Jussin Kantarellikastike

Tein juuri rämän vuoden ensimmäisen kantarellikastikkeen ja minun mielestäni (makuasia) siitä tuli hyvää. Niiden kaveriksi keitin ensimmäisen kerran tälle syksylle tämänvuotisia perunoita – nyt ne olivat viimein minun mielestäni riittävän suuria. En siedä ”puolukan kokoisia” perunoita.

Kävin eilen aamupäivällä vanhoilta kantarellipaikoiltani erän sieniä. Kun niitä ei mielestäni eilen tullut tarpeeksi, niin hain tänä aamuna vielä lisää eräältä vanhalta paikaltani. Nyt kantarellit alkavat viimeinkin olla täällä päin poimittavissa – olen käynyt monta kertaa katsomassa, että ei vielä.

Kuorin perunat (en tarvitse siihen vastaväitteitä) lohkoin ja pistin kiehumaan ja suolaa perään.

Fiskarsin Suomessa valmistettu erinomainen Hard Face paistokasari lämpenemään, ja halkaisin kantarellit isolle lautaselle. Pannulle reilu köntti voita ja sienet perään. Kääntelyä paistinlastalla.

Kuutioin 400g purkin halpaa Jalostajan Sika-Nauta säilykettä, sekaan ja sekoittelua. Vähän suolaa ja mustapippurirouhetta sekaan. Sekoittelua.

Pari kukkuraruokalusikallista vehnäjauhoja ripoteltuna päälle ja sekoittelua. Reilusti täysmaitoa sekaan ja sekoittelua.

Iso sipuli (noin varttikilon) isoiksi paloiksi ja sekaan, sekoittelua ja muhimaan.

Kun potut olivat jo kypsiä niin vesi pois ja sopiva annos lautaselle.

Vielä kastikkeen sekoitus ja iso annos pottulohkojen päälle.

Nyt pitää vielä malttaa odottaa annoksen jäähtymistä ja ei kun kimppuun.

Minun mielestäni se oli/on hyvää – en halua asiaan Pohjolan kommentteja.

 

Onkohan opetuspuolella kaikki inkkarit kanootissa?

Yksi asiantuntijaksi tituleerattu on sitä mieltä, ettei lasta saa opettaa lukemaan ennen kouluun menoa.

Opetusministeri haluaa heti jo ennen koulua tai viimeistään ekalla luokalla kieltenopetusta näille lukutaidottomille lapsille.

Eikö oman äidinkielen opettelu ennen vieraita kieliä ole tarpeen?

Miten on mahdollista, että nämä lapset oppivat samaan aikaan vieraan kielen oikein ja oman äidinkielensä osaamatta edes lukea?

Jotenkin tuntuu, että ideologinen soopa on ajanut tukevasti ohi terveen järjen ja melkoinen osa inkkareista on hukkunut kanootista.

Donaldin uusi, lehdissä ”ylistetty” turvallisuuspoliittinen neuvonantaja ei ole sen mieleisempi kaikille kuin edellisetkään…

 

Trumpin yllätysnimitys kerää kiitosta: Uusi neuvon­antaja on suorasuu, joka uskaltaa haastaa Venäjän ja myös pomonsa

H.R. McMaster on menestynyt Irakin sotien veteraani, joka pitää Venäjää epäilyttävänä vihollismaana.

.

Mikään jääräpäinen inttäjä hän ei lehtitietojen mukaan kuitenkaan ole:  The New York Times luonnehtii häntä pikemminkin älykkääksi, kohteliaaksi ja huumorintajuiseksi.

McMaster on politiikassa kokematon, eikä hänellä tiedetä olevan kyt- kentöjä Trumpin lähipiiriin eikä vaalikampanjaan, lehti kertoo. Valkoi- sessa talossa hän joutuu taistelemaan Trumpin korvista presidentin päästrategin Stephen Bannonin kanssa.

Hän ei juuri tunne puolustusvoimien päämajaa Pentagonia,  The Washington Post kertoo.

Venäjään uusi neuvonantaja suhtautuu epäluuloisesti: Venäjä on uhka ja Yhdysvaltain vihollinen. Hänen edeltäjänsä Flynnin lähestymistapa oli kutakuinkin päinvastainen: hän joutui eroamaan siksi, että hänen epäiltiin neuvotelleen Venäjän kanssa pakotteiden purkamisesta.

Irania kohtaan McMaster on vähintään yhtä epäluuloinen, arvelee tutkija Peter Feaver The Washinton Postissa.

Samassa lehdessä McMasterin hyvin tunteva sotilaskollega huomaut- taa Trumpin saavan neuvonantajan, joka tietää, mitä sotaan lähtö ja sodan pitkittyminen merkitsee.

Donald Trump julkisti H.R. Masterin (oik) nimityksen Floridan klubillaan.

Hän on nimittäin kirjoittanut 1996 tunnetun, kuuluisan kirjan Vietnamin sodasta:

Velvollisuuden rikkominen: Johnson, McNamara, yleisesikuntaupseerit, ja valheet, jotka johtivat Vietnamiin

Dereliction of duty on sotaoikeydellinen termi, joka tarkoittaa velvolli- suuden kuten käskyn tai pysyväismääräysten tietoista nodattamatta jättämistä tai harkittua ”väärinymmärtämistä.

Dereliction of Duty: Lyndon Johnson, Robert McNamara, The Joint Chiefs of Staff, and the Lies that Led to Vietnam

Dereliction of Duty (McMaster book).jpg
Author H. R. McMaster
Country United States
Language English
Subject Vietnam War
Publisher Harper Perennial
Publication date
 September 2, 1997
Media type Print (Hardcover)
Pages 352
ISBN 0060187956

 

Keskustelua Aamulehden blogeissa:

whiic kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 14:11

Minä en ymmärrä miksi se olisi edes tavoiteltavaa että nykyisessä ilma- piirissä joku on ”mieleinen” saati sitten ”kaikille”. Flynnissäkään mitään vikaa ja se koko kohu oli aika järjetön. Irtisanottu, koska aloitti epäviral- lisesti tunnustelut ennen Trumpin virkaanastujaisia. Huh-huh. Mikä muodollisuuksien rikkominen, kun erityisesti huomioi, että mitään virallista ei sovittu vaan kyseessä oli vain ulkopoliittista tunnustelua.

whiic kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 14:15

Muutenkin absurdia, että kyseessähän oli vain Obaman viimeisten pa- kotteiden kumoamisesta ja sitä edeltävistä keskusteluista. Se uutisoi- tiin,että Trump päästää Venäjän kuin veräjästä Ukrainaan liittyen,vaikka kyseessä oli Obaman viimeiset pakotteet, jotka annettiin perusteilla ”Venäjä hakkeroi USA:n vaalit, siksi rankaisemme” eli valheellisille väittämille perustuneet lisäpakotteet.

Obama ansaitsisi teloituskomppanian USA:n edun uhraamisesta henki-lökohtaisten kaunojen takia, halusta miinoittaa valtaistuin seuraavalle presidentille, josta hän ei pidä. Tuhota nyt oma valtionsa vain kiusatak- seen seuraavaa presidentti. Mutta Flynn joutui eroamaan Obaman maanpetoksen takia, koska otti varaslähdön kumoamaan perusteettomat kostotoimenpiteet.

 

PetrusK kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 14:36

Eli kaikenkaikkiaan arvoliberaalinen valehtelu ja asioilla vempulointi alkaa pikkuhiljaa loppumaan maailmasta ja kun vielä EU tuhoaa itsensä saamattomuudellaan ja lopulta korruptiollaan, niin päästään taas rehelliseen maailmaan.

Neuvos kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 14:44

Trumpilla on kannattajansa sillä edelliseen kauteen on kyllästytty. Nyt kokemattomat voimat eivät osaa julkista diplomatiaa ja entinen TalkShow-mies itse ei vanhana tapojaan osaa korjata ainakaan hetkeen, joten seurattavaa riittää.

Ahti Pontinen kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 15:57

Mitenkä nyt mikään vuosi olla mitenkään miellyttävää varsinkaan Suo-malaisen median mielestä mikä Trumpiin liittyy. Tässä kommunististen asenteiden maassa huoraavat toimittajat eivät voi mitenkään sellaista tehdä. Kaikki on vain negatiivista. Muuta ei saa olla.
 .

PetrusK kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 17:04

””…niin päästään taas rehelliseen maailmaan.” Milloinkahan sellainenkin on ollut?” Pakko myöntää, että mielenkiintoinen kysymys 🙂

.

Neuvos kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 17:27

Jos Suomi olisi kakspuoluejärjestelmä, niin Perus olisi varmaan noussut Tumpiksi, mutta onneksi ei.

Timo Gottlieb kommentoi_ 21. helmikuuta 2017 18:12

Vuosi näyttää mitä tuleman pitää…

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 22. helmikuuta 2017 07:55

Henkilö, joka niittaa Vietnamin sodan, vaikka sotatieteellisinkin perus- tein alusta loppuun pelkäksi erehdykseksi ja virheeksi, johon vietiin ku- setuksella, EI VOI OLLA NYKYISEN KUPLAVALUUTTAJÄRJESTELMÄN ”petrodollarin” (eli juuri sen UUSLIBERALISMIN) KANNATTAJA, sillä SEHÄN OTETTIIN KÄYTTÖÖN NIMENOMAAN VIETNAMIN SODAN AVULLA.
 .
Kuplavaluuttajärjestelmäväki on sitä mieltä, että ”OLI HIENOA KÄYDÄ HÄVIÄMÄSSÄ VIETNAMISSA! NE MENOT ON MAKSATETTU SATAKERTAISESTI ”TAKAISIN”!”

 

 

Dissistä?

http://dailycaller.com/2017/08/03/exclusive-everything-the-president-wants-to-do-mcmaster-opposes-former-nsc-official-says/?utm_source=site-share

As I suggested a few days ago there has been a palace coup in the White House and a triumvirate of Mattis, McMaster and Kelly now rules. They represent the interests of the MIC (Military-Industrial Complex) and the NSS (National Security State). Together they eat up over one trillion dollars per year, more than one quarter of the annual US federal budget. Their primary interest is to continue the imperialist US foreign policy that has been in place during previous administrations. This troika is uninterested with domestic policy which has been taken over by the most right-wing elements of the Republican Party. So with Trump we get the worst of both worlds.

Politics

EXCLUSIVE: ‘Everything The President Wants To Do, McMaster Opposes,’ Former NSC Officials Say

Jonah Bennett and Saagar Enjeti

 

National Security Advisor H.R. McMaster is thwarting President Donald Trump’s foreign policy prescriptions, two former senior NSC officials told The Daily Caller News Foundation.

“Everything the president wants to do, McMaster opposes,” a former senior official said in a wide-ranging interview. “Trump wants to get us out of Afghanistan — McMaster wants to go in. Trump wants to get us out of Syria — McMaster wants to go in. Trump wants to deal with the China issue — McMaster doesn’t. Trump wants to deal with the Islam issue — McMaster doesn’t. You know, across the board, we want to get rid of the Iran deal — McMaster doesn’t. It is incredible to watch it happening right in front of your face. Absolutely stunning.”

One former official characterized McMaster as a “sycophant” of retired Army Gen. David Petraeus.

“I know that the president isn’t a big fan of what McMaster’s doing,” the former official declared. “I don’t understand why he’s allowing a guy who is subverting his foreign policy at every turn to remain in place.” he added.

The official continued that he expects a purge of “campaign Trump” loyalists to continue with particular intensity within the next two weeks.

“I just fear there is a real creeping of status quo thinking that is taking over the place. I was upset while I was there in seeing how empowered Obama holdovers under McMaster were to essentially perpetuate Obama-era policies,” another former official told TheDCNF.

Both officials expressed particular concern over the Trump administration’s future policy in Afghanistan.

“The Trumpian view that we were trying to put forward was shut down,” an official declared.

This same official described the Russia desk of the NSC as being temporarily being taken over by an Obama administration holdover who “ran full speed ahead” with the past administration’s approach.

Campaign loyalists and allies of former National Security Advisor Michael Flynn have been purged with increasing rapidity in recent weeks, and the battle for the NSC is developing by the day.

BuzzFeed News reported Thursday that Trump hired Cyril Sartor to serve as senior director for Africa, a victory for the CIA, given his past service with them.

While Sartor’s security clearance remains intact, the CIA revoked the clearance of Robin Townley, which effectively forced Townley out in February. The reason for the rejection was that Townley was reportedly too close to Flynn, who has ended up in fights with the intelligence community unlike McMaster.

Politico reported on Tuesday that McMaster also managed to fire top White House intelligence aide Ezra Cohen-Watnick from the NSC, who was previously described by The Atlantic as essentially un-fireable. While Cohen-Watnick and McMaster had  apparently begun to mend relations over the last several months, The Atlantic article that described Cohen-Watnick as un-fireable pushed McMaster over the edge, according to a source who spoke with Politico. The Atlantic article further noted that Rich Higgins, senior director for strategic planning, had been fired in late July after writing a memo on globalists and Islamist collaborating to subvert Trump’s policy agenda.

Last Thursday, Derek Harvey, senior director for the Middle East, was  kicked off the NSC after complaints directly from Secretary of Defense James Mattis, a McMaster ally. Harvey was originally brought in to the NSC by Flynn. Two sources informed The Weekly Standard that Harvey was viewed as being too close with White House chief strategist Stephen Bannon, which was a motivating factor in the purge.

At the time, a White House official told TheDCNF that Harvey’s depu- ties Joel Rayburn and Michael Bell were remaining with the NSC, and earlier this week, Michael Bell permanently took over Harvey’s position.

BuzzFeed News reported in early July that Tera Dahl, deputy chief of staff at the NSC and former Breitbart columnist, was moved out of the council with the expectation she would join USAID. NSC spokesman Michael Anton insisted that Dahl’s initial intent was always to assist with the transition process and then head over to a more policy-oriented role elsewhere in the administration.

Adam Lovinger, another Flynn pick who formerly served as senior director for strategic assessments, was forced out of  NSC after he had his security clearance denied on May 1. Lovinger accused anti-Trump bureaucrats of politicizing the security clearance process.

Deputy National Security Adviser K.T. McFarland, a close ally to Flynn, was forced out of the NSC in April after McMaster took control of the council in February, but she ended up staying on until May, albeit in a lar- gely sidelined role, and in June, the White House announced McFarland had been tapped for the position of U.S. Ambassador to Singapore. Bannon,who the former senior NSC official described as an “intellectual guardian of camp Trump,” was also pushed out of the NSC principals committee in April.

Follow Jonah Bennett on Twitter

Send tips to jonah@dailycallernewsfoundation.org.

Follow Saagar Enjeti on Twitter

Send tips to saagar@dailycallernewsfoundation.org.

Content created by The Daily Caller News Foundation is available with- out charge to any eligible news publisher that can provide a large audi- ence. For licensing opportunities of our original content, please contact licensing@dailycallernewsfoundation.org.

 

 

 

 

 

 

 

Hiukan moderoinnista

Muutamalta blogilta on poistettu erinäisiä kommentteja. Niissä alkoi aika pahastikin ”mopo keulimaan” ja otettiin yksittäisiä blogisteja sääntöjen vastaisesti tikun nokkaan.

Toisten blogistien henkilökohtainen solvaus ei edelleenkään ole hyväksyttävää käytöstä ja ne tullaan vastaisuudessakin poistamaan ja pahimmassa tapauksessa seuraa  jäähyä.

Nyt jo on  katsottu  eräs nimeltä mainitsematon blogisti  näille sivustoille soveltumattomaksi.

Jos joku katsoo linjauksen vääräksi, sanokoon sen nyt, älkäänkö ”narisko” jälkikäteen. Nyt poistettuja ei siitä huolimatta tulla palauttamaan.

Tähän asti on yritetty pitää ovet kohtuullisen avoimina, mutta ei suinkaan ihan selällänsä kuitenkaan.

Sanon taas kerran, että yhdessähän me osaamme tämän.

Laura Huhtasaaren lokaaminen alkoi jo

Laura Huhtasaarta ei ole vielä lopullisesti nimitetty Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi, kun jo valtamedia aloitti lokakampanjan Lauran mustamaalaamiseksi.

Ensimmäisten lokaajien joukossa on Hesari ja sen pikkuveli Ilta-Sanomat.

Hesari oli tilannut häväistyskirjoituksen Turun Yliopiston Eduskuntatutkimuksen laitoksen johtajalta. Se kirjoitus oli vielä melko säyseä, mutta selvä tendenssi siinä oli, Laura on kokematon ja Laura on kreatoristi, joka tarkoittaa, että Laura uskoo Jumalan luoneen ihmisen. Yleisesti uskotaan, että ihminen on kehittynyt eläimistä eli darvidismiin. Mutta yhtäkaikki, mitä tekemistä on uskonnolla presidentinvaaleissa. Suomessa on uskonvapaus ja esim. nykyinen pääministeri on laestadiolainen eikä siitä puhuta julkisuudessa juuri mitään. Ja miksi puhuttaisiin. uskonto on jokaisen oma asia. Se pitäisi tietää tutkijoidenkin kammioissaan.

Mutta Ilta-Sanomat pani paremmaksi. Lokaa kaadettiin ämpärikaupalla Lauran päälle, kun toimittaja Haapala nimitteli Lauraa ”hihhuliksi”. Urbaani sanakirja kertoo, että hihhuli on ”voimakkaasti uskonnollinen henkilö, yleensä vastenmielisellä tavalla”. Syyllistyikö Haapala kunnianloukkaukseen? Sen ratkaisee lakitupa, jos joku nostaa kanteen. Hyvää makua se loukkasi tavalla, joka on tyypillistä Haapalan journalismia. Lisäähän se lehden levikkiä, kun on jatkuvasti raflaavia otsikoita vailla todenperäisyyttä.

Kuten odottaa saattoi lokakampanja alkoi heti, kun perussuomalaiset ilmoittautuivat mukaan presidentin vaaleihin. Persufobia istuu sitkeässä ja syykin on selvä. Valtaeliitti haluaa Suomen liittyvän yhä tiukemmin EU:n byrokratiaan lopullisena päämääränä liittovaltio.

Perussuomalaiset taas haluavat Suomen pysyvän itsenäisenä valtiona, joka määrää itse omista asioistaan.

Jouduin vankilaan.

Kuva Tallinna.com

Niin paljon kuin Eestissä olen reissaillutkin, aina jää jotain paikkoja käymättä, kuten tämä Patarein vankilakin vuodelta 1840, entinen merilinnoitus, kasarmi ja vuodesta 1920 Tallinnan keskusvankila. Suljettiin 2005.

Kuva Tallinna.com

Hirttohuone. Viimeinen vanki täällä tapasi matkansa pään 1991.

Tässä huoneessa on teloitettu vuosien aikana satoja ihmisiä. Venäläisten, eestiläisten, saksalaisten ja Neuvostoliittolaisten toimesta. Teloitukset suoritettiin ampumalla tai  hirttämällä. Ruumis pudotettiin aukosta meriveden täyttämään kaivoon.

Kolkko paikka kaiken kaikkiaankin.

Luulin aluksi, että sinne ei pääse enää sisälle, näin olin kuullut mutta pihalla kutoi sukkaa vanha mamma ja kun kysyin sisätiloihin pääsyä; sanoi avaavansa oven.

Otin autosta otsalampun ja kävelin sisälle. Sähköjä ei ollut. Vankila oli jätetty niille sijoilleen sulkemisen jälkeen. Kiertelin huoneita; karmean näköisiä vankisellejä jne. En siellä pitkään viihtynyt.

Patarei sijaitsee Kalarannassa, parin kilometrin päässä vanhasta satamasta. Tulipahan sekin nyt sitten nähtyä.

 

Kuinka vähäisellä ”tutkimuksella” väitteitä ilmastohihhulismin puolesta esitetäänkään?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708052200307414_ul.shtml

”Tutkijat: Jos ilmastonmuutokselle ei tehdä mitään, lämpöaallot tappavat yli 150 000 eurooppalaista vuosisadan lopulla

Tutkimus analysoi, kuinka lämpöaallot, kylmät virtaukset, maastopalot, kuivuus, tulvat ja myrskytuulet ovat osuneet Eurooppaan ja minkälaista jälkeä ne ovat aiheuttaneet. Tietoa sääilmiöistä ja niiden aiheuttamista tuhoista koottiin tutkimukseen vuosilta 1981-2010.

Datasta tutkijat loivat mallinnuksia, joiden avulla he saattoivat päätellä ilmastonmuutoksen suuntaa ja vaikutuksia tulevaisuudessa.

Forzieri, joka työskentelee Euroopan komission alaisessa yhteistutkimuskeskuksessa Italiassa. ”

Komission sokeasti tukemaa ilmastoalarmismia edistetään näköjään edelleen ala-arvoisella ”tutkimuksella”.

”Tutkimuksessa” siis verrattiin 30 lähivuoden tapahtumia jättäen aiemmat tiedot täysin sivuun ja sen jälkeen tehtiin yleisiä ”johtopäätöksiä” tulevaisuudesta välittämättä vähääkään historialliseen kehitykseen liittyvistä tiedoista.

Todella ”tieteellistä tutkimusta” samalla laatutasolla kui8n IPCC:n ilmastomallit, jotka ovat jo20 vuotta osoittaneet ”koilliseen” todellisten mittausten likimain vaakasuorasta käyrästä.

Vedänkö vaivihkaa turpaan?

Arvon lukija, esitän sinulle nyt spekulatiivisen kyselyn. Haluaisitko, että sinua vedettäisiin yhtäkkiä turpaan, ilman edes tekosyytä, paikassa jossa moista ei pitäisi koskaan tapahtua? Haluaisitko että kaadut maahan, haukkaat henkeä ja huudat tuskissasi? Haluaisitko, että lyöjäsi tulee sitten huutamaan sinulle että helvettiäkös siinä voivottelet? Toivon, että ainakin osa kieltäytyisi kunniasta. Mutta.

Tämä haisee

Ylläoleva on tapahtunut itselleni pari-kolme kertaa. Ainoa vaan on että lyönti on tässä kohtaa korvattu voimakkaalla hajusteyliannostuksella. Lopputulos on silti sama ja lattia yhtä likainen. Yleisimmin puhutaan pukuhuoneista joissa on lähes poikkeuksetta kielletty spray-dödöjen käyttö. Sitten joku tulee ja ruuttaa puoli purkkia ohi kainalonsa, jolloin hengitysoireiset ympärillä tippuvat kuin itikat hyönteismyrkystä. Kieltoja rikkova sankari on yleensä helvetin vihainen että mikä oikeus sinulla nyt on kärsiä siitä että hän sikailee? Sitten jää työpäivä kesken, rattiin ei voi enää mennä ja vuorokauden-pari saa kärsiä päänsärystä ja huimauksesta. Pahemmin herkille kaivetaa kalliit kohtauslääkkeet ja soitetaan lanssia. Sääntöjä rikkonut ja ongelman aiheuttanut ei joudu vastuuseen, vaan vaatii anteeksipyyntöä joka yleensä pitää toimittaa.

Okei. Harvinaistahan tämä on ja vielä harvemmin pahantahtoista. Valitettavasti ajattelemattomuus johtaa yhtä pahaan. Maassamme on paljon kaltaisiani allergikkoja ja astmaatikkoja jotka kärsivät lähinnä todella rajuista aerosolien yliannostuksista. Ns. maalaisjärjellä varustetut annostelut dödöjä, parfyymejä tai muita eivät haittaa lainkaan. Toisin sanoen tämä ongelma on helppo korjata. Vain pieni määrä ihmisiä pitäisi saada tajuamaan että aamuisin ei tarvitse työntää päätä parfyymisaaviin eikä dödöä tarvitse ruutata kahta purkkia päivässä pysyäkseen coolina.

Pyydänkin siis, että ajattelisimme vähän. Toiveikkuudesta huolimatta päätän juttuni kuitenkin ukaasiin. Jos et ajattele ja jos ei muu auta, otan opin isäni vanhasta sanonnasta joka tepsi kuulemma tupakoitsijoihin. ”Jaahas, herrat tupakoi. Sopiiko että minä piereskelen?”

Suojeluskunnan komentajan päiväkäsky numero 511

Viron Suojeluskunnan komentajan päiväkäsky (Eesti Kaitseliidu Ülema Käskkiri) 22.11.1997

(Vapaa hieman lyhennetty suomennos)

Koska on tarve koordinoida viestialaan liittyviä asioita Puolustusvoimain päämajan, Puolustusministeriön ja Suojeluskunnan välillä

käsken:

1. Perustaa Suojeluskunnan Päämajaan Suojeluskunnan komentajan neuvonantajan virka viestialalle.

2. Määrätä Suojeluskunnan komentajan neuvonantajaksi viestialalle herra Juhani Putkinen alkaen 22. joulukuuta 1997.

Lui Jaanson

—–

Valokuva vuodelta 2015, merkit kauluksessa merkitsevät virka-asemaa (kolmas ylhäältä) sellaiset piti olla komentajan neuvonantajilla, Malevien päälliköillä ja Päämajan osastopäälliköillä.