Olen Putinin kanssa samaa mieltä

Niin, ainakin yhdessä asiassa ja ainakin osittain.

Nimittäin Hannu Himasen uudessa ja mainiossa kirjassa Länttä vai itää sivulla 12 kerrotaan: ”Lokakuussa 2011 Putin antoi tv-haastattelun, jossa hän esitti itselleen retorisen kysymyksen: ”Mikä oli Neuvostoliitto? Se oli myös Venäjä, sitä vain kutsuttiin toisella nimellä.”_”

Monet venäjämieliset tai muuten Putinoidit ovat yrittäneet väittää ettei se neukkula ollut Venäjä. Tästä saavat isännältään ympäri korvia.

15 vastausta artikkeliin “Olen Putinin kanssa samaa mieltä”

  1. Olihan Neuvostoliitto nyky-Venäjän tapainen liittovaltio. Eivät siellä osavaltiot juuri päässeet ryppyilemään enemmän kuin nykyäänkään. Siitä minulla ei ole käsitystä, millainen keisarillinen Venäjä oli rakenteeltaan.

  2. Monen virolaisen, latvialaisen, liettualaisen ja muun maalaisen passissa lukee, syntymämaa Neuvostoliitto.

  3. Imperialistinen Venäjä on valloittanut muiden kansojen ja valtioiden alueita orjuuteensa noin 500 vuotta ja valloittaa edelleen niin paljon kuin suinkin pystyy.

    Ei ole väliä sillä kuinka suuret alueet Venäjän orjuudessa on kulloinkin ollut. Kyllä se Venäjä on aina ollut Venäjä käyttipä se itsestään mitä nimeä milloinkin – rikollisilla on tapana vaihtaa nimeään.

    Esimerkiksi Paasikivi sanoi Venäjää Venäjäksi silloinkin kun Venäjä itse oli piiloutunut neukkula-nimen taakse. Samoin merkittävät saksalaiset käyttivät Venäjästä aivan oikein silloinkin nimitystä Russia (Venäjä). Ei rikollinen pääse edesvastuusta rikoksiinsa nimeä vaihtamalla.

  4. Putin korostaa aivan oikein, että Iivana Julman Venäjä, Pietari Suuren Venäjä, Stalinin Venäjä ja Putinin Venäjä on ihan sama Venäjä – vaikka onkin käytetty välillä erilaisia salanimiä.

    1. Putin kuului meihin, Euroopan ”keltaisen rodun” älymystöön, koska on vepsäläinen.

      Äitini oli venäjän kansalainen, syntyi vuonna 1914. Hänen esivanhempansa elivät satoja vuosia nykyisten Kangasalan ja Pälkäneen kuntien alueella. Isäni oli myöskin venäjän kansalainen, syntyi vuonna 1910. Hänen esivanhempansa elivät satoja vuosia Seinäjoen seudulla. Hänen yksi esi-isistään oli silläkin seudulla vaikuttanut ruotsin kansalainen Jaakko Ilkka.

      Jos emme pidä varaamme, niin suomen kansalaisten syntyminen voi loppua kuin seinään, jos ajopuu-suomen uittajat onnistuvat viemään meidät EU-liittovaltioon. Ne, jotka kuukauden päästä äänestävät, kantavat siitä vastuun.

  5. Putin on hölmö, vaikeudet odottavat jo aivan kulman takana. Infra, koulutus ja kaikki talouden rakenteet ovat edelleen laiminlyötyjä, neuvostoajassa.
    Siis juuri ne, mihin pitäisi oikeasti satsata pärjätäkseen.
    Putin on jaellut oligarkkikamuilleen Venäjän varallisuuden, aikanaan tuokin rikos tuodaan esille maan historiankirjoituksessa.

    1. Sekin näkynee Venäjän historiankirjoituksessa aikaisintaan 50 vuoden kuluttua, jos silloinkaan.

      Meni noin 50 vuotta tunnustaa Molotov-Ribbentropsopimuksen salainen lisäpöytäkirja. Samoin Katynin puolalaisten joukkomurhat.

    2. ”Putin on jaellut oligarkkikamuilleen Venäjän varallisuuden, aikanaan tuokin rikos tuodaan esille maan historiankirjoituksessa.”

      Venäjän kansallisomaisuuden yksityistäminen epäonnistui. USA:n presidentti Reaganilla oli luultavasti metkut mielessä painostaessaan Venäjää kiirehtimään yksityistämistä.

      Kansallisomaisuus jaettiin kansalaisosakkeisiin, jolloin saamani äsityksen mukaan tapahtui niin, että maailman raharikkaat rahoittivat omaisuuden ryöstön, jossa oligarkit ostivat ylihintaan kansallisosakkeita vallatakseen nurkkia arvoyhtiöistä pystyäkseen nimittämään yhtiöiden hallitukset.

      (Suomessakin oli samanlainen valtausyritys Elisassa, jossa omistus oli jakautunut pienosakkaille, jotka eivät käyneet yhtiökokouksissa. Islantilainen agressiivinen osakas nosti pörssikurssin lainarahalla, mutta teki konkurssin, kun valtausyritys epäonnistui.)

      Venäjän kansallisomaisuutta joutui siis ulkomaisten roistojen käsiin valtavasti. Venäjällä kansaa kuoli nälkään.
      Kansallismieliset joutuivat luomaan oman oligarkian Venäjän pelastamiseksi.

      Älysin jo alussa Ronu-Reikanin metkut, eli sen, että hän yritti saada Venäjän kansallisomaisuuden amerikkalaisten haltuun. Olisin itse aloittanut yksityistämisen niin, että valtion omaisuus olisi jäänyt valtiolle ja valtio olisi tukenut yksityisyritteliäisyyttä mahdollisuuksien mukaan.

      Vallankaappausta yrittänyt Janajevin juntta toimi isänmaallisista vaikuttimista käsin ja oli oikein, ettei siihen vallankumousyritykseen osallistuneita tuomittu vankeuteen.

      1. Enpä tiedä että ulkomaiset olisivat ostaneet Venäjältä juuri mitään neukkulan romahdettua. Venäjälle lahjoitettiin siinä vaiheessa valtavat määrät elintarvikkeita, yms.

        Kyllä ne ketkut löytyvät ihan Venäjältä. KGB-porukka sai Venäjän valtionpankista lainaa ja osti itselleen sellaista omaisuutta, josta saattoi hyötyä jatkossa.

  6. Tiedän Venäjän tilanteesta aika vähän. Oligarkkien valta voi kuitenkin johtaa vallankumoukseen, jonka seurauksena tänne voi pyrkiä pari miljoonaa pakolaista.

    1. Markku, minä taas tiedän melkoisesti nimenomaan Venäjästä. Olen lukenut sen tekemisistä pikkusta vaille paljon ja myös kirjoittanut – esimerkiksi kirjan Imperialistinen Roistovaltio.

  7. Toivoisin itse että Suomi(kin) olisi roistovaltio, eli ajaisi pelkästään vain Suomen etua – vaikka siitä voisi olla haittaa muille valtioille.

    1. Ei ole Suomen edun mukaista olla itsekkäänä imperialistisen roistovaltion Venäjän naapurina. On hyvä olla ystäviä – ehkä joku ystävä auttaa sitten kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

      Siksi ei ole järkevää suututtaa ihan kaikkia – joskus kannattaa jopa auttaa toisia, että saisi itse tarvittaessa apua.

      Toki pitää myös olla raja, jonka jälkeen tarttee ajatella nimenomaan omaa etuaan – mutta sellainen ei voi olla jatkuvaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *