Viikonvaihteessa tein päätöksen, varsin merkittävän. Päätin lopettaa kolmekymmentä vuotta kestäneen markkinakauppiasurani. Monta uraa olen lopettanut; ammattisotilaan urani runsaat 25 vuotta, turvallisuuspalvelujen tuottajan (lähinnä vartijoiden koulutus; ase-, voimankäyttövälineet ja peruskoulutus), viimein tämä markkinakauppiasura. On siinä yhdelle miehelle riittävästi ns toimintakenttää. Jäljelle jää enää ansiokalastajan ura.
Tähän ei pakottanut oikeastaan mikään. Tuli vain tämä jo vuosia kytenyt ”luopumisen pakko”.
Edelleenkin olisin voinut jatkaa, taloudellista pakkoa ei ollut; yhtiöni omavaraisuusaste perustui ainoastaan yhtiölle lainoittamastani velasta.
Kun ihminen vanhenee; on opittava sanomaan; ei enää.
Autoni myyntikalusteineen olen myyntiin laittanut ja uskon, että ostaja löytyy. Toisaalta, vanha sanonta; aika tavaran kaupitsee. Kuten jo mainitsin, mitään taloudellista pakkoa ei ole. Voisin vaikka kaatopaikalle kipata koko ”roskan”, ei vaikuttaisi elintasooni mitenkään. Palkintoni kun olen jo juossut.
Aidolle yrittäjälle tämmöiset päätökset eivät ihan helppoja ole, joten pieni ”henkireikä” kalastus oli jätettävä.
Onnea onnea, siis sieki oot uuen eessä, asiasi on kyllä iso. Mutta sullaki on kokemusta muutoksista eli rikasta elämää jo takana, hyvä hyvä sie ja siinä aina vappautuu energiaa ja mihin sen kääntää, sehän se jännittävvää onki.
En muuten oiken tajunu, siis jätät ansiokalastajan homman, siis kalastit ja sitte markkinoit itte vai käsitänkö väärin?
Et muuten Hilkka käsittänyt väärin; kalastan edelleenkin ja asiakkaita riittää kyllä hyvin, se markkinakauppa oli (nyt voin jo näinkin sanoa) melkoisesti fyysisesti raskasta ja ei ihan kotiin jäävälle vaimollekkaan niin kovinkaan helppoa.
Ihmisen on elinaikansa tehtävä päätöksiä, vaikka vaikeitakin (kuten minulla) se veri kun aina veti sinne markkinakaupoille. Luopuminen vanhoista kavereista, totutuista reissuista jne; ei se helppoa ollut. Vaimo vaan ilmaisi todella olevansa tyytyväinen päätökseeni.
Viisas mies, onnea vaimollekki ja paljon syänmerkkejä teile, joka päivä kullankallis.
Ja tietosesti tehä luopumispäätös on kovvaa, muistuu niin miehleenko mieki olet lopettanu yhen menestyvän yrityksen, ihanat työntekijät ja asiakkaat, mutta kävi yli voimieni ja ainoa virhe päätöksessäni oli liian pitkä lopetusaika, se oli näännyttävvää, kuukausi ois ollu ihan hyvä.
MIten sen nyt sanoisi?
Otan osaa ja onnittelen.
Vienee aikansa tottua muutokseen, mutta kaikki aikanaan.
Juhak; ei syytä osanottoon, sen verran helpottava päätökseni oli.
Sanontasi; kaikki aikanaan täsmää juuri tilanteeseeni. Kuitenkin, jos kaikelle pistää stopin, saattaa tulla ns ”keinutuoli-reak
tio” ja se jos mikä tappaa jopa ennen aikojaan, joten hissunkissun.
Niin, vielä Hilkka; tuo kalastaminen on minulle karjalaisperäinen sielunvamma, mitään en sille voi, sen kanssa vaan pitää elää.
Suuret päätökset on hyvä tehdä ajan kanssa, joka liene tässäkin tapauksessa on toteutunut.
Vanhan loppuminen on aina mahdolisuus uuden alkamiselle, joten onnittelut päätöksestä ja uusista haasteista tulevaisuudessa.
Kiitokset vaan Mika.
Monesti saa lukea kun ihminen unelmoi, päästä eläkkeelle, ikään kuin ”taivaaseen”; ei se niin ole, kokemuksesta tiedän. Jo vajaa viisikymppisenä olisin saanut mahdollisuuden eläkeläiselämään; vaan ei kelvannut. Maksoin yrittäjäeläkettä ja yks kaks huomasin, että se seitsemänkymmentäkin meni yrityselämässä.
Viikonvaihteessa totuuden tonttu istui otteellaan housujeni lahkeeseen ja ei edes kuiskannut vaan lausahti; mitä jos Kalle…
Tottelin, ainakin osittain ja tyytyväiseltä nyt tuntuu.
Kalle, se on ihan hyvä päätös, kyllä näillä meidän vuosillamme pitää antaa tilaa jo itselleenkin.
Minulla se kesti vuosia ja oikeastan jatkuu vieläkin. Aika kovat ovat monenlaiset viranomaisvaatimukset, sekä meikäläisen ulkomaalaisverkostosta eroon pääseminen.
Päivääkään en ole silti katunut, eikä oikeastaan ole ollut aikaa jäädä sitä miettimään. Paremminkin olen ihmetellyt, miten sitä ehti ja jaksoi vielä töissäkin käymän. Ihminen vaan tulee hitaaksi ja voimattomaksi aikaa myöten, sekin vaan on pakko hyväksyä, vaikka miten kohtuuttomalta vaatimukselta tuntuukin.
Katselin Kalle sinua Tampereen markkinoilla tänään eikä näkynyt niinkuin ennen yleensä. Niin se vain menee, että aikansa kutakin, mutta uutta tulee aina tilalle toisessa muodossa varmasti. Onnea päätöksesi kanssa !
Aikansa kutakin, epäilemättä kohdallasi oikea päätös juttujesi perusteella, että eikun onneksi olkon.
Nyt sitten jatkossa ehkä saamme lukeaksemme entistäkin mainiompia juttuja kynästäsi kun aikaa ja energiaa vapautuu mietiskelyyn ja henkiseen askarteluun.
Niin Heikki, toki ikävä tulee vanhoja kauppiaskavereita kuin asiakkaitakin, ohi kait sekin menee. Niin tämä elämä vaan menee.
Vaimolle kun tänä aamuna asian ilmoitin; lämpimän halauksen sain ja kommentin; asia pitää päättää itse, eikä ulkopuolisesta painostuksesta. Pidin sitä kiitoksena ja helpottunut omalta kohdaltani olen. Varastoni kaiketi myyn tai sitten löytöeläinkotiin ilmaisesi, auto hakee varmasti ostajan kuin myöskin myyntikalusto, ei ole paineita realisoida, taloudellinen tilanne kun on kohdillaan.
Myllymatti; en nyt niinkään tiedä, avauksistani jos kommenteistanikaan niinkään mainioita; taipumukseni kun on joskus ihan kinatakkin minua ärsyttävistä asioista mutta sen kyllä takaan, että kyllä kirjoittelen täällä sekä tuolla US-blogien puolella.
Vuosien kaikenlaisten kokemuksieni perusteella, ilman mitään ennakkoasenteita, kyllä juttujani ilmeisestikkin tulen tekemään.
Se tuo markkinakauppiaselämäni opetti näkemään suomalaisen yrittäjän ja ”yrittäjän” elämää paljonkin. Samalla sain läpileikkauksen suomalaisesta asiakaspiiristä, laidasta laitaan. Se itseasiassa oli melko selkeä kuva meistä suomalaisista.
Toisena osiona olivat maahanmuuttajataustaiset kauppiaat; yhtä paljon ns huijareita molemmissa. Emme suomalaisina pysty asennoitumaan yrittäjinä yhtään heitä ylemmäs.
Toisaalta; parempi yrittää kuin notkua TE-viranomaisten listoilla, vaikka se yrittäjyys ehkä ei niin moitteetonta olekkaan; pääasia, että maksaa veroja edes vähänkin.
Kaikkea tältä alalta olen nähnyt, nyt se ei enää kiinnosta.
Noin juuri asiat on joskus tulee vaan aika antaa itsellekkin aikaa, mutta tervetuloa tänne huru ukkojen seuraan .
Kyllä tähän totut ja niin minäkin kalastan en tosin muuta kun mitä itsellä menee saavat polskia nässyssä pysyy nääs tuoreena siellä . terv tepivaari
Lopetin 1997 40 vuotisen työuran jona aikana 10 eri ammattia/tehtävänimikettä ja markkinoinnista viimeisenä.
En ole katunut ja hyötyliikunta on pitänyt vireänä eri harrastuksineen.
Minun työurani (+yrittäjyys) kesti yli seitsemänkymmentä vuotta ja jatkuu pikku rönsynä vieläkin. Osittain virtaa vieläkin riittää.