Robottipappi antaa automatisoituja siunauksia uskovaisille, jotka voivat siunaajalleen mies- tai naisääneen kosketusnäytöltä.

Wittenbergissä, jossa Martti Luther aikoinaan käynnisti uskonpuh- distuksen, evankelisluterilainen kirkko on lanseerannut maailman ensimmäisen siunauksia jakelevan robotin. Vanhassakaupungissa työskentelevä robotti kantaa nimeä BlessU-2.

Hesse-Nassaussa kehitetyn robotin käsistä loistaa jumalallista valoa samalla, kun se  sanelee siunauksia joko miehen tai naisen äänellä, riippuen asiakkaan valinnasta. Robotti kysyy uskovaiselta, mihin aiheeseen liittyen tämä tarvitsee siunausta. Sitten se kohottaa kätensä taivaita kohti ja lausuu tilanteeseen sopivia lainauksia Raamatusta.  Siunaus on myös mahdollista tulostaa.

– Se on kokeilu, jonka on tarkoitus herättää keskustelua, selittää kirkon edustaja, Sebastian von Gehren:

– Puolet on ollut sitä mieltä, että kyseessä on hieno juttu, kun taas toinen puoli ei voi kuvitellakaan ottavansa siunausta vastaan koneelta.

”Tekoäly ei vie pappien töitä”

Von Gehren sanoo, että robotti on vedonnut erityisen hyvin ihmisiin, jotka eivät yleensä ole kovin aktiivisia kirkossa kävijöitä:

– Nyt monet heistä tulevat kirkkoon joka aamu ja ilta.

Von Gehren vakuuttaa kuitenkin, ettei tekoäly ole viemässä pappien työpaikkoja.

– Koneen ei kuulu korvata pastorin siunausta. Emme tule näkemään tulevaisuutta, jossa joka kirkossa on siunausrobotti.

Lähde: Mirror  ”

Myrkkymies, alkemisti, sittemmin frasiskaaniteologi Raimond Lully

Ramon_Llull.jpg?version=1&modificationDa

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Lully%2c+Raymond

Lully, Raymond

 

Born circa 1235 in Mallorca; died circa 1315 in Tunis (?). Philosopher; theologian; Catalan writer.

At the age of 30, Lully gave up the life of a brilliant courtier and poet and entered the Franciscan order, becoming a missionary. He did missionary work in North Africa, where, according to legend, he suffered a martyr’s death. An outstanding expert on Jewish and Muslim theology, Lully was one of the founders of European Arabistics. He introduced the regular teaching of Oriental languages in European universities for the specialized preparation of missionaries. Lully left about 300 works, written originally in Catalan and Arabic primarily but often preserved only in Latin translations.

Lully’s world view was formed under the influence of Franciscanism and the works of Augustine. Polemicizing with the doctrine of Averroism about dualistic truth, Lully held that true knowledge was possible only in the light of revelation. For Lully, the world was the symbol of god, and in each thing were reflected divine “perfections,” the examination of which revealed to human understanding the principles of the action of god in the world.

In order to bring such understanding to exhaustive completeness, Lully worked out methods of modeling operations in logic, using symbolic designations of ultimate concepts (in his basic work, The Great Art).

This led him to develop the first logical machine and made him one of the forerunners of combination methods in logic.

Lully was the founder and classic writer of Catalan literature and one of the greatest lyric poets of his time (Desconort, the Song of Ramon, and other works); he also wrote the philosophical novella Blanquerna.

WORKS

Opera, omnia, vols. 1-8. Mainz, 1721-42.
Obres originales de Ramon Lull, vols. 1-2—. Palma, 1906-71—.
Obras literarias. Madrid, 1948.
Antologia de Ramon Lull, vols. 1-2. Madrid, 1961.

REFERENCES

Sureda Blanes, F. El beato Ramon Lull. … Madrid, 1934.
Battlori, M. Introductión bibliográfica a los estudios Lulianos. Palma, 1945.
Rzyttka, B. Ars magna: Die grosse Kunst des Raimund Lull. Modling [1960].
Platzeck, E. W. Raimund Lull: Sein Leben, seine Werke…, vols. 1-2. Düsseldorf, 1962-64.
Estudios Lulianos. Palma, 1957—.

 

N. V. KOTRELEV


Lullus pohti myös erittäin modernia kysymystä ajatuksen ja sen kielellisen ilmauksen suhteesta: on kieli vain ”ajatuksen retorinen kuori”, vai onko itse asiassa kaikki ajatukset järjestään muodostettu kielellisesti! Hän ainakin yritti kehittää myös ”fraasikoneen” teologisia kiistoja varten, josta kuka tahansa (varakas ja lukutaitoinen) uskovainen löytää vipuja kääntelemällä ”oikean vastauksen” vaikkapa pakanoiden esittämiin kysymyksiin ja vastalauseisiin.

Llull perusti tutkimuksensa arabien tieteisiin. Hän kirjoitti latinaksi, arabiaksi, katalaaniksi (ensimmäisenä) ja oksitaaniksi (ranskaksi). Hänen vieraillessaan 82-vuotiaana Afrikassa ilmeni, että muslimit ovat julistaneet hänelle kuolemantuomion, ja hän joutui kivitetyksi. Fransiskaanit, joihin mm. nykyinen paavi kuuluu, ovat julistaneet hänet pyhimykseksi. Joillekin muille kuten vähän myöhemmille verivihollisille englantilaisille uskovaisille hän edustaa pikemminkin sitä ”vastapuolta”… On jopa periaatteessa mahdollista, että englantilaiset ovat tuon köyliöläisen Lallinkin nimen ”säveltäneet retorisista syistä, miten vaarallisten ”noitien” kanssa urhoollinen lähetyspiispa Suomessa joutuikaan vastakkain…

Hänen sanotaan vaikuttaneen voimakkaasti Giordano Brunon ja Gottlieb Leibnizin ajatteluun.

Suomalaisetkin ovat tutkineet Ramon Llullin filosofiaa:

http://netn.fi/sites/netn.fi/files/19971_net.pdf

” Päivi Mehtonen: O-ratio: Ramon Llull (Raimundus Lullus) ja Petrus Ramus
retoriikan filosofisuudesta

Mitä on järki tai ajattelu? Entä puhe? Liittyvätkö ne saumattomasti yhteen – yhtä saumattomasti kuin latinan sanat ratio (‘järki’, ‘ymmärrys’, ‘ajatus’ jne.) ja oratio (‘puhe’, ‘merkitys’, ‘sanat’)?Sekä yleisissä käsityksissä että retoriikan historiassa vastaukset ovat vaihdelleet arvostusten ja kulttuuri-ilmastojen myötä. Puhetaitoa eli retoriikkaa on usein pidetty pinnallisena sievistelynä ja keinotekoisuutena, täydellisenä vastakohtana rehdille ja rehelliselle, ajateltiinpa aitouden sitten löytyvän uskonnosta, filosofiasta, tieteestä, taiteesta tai “elävästä elämästä”. Toinen yleinen kritiikki retoriikkaa kohtaan on koskenut sen tilannekohtaista luonnetta: retoriikkaa on pidetty opportunismin tarkoitushakuisena taiteena, aina vallitsevaan tilanteeseen ja tehtävään sopeutuvana. Näiden yleisten ja yleistävien teemojen puitteissa kysymystä retoriikan ja filosofian toraisastakin suhteesta voi täsmentää historiallisten esimerkkien kautta.

Sanojen ja kommunikaation konkreettisuus on kaikkien aikojen filosofioissa toiminut vastapainona “totuuden”,“ajattelun” ja “viisauden” lähes aineettomalle pyhyydelle. Onkin mielenkiintoista, että länsieurooppalainen keskiaika, johon usein viitataan uskonnollisen hengellisyyden läpitunkemana katolisen teologian aikakautena, kuitenkin suosi monenlaista retoriikan harjoitusta.

…Ciceron mukaan pelkkä viisaus ilman kaunopuheisuutta (sapientia sine eloquentia) on lähes yhtä hyödytöntä kuin kaunopuheisuus ilman viisautta.Siksi puhetaidon harjoittamisessa ei pidä unohtaa ajattelun kehittämistä ja moraalin opiskelua (1.1.1). Vaikka viisauden ja kaunopuheisuuden suhteista keskusteltiin ja kiisteltiin jo 1100-luvulla, yleensä kouluteks- teissä Cicero esitettiin opettajana ja auktoriteettina sekä retorisissa että moraalisissa hyveissä ja paheissa. Sopusuhtaisen ja oikeaoppisen kielen teoria ajateltiin erottamattomaksi oikean elämän teoriasta.

Vaikutusvaltaisuudestaan huolimatta ciceronianismi oli kuitenkin vain yksi keskiajan retoriikoista.Sen haastajiksi tai muokkaajiksi voi nostaa kaksi hyvin erilaista filosofia ja käsitystä retoriikasta. Mallorcalainen mystikkofilosofi Raimundus Lullus, ehkä tunnetumpi kansankielisellä nimellään Ramon Llull (1232-1316), ja Petrus Ramus (tai Pierre de la Ramée, 1515-1572), ranskalainen monioppinut, kirjoittivat retoriikan teoriaa latinaksi ja ainakin osittain keskiajan ciceronianismin perinteitä tuntien. Tuntemus ei kuitenkaan tarkoittanut samastumista, päinvastoin. Llull valjasti retoriikan palvelemaan universaalia filosofian ja kristillisen teologian kokonaistiedettään.

Ramus taas kyseenalaisti dialektiikan ja retoriikan auktoriteetteja. Hän on tunnetuin kirjoituksistaan ja vaikutuksestaan Aristoteleen auktoriteetin vastustamiseksi, mutta retoriikan kannalta merkittäviä ovat Ramuksen teokset roomalaisia reetoreja Ciceroa ja Quintilianusta (n. 35-n. 96 jKr.) vastaan. Kritiikin ytimessä on Ramuksen pyrkimys täsmentää retoriikan ja dialektiikan tehtävää ja merkitystä tiedonaloina. Llullin ja Ramuksen retoristen kir- joitusten äärellä voi miettiä maailmankuvien ja tieteiden metodien suhteita.Olisiko siis retoriikan filosofisuus sitoutumista (hyviin) arvoihin ja ideoihin,jotka heijastuvat (hyvinä) puheina ja kielellisinä esityksinä? Vai onko filosofisesti ja veitsenterävästi määritellyn retoriikan tehtävänä muovata oikein se kielellinen kuori, jossa sisältö kuin sisältö on esitettävissä?

… Jokaisella kategorialla on tarkkaan määritelty merkitys retoriikan järjestelmässä; itse retoriikka on puolestaan osa Suurta Tiedettä, jonka yleisenä päämääränä oli generoida tai “komputoida” kaikki mahdolliset formuloinnit tosille filosofisille ja teologisille propositioille. Kristillinen totuus vertautui eri tiedonalojen oppeihin monimutkaisessa järjestelmässä, jonka peruskäsitteisiin Llull viittaa varsinkin Rethorica novan tietoa käsittelevässä osassa. Yhdistelemällä eri tavoin kahdeksaatoista periaatetta (hyvyys, suuruus, kesto, voima, viisaus, tahto, hyve, totuus jne.) ja yhdeksää sääntöä (mikä? mistä? miksi? minkä kokoinen? …) on mahdollista tuottaa kaikenkattavia määritelmiä ja propositioita. Yhdistelmien mene- telmät ja tulokset on mahdollista esittää formaaleina kaavioina. Periaatteiden soveltami- sesta retoriikkaan Llull muun muassa toteaa, että ne kattavat kaikki mahdolliset aihepiirit puheelle, ajateltiinpa ne kuinka moninaisiksi hyvänsä. Periaatteita soveltamalla voi saavuttaa selkeää tietoa (clara scientia) sanojen kauniista käyttämisestä minkä tahansa aiheen käsittelyssä. Juuri näiden periaatteiden ja sääntöjen kautta Llullin Suuri Tiede oli tieteiden- välistä: se edellytti, paitsi uutta retoriikkaa, myös uutta logiikkaa (Logica nova), metafysiik- kaa (Metaphysica nova), astronomiaa (Nova astronomia), ja niin edelleen. Nykytutkijat ovat kiistelleet siitä, onko Llullin järjestelmän perusta palautettavissa formaaliin logiikkaan vai paremminkin vertauksiin perustuvaan kristilliseen ja uusplatonistiseen symboliikkaan.

Llullin retoriikassa kiinnittää erityisesti huomiota loputtomalta tuntuvien jaottelujen yhdistyminen hengellistä sitoutumista ja hurskautta julistaviin sisältöihin. Lähtökohta on kuitenkin käytännöllinen: retorinen puhetilanne, jossa puhuja on vastuussa sanojensa välittymisestä. Jokainen Llullin analysoimista kategorioista suuntautuu puhujan ja kuulijoiden välisen harmonian takaamiseen.“Koska sana on se väline ja instrumentti, jonka kautta puhujat ja kuulijat yhdentyvät saman päämäärän tavoittelussa [in unumfinem conveniunt], tästä seuraa, että kuta paremmin koristettuja ja järjestettyjä sanat ovat, sitä kauniimmin ne viehättävät; ja kuta kauniimpia ne ovat, sitä miellyttävämpiä kuulijalle. Mitä miellyttävämpiä ne ovat, sitä välttämättömämmin seuraa, että puhujat ja kuulijat yhdistyvät saman päämäärän tavoittelussa. Ja koska tämä on retoriikan tehtävä,kyseisen taidon alana on järjestetty, koristettu, ja kaunis sana”. Sanan välityksellä siis puhujan ja kuulijan tuottamisen ja vastaanottamisen – tahot sulautuvat ja suuntautuvat kohti yhteistä päämäärää. ”