Homman keskeisin toteuttaja oli akateemikko Aleksandr Petrovitš Karpinski (1847–1936),venäläinen geologi,joka tutki Uralin geologiaa, maansa vuorisuola– ja rautamalmiesiintymiä ja kivihiilikauden muinais- jäännöksiä. Vuosina 1877 – 1896 hän oli Pietarin vuoriopiston profes- sori. Vuosina 1885 – 1903 hän johti maansa geologista tutkimusta, ja vuosina 1917–1936 hän toimi tiedeakatemian esimiehenä. [1] Hän oli Akatemian työntekijä vuodesta 1886, ylimääräinen akateemikko vuodesta 1889 ja elinikäinen vakinainen akateemikko vuodesta 1896.
Alexander Karpinsky
Karpinskin kerrotaan kehitelleen toisaalta mikroskooppisia mineralo- gisia) ja toisaalta makroskooppisia (tektonisia, geohistoriallisia) menetelmiä malminetsinnässä.
Karpinski on vanhin (joskaan ei ensimmäinen) Kremlin muuriin haudattu NL:n silmäätekevä.
Vuonna 1916 akateemikko Karpinski ryhtyi hoitamaan Pietarin keisarillisen Tiedeakatemian varapuheenjohtajan tehtäviä.
Tsaari Nikolai II ei ollut nimittänyt Akatemialle puheenjohtajaa, edel- linen sellainen hänen serkkunsa suuriruhtinas, kenraali Konstantin Konstantinovitš Romanov oli kuollut 15.06.1915. Suuriruhtinas Konstantin oli monipuolinen kulttuuripersoona, mm. näytelmäkirjailija, mutta ei ollut kyllä varmaan koskaan väittänytkään olevansa mikään tiedemies. Hän oli kummallista kyllä myös jonkinmoisissa väleissä bol- ševistisen näytelmäkirjailija Maxim Gorkin kanssa, jota akateemikko- jen protestiliike johdossaan mm. todennäköisyyslakennan perustajiin kuuluva Andrei Andrejevitš Markov Sr. oli kampanjoinut kunnia-akateemikoksi vuosisadan alussa. Nikolai oli kieltäytynyt nimittä- mästä. Sittemmin hänen vangittu poikansa Gavriil pääsi sisällissodan aikana Gorkin avulla emigroitumaan karkotettuna länteen.
Suuriruhtinas, kenraali Konstantin Konstantinovitš Romanov ( 22. 8 1858 – 15.6. 1915)
Pietarin Keisarillisen Akatemian viimeinen johtaja, tsaarin serkku, väri- käs kulttuuri- ja hallintomies, ilman tiedetaustaa. Akatemiaan kuului myös ansioituneimpia kirjailijoita kuten Tšehov ja Tolstoi kunnia-akateemikkoina. Suomalainen Wiki ei mainitse Akatemiasta sanakaan hänen kohdallaan.
Suuriruhtinas Konstatin oli korkealla kruununperimyshierarkiassa tsaa- risuvussa, jota vaivasi Englannin kuningatar Viktorialta peritty miesten verevuototauti. Ylhäisaateliston piirissä hän oli asennoitumiseltaan lä- hinnä räyhäradikaali: 25-vuotiaana hän oli kirjoitteleva esikuntaupseeri ja julkihomoseksuaali (mikä ei ollut jyrkästi kiellettyä armeijassa, oli jopa laillisia homobordelleja), joka oli kirjoissaankin käsitellyt asiaa. Hänen uransa laivastossa oli katkolla, mutta hänet valittiin sittemmin komeana ja muutenkin edustavana tsaarin Henkivartiokaartiin, samaan jossa pal- velivat mm. Mannerheim ja Budjonnyi. Tuolloin hän tutustui keski-Eu- roopan kirjallisissa piireissä niin ikään mitä ilmeisimmin vähemmistöön kuuluvaan,heidän tutustuessaan 16-vuotiaaseen sukulaislikkaansa Sak- si-Altenburgin prinsessa Elisabetiin, joka kohta ilmaisi olevansa omasta puolestaan kiinnostunut solmimaan suuriruhtinaan kanssa saksalais- tyyppisen porvarillinen diiliaviliiton (jossa on yhteistä elämää ja myös sitä muuta…). Kun suvut vakuuttuivat likan olevan tosissaan, he rupesi- vat painamaan päälle, että näin tehdään, kuten sitten tapahtuikin. He saivat peräti yhdeksän lasta, joista neljä oli kruunperillisiä poikia, joista kuitenkin kolme kuoli sodissa ja niiden jälkiselvittelyissä (jolloin kruununperijyys oli myllynkivi).
Ajat olivat sekavia ja vaarallisia. Tsaariperhettä ”lumouksessaan” pitä- nyt lahkolaissaarnaaja Grigori Rasputin oli onnistunut vaihtamaan jopa Turkin-vastaisen eteläisen rintaman komentajan ukrainalaisen kenraali Nikolai Judenitšin (just se sama mies) tsaariperheen suuri- ruhtinas Nikolai Nikolajevitš Romanoviin. Lähes mitä tahansa olisi saattanut tapahtua Pietarin keisarillisessa akatemiassakin silloin. Ilja Repinin muotokuvassa suuriruhtinas Konstantin on maalattu mustaa taustaa vasten, mikä luultavasti tarkoittaa asennoitumista taantu- musta vastaan (kuin mm. kunnia-akateemikko Mihail Setšenov, Ivan Pavlovin opettaja).
Akatemian tilanne oli olosuhteisiin nähden ja muihin maihin verrattuna yllättävän hyvä…
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/St.+Petersburg+Academy+of+Sciences
” … At the end of the 18th century, as universities and other higher educational institutions and scholarly societies were established and developed, the original functions of the academy narrowed. The Aca- demy University and Academy Gymnasium were closed; geological, cartographic, translation, and other applied work was turned over to other departments. The efforts of academy members were focused primarily on theoretical research. From 1841 the academy consisted of three branches: (1) physics and mathematics; (2) Russian language and linguistics, under which the Class of Belles Lettres was instituted in 1899; (3) history and philology. Full members of the Academy were divided into three categories: adjunct, academician extraordinary, and academician ordinary (a single title, academician, was introduced in 1912); in addition, there were Russian and foreign honorary members and corresponding members, who were not members of the staff and had no scientific or scholarly obligations to the academy.
Russia’s most important scientists and scholars were usually full mem- bers of the academy. Among them were the mathematicians M. V. Ost- rogradskii, B. Ia. Buniakovskii, P. L. Chebyshev, A. A. Markov, and A. M. Liapunov, the physicists V. V. Petrov, E. Kh. Lents, B. S. Iakobi, and B. B. Golitsyn, the chemists N. N. Zinin, A. M. Butlerov, N. N. Beketov, and N. S. Kurnakov, the astronomers V. Ia. Struve, A. A. Belopol’skii, and F. A. Bredikhin, the biologists K.M. Ber and A.O. Kovalevskii, the physiologist I. P. Pavlov, the mineralogist N.I. Koksharov, the geologist A.P. Karpin- skii, the philologist A. Kh. Vostokov, the literary critic A. N. Veselovskii, and the historian S. M. Solov’ev.
Many prominent scientists and scholars, however, remained outside the academy. Progressive members of the academy tried to enlist their services by making use of the right to confer the title of honorary member (the mathematician F. G. Minding, the explorers of Central and Middle Asia N. M. Przheval’skii and P. P. Semenov-Tian-Shanskii, the linguist V.I. Dal’, the naval historian F.F. Veselago, and the physician G.A. Zakhar’in) and corresponding member (the mathematician S.V. Kova- levskaia, the mechanical engineer N. E. Zhukovskii, the philologist A. A. Potebnia, the historians V. S. Ikonnikov and N. I. Kostomarov, the biolo- gists E. Metchnikoff, I. M. Sechenov, and K. A. Timiriazev, and the che- mists D. I. Mendeleev and A. A. Voskresenskii). Among those elected honorary academicians in the Class of Belles Lettres were V. G. Korolenko, A. P. Chekhov, L. N. Tolstoy, and V. V. Stasov.
Among the new scientific and scholarly institutions organized in the 19th and early 20th centuries were the Asian Museum (founded 1818), the Egyptian Museum (1825), the Zoological Museum (1832), the Bota- nical Museum (1823), the Pulkovo Observatory (1839), the Physiology Laboratory (1864), the Laboratory for Plant Anatomy and Physiology (1889), the Pushkin House (1905), and the Commission on the Study of the Natural Productive Forces of Russia (1915). International scientific and scholarly ties expanded,and the number of foreign honorary mem- bers and corresponding members increased (P. Berthelot, C. Darwin, E. Du Bois-Reymond, C. Hermite, F. Kekulé, G. R. Kirchhoff, C. Lyell, F. Nansen, F. Palacký, L. Pasteur, M. Planck, W. Thomson [Lord Kelvin], and R. Virchow).
The conditions for the academy’s creative activity were extremely un- favorable. The government functionaries who headed the academy were openly arbitrary, obstructing the admission to full membership of such scientists and scholars as I. M. Sechenov, D. I. Mendeleev, K.A. Timiriazev, and A.G. Stoletov. In 1902, Emperor Nicholas II imposed a ban on the election of M. Gorky as an honorary academician. ’
Inadequate funds were allocated for the support of the academy. This made it impossible to increase the small number of academic scien- tists and scholars and impeded the establishment of scientific and scholarly institutions, including specialized institutes and laboratories, the organization of which became an indispensable condition of the development of science at the turn of the 20th century. The Great October Socialist Revolution opened a new era in the history of the Academy of Sciences. ”
Akatemia järjestäytyi uudelleen Venäjän tiedeakatemiaksi
Toukokuun 15. päivä 1917 Venäjän Tiedeakatemia järjestäytyi uudel- leen itsehallinnolliselta pohjalta Karpinskin johdolta, jonka Akatemia valitsi keskuudestaan ensimmäiseksi uuden mallin mukaiseksi pu- heenjohtajakseen. Tämä malli oli se Väliaikaisen hallituksen kestävä linjaus.
Väliaikaisen hallituksen opetus- ja tiedeministerinä toimi Moskovan valtionyliopiston taloustieteen professori ja entinen rehtori Alexander Manuilov, Perustuslaillinen puolue, jolle ilman muuta kuuluu osaltaan kunnia kauskantoisesta ja oikeasta uudistuksesta.
Alexander Appolonovich Manuilov (Russian: Алекса́ндр Аполло́нович Ману́йлов; April 3, 1861 in Odessa – July 20, 1929 in Moscow) was a Russian economist and politician.He was one of the founding mem- bers of the Constitutional Democratic party (known as the Kadets) and was the Rector of Moscow State University between 1908 and 1911. He was the Minister of Education in the first Provisional Government and from 1924 was in the central administration of Gosbank, the Soviet state bank.
Tässä yhteydessä on ehdottomasti vielä mainittava akateemikko, joka syntyi ja kuoli lähes samoihin aikoihin kuin Karpinskikin ja toimi tämän kanssa samoissa organisaatioissa mutta eri alalla, akatemian uudelleenorganisoim tämän hallinnollisena alaisena:
The Nobel Prize in Physiology or Medicine 1904
The Nobel Prize in Physiology or Medicine 1904 was awarded to Ivan Pavlov ”in recognition of his work on the physiology of digestion, through which knowledge on vital aspects of the subject has been transformed and enlarged”.
Pavlov oli ainoa akateemikko, jonka tulokset Lenin kirjasi asetuksella Neuvostoliiton lakiin, jossa ne pysivät maan hajoamiseen asti. Suoma- lainen Wiki valehtelee taas hänestä täysin räävittömästi: häntä esimer- kiksi EI ”estetty matkustamasta”, vaan hänellä oli diplomaattipassi ja myös kesähuvila Suomen puolella Terijoella, jossa hän vietti kesät aina vuoteen 1926 asti. Hän ei missään tapauksessa tutkinut VAIN eikä väittänyt koskaan eikä missään tutkivansa VAIN ”(koiran) ruoansulatusjärjetelmää”!!!
Hän on nykyaikaisen neurofysiologian perustaja.
