Oli syöksy- ja vaakapommittaja, joka on jäänyt historiassa epäansaitusti vähemmälle huomiolle, kuin junkers 87(stuka).
Ju 88 oli teknisesti reilusti aikaansa edellä, ja niitä oli jatkosodassa myös Suomen ilmavoimilla.
50-luvulla kaikki määrättiin romutettavaksi. Suuri harmi ettei yhtäkään jätetty ilmailumuseota varten.
Aina ei ns säästösyistä ole säästetty ja sama jatkuu monella tasolla.
Ju-88 oli hyvä lentokone. Niitä oli Suomen ilmavoimilla valitettavan vähän – muistaakseni ostettiin 24 kpl.
Timo; Junkers 88: kuuluisampi lienee J-52; kymmenien kaukopartiomiesten pelastaja.
J-52 silla pelastettiin myös haavoittuneita saksalaisia itärintamalta.
Kyllä vaan, se tarvitsi hyvin lyhyen kiitoradan ja kellukkeilla pystyi laskeutumaan/nousemaan melko pieniltäkin järviltä.
Minusta hienompi sotakone on se, joka pelastaa ihmishenkiä kuin se, joka ruumiita tekee. Tietenkin sotaolosuhteissa molemmilla on tehtävänsä.
Ostin muutama vuosi sitten palasen siitä meikäläisten Ju-88:sta joka lähti heinäkuussa antamaan ilmatukea Tali-ihantalan taistelijoille ja syöksyi sitten Liperissä järveen.
Niin Juha, Ju-88 oli ainoa ajanmukainen pommituslentokone Suomella vuonna 1944. Niitä olisi pitänyt olla noin 200 kpl, eikä noin 20 kpl – vaan Suomen johto ryssi senkin asian perusteellisesti.
Ei se olisi Suomelle ollut edes mahdollista ostaa Ju-88 yhtään enempää; Suomeen pääsi 23 ja melko nopeaan tuhoutui lähes puolet lopuista. Lentäjien koulutus vielä sodan loppuvaiheissakin oli kesken. Saksakin tarvitsi lähes kaiken materiaalin Englannin pommituksiin.
Lisäksi todettiin tuon syöksypommitusominaisuuden haitat siipimateriaalin väsymisenä. Kone sai sitten suorittaa enää säästösyistä liukupommituksia.
Koneet sitten rauhan tultua melko nopeasti romutettiin, siis jäljelle jääneet.
Suomi olisi helposti saanut vaikka 200 Ju-88 pommikonetta jos olisi halunnut, vaan ei halunnut. Saksan lentokonetuotanto kasvoi ja kasvoi Speerin tultua hoitamaan asetuotantoa. Saksalla oli paljon koneita, mutta krooninen pula lentobensiinistä. Suomi taas oli kaukaa viisaasti hankkinut ajoissa hyvän varmuusvaraston lentobensaa. Bensaa oli mutta ei kunnon koneita mainita saakka.
Pommikone kalustossa oli pienikuormaisia Blenheimejä, Dorniereja ja sotasaaliskoneita.
Yllä Pohjola väittää että suomalaisia kaukopartiomiehiä olisi ”pelastanut” lentokone J-52. Sellaista konetta tuskin on olemassakaan, mutta Ju-52 kuljetuskone on kyllä olemassa.
En tiedä, että kolmimoottorinen suuri Ju-52 olisi koskaan pelastanut ensimmäistäkään suomalaista kaukopartiomiestä.
Kaukopartiomiehiä kuljetettiin vihollisen selustaan ja selustasta mm. He-115 ja He-59 kellukekoneilla.
Kirjoitusvirhe; anteeksi vähäinen tietämättömyyteni sotahistoriasta, minä kun en ole sotahistorioitsija.
Tosiasia kuitenkin on, että ju-52:lla huollettiin muona- ja sairaskuljetuksilla, niin kaukopartioita kuin myöskin kenttävartioita.
Mihin se Ju-52 on laskeutunut vihollisen selustassa tekemään ”sairaskuljetuksen”? Missä sellaista väitetään – todisteet?
Tarvikepudotuksia suomalaisille kaukopartioille tehtiin yleensä Blenheimeistä. En tiedä yhtään tapausta että sellaistakaan olisi tehty kertaakaan Ju-52sta. Suomen Ilmavoimilla ei tietääkseni ollut yhtään Junnua.
Jussi, en minäkään muista lukeneeni tai kuulleeni mistään että meikäläisten kaukopartiojoukkoja olisi huollettu ”Tante Ju ”:lla. Ne koneet millä joskus haettiin haavoittuneita tai joskus kokonainen pieni partio kuljetettiin, olivat huomattavasti pienempiä kuin Ju-52.
Saksan lentokonetuotanto venyi uskomattomiin saavutuksiin, muistelen että konetappiot pystyttiin korvaamaan pitkälle syksyyn -44 asti ennenkuin saksan lentokoneteollisuus ja yleensä teollisuus, oli liittoutuneiden pommituksissa heikennetty niin ettei se pystynyt enää tuottamaan koneita menetettyjen tilalle. Koneita pystyttiin kyllä tuottamaan niin kauon kuin Suomi oli sodassa mukana ja miksei niitä olisi ollut myydäkkin asti parhaalle aseveljeljelle… Poltoaine kyllä oli kortilla ja samoin loppua kohti kokeneista lentäjistä armoton pula… uusia lentäjiä ei polttoainepulan vuoksi pystytty kunnolla kouluttamaan ja se johti turhiin tappioihin.
Minäkään en muista lukeneeni, että Suomen ilmavoimilla olisi ollut Ju-52 sia.
Luin muuten aikoinaan mielenkiintoisen kirjan saksalaisen lentosotaveteraanin kirjoittaman(En nyt millään muista nimeä) valokuvauslennoista Neukkujen selustaan. Kuvauslennot lennettiin siinä dornier-lentokoneella.
Tietenkin saksalaiset käytti Ju-52:sta lapin vuoristoarmeijan joukkojen huoltoon ja sittenhän niitä tuli Kuhlmeyn mukana kannaksellekkin osana lento-osastoa. Kyllä meikäläisten kaukopartiot huollettiin eri koneilla.
Lento-osasto Kuhlmeysta tulikin mieleeni, katsoin yhden ohjelman jossa Immolassa paikan päällä ollut meikäläisten lentäjä kertoi että: ”olin ihmetellyt että mitä koneita tulee laskukaarrossa loputon jono…. ja sitten oli nähnyt että niissähän on saksan itärintama tunnukset rungossa… mitä ne täällä tekee, minulla ei ollut mitään tietoa että se Kuhlmeyn osasto on tulossa.. heti kun ensimmäinen kone oli kentässä ja rullannut sivuun aukesi kuomu ja mekaanikko hyppäsi ruuvimeisselit hampaissa koneen alle ja alkoi availla lukkuja ja valmistella konetta pommituslennolle ja valehtelematta alta puolen tunti siitä lähti jo ensimmäinen Ju-87 osasto pommituslennolle, että oli ne todellisia ammattimiehiä”…
Muistaakseni Osasto Kuhlmeyn kuljetuskoneet olivat italialaisia Savoia koneita eikä Ju-52a.
Jussi, olet oikeassa se Kuhlmeyn yksikön kuljetuslentolaivue oli italialaisia Savoia koneilla varustettu ja siinä oli jopa italialainen henkilöstö! En muistanut tuota enää.
Vaikka se Transportgruppe (10 TRr10) ei organisatoorisesti kuulunutkaan Osasto Kuhlmeyhin, se oli kuitenkin se lentoyksikkö joka hoiti osaston lentokuljetusasiat. Hannu Valtonen: Lento-osasto Kuhlmey