- mispaikoilla,Ruotsissa on pannut vasta kuoriutuneita kiljuhanhenpoika- sia valkoposkihanhipariskuntien kasvatettavaksi tarkoituksena suun- nata kiljuhanhien muuttoreitti turvallisemmille alueille. Vastaavaa uusi- en reittien opettamista mutta eri konstein harrastetaan suojelusyistä Yhdysvalloissa ja Kanadassa trumpettikurjille ja trumpettijoutsenille. ”
RJK: Tämä on kyllä mitä arkkityyåillisin vaisto! Ei se AISTI sitä suoraan ”ohjaa” (saati ”keeni”…)!
”A”: ” Oppimista eri asteissa
Saalistuskäyttäytyminen on kaikilla petoeläimillä oma sisäsyntyinen käyttäytymis- tarpeensa. Saalistaminen itsessään tuottaa mielihyvää, vaikkei saalista tulisikaan. Kuva: Tuulikki Kärkkäinen
Telkänranta jakaa eläinten oppimisen neljään vaativuustasoon: tottumiseen (esimerkiksi lemmikki- ja kotieläimet), ”
Habituaatio, aivan oikein!
Habituaatio on ehdottomienrefleksien keskushermostollista tarken- tumista (näön ja kuulon harjaantuminen) tai muuta sopeutumista.
Sillä on periaatteessa sama FIELDSIN MEKANISMI kuin ehdollistumi- sellakin SOLUTASOLLA,mutta se esiintyy synnynnäisissä ehdottomis- sa reflekseissä, jotka eivät myöskään kokonaan häviä (paitsi vamman seurauksena).
Fieldsin mekanismi löydettiin aivan ensimmäiseksi habituaation piiris- tä, sähkökalojen näön tarkentumisen mekanismina hermosignaalien tarkentuvan temporaalisen summautumisen muodossa (laukaistak- seen jonkin neuronin varauksenpurun ja näköaistimuksen, Michael V.L. Bennett 1971).
” ehdollistavaan oppimiseen, mallioppimiseen ja oivaltavaan oppimiseen. ”
Nämä ovat kaikki EHDOLLISTUMISEN, ns. korkeamman hermotoimin- nan muotoja. Näiden erot johtuvat hermostonulkoista seikoista. (Habi- tuaation ero näihin johtuu siis keskushermostonsisäistä syistä; sitä ei pidä sekoittaa myöskään jonkin aistimen TURTUMISEEN johonkin ärsykkeseen, joka on äärishermoston ilmiö.)
”A”: ” Mikään eläin ei kuitenkaan totu, jos sen sisäinen motivaatio toisen- laiseen käyttäytymiseen on voimakkaampi kuin mukautumisen suoma. Esimerkiksi Telkänranta ottaa sian, niin villin kuin kesynkin ja sen tonki- misen ja pureskelun tarpeen. Käyttäytymistarpeet ovat niin keskeinen osa eläimen aivokemiaa, ettei eläimellä ole keinoja tottua sellaiseen ympäristöön, jossa se ei voi toteuttaa voimakkaita sisäisiä motivaa- tioitaan, vaan eläin kärsii, stressaantuu ja masentuu, voi siis huonosti. ”
RJK: Silla ei ole vähäisintäkään pakkomiellettä tonkia, jos se saa muu- tenkin koko ajan ruokaa eteensä, ja jos sen ei tarvitse merkata revii- riään! Tästä on tehty kokeita myäs tarhaketuilla (naaleilla) ja todettu tämä seikka ( mm. FT Teppo Rekilän väitöskirja tarhaketuista 1996).
”A”: ” Ehdollistavasta oppimisesta hyvänä esimerkkinä on toinen tuo- tantoeläin, lehmä ja sen hakeutuminen säännöllisesti lypsyrobotille. Ehdollistavassa oppimisessa on kautta maailmansivu käytetty pakot- tamista ja rankaisua. Pelko ja kivun aiheuttaminen ovat viheliäitä opet- tamiskeinoja, muistuttaa Telkänranta. Tästä esimerkiksi kirjoittaja nostaa selkä- ja nivelkipujen vuoksi vain vaivalloisen hitaasti etenevät norsut. Onneksi väärinkohtelussa ollaan heräämässä. ”
EHDOLLISTUMISILMIÖ EI MISSÄÄN TAPUKSESSA TARKOITA PELK- KÄÄ IHMISEN SUORITTAMAA PAKOTTAMISTA,VAIKKA TÄMÄ ONKIN KÄYTÄNNÖSSÄ AIVOAN MENETELMÄ TUTKIA KAIKKEA EHDOLLIS- TUMISTA KOKEELLISESTI, KOSKA MUUTOIN OIKEA ALKUPERÄINEN ÄRSYKE EI YLEENSÄ OLE TIEDOSSA!!!
KIrja menee tässä härskin ANTIPAVLOVISTISEN KUSETUKSEN PUOLELLE!
Kyseessä on poliittis-ideologinen OLKIUKON RAKENTELU EIKÄ TIEDE!
”A”: ” Edellä kuvatussa kiljuhanhenpoikasten ”uudelleenkoulutuksessa” on oppimisen kannalta kyse mallioppimisesta. Kotoisena esimerkkinä on kirjassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen koesarja, missä tavoitteena on saada Saimaan vesistöön istutettavat nieriänpoikaset pysymään hengissä, kun ne tähän asti ovat joutuneet miltei välittömästi petokala kuhan vatsaan. Poikasia on opetettu pel- käämään kuhanhajua vedessä. Tulokset siinä, millä asetelmilla ja ehdoin poikaset ovat mallioppineet, on tuottanut yllättäviä tuloksia. ”
RJK: Tässä on kyseessä ”habitointi” eikä ehdollistaminen, sillä ehdollistuminen on lajilla joilla on aivokuori (cortex).
”A”:
Harakalle on maalattu täplä paikkaan, jonka se voi nähdä vain peilin kautta. Harakka tunnistaa peilistä itsensä ja yrittää päästä täplään käsiksi (pienten kuvien sarja). Kirjan kuvitusta.
Oivaltavassa oppimisessa keskeistä on se, että eläin keksii ensin ratkaisun ja vasta sitten toteuttaa teon. ”
RJK: Eläin keskii sen toiminnassa tai matkimalla, ei ”AJATTELEMALLA”, kuten ihminen!
”A”: ” Oivaltava oppiminen vaatii älykkyyttä. Eläinten oivaltamisen ja älykkyyden osoituksena pidetään eläimen kykyä käyttää hyväkseen työvälinettä tavoitteensa saavuttamiseksi. Monissa testeissä kuiten- kin eläin on saattanut käyttää työvälinettä saadakseen käsiinsä sellai- sen työvälineen, joka auttaa lopullisessa ratkaisussa, tai se on muo- kannut ja kehittänyt käsillä olevaa työvälinettä tarvettaan paremmin palvelevaksi.”
Tähän tarvitaan vain TÄYSIN EHDOLLISIA refleksejä, muiden lisänä ainakin! (Ivan Pavlov, Anatoli Ivanov-Smolenski).
”A”: ”Ajattelumme on todella mullistunut tutkimustulosten myötä, sillä vielä 1960-luvulla työkalujen valmistaminen oli yksi niistä asioista, joihin vain ihmisen uskottiin kykenevän. Työkalujen käyttö oli tuolloin jopa yksi ihmisen määritelmiä.
Oivaltavaan oppimiseen yltävät ihmisen lisäksi ainakin delfiini ja valas, norsu, sika, varislinnut kuten varis ja korppi, eräät papukaijat sekä muutamat apinalajit. ”
RJK: Kyseessä ei varsinaisesti ole mikään erityinen oppimisen laji, ja nimityskin on vahvasti epäonnistunut. ”Oivaltavan oppimisen” ei välttämättä tarvitse olla TIETOISTA edes IHMISELLÄ!
Ihminenkin oppii tiedostamattaan mutta oivaltavasti mm. ajamaa pol- kupyörällä asiaa harjoitellessaan. Siinä eivät mitkään lukuharjoitukset auta.
”A”: Monille eläimille on tehty erilaista oivaltamisen vaativuustasoa mit- taavia peilikokeita, missä palkintona oleva herkku heijastuu peilistä, mutta piilossa olevan ruuan oikea paikantaminen perustuu monimut- kaisempaan päättelyyn ja haju on oppaana eliminoitu. Porsaat ovat näissä kokeissa nokkelia.
Äly liittyy myös muistikapasiteettiin, minkä äärirajoja on mitattu eri eläi- millä runsaasti. Kerrassaan mainio esimerkki kirjassa on kyyhkyjen muistin testaaminen länsimaisen taiteen muistinvaraisessa tuntemi- sessa. Kokeilla haetaan eläimen kapasiteettia ja tietoisuudentasoa, mikä myös auttaa ymmärtämään eläimen käytöstä ja tarpeita. ”
RJK: Eläimillä ei ole meidän tyypistämme tietoisuutta, tietoista tajuntaa.
MIllainen niillä mahdollisesti on, sen tietäminen olisi ”telepatiaa. Sitä ei ole edes ihmiten välill’, ei kaapeleilla, eikä ilman! Tajunnat kommunikoi- vat VAIN AISTINTEN VALITYKSILLÄ, joskus tosin alitajuisesti.
”A”: ” Muistikapasiteettitutkimusten tulosten perusteella tutkijat arve- livat, että muistilla voi olla luultua paljon tärkeämpi merkitys monien muidenkin eläinten luonnonvaraisessa elämässä.
Muistin lisäksi mielenkiintoinen tarkasteltava on kyky yleistää. Telkän- rannan mukaan kyky yleistää sujuu jo melko yksinkertaisilla aivoilla, mutta mitä älykkäämpi eläin on, sitä helpompaa ja nopeampaa sille on opittujen asioiden soveltaminen uusiin yhteyksiin. Äly on sinänsä yksi avu monien joukossa. Se ei suinkaan ole kaikille lajeille se tärkein, vaan lajin säilymisen kannalta oleellisempaa voi olla vaikkapa kyky kiihdyttää ja juosta nopeasti.
Kun on tunteet
Hoivaamisentunne on yksi eläinten perustunteista. Eläin myös tuntee kiintymystä, tässä paviaani toista nisäkäslajia kohtaan. Kirjan kuvitusta.
Helena Telkänranta noudattaa tunteissa seuraavaa jakoa: aggressio (suuttumus), suru, pelko ja ilo, jonka hän jakaa neljäksi itsenäiseksi po-sitiiviseksi tunteeksi, nimittäin mielihyväksi ja sen tavoitteluksi, seksu- aaliseksi haluksi, leikkisyydeksi ja hoivantunteeksi. Näiden lisäksi hän mainitsee helpotuksentunteen, joka muodostuu pelon ja ilahtumisen yhdistelmästä. ”
RJK: Nämä eivät ole (tietoisia, kohteellisia) tunteita (feeling), vaan EMOOTIOITA, jotka laukaisee jokin ärsyke! Eivät tosin kaikki, vaan siellä on myös vietteihin ja vaistoihin rinnastettavia ilmiötä (ainakin eläimillä).
Telkänranta SOTKEE SITEN, ETTEI VOI KATSOA TIETÄVÄN ASIASTA MITÄÄN!
”A”: ” Hän mainitsee tunteiden yhteydessä myös nälän-, janon-, inhon-, väsymyksen- ja sairaudentunteet. Vaikka psyykkinen ja fyysinen on tun- netusti kuin sama ilmiö eri näkökulmasta tarkasteltuna, pidän jälkimmäisiä ennen muuta fyysisperustaisina aistimuksina. ”
Nälkä ja jano ovat AISTIMUKSIA. Inho on emootio.
”A”: ”Eläimet,ennen muuta nisäkkäät ja linnut,omaavat samat perustun- teet kuin mekin. Pariutuminen ei ole pelkkää ”panoa”, vaan molemmin- puolista seksuaalista mielihyvää. Lintu ei rakenna pesää tai syötä poi- kasiaan pakkomielteisesti, vaan saa siitä hoivaamisen tyydytystä jne. Sen sijaan kostonhalu edellyttäisi toisen asemaan asettautumiskykyä. ”
RJK: Pakkomielteisestäkin toiminnasta voidaan saada tyydytystä: JUURI SIKSI sitä usein tehdään eikä TULOKSEN takia!
”A”: ”Kun eri eläinlajien tunteita,oivaltamiskykyä ja käyttäytymistä tutki- taan, ei ole yhdentekevää tulosten luotettavuuden kannalta, millaisissa oloissa eläimiä pidetään kokeiden ulkopuolella: onko tila pelkkä ahdas säilytystila vai saako eläin liikkua, leikkiä, soveltaa luontaisia mahdolli- suuksiaan ja kehittyä. ”Pitäisikö laboratorioeläinten oloja parantaa jo siksikin, että se joissakin tapauksissa parantaa koetulosten luotetta- vuutta”, Telkänranta heittää täyn ilmiselvänä tavoitteenaan myös kaikin puolin eettisemmän ja lajityypillisemmän eläinten kohtelun yleinen omaksuminen.
Millaista on olla eläin? on niitä teoksia, jotka tuntuisi tarpeelliselta lukea toiseen kertaan. Tietoa ja ajattelemisen aihetta se antaa siinä mitassa. Se on niitä kirjoja, joiden soisi kuuluvan kodin peruskirjastoon – siitä huolimatta, että tämäkin tieto aikaa myöten vanhenee. Hakuteoksena käyttämistä helpottaa lopussa oleva asiahakemisto, missä on eri asia-aiheiden lisäksi aakkosjärjestyksessä kaikki ne eläimet sivunumeroviit- tauksineen, joista kirjassa on kerrottu. Jos siis haluan tietoa vaikkapa kanan tai hevosen käyttäytymisestä ja tarpeista, asiahakemiston kautta pääsen palaamaan oikeisiin kohtiin kirjassa.
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015, liitteineen ja hakemistoineen 293 sivua.
P.S. Biologi Helena Telkänrannalle on myönnetty Lauri Jäntin säätiön palkinto teoksesta Millaista on olla eläin? Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. (2 1.1. 2016) ”
Palkinto on mennyt väärään osoitteeseen kuten kaikki palkinnot nykyään.
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. tammikuu 2017 16:23
Jari-Pekka Vuorela kommentoi
Frans de Waal ei ole Koivulan tapainen ihmisen kuolemattomaan sie- luun uskova leninistikreationisti vaan kunnon evolutionisti ja mate- rialisti. Hän käy läpi koko eliökunnan kognition tutkimuksen, myös Hansin ja Alexin tapaukset, uusimmassa teoksessaan. Suosittelen.
Frans de Waal: Are we smart enough to know how smart animals are? Granta Books, 2016 ”
Tiedät helvetin hyvin, että minä en ole mikään ”kreationisti” enkä ”kuolemattomaan sieluun uskova”!
(Risto Juhani Koivula kommentoi_ 8. tammikuu 2017
Ei tässä ole kyse kreationismista, vaan on kysymys uudentyyppistä oliosta, joita ei voi palauttaa fysikaalisiin eikä biologisiin, vaikka noita molempia ehdottomasti vaaditaan perustalle.
Biologiset oliot jo eroavat fysikaalisista olioista niin, että ne eivät ole minkään tiettyjen atomien läjiä, vaan VAIHTUVIEN atomien pysyviä or- ganisaatioita. Tällaisten ”organisaattoreiden” välityksellä myös erilais- ten mahdollisten stabiilien aineiden määrä fysikaalisissa olioissa nou- see monikertaiseksi:Niiden joukossa on aineita,joihin ilman elollisia oli- oita ei ole ollut mahdollista päästä, vaikka ne olisivat ennenkin olleet stabiileja, jos jokin ”taikasauva” olisi niitä ”luonut” oikoen mutkat suoriksi.
Tasan vastaava koskee tajunnallisia, tietoisia ilmiöitä. Ne ovat informaation tyyppi, jota ei ole ollut olemassa ennen yhteiskuntaa.)
Frans de Waal on haistapaskantieteiljiä:
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/03/moraalisaannot-eivat-voi-olla-geeneissa-risto-koivula-1999
http://www.tieteessatapahtuu.fi/995/kesk.htm#koi
Moraalisäännöt eivät voi olla geeneissä (Risto Koivula)
Tieteessä tapahtuu -lehdessä 1/99 professori emerita Kirsti Lager- spetz kirjoittaa Frans de Waalin teoksesta Hyväluontoinen. Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. Teos käsittelee il- meisesti pääasiassa simpanssien käyttäytymistä. Kommentoin vain Lagerspetzin kirjoitusta, en itse kirjaa. Eräät kirjoituksen ajatukset nimittäin merkitsisivät sitä, että suurin piirtein kaikki yhteiskunta- tieteiden tähänastiset tulokset, menetelmät ja näkökulmat olisivat täysin päin mäntyä, jos nämä ajatukset olisivat tosia. Ongelmatto- mia de Waalin-Lagerspetzin johtopäätökset eivät ole puhtaasti biologiseltakaan kannalta.
… ”
PS: Maailman johtava neurofysiologi R. Douglas Fields on tällaista ”sisä-piirimoraalia luovaa” taikasuihketta ehdottanutkin – hyvin kohdistettuna:
http://www.huffingtonpost.com/dr-douglas-fields/inside-boehners-brain-a-n_b_4045100.html
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 8. tammikuu 2017
Frans de Waalin ”tulokset” on kokeellisesti kumottu useaan kertaan, tässä yksi:
Simpanssit eivät ole niin avuliaita kuin on luultu
Kokeissa ne toimivat toisten hyväksi vain, jos hyötyivät siitä itse.
Aiemmat havainnot simpanssien epäitsekkyydestä saattoivat olla vahinkoja, esittää brittiläis-saksalainen tutkijaryhmä.
Kädellistutkijat ovat raportoineet apinoiden auttavan toisiaan eri tavoin. Tuoreen tutkimuksen mukaan ne eivät piittaakaan lajitovereidensa hyvinvoinnista tuon taivaallista.
Tyly totuus paljastui, kun Claudio Tennie Birminghamin yliopistosta kollegoineen ryhtyi selvittämään, miten syvää ja säännönmukaista simpanssien oletettu epäitsekkyys oikein on.
He testasivat asiaa näppärän koesarjan ja 13 Ugandan Ngamba-saarella asuvan simpanssin avulla. Simpansseille annettiin mahdollisuus irrottaa avaustappi laatikosta, joka sisälsi pähkinöitä.
Kuuden eläimen kohdalla salvan irrottaminen aiheutti sen, että tutulle simpanssille ropisi pähkinöitä. Itse ne eivät saaneet mitään.
Seitsemälle muulle koe-eläimelle tapin irrottaminen tarkoitti sitä, että naapuritkin jäivät herkuitta.
Vaikka kaikki simpanssit selvästi näkivät, että niiden tekemä valinta joko auttoi tai haittasi muita, niiden käyttäytyminen ei muuttunut suuntaan tai toiseen.
Jatkokokeessa tapin irrottaminen vaikutti simpanssin omaan herkku-annokseen. Nyt käyttäytyminen muuttui: simpanssi avasi salvan, jos siitä seurasi sille vatsantäytettä, muuten se jätti tapin paikoilleen.
Tutkijoiden mukaan aiempi näyttö apinoiden toisten hyväksi toimimi- sesta on saattanut olla pelkkää illuusiota. ”Avuliaisuus” on voinut olla oman edun tavoittelun sivutuote, eli juontua huonosta koeasetelmasta.
Ihmisen kyky epäitsekkyyteen ei ehkä olekaan kovin vanha, tutkijat arvelevat.
”On esitetty, että ihmisten altruismin juuret ulottuvat yhteiseen esivan-hempaamme simpanssien kanssa. Tuloksemme kuitenkin haastaa tämän näkemyksen”, tutkija Keith Jensen toteaa Manchesterin yliopiston tiedotteessa.
“Koesimpanssimme eivät toimineet toisten hyväksi, elleivät ne itse hyö- tyneet siitä”, Claudio Tennio tarkentaa Birminghamin yliopiston tiedotteessa.
”Apinat eivät olleet sen enempää altruistisia kuin pahanilkisiäkään. Ne olivat välinpitämättömiä.”
Tutkijoiden mukaan tämä vihjaa, että epäitsekkyys kehittyi myöhään evoluutiossa eli vasta sen jälkeen, kun eriydyimme simpansseista.
Tutkimuksen julkaisi Nature Communications. ”
”Epäitsekkyys” ei ylipäätään ole kehittynyt evoluutiossa (kuten ei mikään ”absoluuttinen epäitsekkyyskään”), vaan nuo ovat kehittyneet ihmisyhteiskunnassa.
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 8. tammikuu 2017
Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 8 minuuttia sitten
” Entistä suuremmalla syyllä suosittelen de Waalin uusinta kirjaa. Mer- killisiä nämä neokreationistiset kuvitelmat ihmissielusta. Saatetaan jopa kuvitella, että epäitsekkyys ei olisi kehittynyt evoluutiossa. ”
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 9. tammikuu 2017
Jari-Pekka Vuorela: ”Tajunnallisia, tietoisia ilmiöitä, pässinselvää mo- raalia myöten, esiintyy vaikka kuinka monen nisäkäs- ja lintulajin yhteisöissä. ”
”Päivänselvyyksillä” eli omalla vakaumuksella ei voi korvata tieteellistä ajattelua ja näyttöä (muualla kuin pelkästään omassa päässään).
PSYYKKINEN KUVANMUODOSTUS, jonka kokeellisen tieteellisen tut- kimuksen pioneeri oli Ivan Beritashvili, liittyy kaikkeen pavlovilaiseen ehdollistumiseen (aivokuorella), eikä vain tietoiseen tajuntaan, jossa ihminen voi tahdonalaisesti muunnella loogisesti psyykkisiä mieliku- viaan, ns. ajatuskuvia. (Tietoisen tajunnan ohella koko tajuntaan, Pavlonin 2. signalisaatiosysteemiin eli kielellisrakenteisiin ehdollisiin reflekseihin kuuluu alitajunta, joka voi muuttua tietoiseksi tajunnaksi.)
Tajunta, ajattelu tarvitsee välineen, jolla sitä ”pyöritellään”: kielen.
Kieli tarvitsee symbolifunktion, joka on erityislaatuinen muuntunut instrumentaalinen ehdollinen refleksi:
” Nykyisin erotetaan k l a s s i s e t ja i n s t r u m e n t a a l i s e t ehdolliset refleksit. Klassisia sanotaan edelleen ensimmäisen tyypin ehdollisiksi reflekseiksi ja instrumentaalisia toisen tyypin sellaisiksi, tai operantti-reflekseiksi. Klassisissa ehdollisissa reflekseissä, jotka ensimmäisenä kuvasi ja joita tutki I. P. Pavlovin koulukunta, vastausreaktio toistaa, herättää, ehdottoman kytkennän aiheuttaman ehdottoman reaktion.
Instrumentaalisten ehdollisten refleksien muodostamisessa, työstä- misessä ihminen tai eläin alkaa suorittamaan määrättyjä toimintoja, jotka joko saavat vahvistusta (ruoka, seksi tmv.) tai vapauttavat kivu- liaiden vahingoittavien tekijöiden vaikutukselta. Esimerkiksi vastauk- sena johonkin signaaliin (tai tilanteeseen, jossa opetus on tapahtunut) eläin painaa jotakin vipua saadakseen ruokaa tai päästäkseen pois häkistä, jonka lattian kautta kulkee sähkövirta. Kuten esimerkistä näh- dään, eläimen suorittama liikereaktio ehdollistettuun signaaliin (vivun painaminen), ja vahvistavan tekijän aiheuttama reaktio (syljeneritys ja ruoan syöminen, rauhaton liikehdintä ja käpälien varominen), eivät ole yhdenmukaiset. Ehdollistettu liikereaktio esiintyy näissä esimerkeissä välineenä, instrumenttina vahvistuksen saamiselle. (Tästä nimitys instrumentaalinen ehdollinen refleksi). ”
Tajunnassa muodostuu eräänalinen ideaalinen psyykkinen ”tila”, ”näyt- tämä”, jossa mielikuvia voidaan loogisesti yhdistellä, ja myös jakaa osiin (analysoida) jne.
Jos sellaista ”tilaa” ei ole, ei ole loogista ajatteluakaan, esimerkiksi päässälaskua, vaan kyse on muista ilmiöistä.
Edelleen: KAIKKEA lauma/yhteikuntakäyttäytymisen SÄÄNTELYÄ EI PIDÄ VÄITTÄÄ MORAALIKSI, joka mm. on tosiaan tietoista ja tietoisesti omaksuttua, vakaumuksellista, ”sisäistettyä lakia”.
Ihmiselläkin on monia muitakin systemaattisenkin yhteiskunnallisen sääntelyn muotoja kuin moraali. Käyttäytymisen perumalli on tieteel- lisesti ja muuten perusteltu päämäärärationaalinen toiminta. Erilaiset sääntelyt, myös moraali, merkitsevät yksilön kannalta usein tinkimistä itse mielletystä ”maksimaalisesta omasta edusta” jonkin muun arvon, päämäärän hyväksi.
Sää siis uskot yhä Frans de Waaliin ja väität niiden jälkeen ilmestynei- den toinen toistaan arvovaltaisempien tutkimuslaitosta yhdenmu- kaisten kumoavien tulosten olevan humpuukia?
Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 9. tammikuu 2017
Tässä vaiheessa huomautettakoon, että de Waalilla sen kummemmin kuin minullakaan ei ole kantaa siihen, osasiko Alex laskea. Ajatella epäi- lemättä osasi, kuten monet muutkin papukaijat, varislinnut, elefantit, valaat…
Behaviorismi on skeidaa. Get over it.
Kieli edellyttää ajattelua, mutta ajattelu ei kieltä. Filosofisen nimittelyn alueelle saavutaan,kun keskustellaan siitä,voidaanko kaikkia monimut- kaisia symbolikieliä kutsua kieliksi, mutta omalta osaltani ratkaisin asian tässä virkkeessä.
Olet ihmisyhteisöistä sitä mieltä, että ”käyttäytymisen perumalli on tie-teellisesti ja muuten perusteltu päämäärärationaalinen toiminta”. Missä vaiheessa teidän kreationistien mielestä luojanne asetti juuri tälle yhdelle ainoalle kädellislajille tämän perusmallin?
Risto Juhani Koivula kommentoi_ 9. tammikuu 2017
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94347/Annastiina_Makila…
” Perimä, ympäristö ja sattuma
Pohdintoja ihmisen henkisten ominaisuuksien muodostumisesta
Tieteessä tapahtuu- lehden kirjoituksissa vuosina 1998 – 1999 ja 2004 – 2005.
Annastiina Mäkilä
Pro gradu- tutkielma
Kulttuurihistoria
Historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen laitos
Turun yliopisto Syyskuu 2013
Tämä ammattikorkeakoulun informatiikan opinnäyte on minusta hyvä:
https://www.yumpu.com/fi/document/view/15984801/emergentti-enemman-…
” Emergenssi – enemmän vai vähemmän ”
Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 9. tammikuu 2017 13:45
En vastusta sitä näkemystä, että luonnonlait evoluoituvat. Asian tutki- misen käytännön hankaluus ilmenee, kun rupeaa miettimään… niin, kun miettiminenkin on mahdollista vain nykyisillä luonnonlaeilla.
Kielestä vielä: Chomsky on yrittänyt vastata kreationismin ongelmaan arvelemalla, että ehkä joskus 80 000 vuotta sitten nimenomaan yhdel- le kädellislajille sattui tämä mutaatio, jonka jälkeen faculté de langage on ollut olemassa. Not bloody likely.
https://www.scientificamerican.com/article/learning-when-no-one-is-watching/