Venäjän miehitysjoukot Suomessa murhasivat upseereitaan maaliskuussa 1917.
”Lopullisesti kuri romahti laivastossa maaliskuun 16. päivän iltana. Vallankumousta juhlivat matruusit nostivat omavaltaisesti punaiset lyhdyt laivojen mastoihin, huusivat uraata ja ampuivat ilmaan yhteislaukauksia. Yrittäessään palauttaa järjestystä päällystö joutui miesten raivon kohteeksi. Upseerinmurhat alkoivat leviten kulovalkean tavoin laivasta toiseen ja jatkuen myös maissa koko yön ja seuraavan aamupäivän. Ruumiit heitettiin jäälle, työnnettiin avantoihin tai jätettiin yksinkertaisesti kadulle. Kaikkiaan Helsingissä surmattiin 38 laivaston upseeria. Lisäksi joitakin yksityisiä maavoimien upseereita ammuttiin kaupungilla.”[i]
”Lähtiessään miehistön pakottamana 17. 3. Rautatientorilla pidettyyn Skobelevin tervetuliaisjuhlaan amiraali Nepenin joutui jakamaan monen alaisensa kohtalon saadessaan Katajanokan upseerikerhon luona takaapäin ammutun kiväärinluodin niskaansa.”[ii]
Ja syyskuussa.
”Viipurissa heitettiin 12. 9. 1917 Turun sillalta veteen ja ammuttiin sinne yksitoista kenraalia ja esiupseeria – näiden joukossa 42. AK:n komentaja, kenraali Oranovski. Viipurin varuskunnan keskuudessa tapahtuma kantoi nimeä »Upseerien uimakoulu». Yksityisiä upseerinmurhia tapahtui lisäksi mm. Helsingissä. Heikko hallitus ei rohjennut ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin syyllisten rankaisemiseksi.”[iii]
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Murhanhimoiset_venalaiset.htm
Olivatkohan nuo oikeastaan kommunisteja, bolsheviikkeja, minusta kapinallisia, huligaaneja. He olivat tsaarin armeijan taitamattoman johdon ja vallankumouksen sokaisemaa miehistöä, jotka kostivat esimiehilleen kokemansa vääryydet ja niitä ihan oikeasti oli.
Vallankumoukseen kiihottajia, agitaattoreita heidän joukoissaan toki oli; eivät kaikki matruuseja olleet. Se on bolshevismin kultaamaa sankaritarustoa.
Tsaarin armeijan upseerit olivat taatusti parempia kuin kommunistihallinnon upseerit ainakin vuoteen 1944 saakka, jolloin alkoi jo löytyä kyvykkäitäkin upseereita Venäjän asevoimien roskasakin joukosta.
Kyvykkäät Tsaarin Venäjän upseerit murhattiin vuosien 1917-1920 Leninin roskasakin toimesta tai pakenivat ympäri Maapalloa – lukuisa joukko Ranskaan. Osa taisteli Venäjän sisällissodassa kommunisteja vastaan.
Suomeenkin pakeni Venäjältä suomalaisten upseerien lisäksi muitakin etnisiä ryhmiä.
Tsaarin armeijan upseerien koulutus (?) oli erittäin vanhanaikaista verrattuna Saksan keisarikunnan vastaaviin. Taktiset kuviot erittäin vanhanaikaisia, lähes lienaaritaktiikkaa, kenraalinarvoon saattoi päästä jos oli hovin suosiossa, näistä upseereista Suomessakin oli esimerkkejä.
Saksalaiset noudattivat lähes nykyaikaista taktiikkaa, keskitetty hyökkäys, murros, sillanpääasema ja levittäytyminen (mm Tampereen valtaus 1918)). Tätä tsaarin armeijan monetkaan upseerit eivät olleet omaksuneet.
II-maailmansodan aikaan oli jo opittu ja omaksuttu Neuvostoliitossakin nykyaikaisia taktiikoita (silloisia).
Kommareiden propagandan mukaan Venäjällä meni huonosti Toisessa Maailmansodassa siksi, että Stalinin puhdistuksissa vuosina 1937-1938 olisi muka tapettu puna-armeijan pätevimmät strategit ja komentajat.
Todellisuudessa ne oli tapettu tai ajettu maasta jo noin 20 vuotta aikaisemmin ja Stalin likvidoi lähinnä roskasakkia:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Puhdistus.htm