Sulatusuuni ei vain toimi

Eero Saarinen

Itsekin USAssa asuneena seuraan mielenkiinnolla keskustelua ja hymistelyä siitä, kuinka USA on monikulttuurisuuden esikuva. Kotoutuminen käy sujuvasti ja kaikki nauttivat kuitenkin amerikkalaisuuden hyvistä puolista, ainakin meikäläisten monikulttuuri-ihailijoiden mielestä. Tuukka Kuru valottaa aihetta kolmiosaisessa blogissaan (alla).

USA- sulatusuuni

Minnesotan osavaltion toimia somalien kotouttamisessa on ylistetty Suomen valtamediassa. Tuhansia työllistyi seudun teurastamoissa. Viime uutinen oli, että saivat potkuja suurin mitoin. Tehtaan johto kyllästyi ainaisiin rukoushetkiin työajalla. Ent tiedä miten sianlihan käsittely sujui muslimeilta.

Ikävä takaisku Minnesotassa oli, kun somalipoliisi ampui valkoisen naisen epäselvissä olosuhteissa. Linkki  Jatka lukemista ”Sulatusuuni ei vain toimi”

Maksa

Viimeisten verikokeiden perusteella maksa-arvoistani näkyi rankka juominen. Näin sanoi minulle sairaanhoitaja. No, ei siinä auttanut hälle ruveta valehtelemaan, kun on olut minulle maistunut, vaikken juurikaan vahvempiin koske. Pitäis varmaan himmata, mutta kun tämä olut on vaan niin pirun hyvää.

 

T L

Suomalaista sotilaselektroniikkaa – Juhani Putkinen

Tässä elämässä on tullut suunniteltua myös sotilaselektroniikkaa.

Kuvassa jatkokortin nokassa on testattavanani suunnittelemani kortti 130 mm Tornikanuunan automaatioon. Se kortti kertoo ohjelmistolle erittäin tarkasti tornikanuunan putken absoluuttisen suunnan, sekä korkeus, että sivusuunnissa. Sen tiedon perusteella tykki suunnataan niin, että ryssän laiva uppoaa haluttaessa. Otin valokuvan 5.3.1984.

Projektin alkuvaiheista tietoa

Puolustusvoimat olivat tilanneet Tampellalta 130 mm tornikanuunan prototyypin automaatioineen. Tampella toimitti kyseisen prototyypin ja oletti saavansa valmistaa sarjan automaatioineen kaikkineen. 

Puolustusvoimat halusivat kuitenkin kilpailuttaa tornikanuunan automaation (elektroniikan) erikseen. Niinpä Pääesikunnan Sähköteknilliseltä osastolta lähetettiin tarjouspyyntö mm. Altimille. 

Seppo Ropponen heitti tarjouspyynnön pöydälleni ja lähetti Seppo Riitamaan (mekaniikkamiehenä) ja allekirjoittaneen (elektroniikkamiehenä) ottamaan selvää mistä oikein on kysymys. Niinpä komennuskunta Riitamaa & Putkinen suuntasi Santahaminaan tutustumaan prototyyppitykkiin. 

Meidät otti  vastaan melkoisen rautamurikan lisäksi Di. Jorma Pesonen Sähköteknilliseltä osastolta ja majuri Pertti Malmberg käyttäjien edustajana. Malmberg vaihtoi sittemmin asepuvun väriä kohoten kontra-amiraaliksi. 

Isännät esittelivät prototyypin toimintaa ja laitteistoja yksityiskohtaisesti. Itseäni ihmetytti valtavan paksut kaapeliniput joka puolella tornia yhdistämässä erilaisia näyttö- ja käyttölaitekoteloja. Minua suorastaan hirvitti kuvitella mitä yksittäinen sirpalekin saisi aikaan siinä kaapelipaljoudessa. Niinpä samoilla lämpimillä ilmoitin, että tällaista me emme ainakaan halua tehdä ja kysyin onko isännillä mitään sitä vastaan, jos joka purkissa on mikroprosessori (siihen aikaan ei kovin yleinen vimpain) ja mahtavien kaapelinippujen sijasta kotelot yhdistetään prosessorikaappiin sarjaliitännöillä, eli ohuilla yksittäisillä kaapeleilla. Isännillä ei ollut mitään ehdotustani vastaan, joten Altim tarjosi ehdottamaani ratkaisua. 

Meille näytettiin myös latausautomaatin toiminta – miten kranaatit menevät automaattisesti tykinputkeen. Latausautomaatio oli toteutettu pneumaattisella logiikalla, joten ”hiukseni nousivat pystyyn” ja ehdotin saman tien, että ne pih-pah-puh-vehkeet heitetään kaatopaikalle ja Altim toimittaa myös mikroprosessoripohjaisen latausautomaation sen muun  toimituksen yhteydessä. Valitettavasti ehdotukseni ei ottanut vielä silloin tulta, vaan Tampella sai toimittaa sarjakappaleisiinkin ne  pih-pah-puh-vehkeet. 

Kun sitten käytännön ammunnoissa paljon myöhemmin ilmeni, että se  pih-pah-puh-automaatio oli hengenvaarallinen koko tykin miehistölle, niin isännillemme taisi tulla mieleen ehdotukseni ja Altimilta pyydettiin erikseen tarjous latausautomaatiosta, joka ei enää iske kranaattien sytyttimiä lyttyyn ladattaessa. Toimitimme sellaisen, eikä valituksia ole kuulunut. Siinä yhteydessä sain kunnian suunnitella suojalogiikan, joka pysäyttää toiminnan ennen vahinkoa vaikka useampi kuin yksi millainen hyvänsä vika ilmenee – se oli mielenkiintoinen projekti. 

No, ilmeisesti arvaattekin jo, että Altim voitti sen ensimmäisen tarjouskilpailun ja pääsi toimittamaan tornikanuunoiden automaation. Tampellan pääjohtaja oli kyllä kuulemma tullut puhelinlankoja pitkin Ahlströmin pääjohtajan kimppuun ihan tosissaan, kun olimme tulleet heidän tontilleen.

Tornikanuunan lyhenne on 130 53 TK

Se 130 on kaliiberi millimetreinä ja 53 tarkoittaa putken pituutta kaliibereina.

Uutta kalasäilykkeiden tekoon.

Tämmöisen miniuunin hankin. Hinta Jarvekylan Selverissa n 40,00€. Pitihän sitä sitten testata. Laitoin särkikalaa Rexa-purkkiin (0,4) öljyn kera kalaa ja kylmään uuniin purkki. Kolmen tunnin lämmityksen jälkeen jätin jäähtymään. Purkki oli moitteettomasti ”umpioitunut”, avaamiseen tarvittiin työkalu. Maistoin lopputulosta; sellaisenaan

hyvää syötävää, ruodot eivät tuntuneet. Kokeilu odottaa jatkoa.

Uunin 800W ei ollut kulutuksen kannalta oleellinen, 3,4 A. Normaali uunillahan se ¨lienee n 10 – 12 A.

Tuotteesta tuli ilman mausteitakin erinomaista.

”Korttipeli” ja bonukset.

Tuli tuossa Jarve Selveristä tehtyä eilisnä päivänä ”hieman isommatkin ostokset”. Sain saamastani suorasta korttialennuksesta melko huomattavan summan %/€).. Tästäpä lähtikin ajatukseni liikkeelle.

Kaikista surkein ja hintoja hämärtävin lienee S-ryhmän bonus-peli. Siis et saa suoraan alennusta vaan ns bonuksen, sinänsä jo, ei niinkään selkeä. Suomessa kaiketi K-ryhmän kortilla saa suoran alennuksen mutta sekään ei ole %-perusteinen. Nämä siis kortteja suomalaisissa kaupoissa, muitakin etukortteja lienee. S-ryhmän ”asiakasomistaja”, silti et omista mitään. K-ryhmän kanta-asiakas; se ei kannata, ellet tunne hintarakennetta. Kotimaisuuskin on tärkeä pointti.

Eestissä partnerkaart ja Selverin Partner ovat samoin toimivia. Maksavat tällä hetkellä 1€/kortti. Laskussa näet selvän € alennuksen ja %. Se on melko selkeätä peliä ja hinnat helppo arvioida kun tietää saavansa tietyn alennusprosentin.

Eestissä tärkeä kortti on myöskin ID-kaart (tosin vaatii osoitteen Eestissä).

Tallink-Siljan Club One-kortti on myöskin hyvä mutta bonuspisteisiin perustuva (siis ei kaikin puolin hyvä)

Kortit ovat kyllä kannatettavia mutta edellyttää, että tunnet sen vaikutuksen hintoihin €/%.

Parhaat arvostelijat äänessä

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005313470.html
”SDP:n presidenttiehdokkaaksi pyrkivät listasivat Sauli Niinistön vikoja”

Näiden ehdokkaiden aikaansaannoksia selatessa tulee mieleen ”tyhjät tynnyrit”.

Ei niillä saavutuksilla ole paljon perusteita kiukutella Niinistölle.

Muurahaisten ravit

ltapäivällä olin tulossa metsätöistä paita märkänä. Päästyäni soratien varteen jäin hetkeksi huilaamaan mönkijän astinlaudalle. Sattui sitten silmiini, kun siinä kävikin melkoinen trafiikki, muurahaisia, niitä pieniä 2- 3 mm pitkiä ja mustia, kulki melkoisella vauhdilla.

Ei siinä piedet risut, eivätkä sepelin palat haitanneet  yhtään, vauhti vaan jatkui. En tiedä mistä olivat tulossa ja minne olivat menossa. Ihan mielenkiinnosta aloin yhtä seuraamaan ja otin kellolla aikaa. Pisteli 15 sek. / 50 sm. Eli kaksi metriä minuutissa, melkoista vauhtia suhteessa parin millin kokoonsa nähden.

Sinne jäivät sitten ravaamaan, kun minun piti lähteä. En tiedä tekevätkö sitä vieläkin, tuskin.

Pirkan blogit – kehitysblogaus

Tämän blogauksen tulen tavalla tai toisella nostamaan esiin jatkuvasti ja päivitän sen sisältöä myös.

Ylläpitosuunnitelma elokuu 2017

Johtuen erittäin suuresta määrästä vapaaehtoistöitä itsellä tällä hetkellä, ylläpito on ainakin Worldconin loppuun asti säästöliekillä. Hoidan roskapostitunnusten poiston, oikeiden tunnusten kirjoituslupapyynnöt ja teknisen ylläpidon. Moderaattoripuoli auttaa muutoin ja jos on iso hätä, puhelinnumeroni on nyt ja vastakin kohdassa ”Tietoja palvelusta”. Ounastelen että seuraava iso ruljanssi on syyskuun puolivälin huitteilla, mutta sitäkin ennen tehdään kohtuuvaivan vaativia hommia.

Toivelistaus

Sitä mukaa kun palautetta tulee, lisätään tähän listalle toiveita ja kommentteja toteutuksesta.

  • Kirjoittajakohtaiset RSS-syötteet – koitan etsiä tähän ratkaisun, tämä on ihan perusteltu toive.
  • Yksittäisen blogauksen sivuasettelu isoilla näytöillä – sama homma, katsotaan olisiko asettelua muutettavissa varovasti.
  • Moderointipolitiikan tarkastelu – kerätään kommentteja. On toivottu että olisimme hieman tiukempia todella tiuhaan ja vähäisellä omalla sisällöllä blogaaville. Kertokaa mietteenne.
  • Sähköposti-ilmoitus kommenteista. Tutkintalistalla.

Pyydän erittäin rohkeasti kommentoimaan tähän toiveita, ehdotuksia, pyyntöjä, kysymyksiä. Kaikkiin vastataan jos ehkä pienellä viiveellä ja kaikki vähänkin toteutuskelpoinen ja fiksun oloinen toteutetaan.

Leninin nimen mainitseminenkin kiellettävä, sanovat pakko-YLE ja haistapaskanhistorioitsija Jari Ehrnrooth.

Sikäli kuin porukkaa tunnen, ”eettinen evoluutio”tarkoittaa Hesan ja Turun ”yliopistoissa”, että pitää olla ”PAREMPI” ”ROTUMURHAPEILINEUROONI”!!!

https://yle.fi/uutiset/3-9745373

Jari Ehrnroothin kolumni: Lenin-kultti pois Suomesta!

Satavuotiaan Suomen pääkaupungissa on yhä Leninille omistettu puisto. Voitaisiinko juhlavuoden kunniaksi katsoa menneisyyteen hieman kriittisemmin, kysyy Jari Ehrnrooth.