Vain 40.000 pystyy oikeasti työllistymään?
Se on ihan eri luku, kuin sadattuhannet sanoo Vartiainen hesari tänään.
– Hän on pitkälti oikeassa sillä enemmistö on työttömiä joille ei kertakaikkiaan ole työtä varsinkaan sellaista joista maksettaisiin oikeasti palkkaa.
– Työnantajat haluavat yhä vähentää työntekijöitä kuten Valkeakoskella Bemis ja saada yhä harvemmilta työntekijöiltä tehokkaamman työtuloksen.
Hallituksen toimet kikyloikkineen lyövät korvalle työttömien työllistämisessä.
– Mitä pitäisi tehdä 300.000 tuhannelle työttömälle – kas siinäpä kysymys?
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Moniko istuu työllistämiskurssilla tietäen ettei työllisty?
Jos työnantaja aidosti haluaa työvoimaa, niin osallistuu koulutuksen järjestämiseen vaikkapa oppisopimuksella.
Olen ymmärtänyt, että Tavjan kopla haluaisi syrjäyttää positiivisesti nekin 40 000, jotka työhön pystyvät, jos vain jostakin olisi saatavana tänne eksyneitä onnenonkijoita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Positiivinen_syrjint%C3%A4
”Toukokuussa 2011 Perussuomalaisten eduskuntaryhmä julkaisi rasisminvastaisen julistuksen, joka tuomitsi ”etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.”[10] Tämän jälkeen myös Kokoomuksen Nuorten Liitto ja Perussuomalaiset Nuoret ottivat kannan vähemmistöjen suosimista ja positiivista syrjintää vastaan.”
PerusSoini käänsi takkinsa jos oikein muistan?
Työperäistä kannatetaan edelleen vaikka omiakin on jonoksi asti.
Tämä on oikeastaan hiton helppo tiivistää kahteen optioon.
1. Joko luovumme yleissitovuudesta ja hyväksymme sen että osa väestä saa vain pientä palkkaa, yhteiskunta tukee loput – hyötypuolena se että työttömyys vähenee ja julkiset kulut vähenevät, haittapuolena se että palkkoja voidaan polkea. Käytännössä Saksan malli.
2. Tai sitten ylläpidämme nykyistä mallia ja hyväksymme että verotusta on kiristettävä jatkuvasti, jotta voimme ylläpitää yhä suurempaa työttömien määrää joka tulee yhä kasvamaan.
Ei ole ”hyvää” ja ”huonoa” optiota, mutta karkeasti tässä ovat ne päät joista pitää puhua. Kaikki muu on näpräystä jolla ei ole mitään vaikutusta.
Oma näkökulmani asiaan on se, että työttömien joukossa on erittäin iso joukko ihmisiä, jotka eivät ole enää työmarkkinoiden käytettävissä ja yleisin syy siihen on eriasteiset mielenterveysongelmat.
Mitään lukumäärää en osaa sanoa, eikä sitä myöskään tarkasti osaa sanoa myöskään Vartiainen, vaikka kuinka näyttävän CV:n omaisi.
Itse ajattelen niin, että heitä, jotka ihan aidosti ja tahtomattaan ovat tämän oravanpyörän ulkopuolella, tulisi auttaa, mutta samaan aikaan heidät tulisi tunnistaa ja erottaa ”siipeilijöistä”.
Kylmä totuus vaan on se, että ihan jokainen meistä voi jossain olosuhteissa murtua, vaikka kuinka kova selviytyjä omasta mielestään olisi, eikä näitä selviytyjiä pitäisi leimata luusereiksi, kun ”selkäranka katkeaa”.
Mikalla on pointti. Vaan mielenterveysongelmaisia pitäisi auttaa – monen saisi takaisin työelämään. Me vain annamme heille pillereitä ja todetaan että pärjäile. Eivät pärjäile.
Pienessä piirissä pidetään kaikista huolta ja tehtävät työt jaetaan kaikille työkykynsä mukaan ja näin kaikki tuntevat olevansa yhteisön tärkeä osa eikä juurikaan tarvitse puhua mielenterveysongelmista.
Oikeistohallituksen malli on ihan toinen ja tuottaa joukon ongelmaisia.
Työ auttaisi mielen terveyden vaalimisessa. Tavjan kopla on monenkin suomalaisen mielenterveydelle vaarallinen ”positiivisen” syrjintänsä takia. Kun johtoportaassa iso pyörä klenkkaa, niin se voi alkaa klenkata myös perustasolla.
Verkkouutisissa oli kohtuullisen hyvä artikkeli mielenterveysongelmaisten pärjäämisestä työelämässä:
https://www.verkkouutiset.fi/tyoura-voi-jatkua-mielenterveysongelmista-huolimatta/
Mielenterveysongelmista kärsiviä ei pidä pelätä, he ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me kaikki muutkin. Jollain meistä on selkävaivoja yms. mutta, kun se ongelma on jotain sellaista mitä me emme näe konkreettisesti niin se usein aiheuttaa epätietoisuuteen pohjautuvia ennakkoluuloja, joka on aivan ymmärrettävää.
Todellisuudessa kuitenkin tilanne on se, että iso osa työelämässä olevista ihmisistä työskentelee mielenterveysongelmaisen kanssa tietämättään ja asiat sujuvat aivan erinomaisesti, joten eikö olisi kohtuullista se, että myös näistä ongelmista puhuttaisiin avoimemmin?
Antti Rinne : Käsittämätöntä… tänään US lehdessä.
Tulipa mieleen eräs tuttava vuosien takaa. Hän kärsi vakavista mielenterveysongelmista – ihan perhetaustoja, koskaan ei ollut pulloon koskenut yms. Hänellä oli osa-aikainen työ, mutta kun hän sai työn, hän ei enää saanut hoitoa. Hän ehti muutaman vuoden töitä tehdä mutta meni liian huonoksi. Jos olisi hoito jatkunut, olisi työkin jatkunut.
Kun ei hoideta niin ei pärjätä.