Monenmoista – suurelta osin poliittista – porinaa on tullut kirjoiteltua, mutta nyt ajattelin poiketa toviksi aivan muihin aiheisiin.
Hyvät blogiystävät, tämä avaus aloittaa sarjan, jossa availen teille muistikuviani, jotka liittyvät tavalla tai toisella kalastukseen. Olennaista näissä tarinoissa ei aina ole saaliin koko tai määrä, vaan se, että jokainen niissä kuvailtu kalaretki on syystä tai toisesta piirtynyt poikkeuksellisen kirkkaasti muistiini.
Kaikki sarjassa kuvatut kalaretkimuistot ovat tositapahtumia sillä tarkkuudella, millä ne ylipäätään muistan – vanhimmat onkimuistot kun ajoittuvat reilusti yli puolen vuosisadan taakse menneisyyteen. Kaikkien tarkkoja tapahtumapaikkoja en enää muista, jolloin sijoitan ne suunnilleen oikeille alueille.
Kalaretket sijoittuvat eri puolilla maata Dragsfjärdistä Yläkönkäälle ja Maalahdelta Tuusniemelle. Niiden järjestys on pääosin satunnainen, vaikka yritänkin aloittaa kaukaisimmista muistikuvista ja edetä sieltä edes suurin piirtein aikajärjestyksessä nykyaikaan.
Toimikoon tämä johdatus samalla varoituksena, jotta tiedätte mitä tuleman pitää, ja osaatte jo otsikon perusteella kiertää kaukaa, jos siltä tuntuu. Osaa tarinoista ei nimittäin voi kertoa kovin lyhyesti, mistä esitän pahoitteluni jo etukäteen.
No, enempiä jaarittelematta, tervetuloa aikamatkalle kirjoitussarjaani “Se kalaretki mieleen usein palaa”. Uusia osia ilmestyy epäsäännölliseen tahtiin.
Johan minä ehdinkin ajatella ja piti oikein kysyä, että tuota kun minä olen miettinyt onko maailmassa mitään muuta politiikan ja pakolaisten lisäksi. Jos heti itse vastaan, niin ei ainakaan täällä ole näkynyt, eikä liioin kuulunut. Muutaman blogin olen minäkin kirjoitellut, enkä varmasti yhtäkään politiikasta, pois se minusta. Eivät ne sitten ketään kiinnostakaan, vaikka viimeksikin kirjoitin Juliasta ja ihan kuvan kanssa. No, se siitä ja niistä.
Annappa, Kari, sitten vaan tulla niitä kalajuttuja, mutta ihan turha on ”valehdella”.
Hyvä aihio tehdä oma kohtaista opettelusta kalastuksen hienoon maailmaan jossa sallittakoon pienet kalavaleetkin nekin kun asiaan kuuluvat terv tepivaari
Sarjaan kuuluu kyllä pari sellaista tositarinaa, joissa totuus on taruakin ihmeellisempää, sen verran erikoisia tapauksia on joskus sattunut. Mutta myöhemmin, myöhemmin…
Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Yleensä parhaimmat tosikertomukset voittavat keksityt tarinat mennen tullen.
Viime yönä unessa tarkkailin vierestä yhtä uistelijaa. Aha, sieltä tulee jalokalaa sanoi hän ja veti kymmenkiloisen hauen pään vedenpinnan yläpuolelle. Mutta koukkupa oikeni. Sai kuitenkin tarrattua kiinni hauen alaleuasta, josta veti saaliin paattiinsa.
Mies aukaisi hauen pullottavan mahan välittömästi. Mahasta löytyi pari miesten nahkakenkin, koko 50 ja vauvan vaipat. Lisäksi löytyi muutama Erä-lehti. Niissä Erä-lehdissä oli mainioita kalastusvinkkejä, tuote-esittelyjä ja kalastusreissujen kuvauksia.
Myöhemmin mies kertoi tarjoilleensa hauen paistettuna perheelleen ja kehui, että oli todella maukasta.
Tässä alkaakin kohta hauen uistelukausi.
Katselin muuten eilen illansuussa ohiajaessani yksin uistelevaa miestä Oulujoen Merikosken alla. Vapa oli melkoisella mutkalla, kun mies taisteli kalaa ja virtaa vastaan. Millainen mörkö lie ollut kiinni. Merikoskestahan on tänä kesänä noussut useita jättilohia.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tarinoita kalastuksesta / kalaretkistä, onhan niitä joitain itselläkin ollut ja osaan on liittynyt jopa kalastusta 😉
Ihan pienenä ikäänkuin detaljina ja tositapauksena tällainen tarina. Olimme kalassa Virisen nimisellä järvellä Ruotsissa lähellä Norjan rajaa. Sattui että muun (runsaan) saaliin ohessa sain noin kilon painoisen taimenen jonka vatsasta perattaessa löytyi hyvin tuoreen näköinen sopuli. Herätti suurta ihmetystä ja kummastusta kalaporukassamme.
Olihan sitä minullakin 1971, melko mielenkiintoinen kalaretki. N 1000 koukkua lohisiimaa laskimme Helsingin matalikolle. Lämpötila oli n -2-3astetta ja koko ajan kylmeni. Kalaa tuli aivan sikahyvästi, ilma kylmeni ja toi ongelman; selkäsiima i enää taipunutkaan laatikkoon.
No, keinohan keksittiin, jäähdytysvesi ohjattiin selkäsiiman sisääntuloon; vesi n +40asretta ja taas pelasi, lenssipumppu hoiti veden ulos paatista.
Kalansaalis oli melkoinen ja ei kun kohti Verkkosaarta n klo 01.30.
Kun tultiin Kruunuvuoren selälle, ilmeni jo jäänriitettä. Lähempänä Verkkosaarta, alkoi toisesta laidasta tihkua vettä. Jää oli rikkonut osittain kylkilautojen saumoja. Lenssipumppu onneksi toimi.
Verkkosaareen päästiin ja kaijaan, sitten piti vuoroin päivystää, että lenssipumppu ja kone kävivät.
Aamulla myytiin saalis Kontio&Kontiolle ja sitten Suomenlinnan telakalle.
Saarisen keijo uusi kaksi vesirajan lautaa ja sillä selvä vaan oman loven teki tilipussiini, ei rengin.
Mitähän olisi voinut tapahtua; lenssipumppu jäätyy, kone sammuu; syvyyksiin oltaisiin siinä tapauksessa menty.
Siimamiesten elämä oli kovaa jos palkkakin…mutta, enää sitä en unelmoi.