Saksan apu oli Suomen itsenäisyydelle 1900-luvulla parikin kertaa ratkaisevan tärkeää. ”
RK: Ei ollut. Saksa oli AINA UHKA Suomen itsenäisyydelle ja kansalle, silloinkin, kun se oli olevinaan ”ystävä” ja kun Suomi sen ”siipein suojaan” kovasti änkesi.
Lisäksi ne UHKATILANTEET OLIVAT VIIME KÄDESSÄ JUURI SAKSAN AIHEUTTAMIA, jossa sitä ”velejellistä apua” haettiin ja saatiin…
” MJ: Kun lännestä apua kriisissä elävälle Suomelle ei lupauksista huolimatta liiennyt, Saksan voimallinen tuki koitui ensin Suomen hyväksi, sitten toki jälkiviisastelun aiheeksi.
Marjaliisa ja Seppo Hentilä kuvailevat värikkäästi keisarillisen Saksan Itämeren divisioonan maihinnousun keväällä 1918 Suomeen ja sen maassamme viettämän lyhyen ajanjakson tunnelmia. Kun Saksa syksyllä hävisi ensimmäisen maailmansodan, keisarikunta kukistui, eikä Suomestakaan tullut monen haaveilemaa monarkiaa. ”
RJK: Eikä Keisarillisen Saksan maakuntaa, joksi erityisesti Kokoomus sitä oli ajamassa.
MJ: ” Saksa hävisi molemmat maailmansodat, siksipä Suomi oli monen mielestä väärällä puolella. ”
RK: NO SE NYT HELVETTI SOIKOON VIELÄ PUUTTUUKIN, ETTÄ SE OLISI VOITTANUT!!!
MJ: ” Niin vuoden 1918 episodissa kuin jatkosodassakin meidän kävi paremmin kuin jos olisimme jääneet ilman Saksan tukea. ”
RK: Emme olisi edes joutuneet kumpaankaan ilman Saksan sekoitusta!
MJ: ” Huonosti kävi sen sijaan talvisodassa, jolloin Adolf Hitler ja Josif Stalin tekivät etupiirisopimuksen: Suomesta tuli jakojäännös Neuvostoliiton hyväksi. Mutta silti maata ei miehitetty! ”
RK: Eipä tietenkään…
MJ: ” Ei Saksa vuonna 1918 päättänyt hyvää hyvyyttään lähettää 171 alusta, 10000 sotilasta, 4000 hevosta ja 84 lehmää Suomeen. Kuten Hannu Rautkallio tasan 40 vuotta sitten ilmestyneessä uraa uurtavassa väitöskirjassaan todisti, Saksalla oli kauaskantoiset sotataloudelliset intressit tunkeutua Suomeen. Vierailusta tuli kuitenkin noin kahdeksan kuukauden mittainen pikavisiitti. ”
RJK: Saksalla oli Venäjään liittyvät sotilaalliset intressit tunkeutua Suomeen.
MJ: ” Suomi selvisi onnekkaasti kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtamien saksalaisten tulosta ja täällä viipymisestä. Itämeren divisioonan kokoaminen ja kuljettaminen Danzigista Hankoon jäiden ja miinojen seassa oli logistinen saavutus. Koulutus- ja käytöstasoltaan sotajoukko edusti eliittiä, ja vaikka taistelujen laannuttua miehistön kurittomuus pääsi lievästi valloilleen, eteläisellä Suomella oli onnea. Maasta poistunut tsaarin miehitysjoukko ja punaiset kaartit olivat saksalaisiin verrattuna roskajoukkoa. ”
RK: Punaiset kaartit olivat tavallisia työtätekeviä suomalaisia. Tsaaria ei ollut ollut vuoteen, eikä minkäänsorttista miehitysarmeijaakaan ainakaan sen jälkeen, kun Suomen kenraalikuvernöörin virka, jonka komennossa joukot olisivat olleet, jos olisivat toimineet, oli lakkautettu Lokakuun vallankumouksen yönä. Viimeinen kuvernööri Nikolai Nekrasov oli lisäksi kääntynyt punaiseksi, vaikka sitä ei yleisesti tiedettykään.
MJ: ”Mannerheim satuilee”
Saksalaisella tehokkuudella oli tärkeä merkityksensä siinä, miten rivakasti valkoisten tueksi tuodut saksalaiset marssivat Hangosta pahimman kelirikon aikaan kohti Karjaata ja sieltä Helsinkiin.
Itämeren divisioonan ilmestyminen Suomeen oli epämieluisa yllätys niin kenraali C. G. E. Mannerheimille kuin punaisillekin. Mannerheim oli saksalaisten tulosta yllättynyt, eikä suinkaan pitänyt siitä, että vieraat joukot valtasivat pääkaupunkimme. ”
RK: Tämä on humpuukia. Mannerheim oli aivan ehdottomasti nimenomaan Keskusvaltojen puolella.
Ententen puolella olivat esimerkiksi Mannerheimin syrjäyttämä kenraali Claes Charpentier, joka oli komentanut itä-Turkissa Venäjän armeijan joukkoja, jotka pelastivat sen armenialaista väestöä keskusvalta Turkin kansanmurhalta, ja ukrainalainen, Suomessakin vaikuttanut kenraali Nikolai Judenitsh, joka oli rintaman komentajana siellä ollut pariinkin otteeseen myös Charpentierin esimies. Judenitsh oli yrittänyt sinne vielä kolmannenkin kerran menshevikkien hallitseman, Väliaikaisen hallituksen ylivallan tunnustavan Georgian kautta, mutta sille nationalistihallitukselle kelpasivat vain kaukasialaiset komentajat.
Saksalaiset tulivat tänne nimenomaan Keskusvaltojen asioissa.
Jos Saksa olisi voittanut, Suomesta olisi heti tullut Saksan maakunta, ja itsenäisyys olisi ollut mennyttä. ”
MJ: ” Saksalaiset korjasivat kansansuosiota järjestämällä Helsingissä voitonparaatin ja asettumalla seurapiirien yhdeksi keskushenkilöksi. Mannerheimin valkoinen armeija ehti hätiin vähän myöhemmin. On herkullinen jossittelun aihe se, miten ratkaiseva rooli valkoisen Suomen tulevaisuuden kannalta saksalaiset olivat. Helsingin valtausta Mannerheim ei pitänyt Tampereen taisteluissa saavutetun voiton veroisena. Toki saksalaisista ”oli apua”…
Niin von der Goltz kuin Mannerheimkin koettivat muistelmissaan pistää paremmaksi. Niin muiden kuullen annetuissa lausunnoissa sekä muistelmamerkinnöissä he aitojen sotasankareiden tapaan vähättelivät kilpakumppaneittensa saavutuksia. Mannerheimin vaatimukseen saksalaisten alistamisesta hänelle sovittiin, mutta von der Goltz soti juuri niin kuin halusi ja tärkeäksi katsoi.
Muistelmissaan Mannerheim antoi ymmärtää, että käskytti Itämeren divisioona, ohjaten sen Helsinkiin ja ”saatettiin saksalaisille aivan luonnollisesti antaa tehtäväksi puhdistaa Etelä-Suomi, missä terrori kasvoi päivä päivältä”.
Hentilät toteavat kuivakkaasti, ettei Mannerheim sitä eikä kukaan muukaan voinut saksalaisille ”antaa”, he ottivat sen tehtävän ihan itse.
”Kiltein” vallankumoushallitus
Muistattava on, että ensin oli punainen terrori, sitten julma valkoinen. ”
RK: Molempia oli koko ajan jonkin verran.
MJ: ” Saksalaiset panivat merkille, että heidän saavuttuaan Suomeen valkoinen armeija saattoi jo toimia kuin voittajat. Koston kierre oli alkanut. ”
RK: Saksalaisilla keskusvaltana ei ollut mitään sitä vastaan. Se oli ”normaalia keskusvaltapolitiikkaa”!
MJ: Sen sijaan englantilaset, ranskalaiset ja jenkit siitä eivät tykänneet, vaikka eivät todellakaan olleet mitään pulmusia hekään. Amerikkalsilla ja englantilaisilla oli enemmän suhteita Punaisiin kuin päältä näyttää. (Mutta oli niitä saksalaisillakin: Tanner!)
MJ: ” Ero saksalaisten ja suomalaisten käyttäytymisessä oli selvä. Saksalaiset eivät teloittaneet vankejaan läheskään siinä määrin kuin valkoiset. ”
RK: He luovuttivat, mahdollisesti suorastaan myivät vankinsa, esimerkiksi Valkeakosken naiskaartilaiset, suomalaisille ryövärivalkoisille.
MJ: ” Heillä ei ollut voimakkaita tunnesiteitä. Usein saksalaiset ryhtyivät sotatilanteiden ulkopuolisiin väkivallan tekoihin vasta suomalaisten esitettyä ko. vaatimuksia.
Punainen hallinto oli tehotonta ja osaamatonta. Brittihistorioitsija Anthony F. Uptonin mukaan syynä oli se, että Suomen kansanvaltuuskunta oli ehkäpä maailman ”kiltein” vallankumoushallitus: punaisten toimenpiteet ”sisäisen vihollisen kurissa pitämiseksi olivat päinvastoin niin lempeitä, että siitä oli sille itselleen vahinkoa”.
Saksalaisten silmissä Mannerheimin johtamien valkoisten suhtautuminen vankilaolosuhteisiin vaikutti rikolliselta. ”
RK: Joidenkuiden yksittäisten saksalaisten korkeintaan. Komentajat tiesivät, mitä Turkissa tapahtuu. Sielläkin olivat hohdossa saksalaiset upseerit kuten entinen esikuntapäällikkö Falkenhayn ja juutalainen, Kemal Atatürkin ”löytäjä” Liman von Sanders.
JM: Saksalaisten johtajana von der Goltzilla oli myös taktista silmää. He eivät tulleet pelastamaan jotakin tiettyä yhteiskuntaluokkaa, vaan auttamaan maata, ei valloittamaan. ”
RK: He tulivat valoittamaan VENÄJÄÄ. (Mutta siellä ei mennyt siten kuin piti.)
JM: ” Hän oivalsi lähestyä sovinnollisesti maltillisia sosialidemokraatteja, muun muassa Väinö Tannerta, Hannes Ryömää ja Väinö Wuolijokea, jotka kaikki puhuivat sujuvaa saksaa, ja olivat jättäytyneet punakapinan ulkopuolelle. Se auttoi varmasti osittain saamaan sosialidemokraatit myöhemmin mukaan parlamentaariseen elämään. ”
RK: <:C
JM: ” Ja saksalaisten jälkeen englantilaiset…
Saksa toimi Suomessa ilman, että sille muodostui vaaraa joutua puna-armeijan tähtäimeen. Niin oli sovittu Venäjän kanssa, ja se koitui omalta osaltaan punakapinallisten kohtaloksi. ”
RK: Puna-armeijan Leningradin sotilaspiirinkomentaja, vasemmisto-eserrä-kenraali Mihail Muravjov veljeili (Brest-Litovskin rauhan jälkeen) saksalaisten kanssa. Bolshevikit epäilivät jotakin ja olivat varpaillaan, mutta komentaja tappeli raivoisasti (joskus liiankin, kuten Kiovassa) Entente-kerenskiläisiä kuten kenraali Krasnovia vastaan (koska se oli myös Saksan ”päävihollista” vastaan). Ristiriitatilanteessa joukot olisivat totelleet poliittista komissaaria Pravdan toimittaja, ylipursimies Konstantin Stepanovitsh Jeremejeviä ja Sotilasneuvostoa. Saksalaiset ehkä sopivat jotakin Suomeakin koskien Muravjovin kanssa. Stepanov oli karjalainen, jonka molemmat vanhemmat olivat Kuujärveltä ja hän lienee osannut suomea.
MJ: ” Vaikka ”punikkien” joukkovoima näytti aluksi suurelta, pian järjestäytynyt valkoinen armeija kykeni toimimaan rationaalisemmin.
Hävinneellä Saksalla ei ollut tulevaisuutta Suomessa, mutta kohtalon ivaa on se, että pian vuoden 1919 puolella Suomenlahden itäiseen osaan majoittui englantilainen sotilaslento-osasto. Se alkoi moukaroida pommein Pietarin edustan linnoitteita.
Länsivallat ja Mannerheim elättivät vielä toivoa kommunistivallankumouksen kukistamiseksi – saksalaisista kun ei ollut enää apua edes Itä-Karjalankaan takaisin saamiseksi. Näin tuli varmistettua se, etteivät neuvostoliittolaiset tulleet rajan takana unohtamaan Leningradin kaupungin turvallisuudesta huolehtimista.
Marjaliisa Hentilä, Seppo Hentilä: Saksalainen Suomi 1918. Siltala 2017. ”
Sisällissota oli voitu valttää, jos suomalaiset olisivat kieltäytyneet laittomista Kerenskin eduskunnanhajotusvaaleista päivälleen sata vuotta sitten ja ilmoittaneet pyssyihin tukeutuen (mitä bolshevikitkin suosittelivat), ettei Kerenskillä ole valtaa Suomessa.
***
Mauno Jokipii valehteli ”suurteoksessaan” suomalaisista SS-miehistä näiden järjestölliset asennoitumiset (45% järjestäytyneitä julkinatseja ja -fasisteista, lopuista suurin osa piilosellaisia), tehtävät (osallistuivat juutalaisten joukkotuhontaa jne.).
https://areena.yle.fi/1-4252049
” Ylen aamu-tv
Suomalaisten SS-miesten poliittiset näkemykset
7 min
pe 6.10.2017
toistaiseksi
1453 katselua
Toisen maailmansodan aikana noin 1 400 suomalaista taisteli Natsi-Saksan SS-joukoissa. Professori Mauno Jokipii julkaisi vuonna 1968 suomalaisten SS-miesten vaiheista tutkimusalan merkkiteoksen, Panttipataljoona. Dosentti André Swanström on omissa tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että Jokipii on vääristellyt historiaa.
***
| Robert Brantberg
Mannerheim, Valkoinen kenraali 1914−1918 |
Mannerheim oli Venäjällä Valkoisten äärimmäisintä Kerenskin ja Enten- ten vastaista äärioikeistoa,joka myös aloitti sisällissodan. Mannerheim oli valmistelemassa Kornilovin kapinaa, ja erotettiin siksi armeijasta. Mannerheim ja Entente-mielinen ukrainalainen valkokenraali Judenitsh, joka olisi ollut ainoa perspektiivillinen mahdollinen valkoinen (osa)voittaja (jos olisi tehnyt bolshevikkien kanssa diilin itsenäisestä Ukrainasta) olivat vihollisia. Judenitsh olisi lennosta tunnustanut Suomen valtalain ja yrittänyt tehdä diiliä myös Punaisten kanssa, sillä nämä olivat melko lähellä hänen kavereitaan Georgian menshevikkejä.
http://brantberg.fi/Mannerheim%20-%20valkoinen%20kenraali%201.htm
Paroni Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951) lähti ensimmäiseen maailmansotaan Kaartin ratsuväkiprikaatin komentajana ja tsaarin seurueen upseerina. Hän joutui alusta alkaen koviin taisteluihin itävaltalaisia ja saksalaisia vastaan Etelä-Puolassa.
Kenraalimajuri Mannerheim oli taitava rintamakomentaja. Tsaari Nikolai II myönsi hänelle Venäjän arvostetuimman kunniamerkin Pyhän Yrjön ristin jo vuoden 1914 syksyllä. Ristin luovutti Venäjän legendaarinen ylipäällikkö ja Gustafin ystävä, suurruhtinas Nikolai Nikolajevitš.
(HM: Suuriruhtinas, kenraali Nikolai Nikolajevitsh Romanov Jr. ei ollut mikään erityisen legendaarinen komentaja:hänet oli nimitetty Turkin-vastaisen Eteläisen rintaman komentajan ukrainalaisen Nikolai Judenitshin tilalle, kun Grigori Rasputin oli nähnyt jonkin näyn, että tämän luotettavuudessa tsaariperhettä kohtaan olisi parantamien varaa. Mannerheim sai ristinsä aivan sodan alussa, ja se saattoi liittyä vähemmistökansallisuuksiin kuuluvien upseerien uskollisuuden varmisteluun tuossa yhteydessä. Väliaikainen hallitus erotti valtaan tullessaan Nikolai Nikolajevitshin, joka siirtyi appennsa luo Makedo- niaan, ja nimitti tilalle uudelleen Judenitshin. Sotaministeri Kerenski kuitenkin erotti tämän taas syistä, joista ei ole tietoa. Nikolai Nikolajevitshin ystävänä ja suojattina Mannerheim oli Judenitshin vihollinen. Vuonna 1905 Suuriruhtinas Nikolai oli kieltäytynyt tsaarin vaatimuksesta huolimatta ryhtymästä sotilasdiktaattoriksi ja jyräämästä demokratialiikettä ja sen sijaan suositteli tsaaria hyväksymään täydellisesti vesitetyn duuman, kuten sitten tehtiinkin.)
Mannerheimin ura lähti nopeaan nousuun. Vuoden 1915 keväällä hänet nimitettiin ratsuväkidivisioonan komentajaksi. Hän taisteli menestyksekkäästi Bukovinassa ja Romaniassa.
Mannerheim oli Pietarissa, kun vallankumous puhkesi vuoden 1917 helmikuussa. Tsaari luopui kruunusta ja karkotettiin Siperiaan. Gustaf palasi rintamalle, mutta kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa väliaikaiselle hallitukselle. Hänet ylennettiin kuitenkin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi.
Mannerheim valmisteli kesällä vastavallankumousta ylipäällikkö Lavr Kornilovin kanssa. Vallankaappaus Aleksandr Kerenskin hallitusta vastaan epäonnistui ja kenraali Kornilov vangittiin. Gustaf erotettiin armeijasta.
(HM: Kornilovin kapina oli Venäjän sisällissodan alku, vaikka Kornilov ja hänen esikuntapäällikkönsä Anton Denikin joutuivatkin vangituksi seuraajan kenraali Duhoninin toimesta, joka lokakuun vallankumouksen jälkeen päästi nämä karkuun. Kornilov kaatui Jekterinodarin (Krasnodar) kaupungin valtauksessa 13.4. 1918. Komentajana jatkoi Denikin, enempi Ententen kuin Keskusvaltojen mies. Denkinin joutui 1920 alussa vetäytymään Krimille ja luovuttamaan ylipäällikkyyden sikäläisten joukkojen komentajalle Pjotr Wrangellille. Denikin pakeni englantilaisten avulla vapautettuun Konstantinopoliin. Myöhemmin hän kieltäytyi osallistumasta natsi-Saksan metkuihin toisin kuin useat muut valkokenraalit.)
Mannerheim palasi joulukuussa Suomeen, jossa myös oli puhjennut levottomuuksia. Senaatin puheenjohtaja Pehr Svinhufvud nimitti Gustafin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi.
(HM: Vasta 25.1.1918,kun tämä oli aloittanut hyökkäyksen ulkopuolisella valkokaartilla Viipurin venäläistä varuskuntaa vastaan jo edellisenä päivänä. Samalla syrjäytettiin Entente-mielinen, Turkissa taistellut komentaja Claes Charpentier. Tämä kärsi sydänvaivoista, joihin sitten vielä samana vuonna kuolikin.)
Gustaf riisui Pohjanmaalla olevat venäläiset aseista sekä rakensi lähes tyhjästä talonpoikaisarmeijan,
(HM: Hän kusetti Pohjanmaanmaalaisliittolaisia kaarteja väittämällä ”Venäjän hyökänneen Suomeen.)
joka kukisti punaiset kapinalliset Tampereen ja Viipurin verisissä taisteluissa.
Voittoisan sodan jälkeen Mannerheim erosi armeijasta, koska hän ei hyväksynyt Saksan vaikutusvallan lisäämistä Suomessa.
(HM: Hän erosi joskin muusta syystä, mahdollisesti Entente-valtioiden vaatimuksesta.)
Valkoinen kenraali on itsenäinen jatko-osa teokselle Tsaarin upseeri 1867-1914, jossa kerrotaan Gustafin värikkäistä nuoruusvuosista. ”
Toimittaja Aarno Laitinen on sanonut, että Saksa on pelastanut kahdesti Suomen itsenäisyyden.
No, toimittajat vetelevät monesti mutkat suoriksi, mutta ehkä tuossa Laitisen näkemyksessä on hieman perääkin.
Kun Lenin niminen venäläinen villitsi osan Suomen työläisistä nousemaan kapinaan ”sortavaa luokkaa vastaan”, ensimmäinen maailmansota oli vielä meneillään. Ehkä sisällisota olisi voitu välttää, jos nämä kapinaan nousseet Suomen työläiset eivät olisi kuunnelleet kuppaan kuollutta kansankiihottajaa. Leninhän oli aatelinen, tiettävästi väkivaltaa inhoava mies. Kuitenkin hän hyväksyi väkivallan, kunhan sen teki joku muu kuin hän itse. Stalin lienee tehokkain Leninin apureista, hän hankki rahaa vallankumousta varten pankkiryöstöillä ja rahankuljetusryöstöillä, joissa ihmishenki ei painanut mitään. Niinpä Lenin imarteli Stalinia mm. sanoilla ”Minun huima georgialaiseni”. Stalin tapasi Leninin enimmäisen kerran Suomessa (kirja ”Nuori Stalin”). Hän oli pettynyt. Hän oli odottanut tapaavansa jättiläisen. Lenin oli kuitenkin kaljuuntuva lyhyenläntä mies, ja Stalinin arvion mukaan ei ainakaan yhtään älykkäämpi häntä. – Tämä Lenin-setä pani alulle tuhoamisleirit, ja minusta hän oli vähintäänkin yhtä julma kuin Stalin, oli vain lusmumpi eli teeetti likaisen työn muilla. Että semmoinen Lenin-setä.
Mitä tulee siihen, että Saksalaisten antama ruoka-apu ja aseellinen apu vuonna 1944, Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, olisi ollut ratkaiseva siinä mielessä, ettei Suomea miehitetty, siitä ollaan montaa mieltä.
Niin tai näin, presidentti Risto Ryti uhrasi itsensä solmimalla erillisopimuksen Saksan kanssa, koska muita vaihtoehtoja ei ollut, tai ainakin ne olivat hyvin vähissä.
Repikäämme tästä.
Tämä Leninin ”suunnaton ansiolista” noissa ”ruumistöissä” on kyllä viime aikoina ollut kuivumaan päin kokoon niin kuin se lasaretin suurus…
http://jatkumo.net/index.php?topic=2206.msg165587#msg165587
” ”Kommunismin mustan kirjan” erityiset ”Leninin uhrit”, ”kokonaista 12.5 miljoonaa” (”NL:n 20 miljoonasta”, jota ei voi lisätä, sillä se on ase- tettu paikoilleen niin, että KAIKKI MIEHET OLISIVAT KUOLLEET VÄKIVALTAISESTI joko sotien tai ”kommunismin” uhreina Stalinin kuolemaan saakka!) ovat ns. TUHTAA, sepitystä: sisällissodan takia on väitetty kuolleen 10 miljoonaa 30-luvun NL:n alueella, kun todellisuudessa kuoli 5 miljoonaa, joista puolet oli punaisten omia, näistä 2.2 miljoonaa sotilaista, heistä 1.2 miljoonaa kuoli tauteihin yksi miljoona taisteluihin.
Mitä tulee ”Volgan järjestettyyn nälänhätään”, jossa ”Mustan kirjan” mukaan muka ”tapettiin 5 miljoonaa”, niin sellainen ensinkään ei taatusti ollut ”järjestetty”, ja toisekseen YLEN TAANOISESSA DOKUMENTISSÄ MUSTIKSEN TEKIJÄT ITSEKIN OLIVAT PUDOTTANEET MÄÄRÄN ”5:stä 1:en mojoonaan!
https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/aaliofasistinen-uus-lenin-museo-viettaa-historianterroristi-eun-totilateralismipaivaa/
” Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:
Kuolleiden määrä: K = I x M / E – D/2
Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa
I on ajanjakso (intervalli), tässä 20 (v.) (1918 – 1938, pyöristetty 2 numeroon)
E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 50 (v., koko aikana, oletus)
M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa
M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa
M2 = 170 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja
D = M2 – M1 = 30 milj. = ajanjakson väestönlisäys (tod. 36 mlj., väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)
Otetaan:
M = 150 mlj, sillä väkiluku pysyi ensin useita vuosia tuossa ”140 mlj.:ssa” (136) ja pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1923 NOUSUUN (eikä laskuun…)…
K = 20 x 150 / 50 – 15 = 60 – 15 = 45 mlj (kuollutta)
S = 20 x 150 / 50 + 15 = 60 + 15 = 45 + 30 = 75 mlj. (syntynyttä)
Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun otta- matta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin…). Ja jokin osa, vaikka 5% eli 2.5 mlj. oli myös lapsia (< 15 v.).
Näin ollen kaikki MIEHET, jotka kuolivat, olisivat kuolleet väkivaltaisesti: joko sotien tai ”kommunismin” uhrina… ”
(Tämä saattaa edelleen liittyä joihinkin yhteiskuntatieteiden pseudo- teorioihin ja niiden ”todistamiseen” väärennetyllä ”historiallisella materiaalilla”, millä ei tässä ole syytä enempää spekuloida.) ”
”Kommunismin mustan kirjan” tekijätiimi oli tässä dokussa pudottanut Volgan muka ”järjestetyn nälänhädän 1921-1922” ”(Leninin-)uhrimäärän” ”5 miljoonasta” ”1 miljoonaan”, MIKÄ OLISI NYT KORJATTAVA ”MUSTIKSEEN”: ”pudottaisi” ”Leninin uhri -määrän” ”12.5:sta 8.5 miljoonaan” (vain 1 mlj. enemmän enää kuin Stalinilla: 7.5…), NL:n kommunisminuhrimäärän ”20:stä 16 miljoonaan”, ”kaikkien kommunismin uhrien määrän” ”94:stä 90 miljoonaan”! "
Näin ollen tuosta "herkullisesta" 12.5 miljoonasta putoaa ARMOTTA 9 miljoonaa TÄYSIN OLEMATONTA KUOLEMANTAPAUSTA pois! (Ja nyt vasta rupeaa sitten miten kuten täsmäämään väestötilastojenkin kanssa!)
Loppuja yhtä miljoonaakaan ei voi panna "Leninin uhreiksi": he olivat tavallisia sodan ja sotakulkutautien uhreja, eivätkä suinkaan kaikki edes taisteluista ja rintamilta, joilla bolshevikit olivat mukana. I maailmasodan rintamakulkutautiin pilkkukuumeeseen kuoli 3 miljoonaa ihmistä, pääasiassa Venäjällä.
Suomalaisten olisi pitänyt asettua Valtalain puolesta yksimielisesti Kerenskiä vastaan pyssyihin nojautuen (kuten bolshevikitkin vihjasivat, vaikka muodollisesti edelleen vainoista huolimatta tukivat ulkopuolelta Väliaikaista hallitusta), eikä lähteä mukaan Kerenskin laittomiin ”maakuntavaaleihin”.
Tämä olisi tietysti edellyttänyt jonkinlaista diiliä tulevasta yhteiskunnasta, jossa sosialistien vaatimukset mm. torpparivapautuksesta, 8 tunnin työajasta, yhtäläisestä kunnallisesta äänioikeudesta, järjestäytymisvapaudesta jne. olisi toteutettu. Ne hän sitten kumminkin pääosin toteutettiin Keskuvaltojen hävittyä ja toisen porvrillisen fraktion noustessa valtaan. Sellaiset valokoiset, jotka olivat Saksan avulla voittaneet sisällissodan, hävisivät lopulta myös poliittisesti.
Monasti unohtuu kuka Suomelle teki puolustusvoimat vaikka se ei ollutkaan kun reilu 1800 miestä koulutettuna upseeriksi .
Ne sai aikaan Suomeen asevelvllisuuden ja siihen liittyi monet isänmaan ystävät .
Ja siihen perustuikin monet Suomen valtion syntymiseen itsenäiseksi valtioksi .
Ja kyllä siinä oli mukana myös herra joka kiitti suomi sotilaita sanoin keitän täitä . terv tepivaari
Historiasta voi todeta että Saksaan turvaudumme edelleen.
Kyllähän Risto Koivula osa avauksestasi sekä kommenteistasi lienevät ihan oikeita mutta ne johtopäätökset mitä teet; en aivan samaa mieltä pystyne olemaan.
Kuitenkin viittaat ihan liikaa kuten erä ”ystäväsi” omiin kirjoitelmiisi, eivät ne kummallakaan ihan faktaa liene.