Ninä päivinä on paljon kirjoiteltu ravintoloihin kohdistuvista tarkastuksista ja talojen kuntotarkistuksista. Esimerkki siitä kuinka kahdessa tärkeässä asiassa valtiovallan ote on äärilaidoista. Ravintoloita syynätään viimeisen päälle tarkaan , rakennuksien kuntotarkistusten laatuun ei valtiovalta puutu pikkusormellaan.
Isoista asioista kyse molemmissa, ruokamyrkytysten uhkaan suhtaudutaan vakavasti, siitä että talon ostajaa toimimattoman tarkatustoiminnan vuoksi voi kohdata homeiden takia terveyden ja suurten rahojen menetys ei valtiovalta sääntöineen ole lainkaan kiinnostunut.
Ravintolaruoka on toisten tekemää, mutta asunnostaan/talostaan vastaa omistaja itse.
Olen hieman eri mieltä avauksen tekijän kanssa.
Ravintoloiden tarkastuksissa noudatetaan hyvin poliittisesti korrektia linjaa, jonka seurauksena alalle on syntynyt kahdet eri säännöt.
Rakennuksissa, varsinkin yksityisomistuksissa olevista taasen pankit ovat muutaneet käytäntöjään vaatimalla itse hyväksymänsä kuntotarkastajan raportin ennen lainapäätöstä ja hyvä niin.
Juuri ok- taloista tiedän minäkin muutaman hyvän esimerkin, joissa ei ole muuta, kuin rahastettu. Kuntotarkastaja ei ole yhtään syventynyt itse asiaan, raportin ja laskun tekoon kyllä sitäkin enemmän. Meitä on moneksi, näköjään.
Menisikö valtiovallan vastuu niin että sitä kannetaan jos on kyseessä henki ja terveys. Ravintolaruoka on lakisääteisessä tarkkailussa kuten myös esimerkiksi autot katsastusten myötä. Kun talokaupoissa tulee petetyksi menee vain rahat.
Elikä edelleen peräänkuulutan rakennusten kuntotarastajille asianmukaista koulutusta ja jonkinlaista vastuuta työstään.
Rahat voisi otaa vaikka keventämällä ravintoloiden tarkastustoimintaa keskittymään seikkoihin joilla on selvä syy yhteys terveysvaaroihin.
Kuntotarkastusrahastus on suorastaan rikos.
Pikakoulutetut ja vastuuta kantamattomat ”tarkastajat” tulevat kalliiksi eikä se takaa sen kummemmin ostajalle kuin myyjällekään mitään turvaa.