(Kuvassa olivat jatkuvasti etualalla Nils Torvaldsin naurettavat sukat, jotka olivat just kuin Hesan uudesta Talvisodan muistomerkistä.)
Uudet ”perusteet” eivät ole edes ymmärrettävissä, vaan ne ovat irrationallisia ja antirationallisia (fasistisia tai uskonnollisia).
sunnuntai, 11. tammikuu 2015
.
.
Sauli: ” Kaikkina aikoina Venäjä on ja pysyy Suomen naapurina. Olemme lähteneet siitä, että keskusteluyhteytemme säilytetään tiiviinä. Pyrim- me edesauttamaan konfliktin ratkaisuyrityksiä sekä jatkamaan kaikkea sitä yhteistyötä, mikä näissä oloissa on mahdollista. Venäjä hyvin tietää, että Suomi on ja pysyy osana länttä. ”
.
HM: MIKÄ tuo tuollainen MAAGINEN LÄNSI on? Se ei ole selvästikään puhtaasti maantieteellinen käsite. Se ei ole maantieteellinen LAINKAAN muutoin kuin sattumalta juuri nyt:tuo MAAGINEN LÄNSI ”on oikeutettu tunkeutumaan INHAAN ITÄÄN vaikka Vladivostokia ja Pekingiä (Kanto- nia,Hanoita) myöten,MUTTA IDÄLLÄ EI SAA OLLA MITÄÄN VAIKUTUS- TA EIKÄ JALANSIJAA LÄNNESSÄ… Mitään yhtenäistä POLIITTISTA LÄNTTÄ ei ole olemassa sen enempää kuin vuonna 1938, Münchenin sopimuksen aikaan, jossa silloinen ”Länsi” puolin ja toisin vilpillisesti pommi kainalossa manttelin alla viimeisen kerran ”kokosi voimansa” suurvaltojen kaupanteon merkeisssä pienemmistä valtioista.
.
Entisessä kommunisminvastaisuudessa (joka oli sitten kai sekin muuta pohjimmiltaan…) oli jotakin formaalia rationaalisuutta, vaikkei siinäkään mitään JÄRKEÄ ollut: siinä sentään puhuttiin POLIITTISISTA asioista, vaikka puhuttiinkin paskaa! Tässä EI ole ollut tarkoituskaan puhua VA- LITTAVISSA OLEVISTA POLIITTISISTA asi-oista, vaan ”Länsi on Suo- men MAAGINEN Kohtalo”, kuten ”Itä on Venäjän Maaginen Kohtalo” (mutta EI esimerkiksi Japanen!): nämä ovat (kilpailevia) Lopullisia Rat- kaisuja) minä en ainakaan keksi mitään muuta selitystä enkä tulkintaa…), eikä niissä ole mitään neuvottelu-, peli-, tukimus- eikä yhdistely- ja testausvaraa (kuten inhimillisen toimintaan yleensä kuuluisi, ainakin aikkeen RATIONAALISEEN toimintaan!)…
.
Venäjällä ei (ainakaan!) ole mitään keinoa ”saada armoa”: ”Pyhä Itä-Länsi-Jako” on Lopullinen. Vain sen rajaviiva vaihtelee. Ja sikin voi muut- tua vain yhteen ainoaan suuntaan. Se voi ilmeisestikin lakata olemasta vain yhdellä (siis kahdella…) tavalla! Siis Saulin ”ajattelun” mukaan! Jos Venäjä vaihtoi tämän takia oligarkkikapitalismiin, se oli tässä mielessä täysin turha vaihto! (Ja se oli ainakin tässä mielessä myös vahingollinen, koska se heikensi puolustuskyyä (sitä ”lopullisen ratkaisun kapasiteet- tia”, jos kerran siitä nyt sitten kumminkin on kysmys…). Edelleen absoluuttista puutaheinää:
.
Sauli: ” On selvää, että kohtaamme paljon uutta; teknologia, automaa- tio, tuotanto- ja työtavat muuttuvat. Kuitenkin samat inhimilliset lain- alaisuudet säilyvät – suomalaisia on pidetty luotettavina, lojaaleina ja vastuunsa tuntevina osaajina. Kaiken uuden keskellä viime kädessä tavallisen suomalaisen asenne ratkaisee myös hyvinvointimme tulevaisuuden. ”
Mitä helvetin ”inhimillinen lainalaisuus” tällainen on!!!??
Kuka taliaivo missään enää pitää Rotumurhapeilineurooni-Suomea ”luo-tettavana” tai ”vastuunsa tuntevana” (KENELLE???!!! MISTÄ!!!???)??? Joka nälkee asian jyrkasti eri tavalla, kertokoon, MIKÄ jako tuo Saulin_maailmanjako siis on…?
.
PS: Historia on yhteiskuntatieteiden labortorio. (Marx) Miten tämän his-toriallisen tapahtuman valossa Mystisen Lännen Kohtalonomainen Yhte-näisyys ilmeni? Vai ilmenikö lainkaan? Syyrian operaatio Exporter, kesäkuu 1941, II maailmansodan eräs ”unohdettu” ratkaisutaistelu:
.
.
.
Täällä sitten tulee vieläkin kummallisempaa tekstiä, tieteellisesti ottaen:
Salen mukaan tyhjän päällä makaava, sotilaalliseen voimaan vihjaava petro-dollari, jota yksi maa saa mielin määrin monistaa painokoneestaan, muka ”EI OLE POLITIIKKAA”, vaan jonkilaista ”PUHDASTA TALOUTTA”, kun taas SEN LAKKAUTTAMINEN ON ”TUOMITTAVAA GEOPOLITIIKKAA”!!!!!
Tyhmä-Sale pitää myös kaikkia muita aivan totaalisina ääliöinä!
Voisiko hallitus SÄÄSTÄÄ LAKKAUTTAMALLA PRESIDETIN VIRAN JA REKVISIITAT!!??
Valitaan Eduskunnalle KOLME PUHEMIESTÄ, JOISTA ENSIMMÄINEN HOITAA PÄÄASIASSA SALEN NYKYISIÄ TEHTÄVIÄ, toinen nykyisen puhemiehen, ja kolmas varapuhemiehen tehtäviä?
http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_ekn_seminaarissa_geopolitiikka_tuli_takaisin/8005308
” Presidentti Niinistö EK:n seminaarissa: Geopolitiikka tuli takaisin
Presidentti Sauli Niinistön mukaan olemme tilanteessa, jossa voi sanoa, että geopolitiikka ohjaa taloutta, ei toisinpäin.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan geopolitiikalla on väistämätön vaikutus talouden suunni-telmille. Euroopan tilanne on muuttunut radikaalisti.
Niinistö sanoi, että 20 vuotta sitten globalisaation uskottiin lähentävän kansakuntia ja vahvistavan rauhaa.
Toisin kävi, Niinistö totesi tänään Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kevätseminaarissa.
Presidentin mukaan olemme tilanteessa, jossa voi sanoa, että geopoli-tiikka on tullut takaisin: geopolitiikka ohjaa taloutta, ei toisinpäin. ”
NÄIN EI OLE: NYT SE LAKKAA OHJAAMASTA siten kuin se on parikymmentä vuotta petrodollarihuijauksen ja euron muodossa tehnyt!!!
” Presidentti on sitä mieltä, että Suomen paras kilpailuvaltti on yhteiskunnan eheys. ”
EI SAATANA AINAKAAN (tuollaisen!) HÖLYNPÖLYTIETEEN POHJALTA!!!