Kuva Tallinna.com
Niin paljon kuin Eestissä olen reissaillutkin, aina jää jotain paikkoja käymättä, kuten tämä Patarein vankilakin vuodelta 1840, entinen merilinnoitus, kasarmi ja vuodesta 1920 Tallinnan keskusvankila. Suljettiin 2005.
Kuva Tallinna.com
Hirttohuone. Viimeinen vanki täällä tapasi matkansa pään 1991.
Tässä huoneessa on teloitettu vuosien aikana satoja ihmisiä. Venäläisten, eestiläisten, saksalaisten ja Neuvostoliittolaisten toimesta. Teloitukset suoritettiin ampumalla tai hirttämällä. Ruumis pudotettiin aukosta meriveden täyttämään kaivoon.
Kolkko paikka kaiken kaikkiaankin.
Luulin aluksi, että sinne ei pääse enää sisälle, näin olin kuullut mutta pihalla kutoi sukkaa vanha mamma ja kun kysyin sisätiloihin pääsyä; sanoi avaavansa oven.
Otin autosta otsalampun ja kävelin sisälle. Sähköjä ei ollut. Vankila oli jätetty niille sijoilleen sulkemisen jälkeen. Kiertelin huoneita; karmean näköisiä vankisellejä jne. En siellä pitkään viihtynyt.
Patarei sijaitsee Kalarannassa, parin kilometrin päässä vanhasta satamasta. Tulipahan sekin nyt sitten nähtyä.
Jouduin ja pääsin on täysin kaksi eri tarkoitusta. Jouduitko , vai pääsitkö poiskin.
Joo ei ole mieltä ylentävä paikka mistään kohtaa ei edes ulko seiniltä .
On siellä tullut piipahdettua mutteipa siellä tunne viihtyvänsä terv tepivaari
Niin katos Pentti; ei ollut alun perinkään tarkoitus kävellä sisälle mutta sitten kun tilaisuus tuli jouduin siellä piipahtamaan. Se uteliaisuus.
Velimies mielellään, jos ravintolaan eksyy, niin herättää mielenkiintoa pöydässä lauseella: ”Siihen aikaan, kun vielä kiertelin Suomen vankiloita, niin….” . (Hän toimi joskus K. J. Långin käskyläisenä tarkistamassa vankiloiden terveysteknisiä oloja.)
Kertoi minulle, että Hämeenlinnan naisvankilan lattiassa oli suuri kuoppa, jossa kerran säilytettiin kartanolaislahkon erästä johtajaa Anna Maria Kartanoa. Kartano kuitenkin onnistui puhumaan vartijan ympäri ja pääsi pakenemaan siitäkin varmasta tallesta.