Asustin armaani kanssa kerran keväällä kuukauden päivät Torreviejan kaupungissa terveellisessä ilmastossa suolajärvien äärellä Espanjan Andalusiassa, köyhässä maakunnassa jota muunmuassa rikas Katalonia tukee niinkuin meillä varakas Helsinki avustaa Lapin köyhiä kuntia.
Se oli hyvää aikaa, Välimeren kevät parhaimmillaan, citruspuiden kukkien tuoksu asuntomme viereisessä kymmenien hehtaarien kokoisella viljelmällä oli huumaava, mieleen tuli Saaronin liljojen tuoksun raamatullinen ainutkertaisuus. Jos ei joku satu muistamaan niin Saaron on paikka Palestiinan rannikkotasangon pohjoisosa, siellä maaperä ja ilmasto on erikoisen otollinen liljan kukkia, levittää ihanaa tuoksuaan.
Vakiintuneeksi tulleen tapani mukaan suoritin sielläkin reippaan aamukävelyn, ponkaisin matkaan aina heti aamun sarastaessa. Olipa siinä hotellimme viereisessä korttelissa pieni leipomo. Makuhermoja kiihottava, juuri leivotun leivän tuoksu kulkeutui sieraimiini palaillessani aamukävelyltä. Perisuomalais impivaaralaiseen tapaan olen ruisleivän ystävä. Parina aamuna astelinkin tyynen rauhallisesti leipomon avoimen oven sivuitse, eihän siellä ruisleipää kuitenkaan ole kaupan, mutta kolmantena aamuna joku salaperäinen voima käänsi askeleeni ja imaisi minut leipomon ovesta sisään. Jotenkin oman tahtoni menettäneenä ostin patongin ja pari sämpylää, lämpimiä tai oikeastaan paremminkin kuumia vielä olivat uunin jäljiltä ja tuoksuvat paheellisen hyvältä, jotain kielletyn hedelmän lumovoimaa siinä oli.
Asuntoomme sisään päästyäni otin oitis voipaketin jääkaapista, sipaisin aimo nokareen patongin päähä ja haukkasin. Ja niinhän siinä kävi että olin kerralla myyty, pahe ja hekkuma otti minussa ylivallan. Siltä seisomalta, suorin jaloin söin koko patongin, himossani isoja haukkapaloja purin, voitakaan en säästellyt, itsehillintäni olin tykkänään kadottanut.
Syötyäni röyhtäilin päälle tuuheasti mutta omatuntoni oli huono, tiesin että olin tehnyt väärin, jos Pekka Puska olisi nähnyt olisi varmasti heristänyt etusormeaan paheksuvasti.
Ja niin siinä kävi että vastaleivotun vehnäisen leivän syönti jatkui koko Torreviejassa oleskeluni ajan. Taas kerran osoittautui todeksi vanhan
kansanviisauden viesti ”Kun pirulle antaa pikkusormen niin vie se koko käden”.
Kotiin palattuani koin jonkin verran vieroitusoreita, oikein piti keskittyä mutta aika pian palasin takaisin ruisleivän syöntiin, eikä parin viikon kuluttua juolahtanut enää mieleenikään ranskanleivän osto.
Sitä jäin ihmettelemään kun Välimeren rantojen vehnää syövät ihmiset elävät niin vanhoiksi kuitenkin, meillähän terveystieteilijät tuomitsevat yksimielisesti ihmiselle vaarallisena valkoiset vehnäjauhot.
Mä olen omaksunut sen elämäntavan, että kaikki mikä maistuu minun suussani hyvältä on minulle hyväksi.
Ruisleivän ystävä minäkin olen, mutta en voi vastustaa uunituoretta kauraleipää tai valkosipulivehnäpatonkia.
Tuota olen itsekkinmiettinyt mitenkäs ne siellä etelässä elää vanhemmiksi kun syövät selvää myrkkyä koko ikänsä .
Samaan olen muuallakkin sortunut syönyt hyvää vehnästä ja paljon voin kera tietty . terv tepivaari
Olipa hieno kuvaus. Siellä käyttävät täysjyvävehnää ja durumia. Ilmankos !
Tulipa mieleeni ajat, jolloin pikkuveljeni asusteli Mamolsheimissa, Frankfurtin (am) kupeella.
Siellä oli leipomo 100m:n päässä. Aamuisin hain sieltä tuoreet sämpylät aamiaispöytään. Oli kyllä melko eksoottista kun leipomon naapurit tassuttelivat aamutakissaan ja tohveleissaan hakemaan leipomosta aamiaisleipänsä.
Niin tehdään monessa paikassa saksan maalla aamiasleivat noudetaan kuumina suoraan leipomosta .
Ja aina se aamutakki ei ole edes kiinni . terv tepivaari
Riisiin pitäisi laittaa ilmastovero. Viljely tuottaa metaania.
Georgiassa on kaupungeissa pieniä leipomoja joka puolella. Heillä on oma erikoinen leipänsä, ei ollenkaan patongin tapainen. Georgiaksi Puri. Se on vähän salmiakin muotoinen pituudeltaan ehkä karkeasti 30 cm, paksuus karkeasti 2 cm, mutta vaihtelee suuresti. Leivässä on suuria ilmakuplia sisällä.
Tuore sellainen leipä suoraan leipomosta voin kera on herkullista syötävää. Ravintoloissa on tapana tuoda sitä puria automaattisesti pöytään söipä sitten mitä hyvänsä. Tosin voi (karaki) pitää pyytää erikseen jos sitä haluaa.
Ammoin nuoruudessani asustin viikon isolla loma-asunto alueella Italiassa Välimeren rannalla, Riva del Sole oli alueen nimi Castiglione de Pescaia nimisen pikkukaupungin liepeillä. Siellä aamuisin aina heräsi kilikili kellon kalkatukseen aamukahdeksalta, sellainen kolmipyöräinen pakettimopo kilisteli, kierteli aluetta myyden juuri leivottuja sämpylöitä. Niin hyviä olivat etten pitänyt pahana varhaista herätystä.
Leipä miehen tiellä pitää, mutta Tampereella ei saa kunnon ruisleipää eikä ne vehnäsetkään ole kunnolla edes paistettuja.
Miksi jättävät raaaksi?
Niilo
Nyt puhut kyllä ohi suusi. Mene hallin Aallon leipomoon, saat juureen leivottua hapanleipää jne.. Myös hallissa on pari muuta loistavaa leipomoa, josta saat niin vaalea kuin tummaa juureen leivottuina.
Mahani on esittänyt rukiille haisevan vastalauseensa.
Hiivalla leivottu tuore pierettää !
Ruis leivästä en tiedä tekeekö sellasta mutta vaaleaa leipää haen citymarkestista turtolasta on kypsää ja on muuten hyvää .
Ja taatusti ei pöydällä kauaa vanhene, yleensä siinä ei ole kun pelkkä leipä pussi tyhjänä terv tepivaari
Muuten mahtavaa vehnäleipää sai aikanaan Unkarissakin. En muuten ole koskaan niin isoja leipiä eläissäni nähnyt. Siellä leipomon pihassa asiakas sitoi moottoripyörän tai polkupyörän tarakalle narulla sen leivän, ei ollut käärepaperia ja sitten ajeltiin kotiin.
Tänään menin tosi halvalla ruualla.:
Rainbow ranskalaiset 0,69 eur
Rainbow uunilenkki 0,89 eur
Xtra ketchuppi 1kg 0,69 eur
Aura sinappi 0,98 eur
Kevytmaito 0,79 eur
—————–
– tölkinpalautus -3,15 eur
Maksettavaa jäi 0,89 eur
Tuosta vehnäleivästä vielä. Välimeren maissa on monia vehnäleipiä; esim kreikkalainen oliivileipä; on muuten hyvää, durumvehnästä sekin tehdään.
Eestissä taas oma eräänlainen leipänsä, vehnäperusteinen tseburek. Se on vähän meikäläisen (savolaisen) lörtsyn tapainen. Sen täytteenä on jauheliha, johon on sekoitettu vahvasti mausteita, mm paprikaa, sipulia jne. Paistetaan pannulla ilman nostattamista; herkullisia ovat.
Tänään päivä alkoi oman uunin vehnäsellä, kaupan suolta raapivalla Reissumiehellä ja kolmella kupilla kahveeta. Ai niin ja taatusti myrkyttömällä pitkällä lasilla oman kaivon vedellä, ihan ensimmäiseksi. Sitten aamiainen tunnin parin päästä.
Tuli se tuo aamiainen syötyä jo siinä puoli kuuden aikoihin; mustikoita, tuoreita karjalanpiiraita pari, päälle munavoita (omien kanojen munista), sitä kahviakin kupillinen. Niin, juu ja piirakan koristeeksi vielä siivu, pari, eilen savustamaani lampaan viulua (koijärveläistä). Ei ollut liioilla mausteilla pilattu; merisuolaa ja rosmariinia. Savustelin tuota aamuseitsemästä iltapäivään kolmeen asti kunnes lihalämpömittari näytti +72 astetta.
Muuten tuosta avauksesta; suomessakin valmistetaan aivan oivallista vehnäleipää, ihan meidän seudullakin. Ainut ongelma on, että pitäisi hakea se leivontatuoreena kotiin. Meillä tuota ongelmaa ei ole kun on tämä ”kotileipuri”, tekee mitä tarvitaan muut tekevät mitä osaavat.
Meillä muuten on kaksijakoinen työnjako; vaimo leipoo ja minä nautin. Kala ja liha, minä teen ja vaimo nautiskelee.
Tämä on erittäin hyvä työnjako.
En osta Suomessa vehnäleipää varmaankaan edes kerran vuodessa. Olen ruisleivän ystävä.
Vehnäleipää ostan lähinnä kalajauhelihapihvitaikinan sekaan.
Kalajauhelihapihvi??? Kuulostaa kyllä sanoisin hieman epäilyttävältä.
Kuitenkin laadukasta valkoista leipää Suomessa on saatavissa ja hyvääkin. Tosin sitä Tampereen seudun rievää harvoin on tullut ostettua, lähinnä saatua. Meillä kun on tuo kotileipuri.
Oikeastaan kannattaisi myöskin muistaa se aivan oikea patonki; ranskalainen. Siinä on selvästi erilainen maku kuin muualla tehdyssä patongissa, se uskomattoman rapea kuori. En ole koskaan oppinut ymmärtämään miksi ranskalainen saa patonkinsa paremmaksi kuin muualla; se vaan on niin. Patonki kun on siellä joka aterialla pakollinen.
Tuo pakollinen leipä aterialla on muuten taas Eestissä se must leib; herkullista sekin.
Laivalla taas aamiaisella tekisin mielelläni paahtoleipää mutta kun se leivänpaahdin tahtoo kovan käytön vuoksi (?) usein olla, ellei rikki, toivottoman hidas, jopa minullekkin, vaikka, täytyy myöntää, jotenkin vuosien aikana lienen jonkin verran hämäläistynyt; liekköhän tuokaan niin paha juttu.
Mitä epäilyttävää on kalajauhelihapihveissä? Esimerkiksi pieniä särkiä ja isojen särkien fileitä voi jauhaa lihamyllyllä kalajauhelihaksi.
Sinne sekaan vaaleaa leipää (maidossa liotettuna) ja vaikkapa kananmuna.
Ainakin minulle kelpaavat mainiosti pannulla voissa paistetut kalajauhelihapihvit.
Kalajauhelihapihvi; kalapihvi on jauhettua kalaa käsittääkseni, särkikalasta sitä teen. Jauhelihan käsitän kuten se kaupan tiskilläkin lukee.
Kalapuolesta kun lienen kohtuu hyvin perillä, lukemani vaikutti vähintäänkin hieman erikoiselta. Hyvä, että selvisi.
Anteeksi väärinymmärrykseni.
Kalapihvi esimerkiksi silakasta ei ole jauhetusta kalasta.
Fileeratusta silakasta tehty; silakkapihvi on aivan oma käsitteensä, ei oikeastaan mikään pihvi vaan kaksi nahallista silakkafielttä paistettuna jos nyt oikein sofistikoksi ruvetaan.
Kalaa jauhettaessa saadaan kalamassaa, siitä voidaan muotoilla, pullia, kalapihvejä, kalamureketta…jne.
Ensimmäisen kerran törmäsin termiin kalajauhelihapihvi ja jo kerran myönsin erehdykseni; riittänee.
https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/130333/Kalapihvit/
Tuossa mm esimerkki kalapihvistä hakuun voi myöskin lisätä jauhelihapihvi ja tulee eri tulos.
En tosin hallitse Sinun laillasi gastronomiaa mutta tämä on minun maatiainen käsitykseni näistä kahdesta.