Espanjan hallitus ja oppositiossa olevat sosialistit ovat sopineet, että Kataloniassa pidetään ennenaikaiset vaalit tammikuussa, Espanjan sosialistipuolueen poliitikko Carmen Calvo sanoi tv-haastattelussa perjantaina.

Vaalit on määrä järjestää osana perustuslain pykälään 155 liittyviä toimia, Calvo sanoi. Pykälän perusteella hallitus voi rajoittaa Katalonian itsehallintoa.

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy järjestää lauantaina ylimääräisen hallituksen kokouksen, jonka tarkoituksena on panna liikkeelle pykälän 155 käyttöönotto.

Espanjan perustuslain pykälässä 155 todetaan, että hallitus voi laillisuuden palauttamiseksi jakaa määräyksiä kaikille aluehallinnon viranomaisille, jos jokin itsehallintoalue ei täytä laillisuuden velvoitteita tai toimii vakavasti Espanjan yleistä etua vastaan.

Lisää aiheesta:

Väkivaltaa, uhkailua ja venkoilua – Näin Espanjan ja Katalonian välirikko on edennyt

Espanjan hallitus aikoo nyt jäädyttää Katalonian itsehallinnon ainakin osittain. Katalonian aluehallitus taas uhkaa virallisella itsenäisyysjulistuksella.

Takaraja umpeutui: Katalonia ei peräydy – Espanja aikoo purkaa autonomiaa

Katalonia vaatii edelleen Espanjaa neuvottelupöytään. Espanja aikoo vastata ryhtymällä kumoamaan Katalonian autonomiaa.

Analyysi: Mitä Espanjan perustuslain pykälä 155 voi tarkoittaa?

Espanjan hallitus aikoo alkaa purkaa Katalonian autonomiaa, koska aluehallinto ei ole peräytynyt itsenäistymisaikeistaan.

Suomen laittomat Kerenskin-vaalit 1917 johtivat hänen luottamuksensa menetykseen ”omimpien” joukossa, ja Suomen sisällissotaan

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/itsenaisyytta-ei-olisi-saatu-sovinnolla-ilman-leninia-sotaministeri-niinisto

http://www.makelinseura.fi/documents/Manninen_valtalaki.pdf

” Yrjö Mäkelin -seuran järjestämässä seminaarissa

” Valtalaki 90 vuotta – Y r j ö  M ä k e l i n ja Suomen itsenäisyys ”

4.9.2007 (Oulu) filosofian tohtori Turo Mannisen luento.

VUODEN 1917 VALTALAKI – TAUSTOJA JA VAIKUTUKSIA

Suomen eduskunta hyväksyi 18.7. 1917 seuraavan lakipykälän:

”Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiontaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asian ratkaisemisesta, jotka keisari ja suuriruhtinas on tätä ennen voimassa olleiden säädösten mukaan on ratkaissut. Mitä tässä laissa säädetään, ei koske ulkopolitiikan asioita, ei myöskään sotilaslainsäädäntöä.” …”

On huomattava, että tässä Valtalaissa EI sanota, että ”Venäjän hallitus vastaisi Suomen ulkopolitiikasta ja puolustuksesta”, vaan siinä yksinkertaisesti ei sanottu siitä asiasta mitään (muuta kuin että Eduskunta on ylimmän valtiovallan haltija). Tämä olikin aivan oikea linja, sillä Suomi ei asettunut poikkiteloin Venäjän sotaa käyvän hallituksen tielle, mikä olisi tarkoittanut sotaa Saksan puolella Venäjän valtiota vastaan (jota aktivistioikeisto ajoikin!)! Eduskunnalla ei ollut armeijaa (Ympärysvaltojen puolella), mikä oli tämän valtalain suurin heikkous.

Sosialidemokraatit rupesivat kuitenkin muodostamaan ydinkannatusalueillaan Punakaarteja, joiden ylin komentaja oli Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, ja Maalaisliitto Talonpoikaiskaarteja (jotka eivät alun perin olleet aktivistisia Valkokaarteja; Mannerheim hönäytti ne sellaisiksi sittemmin valehtelemalla ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”.

Linkistä ilmenee,että Suomen Eduskunnalle olisi kelvannut alun perin myös Suomen valtion liiton jatkaminen toistaiseksi Venäjän kanssa, kunhan sille olisi hankittu uusi kansainvälinen vahvistus, mikä ei oikeusministeri Kerenskille kelvannut:

”Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja julkinen poliittinen elämä Suomessa kuihtui. Vuonna 1916 pidettiin kuitenkin eduskuntavaalit, joissa sosiaalidemokraatit saivat 103 paikkaa eli ehdottoman enemmistön. Vaalimenestyksen suurimpana syynä oli porvariston passiivisuus. Vaalivoitosta huolimatta sosialidemokraattien tilanne ei ollut hyvä. Eduskuntaan asetetut toiveet olivat pettäneet, ja Forssan ohjelma oli jäänyt toteutumatta. Maaliskuun 13. päivänä 1917 tilanne radikaalisti muuttui, kun Venäjällä alkoi vallankumous. Keisari Nikolai II luopui kruunusta, ja valtaan tuli ns. väliaikainen hallitus, jota johti liberaali ruhtinas Lvov. Venäjä oli sodassa Saksaa vastaan, ja siksi väliaikainen hallitus pyrki rauhoittamaan läntisillä alueillaan tilanteen. Se lupasi Puolalle itsenäisyyden, ja Virolle ja Liivinmaalle se antoi lakia säätäviksi elimiksi maapäivät.

Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, minkä lisäksi väliaikainen hallitus tiesi, että suomalaiset aktivistit tekivät yhteistyötä Saksan kanssa. Suomen rauhoittamiseksi väliaikainen hallitus lupasi hyväksyä erityisen manifestin, mikäli suomalaiset sellaisen itse laatisivat.Sosialidemokraatit luonnostelivat nopeasti oman ehdotuksensa venäläisten pyytämäksi manifestiksi. Sen sisältöön löivät leimansa edellisten vuosien pettymykset; nyt jos koskaan puolueohjelman tavoitteet oli toteutettava. Erityisen kiinnostuneita sosiaalidemokraatit olivat eduskunnan vallan kasvattamisesta, olihan heillä eduskunnassa ehdoton enemmistö. He vaativat, että eduskunnalle oli myönnettävä täydellinen esitysoikeus sekä päätösvalta valtion taloudessa. Lisäksi eduskunnan päättämien lakien toimeenpano oli turvattava ja hallituksen jäsenet saatettava vastuuseen eduskunnalle.

Porvarilliset poliitikot eivät hyväksyneet sitä, että sosiaalidemokraatit liittivät manifestiluonnokseensa sellaisia Suomen sisäisiä asioita, jotka eivät heidän mielestään lainkaan kuuluneet Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Porvarit laativat oman manifestiluonnoksensa, jonka venäläiset hyväksyivät 20.3. melkein muutoksitta. Näin syntynyt asiakirja sai nimen Maaliskuun manifesti. Siinä Venäjän väliaikainen hallitus ”täyden vallan haltijana” ilmoitti kumoavansa kaikki venäläistämissäädökset ja palauttavansa Suomelle sen aseman, joka sillä oli ollut ennen vuoden 1899 Helmikuun manifestia. Poliittisista syistä vangituille ja karkotetuille luvattiin armahdus. Suomen eduskunta luvattiin kutsua koolle ja sille luvattiin antaa esitys uudeksi hallitusmuodoksi.

… Kevään 1917 suuria kysymyksiä oli, kenelle Suomessa kuului kukistuneen keisarin valta. Väliaikaisen hallituksen mielestä valta kuului sille itselleen, koska se jo oli antanut maaliskuun manifestin, kutsunut koolle Suomen eduskunnan sekä nimittänyt Suomelle uuden senaatin. Väliaikainen hallitus keskitti valtaa itselleen, sillä se halusi estää Suomen luisuminen vihollismaan Saksan vaikutuspiiriin. Myös suomalaiset konservatiiviset oikeusoppineet Robert Hermanson ja R. A. Wrede olivat sitä mieltä, että kruunusta luopuneen tsaarin valta oli siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle. Suomen porvarien enemmistö pelkäsi sosialistien vallan kasvua ja oli Hermansonin ja Wreden kanssa samaa mieltä. Aktivisteja lähellä oleva oikeusoppinut Rafael Erich puolestaan tulkitsi, että hallitsijan kukistuttua valta siirtyi vanhojen perustuslakien mukaisesti valtiopäiville eli tässä tapauksessa Suomen eduskunnalle.

… Kevään 1917 aikana itsenäisyysajatus vahvistui suomalaisten keskuudessa. Johdonmukaisimmin itsenäisyydestä puhuivat sosiaalidemokraatit. Maaliskuun lopussa he jättivät väliaikaisen hallituksen edustajalle Kerenskille muistion, jossa he vaativat Suomelle täyttä sisäistä itsenäisyyttä. Toisin sanoen Suomella tuli olla Venäjästä täysin riippumaton korkeimman vallan haltija.Ulkopolitiikka kuuluisi kuitenkin Venäjän hallitukselle. Rauhan aikana Venäjällä ei olisi oikeutta pitää joukkojaan Suomessa, mutta sodan sattuessa valtakunnan puolustaminen olisi yhteinen asia. Suomen erikoisasema Venäjän yhteydessä varmistettaisiin kansainvälisellä sopimuksella. Kerenski torjui suomalaisten ehdotuksen. ”

KERENSKI SIIS AJOI HUONONNUSTA AUTONOMIAN AJALLA VALLINNEE-SEEN TILANTEESEEN VASTOIN ASUKKAIDEN ENEMMISTÖÄ EDUSTAVAN LAILLISEN PARLAMENTIN KANTAA, toimenpidettä, joka tehtiin aika pian yleisel-läkin tasolla kansainvälisessä oikeudessa laittomaksi ensin Kansainliiton ja sittemmin YK:n laeilla.

” Huhtikuun 20. päivänä eduskunnan täysistuntoon tuli hallituksen esitys Venäjän kansalaisten oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen Suomessa. Keskustelun avasi senaatin varapuheenjohtaja Tokoi, joka puheenvuorossaan ensimmäisen kerran toi julkisuuteen sosiaalidemokraattien itsenäisyysajatuksen. Hän sanoi: ”Suomen kansan itsemääräämisoikeus, Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on sitä kehittää järkähtämättä ja johdonmukaisesti, ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheiseen tulevaisuudessa tulee taatuksi. ”Toukokuun 18.päivänä Venäjän väliaikaisen hallituksen kokoonpanoa uusittiin, mikä herätti Suomessa toiveita, että Pietari olisi nyt taipuvaisempi laajentamaan Suomen oikeuksia. Kolme päivää Tokoin eduskuntapuheen jälkeen Tokoi ja Mäkelin matkustivat pääministeri Lvovin puheille Pietariin. He esittivät Lvoville paperin,jossa suorasukaisesti ilmoittivat, että väliaikaisen hallituksen valtaoikeudet Suomessa rajoittuisivat siitä lähtien ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen. … Tuomo Polvinen pitää kirjassaan Venäjän vallankumous ja Suomi Tokoin paperia ”sittemmin kuuluisan valtalain alkiona”. ”

… Kesäkuun lopussa Pietarissa kokoontui valtakunnallinen työmies- ja sotilasneuvostojen kongressi. Suomalaiset sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettivät valtuuskunnan neuvostokongressiin. Suomalaisten kanssa käymissään neuvotteluissa kongressin enemmistö eli menševikit ja sosiaalivallankumoukselliset hyväksyivät päätöslauselman, jossa ne puolsivat Suomen korkeimman vallan siirtämistä Väliaikaiselta hallitukselta Suomen omille valtioelimille. Kongressissa vähemmistönä olleet bolševikit puolestaan ilmoittivat kannattavansa täyden itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.

… Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa oli parhaillaan käsiteltävänä mietintö, jonka mukaan keisarille kuulut oikeus valtiopäivien koollekutsumiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen siirrettäisiin Suomen eduskunnalle. Heti kun neuvostokongressin päätös saatiin Helsinkiin, perustuslakivaliokunnan jäsenet  Mäkelin ja  Kuusinen kirjoittivat uuden lakiesityksen, joka siirsi keisarille kuuluneen valtiovallan ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita lukuun ottamatta Suomen eduskunnalle.

… muut luistelivat

Monet porvarilliset poliitikot pitivät esitystä hätiköitynä ja vastustivat sitä muun muassa siksi, ettei siinä otettu huomioon tehokkaan toiminnan kannalta tarpeellista valtiovallan kolmijakoa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin tuekseen joukon porvarillisia kansanedustajia, toisin sanoen osan maalaisliittolaisista ja niin sanotut itsenäisyysmiehet, joiden tukemana esitys tuli 18.7. eduskuntaan. Siellä se julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin lopullisesti äänin 136–55. ”

Äärioikeiston valtiopetos. Kerenskin pelisilmä petti.

” Galitsian hyökkäys epäonnistui ja Venäjän armeija oli entistä lähempänä hajoamis-ta. Heinäkuussa Pietarin varuskunta nousi kapinaan, johon Kronstadtin linnoituksen matruusit yhtyivät. Kapinan aikana ruhtinas Lvov väistyi ja sotaministeri Kerenski nousi hallituksen johtoon;hallituspuolueina olivat menševikit ja sosiaalivallankumoukselliset. Kerenskin hallitus kukisti kapinan nopeasti.Uusi pääministeri halusi näyttää päättäväiseltä ja tiukkaotteiselta mieheltä, ja sen osoittamiseen tarjosi mahdollisuu-den Suomen tilanne. Lujille otteille antoivat pontta Suomeen sijoitetut uudet joukot.

Pietarissa Suomen asioihin vaikutti eniten ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, jonka mielestä valtalaki oli lähinnä bolševikkien yllytyksestä tapahtunut ku-mouksellinen välikohtaus. Noihin aikoihin Helsingissä kiersi huhu, että eduskunta aikoi valtalain nojalla asettaa uuden hallituksen.

Kun kansanedustaja Ernst Nevanlinna soitti Enckellille Pietariin ja kertoi tämän huhun, Enckell toimi heti. Hän otti yhteyttä kenraalikuvernööri Stahovitšin välityksellä Kerenskiin ja ehdotti, että Venäjän väliaikainen hallitus hajottaisi Suomen eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Kerenski suostui ehdotukseen. Hajottamalla Suomen eduskunnan hän saattoi osoittaa, että istui tiukasti vallan satulassa.

Heinäkuun 31. päivänä väliaikainen hallitus antoi käskykirjeen, jolla hajotti Suomen eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1.–2. päivänä. Kun senaatti äänesti hajottamispäätöksen julkaisemisesta, porvarillisen senaattorit kannattivat ja sosialistisen senaattorit vastustivat asiaa. Tilanteen ratkaisi kenraalikuvernööri Stahovitš äänestämällä julkaisemisen puolesta. ”

Tämä oli laiton eduskunnan hajotus. Sosialidemokraatit lähtivät siihen mukaan, koska uskoivat varmasti voittavansa uudetkin vaalit.

Bolševikit vinkkasivat, että nyt olisi oikea aika suomalaisten pistää kampoihin ja sanoutua irti Väliaikaisesta hallituksesta, sekä sosialistien että maalaisliittolaisten, viime kädessä pyssyjen tuella. Bolševikit puolustaisivat. He olivat jo päättäneet, nojatessaan ratkaisevaan asemaansa armeijan ja suurten kaupunkien neuvostoissa, että a) Kerenski lähtee, ja b) Suomi itsenäistyy.

Suomen eduskunnan laiton hajottaminen oli mahdollisesti Kerenskin ratkaiseva lopullinen virhe.

Väliaikainen hallitus oli lähes ensitöikseen julistanut Saksan miehityksen alisen Puolan itsenäiseksi.

Suomen kohdalla se oli nimenomaan oikeus- ja varapääministeri Kerenski, joka ainakin päästi ilmoille, että SUOMEA EI AIOTA AINAKAAN HETI JOS LAINKAA ITSENÄISTÄÄ, kuten monet, ja AIVAN ERITYISESTI KERENSKIÄ TUKEVAT SEPARATISTIHENKISET TAHOT`MM. UKRAINASSA, KAUKASIASSA JA BALTISSA ODOTTIVAT.

Voidaan spekuloida, mitä olisi tapahtunut, jos Kerenski olisi kieltäytynyt tuosta puolueensakin päätösten vastaisesta toimesta ja suurieleisesti ilmoittanut, että

”Painukaa vaan w…uun tsuhnat mun puolestani!”…