http://areena.yle.fi/1-1376301
Katselinpahan tänä aamuna areenasta ylläolevan dokumentit. Näilläkin palstoilla sisällissodastamme kirjoitellaan jos mitä; punakapina, vapaussota, veljessota, kapina. Aivan perusteettomia nimikkeitä ja lähes puolta kansanosaa halventavia.
Dokumentti kestää 48 min mutta on katsomisen arvoinen; ihan jo tamperelaisesta näkökulmasta.
Myöskin sodan todelliset syyt, sekä osapuolet selvitellään perustellusti. Saksalaisten suurvaltapolitiikkakin siinä saa valaistusta, kuin myöskin jääkäriliike, sekä Venäjän silloinen sisällissota kuin myöskin jo hiipuva I-maailmansota.
Kannattaa uhrata vajaa tunti historiamme opiskeluun.
Historiallinen tosiasia, jota ei voi kumota, on että vuonna 1918 käytiin Suomen ja Venäjän välillä Vapaussota, joka päättyi Suomen ja Venäjän välillä, pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen, solmittuun Vapaussodan rauhansopimukseen:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Vapaussodan_rauhansopimus.htm
Syvän suomettumisen aikana sitä historiallista totuutta pyrittiin kieltämään, mutta ei totuus kieltämisestä miksikään muutu.
Paskat käytiin mitään ”Venäjän-vastaista vapaussotaa”.
Eli tässäpä tuo lörötys vaan on kumottu:
https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/suomen-ja-nln-tartton-rauhaa-ei-tehty-mistaan-vapaussodasta/
Jospas katselisit sen dokumentinkin.
…… Sopimus solmittiin suhteiden luomiseksi ja rajan vahvistamiseksi, sillä Suomen tulkinnan mukaan maiden välillä oli vallinnut sotatila vuoden 1918 Suomen sisällissodasta alkaen. Neuvottelut käytiin Viron Tartossa.
Sopimuksessa Petsamo liitettiin Suomeen kun taas …..
Lähde Wikipedia; Tarton rauha.
Ei tuo sisälukutaito ja luetun ymmärtäminen mitenkään pahaksi ole. Sotatila oli ainoastaan suomalaisen osapuolen tulkinta tilanteesta.
…..Vaasan senaatti palasi Pohjanmaalta Helsinkiin 2. toukokuuta 1918. Pääkaupungissa sitä eivät kuitenkaan vastaanottaneet Suomen Valkoisen armeijan osastot vaan keisarillisen Saksan Itämeren divisioonan kunniakomppania soittokuntineen, ja Suomen ”todelliseksi valtionhoitajaksi” kutsuttu kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz. Valkoinen kenraali Mannerheim järjesti armeijansa kunniaksi suuren voitonparaatin Helsingissä 16. toukokuuta 1918, saksalaisjoukoista huolimatta. Monille sodille tyypillisiä virallisia aselepo- ja rauhanneuvotteluja ei käyty eikä virallisia sopimuksia Suomen sisällissodan lopettamiseksi koskaan allekirjoitettu.[161]
Lähde Wikipedia; Suomen sisällissota.
Siispä mitään ”vapaussodan rauhanneuvotteluja” ei todellakaan koskaan käyty.
Koska vasemmiston piiristä on pulpunnut esiin sellaisiakin kummallisia väitteitä, että vuoden 1918 sodassa ei olisi oltu sodassa Venäjän kanssa, niin lainaan Mikko Uolan Jääkärikenraalin vuosisataa: ”Suomi oli vuonna 1918 saanut venäläisiltä määrällisesti suuren sotasaaliin, joka lähes kaikissa aselajeissa muodosti seuraavina vuosina kalustollisen perustan maanpuolustuksen kehittämiselle. Venäläisiltä Suomeen jäänyttä sotamateriaalia pidettiin niin merkittävänä, että venäläiset olivat Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920 yrittäneet kiistää sotatilan olemassaolon Suomen ja Venäjän välillä estääkseen tällä tavoin Suomea saamasta sotasaalista. Todisteet sotatilasta olivat kuitenkin niin kiistattomat, että sotasaaliin jääminen Suomelle legitimoitiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän Tartossa solmimassa rauhansopimuksessa.”[i]
Rauhansopimus: ”Suomen Tasavallan hallitus ja Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan hallitus, ottaen huomioon, että Suomi vuonna 1917 on julistautunut itsenäiseksi ja että Venäjä on tunnustanut Suomen valtakunnan, Suomen Suuriruhtinaanmaan rajoissa, riippumattomaksi ja täysivaltaiseksi, ja haluten lopettaa molempien valtioiden välillä sittemmin syntyneen sodan — 1. Artikla – Rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta.”[ii]
Lainaus: ”Kun Tarton rauhanneuvotteluissa 1920 Neuvosto-Venäjän edustajat aluksi kiistivät, että maiden välillä olisi vallinnut sotatila, voitiin Suomen puolelta lyödä pöytään asiakirjoja, jotka todistivat, että venäläiset joukot olivat osallistuneet sotatoimiin neuvostohallituksen nimenomaisten käskyjen perusteella. »Trotskin ja Podvoiskin käskyt ovat meille murhaavia», venäläiset neuvottelijat raportoivat Moskovaan. Trotski oli silloin sotaneuvoston puheenjohtaja ja Podvoiski sota-asiain komissaari [puolustusministeri – jp].”[iii]
Vapaussodan rauhansopimus solmittiin 14.10.1920.
Siten ei Venäjä, eikä Lenin suinkaan ”lahjoittaneet” Suomelle itsenäisyyttä vaan yrittivät silloinkin parhaansa mukaan riistää Suomelta itsenäisyyden – siinä kuitenkaan onnistumatta, kiitos Mannerheimin, jääkäreiden ja suojeluskuntalaisten (lopulta lähes koko Suomen kansan).
[i] Mikko Uola – Jääkärikenraalin vuosisata; 2001; sivu 154
[ii] http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Tarton_rauhansopimus.htm
[iii] Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 1999, sivu 55
Suomen eduskunta, josta punaiset oli tapettu tai karkotettu, julisti sodan 15.5. 1918.
Sen voit PERKELE käydä tarkistamassa Eduskunnan pöytäkirjoista!
Tsaarin armeijan varusteet Suomessa eivät olleet välttämättä Neuvostovaltion omaisuutta, koska TÄMÄ EI TUNNUSTAUSTUNUT TSAARIN SOTILASHALLINNON JA ESIMERKIKSI SEN SOPIMUSTEN PERILLISEKSI eikä esimerkiksi maksanut tsaarin sotavelkoja mm. Englannille, vaan ilmoitti niiden olevan ”tsaarin yksityisvelkoja”. Niitä pyssyjä voi noin ollen pitää vaikka tsaarin velkoja Englannin omaisuutena.
Trotskilla ja Podvoiskilla ei ollut valtuuksia julistaa sotaa.
https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/suomen-ja-nln-tartton-rauhaa-ei-tehty-mistaan-vapaussodasta/
No, näitä tulkintojahan itse kukin saattaa tehdä mielensä mukaan mutta kuitenkin virallinen historia antaa selkeät vastaukset.
Mitään ”vapaussodan rauhansopimusta” ei tosiaankaan koskaan ollut vaan Tarton rauhan; lähinnä rajasopimus.
Tämä on pääasia. Lenin yritti kahdesti solmia diplomaattiset suhteet myös Suomen valkoiseen osapuoleen mahdollisesti sovitellakseen sotaa, ja lähetti kaksi kertaa ”suurlähettilään”, joista toinen oli Suomenlinnan venäläisen varuskunnan entinen komendantti. Valkoiset vangitsivat toisen lähettilään ja karkottivat toisen.
On tuo totuus näköjään kitkerää, kun kaikenlaisin tekonimityksin pitää yrittää kieltää se tosiasia, että Suomen ja venäjän välillä oli todellisuudessa sotatila.
Ei Venäjä muuten millään ilveellä olisi allekirjoittanut rauhansopimusta, vaan se olisi ollut rajasopimus.
Ei asenteelle mahda mitään, mutta ”uskollaan” vissiin tulee autuaaksi.
Mene katsomaan eduskunnan pöytäkirjoista 15.5.1918, kuka, koska ja kenelle julisti sodan vuorokausi sen JÄLKEEN, kun viimeinen punainen osasto oli antautunut!
Ihan tuli vaan mieleen, että tietääkseni punaiset aloittivat aseellisen kapinan laillista hallitusta vastaan, joten se oli yksikäsitteisesti punakapina siltä osin etkä Pohjola sitä tosiasiaa millään kumoa.
Edelleen siitä tuli sisällissota ja sotatila Venäjää vastaan oli vapaussota.
On se ihme, että jotkut eivät kykene ymmärtämään, että samanaikaisesti oli tavallaan monta eri sotaa samassa sekasotkussa.
Kaikki olivat juridisesti vallankaappaajia, myös kiistämättömän taitavasti surffannut Svinhufvudin Senaatti, alun perin Suomen Kenraalikuvernöörinviraston Talousvaliokunta puheenjohtajanaan Leninin erottama vasemmistolaiseksi kääntynyt kenraalikuvernööri Nekrasov, jonka vallankaappaaja Kerenski oli nimittänyt venäläiseksi maakuntaduumaksi valitun eduskunnan ehdottamista henkilöistä, ja jossa olisi ollut VASEMMISTOENEMMISTÖ puheejohtajan äänen ratkaistessa (kuten keväällä oli ollut vastaavanlainen OIKEISTOENEMMISTÖ Stahovitshin äänen ratkaistessa!).
Sosialidemokraatit, mm. Tanner, eivät lähteneet tähän mukaan (missä Tanner pelasi taitavasti ottaen huomioon, että hän kuitenkin pelasi silloinkin viime kädessä Saksan pussiin…), mikä ainakin minusta oli itsenäisyyttä ajatellen oikea ratkaisu, vaikka esimerkiksi (menshevikki, Pietarin neuvoston puheenjohtaja) Trotski ja (radikaalidemokraatti, uusi oma vasemmistopuolue) Nekrasov eivät tästä välttämättä tykänneetkään. Sosialistit olivat tehneet virheen lähtiessään laittomiin, itsenäisyyden ”kumoaviin” (maakunta)vaaleihin, eivätkä he halunneet jatkaa samaa virhettä.
Senaatin suurin laillisuus muodostui siitä, että Lenin oli sille tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Lenin oli kuitenkin tunnustanut valtion eikä hallitusta. Hän tunnuti sen itsenäisyyden erikseen myös Kansanvaltuuskunnalle valtioiden välisen ystävyys- ja yhteistyösopimuksen muodossa:
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/kv31.html
1918. Suomen asetuskokoelma (Punaisten julkaisemat numerot) N:o 31
Sopimus
Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä.
Päätetty Pietarissa, (16 päivänä helmikuuta) 1 päivänä maaliskuuta 1918.
Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomisaarien Neuvosto ja Suomen Sosialistisen Työväentasavallan Kansanvaltuuskunta ovat näiden vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi tehneet seuraavan sopimuksen.
§ 1.
Allekirjoitettu Pietarissa (16 p. helmik.) 1 p. maalisk. 1918 По Уполномочiю Совѣта Нар.
Ком.:
Предсѣдатель СНК.
В. УЛЬЯНОВ (ЛЕНИН).
П. ПРОШЬЯНЪ.
Л. ТРОЦКIЙ.
I. ДЖУГАШВИЛИ-СТАЛИН.
Управляющiй дѣлами Совѣта
Народныхъ Комиссаровъ
ВЛАД. БОНЧЪ-БРУЕВИЧЪ.
Секретарь Совѣта Н. ГОРБУНОВ.
(Sinetti.)Venäjän Federatiivinen Neuvostotasavalta luovuttaa riippumattomalle Suomen Sosialistiselle Työväentasavallalle kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän valtiolaitosten omistaman tai hallinnassaan pitämän, entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueen rajain sisällä sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten maaomaisuuden, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat ja teollisuuslaitokset, kuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot ja reimarit.
… ”
juhak:
12.7.2017 18:48
” On se ihme, että jotkut eivät kykene ymmärtämään, että samanaikaisesti oli tavallaan monta eri sotaa samassa sekasotkussa. ”
Oli ainakin yksi toistaiseksi mainitsematon ”piilevä sota”, joka leikkasi osapuolia, nimittäin tietysti Ympärysvaltojen ja Keskusvaltojen (Saksa, Itävalta-Unkari, Turkki) I maailmansota!
Mannerheimin porukka oli Keskusvaltojen väkeä, ja se selittää heidän vallanhimonsa ja ikuisen aloitteentekijänä olemisen välttämättömyytensä.
Oli kuitenkin myös Ententen väkeä, joista mainittakoon kaksi (ainakin tuossa vaiheessa vielä): Puolustuneuvoston puheenjohtajaksi ensin valittu, Mannerheimin syrjäyttämä kenraali Claes Charpentier ja Suomessa tuolloin oleskellut Venäjän ukrainalainen valkokenraali Nikolai Judenytsh, jota lenin pelkäsi kymmenen kertaa enemmän kuin Mannerheimia. Judenytsh oli lähtöisin samaa jengiä kuin Kerenski, mutta tämän henkilökohtainen vihamies, mahdollisesti siksi, että Kerenski oli hänet ”liian pätevänä” pistänyt vallan ulkopuolelle. Judenytsh oli myös yrittänyt päästä Georgian menshevikkien, siis sosialistien kautta uudestaan Kaukasian rintaman ylipäälliköksi, josta asemasta Kerenski oli hänet syrjäyttänyt.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomen-ja-nl-n-tartton-rauhaa-ei-tehty-mist-n-vapaussodasta-vaan
” Mannerheimin syrjäyttämä Senaatin ensimmäinen ylipäällikkö kenraali Claes Charpentier oli ehdottomasti parhaiten maailman menosta perillä olevia henkilöitä ja sotilaista Suomessa tuohon aikaan: hän oli komentanut Venäjän pelastustoimia armenialaisten kansanmurhaa vastaan Turkissa vuosina 1915, 1916 ja 1917. Grigori Rasputin sekaantui erittäin vaikean sotilasoperaation johtoon, ja sai Nikolain myös kerran vaihtamaan Kaukaasian rintaman ylipäällikön.
” Maailmansodan alussa Charpentier komensi Kaukasian ratsuväkidivisioonaa Galitsiassa, mutta Turkin liityttyä sotaan lokakuussa 1914 hänet siirrettiin ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi Kaukasian rintamalle. Hän johti vuonna 1915 yli 700 kilometrin mittaista sotaretkeä Nahitševanista Persian Tabriziin ja sieltä edelleen Turkin Kurdistaniin Vanjärvelle ja Musin laaksoon. [Se ei ollut siihen aikaan vielä Kurdististania vaan ”Armenistania”; armenialaiset ja kurdit olivat kyllä kavereita, mutta kurdeja ei vainottu sillä kertaa, kun Turkin hallitus pelasi vähemmistökansaoja toisiaan vastaan. Kurdeja muutti myöhemmin Iranista.] Marraskuussa 1915 Charpentierin armeijakunta osallistui kenraali Nikolai Baratovin johtamaan Persian-sotaretkeen, johon kuului Kaspianmeren ylitys ja maihinnousu Bandar-e Anzalissa. Joulukuusta 1915 alkaen Charpentier oli Kaukasian rintaman ylipäällikön, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin erikoistehtävissä, mistä hänet siirrettiin reserviin ja Pietarin sotilaspiirin alaisuuteen syyskuussa 1917. [Tässä kohtaa on huomattava, että Väliaikaisen hallituksen pääministeri ruhtinas Georgi Lvov erotti tsaarin veljenpojan ja perheen sotilasasioidenspesialistin suuriruhtinas Nikolain Kausaasian rintaman ylipäällikön tehtävistä vuorokausi helmikuunn vallankuomouksen jälkeen. Komentoon jäi ilmeisesti esikuntapäällikkö vuodesta 1913, ukrainalainen Ententen mies, sittemmin (vähiten höyrähtänyt) valkokenraali Nikolai Judenitš, jonka kuitenkin tiettävästi oikeus-, sota ja varapääministeri Kerenski erotti/pakotti eroamaan huhtikuussa. Judenitšin ”potkut” saattoivat olla kuinkin huijausta (niitä onkin hartaasti ihmetelty…), sillä Venäjä oli vetäytymässä Turkista (suuri joukko armenialaisia pakolaisia mukanaan), ja Judenitšille oli ”parempaakin käyttöä”. Hän asettui aluksi menševikki-Georgiaan, jonka johto oli mukana Väliaikaisessa hallituksessa, mutta jossa paikan päällä hallitsi eri aseistautunut puolue kuin Pietarissa. Syksyllä (alkusyksystä) Judenitš asettui Sovjetskaja entsiklopedijan mukaan SUOMEEN. Leninin tunnustettua Suomen itsenäisyyden Judenitš ilmoitti ”PERUSTANEENSA VENÄJÄN HALLITUKSEN” ja MYÖS TUNNUSTAVANSA SUOMEN ITSENÄISYYDEN, toisin siis kuin Kerenski! Mitähän hänen vanha kanssakomentajansa kenraali Charpentier tuumasi ja oli mieltä?
Suomalaisille valkoisille ainakaan Judenitšin kuviot eivät kelvanneet, vaan hän siirtyi Viroon hankkimaan hyökkäystä Pietariin ja perusti siellä ”Luoteis-Venäjän hallituksensa”. Bolševikit olivat ensin ajaneet saksalaiset pois. Venäjällä ei todellisuudessa ollut yhtenäistä valkoista osapuolta. Koltšak yritti vaihtaa ”Ententen puolelta” Keskusvaltijen puolelle (näiden ollessa jo varmassa tappioputkessa), mutta missasi täysin pelinsä. Hänen todellinen ”isoveljensä” oli keisarillinen Japani.]
Joulukuussa 1917 Charpentier matkusti kotiinsa Helsinkiin. Hän sai virallisesti eron Venäjän armeijasta 25. tammikuuta 1918. [2]
Sotilaskomitean johdossa
Suomeen palannut kenraaliluutnantti Charpentier valittiin joulukuussa 1917 eräiden upseerien kaksi vuotta aiemmin perustaman sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Tarkoitus oli, että mahdollisen sodan syttyessä hänestä tulisi Suomen hallituksen joukkojen ylipäällikkö. Häntä pidettiin tehtävään sopivana komentajankokemuksensa sekä suomen kielen taitonsa vuoksi. [2] Suomen senaatti tunnusti 7. tammikuuta sotilaskomitean viralliseksi elimeksi. [3] Suomeen niin ikään palannut kenraaliluutnantti Mannerheim tuli samoihin aikoihin sotilaskomitean jäseneksi. Hän alkoi pian moittia komitean kollegiaalista päätöksentekoa saamattomaksi ja uhkasi erota sen jäsenyydestä, elleivät asiat muuttuisi. Kun yhteistyö Mannerheimin kanssa ei sujunut, Charpentier pyysi eroa 14. tammikuuta ja ilmoitti seuraavana päivänä senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhuvudille tehtäviensä siirtyneen Mannerheimille. Charpentier ei osallistunut valkoisten sodanjohtoon sisällissodan aikana vaan vietti yksityiselämää kotonaan Helsingissä. Hän kuoli sydäninfarktiin saman vuoden joulukuussa. [2] ”
Venäjä muka tunnusti Suomen itsenäisyyden, mutta ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomen alueelta. Sen sijaan Venäjä yllytti suomalaisia punaisia nousemaan aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, sekä aseisti kapinalliset.
Niinpä Suomi joutui sotimaan Venäjää vastaan ja lisäksi kukistamaan kapinan.
Venäjältä ei ollut sotilaallista komentolinjaa Suomessa oleviin entisiin tsaarin sotilaisiin, koska Lenin oli heti vallankumousyönä lakkauttanut (vasemmistolaisen) kenraalikuvernööri Nekrasovin viran ja nimittänyt tämän bolshevikkihallituksen tilastotehtäviin.
Venäjä kotiutti kansalaisiaan niin nopeasti kuin pystyi, n. 20000 kuukaudessa. Tammikuun loppupuolella Suomessa oli ehkä 20000 Venäjän kansalaista, helmikuun lopussa ei juuri ketään. Osa oli ollut Suomessa lähinnä paperilla: laivoissa, joiden kotisatama oli Suomessa
Venäläiset sotilastaustautaiset henkilöt eivät olleet neuvosto-Venäjän armeijan osastoja. Ne olivat ylipäätään sotilasosastoja lähinnä vain puolustaakseen itseään.
Juhak; en tee omia versioita tapahtumista. Sisällissodasta saa hyvän käsityksen (syistä) avauksessa mainitusta dokumentista. Edellyttää kuitenkin sen katsomista ja sisäistämistä.
Valkoisen osapuolen historiaa on kirjoitettu liki sata vuotta; punaisen puolen n 50 vuotta.
Joku voisi väittää, että dokumentti olisi punaisesti väritetty, saattaa myöskin liittyä omaan asenteeseen.
Pyrin aina henkilökohtaisesti tutustumaan asioihin ja sitten rakennan mielipiteeni, joka ei kuitenkaan välttämättä ole lopullinen.
Kommenteissani en esittänyt omaa mielipidettäni niinkään, vaan viiteartikkeleita ja historian kirjoituksia.
En ole poliittisesti, en vasemmistolainen, en oikeistolainen; ehkä molempia ripaus ja kaikkea siitä väliltä.
Kuka aloitti sodan? Ei niinkään selkeä kysymys, pikemminkin vastauksia lienee useitakin.
Mannerheim aloitti sodan Viipurissa 24.1. ryhtymällä riisumaan aseista paikallista venäläistä varuskuntaa, joka varmisti ainoata kotiuttamisreittiä maata pitkin. Mannerheim toi tähän tarkoitukseen ulkopuolisen valkokaartin, koska Viipurin valkokaarti ei totellut häntä tai hän ei luottanut siihen (venäläisiäkin mukana ym.?).
Tuollainen paikallista väestöä edustamattoman aseellisen voiman liikuttelu (muualle kuin pois) sellaisenaan oli jo kuin ”sodanjulistus”, joka sai myös punaiset takajaloilleen, sillä he tiesivät olevansa seuraavana jyrättävien listalla, jos menettely yleistyy. Mannerheim tähtäsi sotaan Suomen ja NL:n välillä ja Suomen osallistumiseen NL:n sisällissotaan. Mannerheim saattoi olla selvillä jopa siitäkin, että Saksa yrittää vielä tiettyjen valkoisten avulla kääntää Venäjän keskusvaltojen puolelle uudelleen mukaan maailmansotaan.
http://www.hi3.fi/6-suomalainen-yhteiskunta-romahtaa-sisallissota/sisallissodan-seuraukset/
Sisällissodan syistä ja seurauksista saa hyvän kuvan Opetushallituksen dokumentista, osatekijänä myöskin Eiran Aikuislukio.
Tuossa dokumentissa tuli myös muutamia aivan uusia asioita sisällissodasta.
Valkoinen puolihan koostui lähinnä entisistä säätyläisistä, siis yhteiskuntamme parempiosaisista mutta oli valkoisten puolella myöskin mm torppareita, heitä kuoli valkoisten puolella n 400. Vastaavasti punaisten puolella kaatuneita torppareita oli vain n 60.
Monet torpparit eivät menneet kummallekkaan puolelle, siis eivät osallistuneet sotatoimiin, kuitenkin esim Jokioisilla tuomittiin sodan jälkeen vankeuteen torppari, joka ei edes omistanut asetta. Syyksi määriteltiin kuuluminen punakaartiin.
Dokumentti antaa väärän kuvan torppareiden ja muun maaseutuväestön roolista punaisten puolella, joka oli äärimmäisen tärkeä, sillä torpparit ja pienviljelijät toivat kaartin suurimman osan ruoista, hevosista, kulkuvälineistä ja kevyistä aseistakin. Dokumentissa sanottiin punaisten puolella kuolleen ”40 torpparia”, jolla tarkoitettiin pelkästään kontrahdintekijöitä, joita oli yksi per torppa, joiden kontrahti oli kuolinhetkellä voimassa. Leireille joutuneiden kontrahdit oli sanottu irti, mikä sitten kyllä usein peruutettiin. Maaseudun pienviljeljelijöistä ei sanottu mitään. He omistivat viljelemänsä maan, mutta saivat osan toimeentuloaan oman tilan ulkopuolelta. Kun torppreiksi ja pienviljelijöiksi katsotaan kaikki näiden elinkeinojen piiristä tulleet, voidaan ”40 kuollutta punaista viljelijää” kertoa sadalla ja ollaan oikeansuuntaisessa suuruusluokassa.
Eivät kyllä siihen aikaan torpparit omistaneet maata. Torpparit, lampuotilaiset, mäkitupalaiset, irtolaiset ja kerjäläiset muodostivat maaseutuväestön alimman kastin, siis maata omistamattomat.
Torpparitkin tekivät vuokraisännälleen työtä, yleisesti kolme päivää viikossa. Heillä kuitenkin maata oli käytössään jopa 10-15ha, lampuotilaisilla oli tila (kuinka suuri) kokonaan vuokralla, mäkitilallisilla ei juurikaan maata käytössään ollut, puhumattakaan irtolaisista ja kerjäläisistä, jotka saattoivat ruokapalkalla tehdä tilallisille töitä.
Maaseudun väkihän jaettiin yleisesti tilallisiin ja maattomiin, joista ehkä parhaassa, joskaan eivät mitenkään hyvässä asemassa edes torpparitkaan olleet.
Pientilalliset olivat maaseudun suurin ryhmä. Pientilat olivat pienempiä kuin torpat, joiden piti tarjota koko elanto ja myös vuokra isännälle. maaseudun ammaattimiehillä kuten sepillä, suutareilla, räätäleillä ja hevos- ja rakennus- ym. ammattimiehillä, kauppiailla, kapakanpitäjiää oli yleensä myös pientila, jota perhe hoiti: muutama elukka ja hehtaari pari maata. Pientilan idea oli pienet elinkustannukset, ei niinkään maataloustuotteiden tuottaminen markkinoille. Pientila oli työläisen ja yrittäjän työttömyysturva. Pienviljelijä ei ollut laiton irtolainen, koska hänellä oli osoite ja elinkeino, toisin kuin itsellinen vapaa jätkä, jos ei maksanut tarpeeksi veroja. 60-luvulla, jos pienviljelijä/ammattimies ei ilmoittanut kunnan mielestä tarpeeksi tuloja, hänet voitiin passittaa TVH:n siirtotyömaille kuokkimaan (simputustyöhön aivan nykyaikaiseen malliin), ”koska noin pienillä tuloilla ei elä”…
Kyllä minulla on pientiloista se käsitys, että ne muodostuivat torppareista ja mäkitupalaisista kun 1921 säädettiin laki tilansa lunastamismahdollisuudesta.
Pientilathan olivat pääsääntöisesti omavaraisia, mitä nyt maito vietiin meijeriin, siis se mitä tilalla ei tarvittu.
Kyllähän se noin meni ennen sotia. Sotien jälkeen 40- 50 luvuilla muodostui paljonkin pientiloja ja pienviljelijöitä, kun tilat jaettiin perillisten kesken. Silloin tehtiin paljon nykyisin täysin kannattamattomia tiloja. Vielä kun sitä ennen pakkolunastettiin monesta talosta useampiakin karjalaistilaa. Silloin ei osattu katsoa tulevaisuuteen, jos osataan nytkään.