Nördean tulo Suomeen olikin NATO-operaatio?

Salen Seinähullu Höper”turvallisuus”keskusko järjesti? (Minä vaan kysyn!)

Suomea vaan ei oteta NATOon.

http://www.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/1690/miksi_liittya_natoon/

” Miksi liittyä Natoon?

Björn Wahlroos
Kuva: Nordea

Suomen liittyminen sotilasliittoon pienentäisi sodan uhkaa Itämeren alueella, kirjoittaa Björn Wahlroos.

Tammikuun 20. päi­vänä 1940 Winston Churchill, tuolloinen laivasto- ministeri, piti puheen, jossa hän kuvasi puolueettomien maiden asemaa puoli vuotta aiemmin alkaneessa maailmansodassa seuraavin sanoin: »Jokainen ruokkii krokotiiliä siinä toi­vossa, että krokotiili syö hänet viimeiseksi. Kaikki toivovat, että myrsky laantuu ennen kuin on heidän aikansa tulla nielaistuksi.»

 

 

 

 

 

Jotain samanlaista voisi vain hiukan liioitellen sanoa Suomen turvalli- suuspolitikan nykydoktriinista. Paasikiven–Kekkosen linjan jäljiltä siihen on pesiytynyt toiveajattelua ja historialliseen kokemukseen perustuva pyrkimys pysyä sivussa maailmanpolitiikan päänäyttämöltä. Niin kauan kuin Neuvostoliiton asevoimilla oli Euroopassa selvä ylivoima, tämä oli kiistatta viisasta politikkaa. Näin ei kuitenkaan välttämättä enää ole nyky­maailmassa, jossa voimatasa­paino on muuttunut.

YYA-sopimuksen johdan­nossa tunnustettiin Suomen pyrkimys pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Kirjausta pidettiin Suomen puolueettomuuspolitiikan kul­makivenä. Toisin kuin useim­mat Neuvos- toliiton intressi­piiriin kuuluneet maat, Suomi ei käyttänyt Neuvostoliiton hajoamista hyväkseen.

Kun YYA-sopimus vuonna 1992 irtisanottiin, Suomi jatkoi linjallaan vält- täen sotilaal­lista liittoutumista ja selkeitä kannanottoja suurvaltojen kiistakysymyksissä. Maalle oli pitkään ollut eduksi pysyä syrjässä suur- valtapolitiikan pelikentältä ja Suomen poliitti­nen johto oli vakuuttunut siitä, että samalla linjalla oli hyvä jatkaa.

Maailma oli kuitenkin muuttunut, ja se muuttuu edelleen. Huippuvuosi- naan 1970-luvun puolivälissä Neu­vostoliiton talous vastasi kool­taan ehkä kolmannesta Yhdys­valtain taloudesta; nykyään Yhdysvaltojen talous on noin viisitoista kertaa suurempi kuin Venäjän.

Liuskeöljyteknologian kehittyessä öljyn hinta näyttää asettuneen 50 dollarin tuntu­maan, mikä ei riitä talouskas­vun nopeutumiseen Venäjällä. Sen vuoksi Venäjällä ei ole juu­rikaan varaa kasvattaa sotilas­menojaan. Todennäköistä on, että se joutuu leikkaamaan niitä lähivuosina.

 

Vuonna 1975 Varsovan liitolla oli läntisten arvioiden mukaan Euroopas- sa välittömästi käytettävinään 57 divisioonaa ja 19000 taisteluvaunua. Natolla oli vastaavasti 27 divisioonaa ja noin 6500 taisteluvaunua. Neu- vostoliiton ylivoima kon­ventionaalisessa aseistuksessa oli murskaava.

Venäjän armeija on edel­leen merkittävä, mutta enää se ei ole mikään su- pervalta-armeija. Vaikka sitä on viimeis­ten viidentoista vuoden ajan mo-dernisoitu, suurin osa sen kalustosta on neuvostoajalta. Vanhoja T-72, T-80 ja T-90 -taisteluvaunuja korvataan uusilla T-14-vaunuilla, mutta uudistus kestänee kymmenen vuotta.

Kansainvälinen strategisten tutkimusten instituutti IISS arvioi, että Ve- näjän läntisellä ja eteläisellä sotilasalueella on nyt noin 140000 sotilas- ta, jotka muodostavat 12–15 prikaatia. Käyttökelpoisia taisteluvaunuja on noin 1 200 ja taistelulentokoneita 700. Näiden sotilasosastojen toimintakyvystä on vaihtelevia arvioita.

Useimpien asiantuntijoiden mielestä Venäjän parhaiden joukkojen kärki on kuiten­kin hyvin kapea.Venäjä on finanssikriisin jälkeen joutunut hidas- tamaan sotilasmenojensa voimakasta kasvua. Niiden arvioidaan nyt olevan noin 75 miljardia dollaria vuodessa. Yhdysvaltain sotilasbudjetti sen sijaan on yli 600 miljardia dollaria. Sen ja liittolaisten sotilaallinen voima on perin­teisillä mittareilla mitattuna jo moninkertainen Venäjään nähden. Maavoimissa ylivoimaa kasvattaa edelleen Yhdysvaltojen huo- mattava etumatka johtojärjestelmien ja taistelukentän digitalisoinnissa. Ilmavoimissa ylivoima on mää­rällisesti nelinkertainen, mutta koneiden ja niiden aseistuksen ominaisuuksista johtuen länsi­liittoutuneiden ilmaylivoima on tätäkin suurempi.

Alivoima-asema on joh­tanut Venäjän sotadoktriinin muuttumiseen. So- tilasalueita ei enää ole varustettu käy­mään sotaa omalla suunnal­laan, vaan voimia joudutaan keskittämään. Aivan kuten Nato sen ollessa alakynnessä 1970-luvulla, Venäjä hyväk­syy nyt taktisten ydinaseiden ensikäytön.

Merivoimissa Yhdysvaltojen ylivoima on murskaava. Kym­menellä tuki-alusryhmällään ja sukellusveneillään Yhdysvallat hallitsee valtameriä. Ja, kuten sanottu,Venäjä on Italian kokoinen talous.Maa on todel­linen soti- laallinen suurvalta enää vain ydinaseistuksella mitattuna. Venäjän soti- laallisia ambitioita ei siksi pidä yliarvi­oida.Sotilasvoiman käytöllä on kui- tenkin ollut ja on edelleen merkittävä rooli maan sisäpolitiikassa. Kun poliittista valtaa ei öljyn hinnan laskettua enää ole voitu legitimoida vaurauden kasvulla, sitä on perusteltu sotilaallisella menestyk­sellä ja kunnialla. Ukrainan ja Krimin tapaiset operaatiot voivat siksi tarvittaessa uusiu­tua, myös Itämeren alueella.

 

Sotilaallisella voimalla mitattuna tilanne itärajalla ei ole koskaan ollut Suomelle niin edullinen kuin se on nyt…

 

Suomi ei ole koskaan luot­tanut kollektiiviseen puolus­tukseen. Saimme talvisodan aikana valikoidusti vapaaeh­toisuuteen perustuvaa apua, mutta tuon avun sotilaallinen merkitys jäi vaatimattomaksi. Suomi on siksi ylläpitänyt puolustusvoimia, jotka naa­purimaiden leikattua puo­lustusmäärärahojaan ovat muodostuneet alueellisesti merkittäviksi.

Suomi voi nykyään talouttaan korvaamattomasti vahin­goittamatta perustaa kuudesta kahdeksaan melko hyvin varustettua prikaatia. Sillä on voimakas ja itäisten alueit­temme maantieteen tukema panssarintor- juntakapasiteetti,yli 200 Leopard-taisteluvaunua sekä modernisoitava- na oleva tykistö. Suomen ilma­voimat pystyy kuudellakym­menellä F/A- 18-koneellaan – yhteistyössä Naton tai Ruotsin ilmataistelujohtojärjes- telmien kanssa – varmistamaan, ettei maahan hyökkäävä vihollinen helposti saa ilmaherruutta.

Sotilaallisella voimalla mitattuna tilanne itärajalla ei ole koskaan ollut Suomelle niin edullinen kuin se on nyt. Venä­jällä ei käytännössä ole pa- luuta asevelvollisuuteen perustu­vaan kansanarmeijaan. Se ei kriisitilan- teessa voisi ryhmittää edes puolta eurooppalaisista joukoistaan maam- me rajoille,jolloin sen ylivoima ei riittäisi takaamaan hyökkäyksen onnis- tumista.On siksi vaikea kuvitella,että tervejärkinen venäläinen sotilasko- mentaja suosittelisi maansa poliittisille päätöksentekijöille hyökkäystä Suomeen.

Tämä johtopäätös tulee entistä ilmeisemmäksi, kun otamme huomioon Venäjän muut sotilaalliset vaihtoeh­dot sen luoteisella rajalla. Etelä-Suo- men kautta ei edetä minnekään, ja toisaalta Suomenlahden eteläpuolel- la eteneminen on huomattavasti helpompaa kuin sen pohjois­rannalla. Viro ei voi liikekan­nallepanolla koota itärajalleen läheskään yhtä paljon jouk­koja kuin Suomi, ja sikäläinen maasto on panssaroidulle ja mekanisoidulle hyökkääjälle huomattavasti helpompi.

Baltia kuuluu myös histo­riallisesti Suomea selkeämmin Venäjän intressi- piiriin. Siksi on ymmärrettävää, että Viro perustaa puolustuksensa Natoon ja sen perussopimuk­sen viidenteen artiklaan.

Nato on vuorostaan signa­loinut sitoutumistaan Baltian maiden ja Puo- lan puolusta­miseen perustamalla sinne ilmeisen pysyviä mutta soti­laal- liselta painoarvoltaan vaa­timattomia maajoukkoja sekä järjestämällä meri- ja ilmasotaharjoituksia lähialueilla. Viron kollektiivinen puolustus edellyttää Yhdysvaltojen läsnä­oloa. Mikäli sen sitoutuminen Euroopan puolustamiseen heikkenee, Viron turvallisuus­poliittinen asema hapertuu.

Tässä tilanteessa voi hyvin argumentoida, että Nato-jäsenyys ei ole Suomelle miele­käs. Pystymme todennäköisesti huolehtimaan turvalli- suudes­tamme omin voimin, jolloin jäsenyyden tärkeimmäksi käy­tännön eduksi jää poliittinen ja hankintayhteistyö. Ne taas ovat hoidettavissa EU:n tiivistyvän puolustusyhteistyön kautta.

Rauhankumppanuus lienee vuorostaan riittävä tae sille, että ilmavoimil- lamme on kriisi­tilanteessa käytettävissään Naton tiedustelumateriaalia ja mahdollisesti myös tais­telujohdollista tukea. Miksi ottaa kannetta- vaksemme Nato-jäsenyyden kielteiset vaikutukset Venäjän-suhteisiin ja vahvistaa sikäläistä piiritys­mentaliteettia, kun selviämme varsin hyvin yksinkin?

 

Suomessa Nato-jäsenyys on nähty ensisijaisesti lupauksena sotilaalli- sesta avusta kriisitilanteessa. Nato-sopimuksen viides artikla velvoittaa kaikkia jäsenmaita tulkitsemaan hyök­käyksen toiseen jäsenmaahan hyökkäykseksi niitä vastaan sekä ryhtymään tarvittaviin sotilaallisiin vastatoimiin. Mikäli olisimme Naton jäsen, viides artikla velvoittaisi liiton muita jäseniä tulemaan apuun, jos joutuisimme hyökkäyksen kohteeksi.

Nato-jäsenyyden kiel­teisimpänä puolena on ylei­sesti pidetty sitä, että artikla velvoittaisi myös meitä ryhtymään toimiin jonkin muun jäsen- maan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Ana­lyysin sijaan puhe on yleensä nopeasti siirtynyt »sinkkiark­kuihin» ja vähemmän imarte­levaan turvallisuuspoliittiseen käsien pesuun: »meidän poikiamme» ei saa lähettää taistelemaan vieraalle maa­perälle.

Kollektiivisen turvallisuuden ja Nato-sopimuksen viidennen artiklan idea ei kuitenkaan rajoitu sotilasavun saamiseen selkkauksen käynnistyttyä. Viides artikla on ennen kaikkea pelote. Kollektiivisen puo­lustuksen pe- rusajatus on se, että potentiaalinen hyökkääjä joutuu ottamaan huomi- oon, että hyökätessään tämä käy­tännössä julistaa sodan koh­demaan lisäksi joukolle muita maita, jotka ovat velvollisia ryhtymään sotatoimiin maata vastaan.

Suomen liittyminen Natoon ei siksi vahvistaisi vain Suo­men omaa puo- lustusta. Koska Suomen puolustusvoimat ovat (vain) alueellisesti mer- ­kittävät, Nato-jäsenyytemme vahvistaisi ennen kaikkea Viron puolus- tusta. Hyökkäys Viroon velvoittaisi Suomen ryhtymään sotilaallisiin toimiin hyökkääjää vastaan. Käytän­nössä tämä merkitsisi sitä, että hyökkääjän olisi varattava lisää voimaa hyökkäystään varten. Tarvitta- va voima muodos­tuisi helposti niin suureksi,ettei sotilaallinen hyökkäys Viroon enää näyttäisi mielek­käältä. Suomen sitoutuminen Nato- sopi- muksen viidenteen artiklaan vahvistaisi siten merkittävästi sen pelote- vaikutusta, mikä vuorostaan pienentäisi sodan uhkaa Itämeren alueella.

Viron puolustaminen ei edellytä Suomelta altruismia. Suomella on päin- vastoin suuri intressi puolustaa eteläistä naapuriaan. Mikäli Viro joutuisi miehitetyksi, Suomen olisi lisättävä sotilasmenojaan.

Samalla on todennäköistä, että merirahdit Suomenlahdelle nousisivat tavalla, joka huomattavasti heiken­täisi vientiteollisuutemme kilpailuky- kyä. Kansainväliset luottoluokituslaitokset nos­taisivat myös arviotaan Suo­meen liittyvästä poliittisesta ja turvallisuusriskistä tavalla, joka mer- kitsisi luottoluoki­tuksemme alenemista ja ajan myötä ulkomaisen vel- kamme hoitokustannuksen huomat­tavaa nousua. Lopulta olisi kysyt- tävä, mitä tapahtuu seu­raavaksi? 1940-lukua mukaillen voisi sanoa: Estlands sak är vår, Viron asia on meidän.

Naton vaihtoehdoksi on tarjolla sekä eurooppalaista että pohjoismais- ta sotilas­yhteistyötä. Kummallakin on hyvät puolensa. EU:n sotilasyh­- teistyö tarjoaa mahdollisuuksia materiaalihankintojen koordi­nointiin ja kaluston asteittai­seen yhdenmukaistamiseen, mutta tie asevoimien todelli­seen yhteistoimintakykyyn on pitkä. Yhteistyö Ruotsin kanssa tehostaa puolestaan meri- ja ilma-alueittemme valvontaa ja tukee ran- nikkopuolustus-tamme. Kumpikaan yhteistyö ei kuitenkaan vahvista Viron turvallisuutta.

Jos emme liity Natoon,Suomi ruokkii krokotiilia toivoen sen siksi syövän meidät viimeiseksi. Etumme mukaista on, että turvallisuus­tilanne Itämeren alueella säilyy hyvänä.

Toisin kuin maamme pasi­fistinen vähemmistö väittää, rajaamalla puo- lustusvoimi­emme käytön maamme rajo­jen sisäpuolelle emme edistä rauhan asiaa, päinvastoin. Osallistumalla Naton poh­jalta Euroopan kollektiiviseen puolustukseen vahvistamme huomattavasti viidennen artik­lan pelotevaikutusta Itämeren alueella ja edistämme näin rauhaa.

 

Jos emme liity Natoon, Suomi ruokkii krokotiilia toivoen sen siksi syövän meidät viimeiseksi.

 

Itämeren turvallisuustilanne voi muuttua lähitulevaisuu­dessa. Jäsenyy- dellä on Ruot­sissa Suomea laajempi tuki. Ruotsin puolustusvoimien kyky vaikuttaa Naton jäsenenä merkittävästi Baltian maiden turvalli- suustilanteeseen on kuitenkin vaatimaton. Apu, jota ne voivat tarjota, on käytän­nössä samaa, jota Naton muut jäsenmaat jo nyt tarjoavat, eli ilma- ja/tai merivoimia.

Ruotsi päätti vuonna 2009 lopettaa rauhanajan yleisen asevelvollisuu- den. Tätä päätöstä edelsi kaksi vuosikymmentä kestänyt asevelvolli- suuden alasajo. Asevelvollisuusarmeijan alasajo yhdistettynä huomat- taviin puolustusmenojen leikkauksiin on laskenut varsinkin Ruotsin maavoimien suorituskykyä. Ruotsin kontribuutio Viron kollektiiviseen turvallisuuteen olisi vaatimaton. Maan mah­dollinen liittyminen Natoon ei siksi merkittävästi laskisi sodan riskiä Itämeren alueella.

Suomen ja siten myös Viron asemaa se kuitenkin muuttaisi.Mikäli Ruot- si hakee jäsenyyttä ja itse jätämme sen tekemättä, Suomi jää sotilaalli- sesti liittoutumattomaksi ja viime kädessä Venäjän intressipiiriin. Käytännössä tämä merkitsee paljon puhutun Nato-option käyttöajan umpeutumista ja liukumista kohti YYA-aikakaudelle ominaista suhdetta Venäjään. Silloin mahdolli­suutta liittyä Natoon ei enää ole.

Virolle vaikutukset voisivat olla tätäkin vakavammat.Viro ja Nato tarvit- sevat Suomea ehkä jopa enemmän kuin me itse sotilaallisesti tarvit- semme Natoa. Kun otetaan huomioon myös maamme taloudelliset ja laajat turvallisuuspoliittiset intressit,on selvää,että mei­dän tulisi yhteis- työssä Naton kanssa ryhtyä Viron alueellisen koskemattomuuden takuu­mieheksi.

Kirjoittaja on hallituksen puheenjohtaja Sammossa, Nordeassa ja UPM-Kymmenessä. ”

Nalle on ryhtynyt sörsläämään asiassa, josta ei tiedä eikä ymmärrä mitään, ja joka ei hänelle julkisuuden henkilönä kuulu.

 

***

https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/vedomosti-nordea-jattamassa-venajan-6677132

Vedomosti: Nordea jättämässä Venäjän

Pankki lopetti vähittäisliiketoimintansa Venäjällä jo vuonna 2015.

Nordea tarkastelee Venäjältä vetäytymistä, kirjoittaa venäläislehti Vedomosti vedoten nimettömiin lähteisiin.

Lehden mukaan Nordea olisi keskustellut Venäjän-toimintojensa myynnistä mahdollisten ostajien kanssa jo pidemmän aikaa. Yhtenä vaihtoehtona on pelkän lainaportfolion myynti, kirjoittaa Vedomosti.

Nordea ei kommentoinut myyntihuhuja Vedomostille, eikä kommenttia pyytäneelle Bloombergille.

Nordea palvelee Venäjällä nykyisin enää yritysasiakkaita. Pankki lopetti vähittäisliiketoimintansa maassa jo vuonna 2015.

6 vastausta artikkeliin “Nördean tulo Suomeen olikin NATO-operaatio?”

  1. Päivän mietelause:
    Jos piereskelee liikaa vallan huipulla, saattaa tulla syrjäytetyksi.

    Winstoni olisi hallinnut mielellään vähän pidempääkin.

  2. Nallen touhu on perseestä.

    https://yle.fi/uutiset/3-9918503

    Nordea myöntänyt miljardilainoja varustamoyhtiöille veroparatiisien kautta

    Nordea on myöntänyt noin kymmenen miljardin euron arvosta lainoja veroparatiiseihin rekisteröidyille varustamoyhtiöille. Lainoja ovat myöntäneet etenkin Nordean Suomen ja Norjan konttorit tai niiden alaisuudessa toimivat Lontoon sekä Singaporen yksiköt.

    6.11.2017 klo 18:24

    Yhtiöiden todelliset omistajat ovat kuitenkin lähinnä Pohjois-Euroopassa kuten Norjassa toimivia yrityksiä. Tämä ilmenee Paratiisin paperit -nimellä tunnetun jättimäisen tietovuodon asiakirjoista.

    Varustamoala on veroparatiisien käytössä edelläkävijöiden joukossa. Nykyisin valtaosa suurista tankkereista, risteilyaluksista ja muista laivoista seilaa jonkin veroparatiisimaan lipun alla. Alalla puhutaan niin sanotuista mukavuuslippumaista.

    Mukavuuslipun alla olevien alusten todellista omistajista on vaikea saada selvyyttä. Usein aluksissa rikotaan työsuojelu- ja ympäristömääräyksiä ja niissä saattaa olla moninkertainen kirjanpito.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *